Pientä purtavaa ennen Trumpin ja Putinin tapaamista

Trumpin ja Putinin edellinen tapaaminen Helsingissä 16.7.2018. Putin lahjoitti Trumpille Venäjällä pelattujen jalkapallon MM-kisojen virallisen kisapallon, sekä toivotti onnea USA:lle vuoden 2026 MM-kisojen isännöinnin johdosta. Nähtäväksi jää, pääseekö Venäjä tuohon mennessä – kenties tämän neuvotteluprosessin seurauksena – takaisin mukaan kansainväliseen kilpaurheiluun, jonka ulkopuolelle se suljettiin sotilaallisen erikoisoperaation takia. (kuva: Wikimedia Commons)

Jonathan Widell 13.8.2025

Nyt tuon paljon puhutun Putinin ja Trumpin perjantaisen huipputapaamisen alla on hyvä palata tuohon Trumpiin. Joka on siis asiantuntijoiden mukaan hullu. Tosin tässäkin asiassa asiantuntijoiden asiantuntija-arvioilla on vain niin paljon painoa, kuin niille diskurssissa – Suomessa siis käytännössä Hesarissa ja iltapäivälehdissä – niille annetaan.

Vaikka ydinsotaa ei tulisikaan, niin sen tulematta jäämisen syynä on ainoastaan se, että Trump nyt kaipailee omaa Nobelin rauhanpalkintoa. Tämä ei ole vitsi. Hänen tekemisensä viime aikoina ovat hyvin vahvasti viittaamassa juuri tähän. Pakistan ja Intia. Kambodzha ja Thaimaa. Armenia ja Azerbaidzhan.

Mitään tarkkaa selkoa näistä rauhanotteista ei ole, mutta nähtävästi rauhaan riittää se, että sille annetaan Trumpin nimi. Vitsi ei ole tämäkään: Armenia ja Azerbaidzhan pääsivät sopuun, kun Zanzegurin käytävälle annettiin nimi Trump Route for International Peace and Prosperity. Samalla USA sai yksinoikeudet kehittää sitä.

Jos ei rauhaa muuten saada aikaan Trumpin nimissä, niin sitten Trumpin on aloitettava sota, josta hän etukäteen tietää, että saa myös rauhan aikaan. Tämä oli Iranin ”12 päivän sodan” tarina.

Ukrainaan vaan ei rauhaa synny, vaikka hän oli luvannut hoitaa homman vuorokaudessa. Kuluneisiin yli kuuteen kuukauteen sisältyy lukematon määrä takinkääntöjä ja petettyjä lupauksia suuntaan ja toiseen ja täysin yltiöpäisiä äkkireaktioita ties mistä syystä, kuten se, että hän sanoi lähettävänsä ydinsukellusveneitä Venäjän läheisyyteen, kun hänelle tuli somessa riitaa Medvedevin – Venäjän entisen presidentin – kanssa. Siis somessa!

Skenaariota perjantaille

Nyt tulevan perjantain kuvio tulee hyvin mahdollisesti olemaan se. Putin ei taivu. Venäjä ylipäänsä ei ole taipunut missään vaiheessa jo sodan alussa esittämistään vaatimuksista. Ja niin kauan kuin sotaa kutsutaan ”sotilaalliseksi erityisoperaatioksi”, ei näille vaatimuksille ole odotettavissa minkäänlaista muutosta. Muutenhan se lakkaisi olemasta ”erityinen” operaatio. Ovelaa peliä. Jos homma johonkin suuntaan on menossa, niin sitten sodan suuntaan virallisestikin, sillä Putinilla taitaa olla koko valtakunnassa eniten jäät hatussa. Erityisesti Saksan joukkojen lähettäminen ensi kertaa Saksan ulkopuolelle Baltiaan lähelle Venäjän rajaa on ollut kovasti venäläisten tunteita nostattamassa.

Mitä siis Trumpin pelle siihen? No, onneksi Zelenskyi ja Euroopan unionin – siis Naton – johtajat ovat olleet mistään alueluovutuksista, joita he pelkäävän puuhattavan, kovasti nyreissään. Nyt jos Trump onnistuu saamaan Putinia puolelleen jälleen kerran, niin hän voi panna sen noiden johtajien syyksi. Ja keppinähän Trumpilla on tuo tullipolitiikka, eikä aikaakaan kun nykyisellään 15%:n tuontitullit EU:n viennille USA:han nousevat siihen haamurajaan 35%, minkä jälkeen mahdollisilla korotuksilla on käytännössä olematon merkitys.

