Surullisen kuuluisaa sote-uudistusta väännettiin vähintään parikymmentä vuotta. Alun alkaenkin oli hyvin tiedossa, että kustannukset eivät
Avainsana: Suomi
Kamala Harrisissa ja Sanna Marinissa on jotain samaa. Imago on näennäisen vasemmistolainen, mikä kätkee taaksensa
USA on aina mielellään ollut hybridivaikuttamassa muidenkin maiden johtajien valintoihin, omien intressiensä ja mieltymystensä mukaisesti.
Tällaista USA:n hybridivaikuttamista on kansalaisten täytynyt sietää jokaikinen päivä jo useamman vuoden ajan. Suomessa meuhkataan
Suomi on tuhonnut lyhyessä ajassa koko 2. maailmansodan jälkeisen ulkopoliittisen perintönsä. USA:n ja Naton varaan
Suomalainen antifasisti Otto Wille Kuusinen seisoo kunniapaikalla Äänisen rannalla Teksti ja kuvat: Leena Hietanen, Petroskoi,
Niin sanottu ”sääntöihin perustuva kansainvälinen järjestys” edellyttää valtioiden alistumista Yhdysvaltain tahtoon, edellyttää sen tukikohtia ja
Vuoden 2020 kevät toi maailmalle järisyttävän shokin, uuden viruksen nimeltä Covid-19. Käytännössä kaikki julkiset paikat
Pietarissa tulee vastaan afrikkalaisia ja syyrialaisia tarjoilijoita, mutta ulkomaalaiset turistitpuuttuvat. Venäjälle ystävällisistä maista maahan pääsee
Tällaisia Venäjään liittyviä ”uutisia” mediamme suoltaa päivittäin joka tuutista. Tahti kiihtyi ennennäkemättömälle tasolle helmikuun 2022