Nyt heittää jo valtamediakin totuuden puolikkaita Ukrainan tilanteesta

Valtamedia on joutunut pikkuhiljaa myöntymään tosiasioiden edessä Ukrainan suhteen. Vääjäämätön lopputulema on saanut Ukrainan tukijat empimään ja harkitsemaan tuen järkevyyttä. Rauhanneuvottelut eivät tähän mennessä ole maistuneet sodan taustapiruina hääriville USA:lle ja muille Ukrainan läntisille rahoittajille. Kuvassa Vladimir Putin neuvottelemassa Afrikan maiden johtajien kanssa Ukrainan tilanteesta kesällä 2023. (kuva: Wikimedia Commons)

Jonathan Widell 13.11.2023

Mitä pienet edistykselliset julkaisut, kuten Kansan Ääni, edellä, sitä isot ja taantumukselliset julkaisut, kuten TIME ja The Economist, perässä. Otetaan nyt tuo Ukrainan sota.

Oikeastaan on väärin puhua edes edistyksellisistä vastaan taantumukselliset. Kysehän on pelkästään siitä, kuka ensinnä havahtuu käyttämäään tervettä järkeään, ja usein Kansan Ääni on päässyt tässä suhteessa loistamaan. Pienenä tuikkuna – mutta kuitenkin.

TIME ja The Economist – ja miten Ukrainan johto niissä nyt näyttäytyy

Ensin oli tuo TIMEn artikkeli Zelenskystä aivan lokakuun lopussa. Siinä kuvattiin herra presidentti mustanpuhuvin sanankääntein vähän kuin Hitler bunkkerissaan. Hänen taistelunsa ei enää ollutkaan vain Venäjää vastaan vaan myös hänen omia joukkojaan vastaan sikäli, että hän oli tässä vaiheessa niitä ainoita, jotka halusivat tuota sotaa jatkaa. Tähän HBL pääsi Suomessa vastaamaan, että ukrainalaiset olivat raivoissaan lännen medialle, joka tuolla tavalla halusi kuvailla Ukrainan taistelun epätoivoiseksi.

Sitten muutaman päivän perästä ilmestyi Ukrainan joukkojen komentaja Zalužnyi läntiseen mediaan. Vuorossa oli The Economist, jolle komentaja oli antanut haastattelun jo viime vuoden joulukuussa. Sen voi etsiä otsikolla An interview with General Valery Zaluzhny, head of Ukraine’s armed forces. Haastattelussa hän toi esille toivomuslistansa siitä, mitä aseita Ukraina tarvitsi kukistaakseen Venäjän.

Tämänkertaisen haastattelun viesti oli suurin piirtein sama. Se löytyy otsikolla Ukraine’s commander-in-chief on the breakthrough he needs to beat Russia. Uutena käänteenä oli sen sijaan se, että alaotsikkoon ilmestyi myönnytys, että Ukrainan sota oli ajautunut pattitilanteeseen. Tuota englanninkielistä sanaa ”stalemate” on alettu viime viikkoina käyttää viljalti, mihin Venäjän kannalta katsottuna voi sanoa, että pattitilannekin on eufemismi, jolla peitetään se, että Venäjä on nyt tosiaan pääsemässä niskan päälle.

Nuo kaksi julkaisua tiivistävät tunnelmat myös lännessä

Jos Ukrainan taistelun tässä vaiheessa haluaa jotenkin sievästi tiivistää, niin nuo kaksi julkaisua ovat etunenässä. Vaikka reunahuomautuksia voi molempiin esittää, kuten edellä nähtiin, tilanteenkuva on nyt yleisvireeltään täysin erilainen, kuin se oli esimerkiksi vuosi sitten. Siinä vaiheessa Zalužnyin toivomuslista oli vielä enemmän tai vähemmän realistisen tuntuinen pyyntö lännen suuntaan toimittaa lisää aseita.

Nyt – varsinkin kun Israel on itse taistelussa – jokainen pyyntö Ukrainasta ei enää tunnu realistiselta. Molempien asevoimien suurin rahoittaja Yhdysvallat onkin nyt melkeinpä itsekin sisällissodassa siitä, mitä sen pitää tässä tilanteessa tehdä.

Jopa sotahullujen kunkku, senaattori Lindsey Graham on sanonut, ettei hän myönnä kummallekaan – ei Israelille eikä Ukrainalle – enää penniäkään, ennen kuin Yhdysvaltain oma eteläraja (!) on turvattu. Vaikka tämä onkin täysin opportunistinen takinkääntö, se osoittaa, että Grahamin täytyy alkaa torjua hyökkäyksiä republikaanipuolueen itsensä sisältä, jos mielii selvitä ehjin nahoin vielä jatkoon senaattorinna Etelä-Carolinasta. Puolueen sisällä nimenomaan tuki Ukrainalla on alkanut hiertää rivejä pahasti.

Zelenskyin ja Zalužnyin välit poikki?

Rivien halkeilu ulottuu kuitenkin vielä tätäkin syvemmälle. Nyt on nimittäin alettu puhua siitä, että Zelenskyin ja Zalužnyin välit ovat totaalisen poikki. Tähän on taustaksi esitetty sitä, että Zelenskyi ei enää uskoisi pärjäävänsä tulevissa presidentinvaaleissa – ja häviäjille ei olla Ukrainassa lempeitä – ja onkin sitten käytännössä jo lähes julistanut presidentinvaalit peruutetuiksi. Jos kilpa sen sijaan olisi rehti, Zalužyi olisi todennäköisesti Ukrainan seuraava presidentti. Näin sanotaan.

