Rauhantutkijat: Häpeällistä DCA-sopimusta halusi niin Amerikka kuin suomalainen eliitti
Aki Nummelin (vas.) toimitti kirjan ”DCA Suomen antautumissopimus”, jossa haastatellaan
rauhantutkija Jyrki Käköstä (keskellä) ja vapaata tutkijaa Olli Tammilehtoa (oik.).
Teksti ja kuvat: Leena Hietanen
Rauhantutkijoiden mielestä Suomen ja Yhdysvaltain tukikohtasopimus alleviivaa Suomen
halua kunnostautua sodan käynnistäjänä ja lietsojana. Sitä on pakko vastustaa.
Suomen ja Yhdysvaltain välinen DCA-sopimus, jossa Suomi luovuttaa Yhdysvalloille 15
sotilastukikohtaa, on tulossa eduskunnan käsittelyyn juhannuksen aikoihin. Sopimuksen uskotaan
menevän läpi eduskunnassa läpihuutojuttuna, mutta Uuden Rauhanliikkeen perustanut
oikeustieteen maisteri Aki Nummelin haluaa vielä viime hetkellä jarruttaa DCA-sopimuksen
etenemistä.
”Sopimuksella ei ole mitään tekemistä Suomen Nato-jäsenyyden kanssa. Tämä on erillinen
Suomen antautumissopimus”, Nummelin sanoo.
Nato-vastustajana tunnettu Nummelin julkaisi lauantaina (11.5.2024) kirjan ”DCA Suomen
antautumissopimus”, johon hän on kerännyt tietopaketin sopimuksen ristiriidoista Suomen
oikeusjärjestelmän kanssa. Nummelin on haastatellut teokseensa myös rauhantutkija Jyrki
Käköstä sekä vapaata tutkijaa Olli Tammilehtoa, jotka esiintyivät kirjan julkistamistilaisuudessa
Helsingissä.

Militarisointi estettävä
Olli Tammilehto pitää DCA-sopimusta erittäin huonona sekä Suomen että maailmanrauhan
kannalta.
”Suomi haluaa kunnostautua sodan käynnistäjänä ja lietsojana. Tällaista Suomen
militarisoimista on vastustettava”, hän sanoi.
Jyrki Käkönen on rauhantutkijan työssään keskittynyt Suomea laajemmin kansainväliseen
tutkimukseen. Hän muistutti, että Suomesta tulee USA:n liittolainen ja osa kolonialistista
järjestelmää.
”Kylmän sodan loppumisen jälkeen olisi pitänyt luoda uusi turvallisuusjärjestelmä”, hän
sanoo.
Nyt Suomi luopuu hänen mielestään vuodesta 1918 tavoitteena olleesta itsenäisten maiden
liittoutumasta.
”Me heikennämme omaa asemaamme”, Käkönen sanoi.
Media pimittää oleellista tietoa
Tammilehto ihmetteli sitä, miksi Suomessa ihmiset tuntuvat niin kiltisti hyväksyvän DCA-
sopimuksen. Suurimpana syynä hän näki uutispimennon suomalaisessa mediassa.
”Jos Ukrainan sodasta olisi kerrottu se, että Venäjä vastusti Ukrainan NATO-jäsenyyttä, ja
asia olisi tuotu mediassa näkyvästi esille, suomalaiset olisivat voineet varoa NATO-jäsenyyttä
toisella tavalla”, hän uskoo.
Suomea vaivaa myös opposition puute. Eduskunnassa ei ole puoluetta, joka olisi
vastustanut NATO:a, joten suomalaisilla ei ollut kanavaa, jota kautta esittää vastalauseensa. Myös
median yksipuolistuminen on lopettanut keskustelun. Puolueiden äänenkannattajat on joko
lakkautettu tai ne ovat kaikki samaa mieltä.
DCA-sopimuksen kohdalla media on vaiennut koko aiheen.
”Kun Helsingin Sanomat on kaikkien puolueiden pää-äänenkannattaja, keskustelua ei
julkisuudessa synny”, Tammilehto kiteytti.
Tammilehto on jopa sitä mieltä, että media romahdutti suomalaisen demokratian.
”Suomessa demokratiasta on enää jäljellä se, että mielenosoituksissa poliisit eivät
välttämättä pidätä mielenosoittajia”, hän sanoi.
DCA edistää sotaa
Suomella ei ole ollut aikaisemmin virallisesti vihollista, mutta DCA-sopimuksen myötä
sellainen saadaan. Jyrki Käkönen muistutti, että Yhdysvallat määrittelee vihollisekseen ensin
Venäjän ja sitten Kiinan.
”DCA-sopimuksen myötä tulemme USA:n konfliktien osapuoleksi”, Käkönen sanoi.
Suomeen tulevilla asevarastoilla ei tulla hänen mukaansa vahvistamaan Suomen
puolustuskykyä vaan niitä siirretään tarvittaessa sotatoimialueille.
”Yhdysvallat tekee kaiken vain omasta turvallisuudestaan käsin”, hän jatkoi.
Olli Tammilehto lisäsi, että Suomi tulee DCA-sopimuksen myötä osaksi Amerikan
sotateollisuuskompleksia ja USA:n asiakasvaltioksi. Hän otti esimerkin F-35-hävittäjistä.
”Se on surkea hävittäjä, mutta hyvä bisnes Amerikalle”, hän sanoi.
DCA-sopimus on Tammilehdon mielestä rauhan kannalta kauhea asia.
”Se edistää sotaa ja lisää ydinsodan mahdollisuutta. Suomi antautuu USA:lle ja annamme
sen edistää omaa agendaansa Suomessa”, hän sanoi.
”Ihmisten pitäisi olla kaduilla, mutta näin ei ole, koska Suomen kansa on Euroopan kaikkein
pahiten sokeutettu kansa”, Tammilehto arvioi.
Kokoomus ja USA hyötyvät sopimuksesta
DCA-sopimuksen hyötyjistä rauhantutkijoilla on omat näkemyksensä. Tammilehdon
mielestä Suomessa kokoomus on ajanut sekä NATO-jäsenyyttä että DCA-sopimusta.
”Kokoomuksen pitkä linja on ollut saada Suomi NATO:n jäseneksi. DCA-sopimus ja NATO-
jäsenyys tukevat kokoomuksen oikeistolaista politiikkaa”, Tammilehto sanoo.
Hän lisää, että demarit ovat olleet jo pitkään kokoomuksen kanssa samoilla linjoilla.
Jyrki Käkösen mielestä on selvää, että aloitteen tekijä on ollut USA. DCA-sopimuksen teksti
on sama kaikille Pohjoismaille. Ruotsi ja Norja ovat tehneet siihen muutamia varauksia. Ruotsi
muun muassa uusii sopimuksen vuosittain, kun Suomessa se on voimassa 10 vuotta.
”USA on tarjonnut valmiin pohjan. Suomi ei ole tehnyt annettuun tekstiin mitään muutoksia
vaan on allekirjoittanut sen sellaisenaan”, Käkönen katsoo.
Tammilehdon mielestä USA tulee sopimuksen turvin provosoimaan Venäjää. USA on jo
lennättänyt B52 pommikoneitaan aivan Pietarin ja Muurmanskin tuntumassa eli esimakua tulevasta
on jo saatu.

