Lännen hävittyjen sotien ja varasuunnitelmien helminauha
”Suoraan sanottuna, olen nähnyt enemmän ihmisyyttä kissoissa kuin Netanjahussa ja Bidenissa”, sanotaan tämän mielenosoitukseen osallistuneen koiran kyltissä. Kuva on Lontoon suurmielenosoituksesta toukokuulta 2021. Mielenosoituksessa vastustettiin mm. Israelin Gazan vastaista saartoa ja pakotteita, sekä tuolloin käynnissä ollutta hyökkäystä Gazaan, jossa oli kuollut 200 palestiinalaista joista 50 oli lapsia. (kuva: Wikimedia Commons)
Jonathan Widell 30.7.2024
Leo Tolstoi sanoi jossakin, että kaikki valtiot ovat pahoja, mutta kaikkein vähiten paha on se, joka valehtelee vähiten. Näitä Tolstoin viisauksia on hyvä muistella, kun tilanne alkaa olla sama asevarustelukilpa, josta hän varoitti jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Ehkä Suomi olisikin paha valtio – ehkä pahin – jos sellainen käsite olisi kuin Suomen valtio. Hallitushan on nyt täysin ulkoistettu jollei Brysseliin niin sitten Washingtoniin. Tai ehkä molempiiin.
Kierointa tässä on kuitenkin se, että vanhat valheet ovat muuttumassa totuuksiksi. Ennenhän aina valitettiin sitä, että tuo Natokin on olevinaan puolustusliitto vaikka se on enemmänkin hyökkäysliitto. Tämä on kuitenkin vanhaa tietoa. Vanha sutkaus pätee tässäkin: varo vain, mitä toivot, sillä saatat hyvinkin saada sen. Nimittäin tässä tapauksessa puolustuksen.
Vähänkin kuin valtamedian ulkopuolelle jaksaa katsoa, niin Venäjä painaa Ukrainassa nyt niskan päälle tosissaan. Siis hyökkää. Missä on se Ukrainan komea vastahyökkäys, josta viime vuonna puhuttiin, ja jota Suomessakin asiantuntijat kilvan ylistivät jo ennakkoon, kun kaikista ylin asiantuntija Pekka Toveri, joka on nyt jonkin maailman puolustuskomitean pomo Brysselissä, sanoi, että Ukrainalla oli fifty-fifty-mahdollisuus voittaa takaisin Krimin niemimaa.
Nyt on kovasti kuitenkin puolustuskannalla koko puolustusliitto. Sillonkin, kun Venäjän ulkoministeriön edustaja Maria Zakharova sanoo, että USA:n uusi Jäämeren-strategia ei ole puolustus- vaan hyökkäystarkoituksissa kyhätty, on pakko ajatella, että ehkä Venäjän ulkoministeri tässä onkin väärässä. Nato ja USA etunenässä ottaa nyt kovinkin nokkiinsa joka puolella, joten olkoon vaikka mikä vastahyökkäys tekeillä myös Jäämeren suunnalla, sekin alkaa vaikuttaa puolustukselta. Tämä pätee oikeastaan nyt kaikkeen, mitä länsi tekee, mukaan luettuna Suomi, jolla on nyt kovin läntinen johto.
Bidenin hävittyjen sotien kimara
Ja tästä alkaa sitten hillitön spekulaatio, mikä – kuten niin monta kertaa aikaisemminkin – voi hyvin osua nappiinsa. Kelataan tätä Suomen pääkallonpaikan – Washingtonin – tapahtumaketjua kokonaisuutena juuttumalla kaikennäköisiin rikkaruohoihin.
Biden veti joukkonsa Afganistanista elokuussa 2021. Oliko tarkoitus kohdistaa puolustuksellinen koneisto siis Ukrainaan? Näin on väitetty. Tosin tuossa vaiheessa puolustuksellinen tarkoitti tosiaan sitä, mitä tavallisestikin aina niihin päiviin asti: siis hyökkäyksellistä. No, Venäjä rupesi vastahyökkäykseen jo vuosi ennen kuin Ukraina – eli Washington – edes alkoi vilauttaa termiä omalta kohdaltaan.
No, nyt kaikki varmaan ovat selvillä – paitsi Suomen valtamedia – että tuo Ukrainan puolustuskin on nyt siirtynyt sananmukaisesti ja valehtelematta puolustuskannalle. Paha rikka rokassa on kuitenkin se, että Ukrainan puolustulinjat pettävät nyt yksi toisensa jälkeen.