Merkillisyydet menevät kuitenkin tätäkin pitemmälle. Ukrainahan on Yhdysvaltain ohjauksessa, ja ensimmäinen merkki siitä, että Yhdysvallat ei ole ollut tyytyväinen Ukrainan suoritukseen, oli se, että amerikkalaisessa valtamediassa keväällä sanottiin Nord Streamin räjäytysten takana olleen Ukraina. Kukaan tätä tuskin ottaa todesta sikäli, ettei Ukraina tällaista operaatiota olisi voinut suorittaa ilman Yhdysvaltain suostumusta.

Se, että USA nyt alkoi soimata siitä Ukrainaa, osoitti, että USA oli heittämässä Ukrainan johdon koirille. Tuo sattui muuten siihen ajankohtaan, jolloin Ukrainan ”vastahyökkäys” oli lykkääntymässä yhä kauemmas tulevaisuuteen, ja viesti oli selvästikin se, että USA ei enempiä lykkäyksiä enää suvainnut. Jos ei vastahyökkäystä kohta kuuluisi, Amerikasta pesisi vielä lisää tällaisia ”paljastuksia”.

Ukrainan johto lokaan lännen valtamediassa

Vastahyökkäys tuli ja meni. Kuten näimme, Zalužnyi itsekin nyt myöntää, että se on pattitilanteessa (mikä siis monien mielestä tarkoittaa sitä, että Venäjä on valmistautumassa omaan vastahyökkäykseensä). Ei siis olekaan yllättävää, että Washington Post ilmoitti lauantaina, että Nord Streamin räjäytysten takana oli ukrainalaiseversti Roman Tšervinski. Jutussa näkyi Tšervinski ”poseeraamassa” lasikopissa, mikä antoi jutulle lisää uskottavuutta. Herra on tosin ollut pidättettynä jo huhtikuusta asti – tosin täysin toisissa merkeissä.

Tässä on kyse ilmiöstä nimeltä ”limited hangout”, jolla tarkoitetaan sitä, että kun Yhdysvallat tuntee joutuneensa pinteeseen, tiedonjanoisille mielille annetaan osa totuudesta. Se koko totuushan on se, mitä veteraanijournalisti Seymour Hersh kertoi ensimmäisessä kohujutussaan pitkään aikaan: että USA oli Nord Streamin räjäytysten takana.

Kuitenkin jo se, että tämä ”limited hangout” viittaa Ukrainan syyllisyyteen, on rankka ojennus niille Suomen ”asiantuntijoille”, jotka hetimiten syyttivät räjäytyksistä Venäjää. Mutta USA:n tiedusteluyhteisö ei olekaan huolissaan Suomen tiedustelupalvelujen maineesta vaan omastaan. Nololta tuntuu muistella, miten HBL mollasi Hershiä ja kutsui häntä ”ukoksi”, joka turisee vanhuuttaan perättömiä, kun HBL joutui ikävään välikäteen annettuaan Supon päällikön Antti Pelttarin lasketella juttujaan siitä, että Venäjä tosiaan oli räjäytysten takana.

Merkillinen kertomus käsikranaatilla leikkineestä ukrainalaismajurista

Mutta tässäkään ei ole kaikki. On vaikea sijoittaa näiden eri tahojen köydenvetoon sitä perin merkillistä tapausta, että sellainen upseeri kuin – tiettyjen lähteiden mukaan – eversti Timtšenko, joka on erään kenraali Moisiukin – Zalužnyin kakkosmiehen – alainen, lahjoitti käsikranaatteja syntymäpäivälahjaksi eräälle toiselle upseerille, jonka nimi oli majuri Hennadii Tšastjakov. Hän taas oli Zalužnyin adjutantti.

Vai menikö se tällä tavalla? Toisissa lähteissä jutun yksityiskohdat menivät sillä tavalla, että Tšastjakovilla olikin käsikranaatteja kotona, ja hän leikki niistä yhdellä. Tai sitten kranaatin ottikin Tšastjakovin poika, ja Tšastjakov pelasti hänet, kun sokka oli jo irti.

Joka tapauksessa tämä osoittaa, mikä sekasorto Ukrainan asevoimissa vallitsee. Tottahan jokin näistä versioista voi pitää paikkansa, mutta kaikki selitykset vivahtavat vahvasti siltä, että tässä on takana jotakin muutakin.

Vain kaukainen muisto ovat ne päivät, jolloin sotaan Ukrainan puolesta lähdettiin sillä mielellä, että tällä tavalla puolustettiin demokratiaa. Demokratia on tosin lipevä käsite. Kai sitä jotkut vieläkin käyttävät lännen sotaretkeä puolustamaan, vaikka Zelenskyi sanoi, että presidentinvaalit on peruttu.

Jäljellä on enää se tuntu, että Ukrainan johdossa ovat TV:n ammattilaiset. Niin kuin ovatkin. Ei ole siis perusteeton se kiteytys, että tämä kaikki on teatteria. Eikö sitä ole ollut demokratiakin jo jonkin aikaa?