Viides artikla on harhakuva
Emeritusprofessori Jyrki Käkönen kehottaa olemaan varovainen NATO:n viidennen artiklan
ja USA:n avun kanssa Suomessa. Hän kertoo esimerkin Tallinnan yliopistosta, jossa hän valvoi
virolaisen, armeijan palveluksessa uransa tehneen opiskelijan tohtorin väitöskirjaa. Hän oli tullut
tulokseen, että Viro ei voi odottaa NATO:n tulevan Virolle avuksi mahdollisessa Venäjän
hyökkäyksessä.
”Väitöskirjassa tultiin tulokseen, että Baltia ei ole sotilaallisesti puolustettavissa”, Käkönen
sanoo.
Käkönen kehotti pitämään mielessä, että NATO on Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikan
väline.
”Yhdysvallat tarvitsee Suomen kanssa DCA-sopimuksen. USA sotii muiden sotilailla. Sen
päämääränä on Ukrainan sodan avulla Venäjän heikentäminen viimeiseen ukrainalaiseen”,
Käkönen sanoi.
Suomi mitätöi historiansa
Suomen puolueeton asema kylmän sodan aikana sopi USA:lle, vaikka Käkösen mukaan
USA lähtee ensi sijaisesti siitä että, jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan.
”Pohjoismaiden puolueettomuus ja ydinaseettomuus NATO:n ja Neuvostoliiton välissä sopi
silloin Yhdysvalloille”, hän sanoi.
Suomi ryhtyi liikkumaan kohti NATO:a jo Hornet-hävittäjähankinoissaan. Käkönen pitää
Hornetteja Nato-tien ensimmäisenä askeleena.
”Nyt on kuljettu pitkä tie loppuun. Suomen integroituminen lähteen on muutos Suomen
historiassa. Me olemme olleet lännen ja idän välissä, ei itää eikä länttä. Voi kysyä, oliko tämä
välttämätöntä? Käytännössä me mitätöimme oman historiamme”, Käkönen arvioi.
Suomessa on aina ollut puolustusvoimissa ja poliittisessa eliitissä ihmisiä, jotka ovat
tehneet myyräntyötä lännen hyväksi. He ovat nyt sankareita. Käkönen miettii, miten heidän käy
sitten, jos sota tulee?
”Ovatko he vielä sittenkin sankareita?”, hän kysyy.

Uusi Rauhanliike aktiiviseksi toimijaksi
”DCA Suomen antaumissopimus”- pamfletin on julkaissut Nuori Pori 2100 ry. Kirja maksaa
16 euroa. Sen kustantaja Aki Nummelin on myös perustanut Uuden Rauhanliikkeen. Se oli hänen
mielestään tarpeellinen, koska vanhat rauhanliikkeet eivät tee mitään.
”Uusi Rauhanliike on verkosto. Me järjestämme NATO:n ja DCA:n vastaisia
mielenosoituksia. USA:n imperialismia ja aseteollisuutta pitää vastustaa aina”, hän sanoo.
”Vanhat rauhanliikkeet ovat passiivisia. Lisäksi ne erottelevat rauhanliikkeitä. Meidän
ihmisiltämme on evätty pääsy joihinkin rauhanpuolustajien tilaisuuksiin sen takia, että olisimme
äärioikeistolaisia”, Nummelin paheksuu.
”Idioottimaisinta on ryhtyä haittaamaan toistemme toimintaa. Rauhantyö tarvitsee jokaista”,
Nummelin sanoo.
Uusi Rauhanliike ei hyväksy hallituksen päätöstä lopettaa taloudellinen tuki rauhan
järjestöiltä.