Ja näinkö Trump menettelisi? Tuskin tästä on epäilystäkään. USA:n sotamahtihan on niin syvällä Venäjältä ties mitä kautta saatavassa ”halvassa” öljyssä ja Kiinan mineraaleissa, että enemmin hän valitsee silmätikukseen EU:n kuin Venäjän tai Kiinan. EU:lla niitä ei ole kumpaakaan.

Trumpin paavius

Mutta Trumpin hulluus näkyy kaikkein selvimmin siinä some-postauksessa, jossa hän esiintyi paavina. Hän sitä sitten selvitteli, että ”joku” oli pannut sen someen hänen puolestaan. Ja sitä paitsi paavi ei voi olla naimisissa.

Tuo selittely viittaa selvästi siihen, että jonkinlainen isompi imago-kysymys tässä oli kuitenkin kyseessä. Eikä sitä tarvitse edes pahemmin miettiä, mikä se olisi. Onhan Trumpin tullipolitiikka nyt kuin suora jatke entisten paavien pannauhkabullille ja ekskommunikaatioille. Mitään niiden perusteeksi esitetyistä motiiveista ei niillä tosiasiassa ajeta takaa. Kunhan Trump saa tuntea pompottavansa koko maailmaa.

Ja nuo rauhanotteet ovat tähän imagoon istumassa kuin nakutettu. Tosin tuossakin on se Borgia-paavien vehkeily takana. Trumphan on selvästi kateellinen Obamalle, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon, ennen kuin oli tuskin edes aloittanut presidenttinä. Minkä jälkeen Obama pani droonit viuhumaan oikein kunnolla sotatarkoituksissa.

Kanadan ja Trumpin sanaharkan taustaa

Ja jos joku vielä tykkää protestoida, ettei Trump noin pikkumainen voi olla, niin miten olisi tämä? Muistamme, että USA:n lähin liittolainen Kanadan hampaissa jo aivan toisen virkakauden alusta.

Tähän löytyy pikkumainen selitys. Ensimmäisellä virkakaudellaan hän oli nimittäin kuullut, että Justin Trudeau oli pitänyt häntä pilkkanaan, kun hän oli myöhässä, ja tämä sitten selittämään, että Trumpin impromptut haastattelut tahtovat aina venyä, kun hän vetää kaniineja hatustaan. Tai jotakin siihen malliin.

Hyväntahtoiseksi tuo pilkka oli kai tarkoitettu. Mutta kun Trump sai siitä kuulla, hän sanoi Trudeaun olevan kaksinaamainen. Ja siihen se jäikin…

…kunnes Trump aloitti toisen kautensa, mitä merkkasivat jatkuvat pilkat Trudeaun suuntaan. Trudeau äkkäsi, mistä kiikasti, ja erosi. Tilalle tuli Trudeau 2.0 eli nykyinen Mark Carney.

Ja irvokkuutta lisää se, että juuri ennen tuota sanaharkkaa Trump oli saanut aikaan Meksikon ja Kanadan kanssa uuden kauppasopimuksen vanhan NAFTA eli Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen sijaan. Trump sitä kehui mainioksi – olihan hän sen itse neuvottelut.

Mutta kun Trump toisen kerran astui virkaansa, hän haukkui uuden sopimuksen lyttyyn ja kyseli vielä, kuka noin huonoja sopimuksia ylipäänsä voi tehdä. Siis kauppapolitiikalla tässä on hyvin vähän tekemistä minkään kanssa, muuta kuin sen, että näin saadaan USA:n paavin valtaa kiristettyä – samalla kun hän rauhanpyrkimyksillään saa kiillotettua kilpeänsä rauhanruhtinaalle sopivaan uskoon Nobelin rauhanpalkinnon toivossa.

Siirtolaisvirroista ja niiden todellisuudesta

Asiasta toiseen. Itävalta määräsi juuri rajatarkastukset omille rajoilleen. Näin alkaa Schengenin alue olla entistä kalua. Syynä ovat siirtolaisvirrat. Saksasta Puolaan ajettaessa joutuu jo Puolan viranomaisten syyniin.

Alkaa siis vaikuttaa entistäkin uskottavammalta se, että tuo Venäjän rajan sulkeminen Suomessa perustuu tietynlaisiin tosiasioihin, joita kuitenkin vaihtoehtoisia faktoja esittämällä saadaan väännettyä toivotunlaisiksi. Se toivotunlainen tarkoittaa sitä: se, että maahanmuutto alkaa koetella isäntävaltioita on jo kiistaton joskin samaan aikaan paradoksaalisesti kiistanalainen asia. Suomi sitä nähtävästi kuitenkin tarvitsee tehdäkseen jotakin taloutensa rapakunnolle – ja jossakin määrin se tepsineekin, kun puheet ”eläkepommista” ovat lakanneet. Vai kuka siitä on kuullut?