Ja mikä se Bidenin muu sota oli? Niin, Taiwanissa oli jonkinlainen rettelö odotettavissa, mutta siihen ei ryhdytty kai sen takia, että Ukraina nieli enemmän varoja, kuin oli odotettu. Nyt nuo puolustumenot – sellaisiksi niitä kai voi kutsua – ovat jo legendaarisen tähtitieteellisissä lukemissa, niin että USA:n budjetin valepohjakin on pettämässä, muista puolustuksellisista kumppaneista puhumattakaan, tietysti Suomea lukuun ottamatta, jossa hyvinvointivaltion jäljiltä on jäänyt vielä sen verran varaa ryöstettäväksi, ettei sentään kovin monta miljardia tarvitse velkaa ottaa.
Mutta entäs tuo Israel? Siellä eivät asiat mene kovin hyvin. Tietysti sen takia, että jotkut ovat protestoineet sen tuottamaa tuhoa vastaan. Onneksi Netanjahu kävi Washingtonissa selvittämässä asian ja kertomassa, että kaikki, jotka Israelin tuottamaa tuhoa vastaan protestoivat, ovat Iranin hyödyllisiä idiootteja. Tarkoittikohan herra Israelin pääministeri myös Bidenin ja tämän aikaisempaa (ja joidenkin mukaan nykyistäkin) huoltajaa Obamaa? Kovasti vain sattui Bidenin eroa tuohon samaan sumaan kuin Netanjahun käynti Washingtonissa. Biden kirjoitti oman eropaperinsa 21.7. ja Netanjahu piipahti häntä katsomassa viikon sisällä siitä. Eropaperihan se oli, vaikka virallisesti Biden on edelleen presidentti eikä luopunut muusta kuin ehdokkuudestaan.
Netanjahun puheesta on vielä sanottava, että yllätykseksemme myös Netanjahu lukee Kansan ääntä. Olimmehan sanoneet, että lännen selviytymisstrategia on nyt kitkeä omilta konnuiltaan islamilaisekstremistejä sulkemalla moskeijoita, jotka sen mukaan saavat tukea Iranilta. Tai ovat ainakin samanhenkisiä. Tai jotakin. Kuten kävi Saksassa, missä suljettiin tuolla syyllä useampikin ns. islamilainen keskus.
Varasuunnitelman varasuunnitelma jne.
No tämän spekulaation pointti on se, että koko homma alkaa nyt huokua sellaista henkeä, että sen koko nivaskan nimi voisi olla Plan B, kuten jossakin B-luokan jännityselokuvassa. Tuohon rykelmään nimittäin voisi lisätä vielä sen, että kiirettä piti heinäkuussa muutenkin. Muistamme, että 13.7. myös Trump koetettiin murhata.
Tuo on muuten jännä juttu, miten jotkin salaliittoteoriat kelpaavat ja toiset eivät. Isotkin TV-kanavat USA:ssa ryhtyivät spekuloimaan, että ehkä Trumpin korvaan ei osunutkaan luoti. Tätä joutui sitten itse kunnianarvoisa New York Times korjaamaan sanomalla, että heidän tutkintansa perusteella kyllä se oli ihan ihka oikea luoti.
Samainen New York Times pani sitten vielä paremmaksi. Se julkaisi artikkelin, jonka mukaan salamurhaaja oli aina askelen edellä turvallisuuspalvelua. Otsikko oli, että Gunman at Trump Rally Was Often a Step Ahead of the Secret Service. Miten tuo sitten pitää tulkita, jollei siten, että kunnianarvoisa New York Times alkaa kallistua sille kannalle, että kyseessä oli ns. salaliitto. Sellainen salaliitto, joka ei ole pelkästään ns. äärioikeiston salaliittoteoria.
Jos tämän ottaa todesta, niin parin viikon sisällä tapahtui vallan merkillisiä ns. yhteensattumia. Jos joku sattuu olemaan yksi niistä, joiden mielestä ei yhteensattumia ole, niin voisi olettaa, että tuo salamurhayritys oli se Plan A. Se kun meni mönkään, niin joku uhkasi käräyttää Bidenin, jos hän ei eroisi.
Tuolla Plan B:llä, joka rullattiin esiin, oli kuitenkin se haittapuoli, että se tarvitsi oman Plan B:n. Sellainen sattui kaikkien pahaksi onneksi olemaan Kamala Harris, jota myös New York Times on ruvennut suitsuttamaan niin, että pahaa tekee, kun alkaa suitsu käydä silmiin. Tuohan on se vätys, jonka harteille jätettiin USA:n etelärajan ongelmien ratkominen. Rouva Harris oli sen merkeissä sitten jossakin Väli-Amerikan valtiossa ratkomassa ongelmaa puuttumalla ilmastonmuutokseen, joka oli kuulemma rajaongelman syy.
