Pähkäilyä – teeskennelty epätietoisuus Syyrian tilanteesta

Nähtäväksi jää, missä määrin Venäjä saa säilytettyä asemansa Syyriassa samaan tapaan kuin Libyassa. Venäjä on läsnä myös Libyassa, ja maan itäosa taitaakin olla ainoa paikka, missä jokin vielä joten kuten toimii. Kuva: Bashar al-Assadin ja Vladimir Putinin tapaaminen 21.11.2017. (Wikimedia Commons)

Jonathan Widell, Montreal, Kanada 9.12.2024

Kovasti nyt pähkäilee valtamedia, mitä kummaa Syyriassa tapahtuu, kun Assad kukistui sittenkin ja vieläpä vajaassa kahdessa viikossa. Tähän voi vain sanoa, että voi voi. Käsikirjoitushan on melkein sama kuin muutama vuosi sitten Libyassa. Demokraattiset voimat kukistivat tyrannin ja sen jälkeen maa on jätetty oman onnensa nojaan ja ilmastonmuutoskin runnoo maata kuulemmma kovasti, mikä sitten selittää sen, että syyllisiä ei tarvitse etsiä, kun infrastruktuuri on täysin hajalla.

Venäjä on myös Libyassa, ja maan itäosa taitaa olla ainoa paikka, missä jokin vielä joten kuten toimii. Haftar on nimittäin ollut väleissä Venäjän kanssa, mistä syystä hän on nyt se tyranni, jota vastaan kansainvälisen yhteisön tunnustama hallitus saa taistella. Kun muistelee, mitä demokraattiset voimat tekivät Gaddafille Libyassa, ei kummastuta sekään, että Assad mieluummin pakeni maasta ja vieläpä Moskovaan.

Sabluunan voitto

Syyrian nopea kukistuminen on kyllä kummastuksen aihe ihan syystä muuten, mutta kun muistelee, että tämä käsikirjoitus on ollut sabluunana käytössä ns. arabikevään jälkeen, ei senkään pitäisi aivan hirveästi enää kummastuttaa. Taustalla ovat demokraattiset voimat – siis samat, jotka vaikuttavat nyt Ukrainassa ja viimeksi myös Romaniassa, missä presidenttiä ei enää valita vaaleilla, kun on kuulemma Venäjällä sormensa kaikissa vaaleissa täysin eristyksissäkin.

Monta juttua on kuitenkin tapahtumasarja poikinut. Haaretz ilmoitti, että Syyrian kukistuminen on tuonut päivän valoon todisteita, että Venäjä toimitti Syyrian kautta aseita Ukrainalle. Toiselta puolen sitten on sanottu, että demokraattinen pallonpuolisko toimitti aseita ja muuta sotilaallista tukea Syyrian ”demokraattisille” voimille. Onpa spekuloitu silläkin, että Syyrian kukistuminen tuo päivänvaloon todisteita myös siitä, että Tulsi Gabbard, jolle Trump osoitti USA:n kansallisen tiedustelun johtajan paikan, olisi vehkeillyt Syyrian ja sitä kautta Venäjän kanssa. Tähän on ollut syynä hänen vierailunsa Assadin luona 2017.

Suurempi käsikirjoitus

Suurempi käsikirjoitus on kuitenkin se, että USA ja Israel näyttävät nyt voimansa Irania vastaan. Vaikka Netanjahun pidätysmääräyksen piti johtaa Israelin häviöön, toisin on nyt käymässä, mikä viesti runnottiin kansainväliseen tietoisuuteen voimalla. Lavrovilta on tullut viestiä, että Venäjä olisi suostuvainen jonkinlaiseen järjestelyyn Syyriassa. Tähän voi olla syynä se, että kun Kansainvälisen rikostuomioistuimen arvovalta näin rapistuu, kapenevat myös mahdolllisuudet pidättää Putin, jota vastaan samainen tuomioistuin antoi samanlaisen pidätysmääräykset tekaistuista syistä.

Onkin hyvä nähdä, missä määrin Venäjä saa säilytettyä asemansa Syyriassa samalla tavalla kuin Libyassa. Toistaiseksi kaikki on kaiketi siltä osin kunnossa, mitä nuo syytökset asetoimituksista koettavat tietysti horjuttaa. Se, että Venäjä olisi Iranin kyytipoika on tietysti päällisin puolin perusteltu, mutta kun katsoo Iranin ja Venäjän suhteita tarkemmin, näiden kahden väliset suhteet ovat olleet pikemminkin nihkeät, juuri mitä sotilaalliseen apuun tulee.

Terroristeja Yhdysvaltojen ja Israelin palveluksessa

Se, kuinka hämärä tilanne on, ilmenee siitä, että joku sionistimielinen kirjoittaja julkaisi brittien Telegraph-lehdessä kirjoituksen, jonka mukaan uusi demokraattinen hallitus tuo Syyriaan lisää diversiteettiä. Toistaiseksi tämä diversiteetti on näkynyt sharian aseman korostumisena, mikä tietysti kaventaa Syyrian vähemmistöjen, kuten kristittyjen, oikeuksia. Tästä on kuitenkin tässä vaiheessa vielä paha sanoa mitään, sillä huhuja on liikkeellä ja huhuiksi ne voivat jäädäkin, vaikka todennäköistä se ei ole.

Tätä kaikkea vasten ei olekaan yllättävää, että Israel on nyt valloittamassa Syyriaa etelästä ja Yhdysvallat, joka ei poistunut pohjoisempaa, on lujittamassa asemaansa maan toisella puolella. Tämän jälkeen alkaa olla vaikea uskoa, etteivät molemmat käytä jossakin määrin demokraattisia voimia, siis terroristeja, omiin tarkoituksiinsa. Se, miten pitkälle menneisyyteen nämä jäljet johtavat, jääköön toisten selvitettäväksi. Ja vaikka Gazaa ei olekaan ”vapautettu”, hyvä osoitus siitä, mitä Gazan vapauttaminen olisi merkinnyt, tulee olemaan se, mitä Syyriassa tapahtuu seuraavaksi, kun ”vapaus” siellä nyt siis koittaa.

Mikä suomalaisia tietysti kiinnostaa (siis ei), on se, missä määrin suomalaisrahoja on pistetty tähän touhuun. Jos siis Ukraina tosiaan on ollut mukana Syyrian ”vapauttamisessa”. Suomihan on ollut tämän uudentyyppisen demokratian johtavia maita, jossa kansalta ei enää kysytä mitään, mihin ei vastausta ole tiedossa jo etukäteen.