Joten siihen tulee sitten tuo jo perinpohjin tuntemamme tapaus siitä, kun hybridikeskuksen Jukka Savolainen sanoi Uudessa Suomessa, että Venäjän kautta länteen tulevien maahanmuuttajien takana on jokin laajempi juoni – tarkoittaen Venäjän aikeita valloittaa Suomi, niin absurdilta kuin tämä kuulostaakin nyt.

Tuo Venäjän kautta maahantulo on täysin puuta heinää. Suurimmat siirtolaisvirrathan tulevat nyt Bulgarian kautta Turkista. Mitäs Savolainen sille meinaa tehdä, häh?

Tähtiosaajaat ja sitten muut – talouden raikaste ja rasite

Ja miten nuo maahanmuuttovirrat sitten toimivat talouden näkökulmasta? Tässä on kaksi puolta. Ensinnäkin yksityiset yritykset saavat toivomaansa huippuosaajia halpaan hintaan ja puhuvat siten siitä, että diversiteetti on voimamme tai jotakin muuta yhtä äitelää.

Mutta kaikki eivät ole huippuosaajia. Nuo toiset jäävät sitten hyvinvointivaltiota rasittamaan. Kansantalouden näkökulmasta tässä on tuskin edes nollasummapelistä kyse. Suomen yhtiöt kun eivät tahdo saada niitä luvattuja sotateollisuusprojekteja tai jäänmurtajatilauksia, jotka Trump on houkuttelemassa kaikin tavoin USA:han.

Ja kun hyvinvointijärjestelmää on jakamassa ihmiset, joilla ei ole mitään vanhaa kontaktia esim. Suomen yhteiskuntaan, niin tuo hiipuva sosiaalinen koheesio alkaa jäytää koko järjestelmän uskottavuutta. Niin kauan kuin väestö on homogeenista, kansa hyväksyy sen aika mukisematta, kuten on nähty Pohjoismaissa, jotka ovatkin olleet pitkään homogeenista sakkia.

Ja kun uskottavuus menee, yksityistäminen etenee. Ja nyt kun talouskurimus uhkaa – tai on oikeastaan jo alkanut – niin yksityiset, joille palvelut on ulkoistettu, poistuvat kuvasta ja palvelut jäävät tyhjän päälle. Näinhän on jo käymässä valtauutistenkin mukaan esimerkiksi Rikosseuraamuslaitoksen palveluille.

Ja mitäs sitten? Piruja seinille maalamattakin jokainen ymmärtää, että kyseessä ei ole sykähdyttävä tulevaisuudenodote.

Maailmansotien kestoresepti

Koko homma alkaa haiskahtaa oikein väkevästi joka suhteessa ensimmäistä maailmansotaa edeltävältä ajalta. Silloinkin oli kyseessä maan valtaus: britit nimittäin tulivat sotaan mukaan, kun Saksa valtasi Belgian. Resepti on aina sama: Belgia ensimmäisessä, Puola toisessa ja nyt Ukraina kolmannessa maailmansodassa (tuota kolmattakaan tarvinnee tuskin enää edes sumeilla).

Ja muutenkin. Kilpavarustelu, josta Tolstoi ennen ensimmäistä maailmansotaa varoitti. Ja tuo sisäinen valvonnan lisääntyminen ulkoisen uhan varjolla, josta Joseph Conrad puhui.

Vieraat kulttuurit vastaan kantaväestöt

Ja mitä tästä seuraa? Ei ainakaan mitään hyvää. Lähinnä räjähdyspistettä asiat ovat paitsi USA:ssa, missä Trump on havaittu demokratian uhkaksi, sikäli kuin kukaan siitä uskaltaa edes puhua, myös Isossa-Britanniassa (jonka tekemiset näyttävät aina jotenkin ihmeellisesti kaikuvan Suomessa saakka).

Tunteita jälkimmäisessä on nostattanut se, että kaksi afgaania kidnappasivat ja raiskasivat 12-vuotiaan tytön. Lehdistö pani uutisoinnin pimeäksi. Isompi asia on kuitenkin se, että nuo kaksi on yhdistettävä niihin afgaaneihin, jotka brittihallitus evakuoi rikostaustoja kyselemättä ja kävi aina oikeusistuimelta pyytämässä uusia miljardeja veronmaksajien rahoja asiasta kenellekään muulle kertomatta.