Ehkä Harrisia saadaan vielä tarpeeksi moni ns. hyödyllinen idiootti (Netanjahua lainaaksemme) vielä kannattamaan oikein äänestyspäivänä, sikäli kuin tuolla tuntuu enää olevan mitään merkitystä, kun on vähintään tuo ns. nudging (kansantaloustieteellinen termi muuten), jota koko valtalehdistö koettaa saada käyntiin. Rouva Harris on kuitenkin niin monen mielestä idiootti – eikä edes hyödyllinen – että tässä voi vielä tulla ennen marraskuuta vaikka mikä ns. yhteensattuma.
Naisten asemasta
Naisten asemasta sitten pitäisi kai sanoa jotakin. Ongelma vain on se, että sen on oltava aina jotakin positiivista. Vasemmistokin on tuossa huumassa ollut mukana jo alusta asti. Muistetaan, että Marx puhui naisten kotona tekemästä työstä muutamassa kohdassa myös Pääomassa. Mutta tuohon ei ketään enää kiinnosta, sillä kotityöstä on nimenomaan päästävä eroon.
Toisaalta muistamme, että myös Hitlerillä oli oma käsityksensä. Hän kuulemma sanoi – tämän voi joku tarkastaa, onko totta vai ei – että hän saa vallan houkuttelemalla ensin puolelleen lapset, joiden perässä tulevat naiset ja lopuksi miehet. Tämähän on varsin käyttökelpoiseksi osoittautunut toimintalinja, kun kaikista sotaisimmat houkat ovat juuri naisia. Eikös tuolla rakkaan ylikansallisen instituutiommekin johtopaikoilla kaikki sotahullut melkein ole naisia – mihin soppaan nämä raasut ovat sitten eksyneet kai vihaa puuskuen Putinia ja hänen patriarkalismiaan ja homovihaansa kohtaan.
Niin, tuokaan ei ole aivan turha näkökulma. Ei ole enää olympia- tai euroviisuaatteesta enää mitään jäljellä, kun niissäkin pääasia on liputtaa joiden vähemmistöjen oikeuksia. Miten hyvin tämä sitten osuukaan sitten sen kanssa, että Toverin mukaan myös Suomi on sodassa Venäjää vastaan, mikä on kai hänen käsityksensä siitä, miten Nato tuo turvaa.
Yhteiskunta kommunistisen vallan jäljiltä voimissaan
Ja kommunismiin palataksemme vielä sellainen asia, että on se kumma, että ne maat, joissa kommunistinen puolue oli vallalla, on kaikista voimakkain kansallisuuden taju. Olkoonkin, että kommunistipuolue on monissa niistä sitten virallisesti laittomaksi julistettu. Ja Venäjän kommunistipuolue pitää niin kovaa jöötä, että ei haluakaan Venäjän omia varoja ns. sosialisoida lännen kanssa.
Vaikka kaikki eivät näissä maissa tietenkään kommunistipuoluetta tukeneet, heidänkin on myönnettävä, että sen kanssa symbioosissa pystyi kansalaisyhteiskuntakin toimimaan ihan hyvin. Sikäli kuin käsitettä oli edes olemassa, kun jokainen tunsi jotenkin biologisestikin puhaltavansa yhteen hiileen.
Nykyinen länsivasemmisto on sen sijaan avoimen yhteiskuntavastainen, niin yllättävältä kuin se voi tuntuakin. Samoin kuin Margaret Thatcher sanoi aikoinaan, ettei yhteiskuntaa ole olemassa, samoin tuntuu ajattelevan myös moni vasemmistolaiseksi itsensä katsova. Esimerkiksi noista vähemmistöjen oikeuksista saa tuon tuosta kuulla sitä litaniaa, että yhteiskunta alisti sitä ja tätä ryhmää. Mitä tähän epäkohtaan sitten konstiksi muuta kuin tuhota koko yhteiskunta ? Tosin sellaisella tyhmällä tavalla, että nyt yhteiskunta estää sitten väkipakolla jotenkin syrjimästä milloin mitäkin ihmisryhmää, tuoden yhteiskunnan siihen, missä se ei sellaista myönnä edes olevan. Monimutkaista.
NordStream
Tuosta Nordstreamin räjähdyksestä muuten vielä on saatava puhua. Orban nyt sanoo, että USA oli sen räjähdyksen takana. Ilmanko Unkaria ollaan nyt häätämässä pois Natosta ja EU:sta. Suurin syy on se, että Orban on nyt tiellä, kun sotaa Venäjää vastaan ollaan valmistelemassa. Tällä kertaa ihan oikeasti puolustuksellisesti.
Jos Suomessa on joku tästä tiennyt eikä ole kertonut, onko oikein, että kyseinen ihminen saa olla tärkeillä paikoilla Suomen hallituksessa tai eduskunnassa ? Vai voimmeko olla yhtä mieltä siitä, että ei Suomessa mitään hallitusta tai eduskuntaa ole olemassa. Ihan oikeasti siis.