Ja kun kansa alkaa ymmärrettävästi protestoida, niin brittiviranomaiset rankaisevat kantaväestöä. Syynä jonkinlainen rotumellakoiden pelko, vaikka kyse ei ole varsinaisesti edes siitä, vaan joiden kulttuurien hyvin ongelmallisesta istumisesta – sanokoon Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu mitä tahansa, sikäli kuin LinkedIn-sivustonsa päivittämiseltä ennättää.

Katso, kenen taisteluja taistelet

Mistä päästään sitten tuohon Palestiinan valtion tunnustamiseen. Brittien pääministeri Starmer suostui kulkemaan siinä Ranskan peesissä, kun puolueen kentältä on lähetetty voimakas signaali, että tämä olisi hyvä teko. Ja entinen Labourin pääministeri Jeremy Corbyn on perustamassa omaa puoluettaan asiaa ajamaan.

Mihinkään sionismeihin tai uskonasioihin sekaantumatta voi vain ihmetellä tuon tunnustamisen järkevyyttä. Heti kun siitä tuli tieto Hamasille, se alkoi vaatia itselleen lisää aseita. Näinkö sitä rauhanomaista yhteiseloa kahden valtion mallissa rakennetaan? Kuluneena viikkona tämän kirjoittaja sattui vahingossa kuulemaan Rony Smolarin uutiskatsauksen Israelista, missä aika hyvin kartoitetaan, kuinka epäilyttävä muuvi tuo tuollainen tunnustaminen on. Sanoipa hän psykologisen tarkkasilmäisesti vielä: ”Miten tähän on tultu, kun sodan piti olla oikeutettu vastatoimi terroristijärjestön yllätyshyökkäykselle? Lyhyt vastaus on kansainvälisen median aikaansaama myötätunto, mistä väestönsä uhraava Hamasin johto on ollut valmis maksamaan.” Juttu on tässä: https://www.patmos.fi/israel/rony-smolar-israel-uutisviikko-11-8-2025/

On joka tapauksessa erikoista – olipa Smolarista mitä mieltä tahansa – kuinka hanakasti jotkut kuvittelevat horjuttavansa kapitalismin valtaa lyöttäytymällä yksiin islamistien kanssa. Kuten Amadeus-näytelmässä keisari aina tokaisi Mozartille: ”Vähemmän intoa, pyydän.”

Mitään sosialistista tulevaisuutta siltä suunnalta ei kannata odottaa. Tästä on jo nähty varoittava esimerkki. Algerian-sodan aikana Ranskan vasemmistopiirit asettuivat tukemaan Algerian pääasiallista vastarintaliikettä FNL:ää. Rauhan tultua monet heistä muuttivat sitten paremman sosialistisen tulevaisuuden toivossa Algeriaan, kunnes huomasivat, että ilmapiiri kävi siellä heille vielä tukalammaksi kuin Ranskassa, kun ei saanut juoda eikä pelata korttia.

Toinen vielä tuoreempi esimerkki on ”arabikevään” kehto Tunisia. Sieltä ajettiin diktaattori Ben Ali maanpakoon. Nyt hänen tilallaan on toinen diktaattori, jonka nimeä kukaan ei edes muista. Kommunisti hän ei kuitenkaan ollut.

On muuten ihmeellistä, miten tuo Tunisian kansannousu lähti liikkeelle siitä, kun Muhammad Bouazizi pani itsensä protestiksi liekkeihin. Noita itse-immolaatioita tapahtuu kuitenkin maassa tuhkatiheään, joten miten juuri tuo yksi tarttui uutisotsikoihin? Lieneekö lännen tiedotusvälineillä ollut osuutta asiaan, varsinkin kun ”arabikevät” sitten siirtyi Syyriaan, jonne lopulta saatiin terroristit ja uskonsodat ja vähemmistöjen vainot valtaan.

Järki käteen

Hyvä olisi nyt lähteä tulevaisuuden kannalta siitä, että tajutaan sosialismissa olevan tulevaisuus, sen sijaan että tuulten mukana asetutaan kannattamaan milloin mitäkin kansannousua. Jos joku katsoo, että tämä on epärealistinen kuvitelma, katsokoon vain uusin silmin uutisia ja tarkatkoon, että kommunistipuolueen luotsaama Kiina on pannut Trumpille ainoiden joukossa luun kurkkuun niin hyvin, että Trumpin täytyi pannauhkabullaansa taas lykätä kolmella kuukaudella. Järki siis käteen, ja se järki on nyt vähän kaikilla hakusessa. Niin, noista uiguureista voisi tähän lopuksi uikuttaa, mutta lukija tehköön omat johtopäätöksensä.