Kanadan natsikohun geopoliittinen merkitys

Lännessä uutisoitiin äskettäin suuresta kohusta, joka nousi Kanadan parlamentissa natsi Yaroslav Hunkalle osoitetuista aplodeista. Lännen tekopyhyys on räikeää, kun samaan aikaan koko ”läntinen arvoyhteisö” tukee Ukrainassa uusnatsistisia voimia Venäjää vastaan. Myös Suomen entinen pääministeri Sanna Marin kävi Ukrainassa kunnioittamassa uusnatsin muistoa Zelenskyin rinnalla.

Jonathan Widell 7.10.2023

Kanadan parlamentissa natsi Yaroslav Hunkalle osoitetut aplodit puhuttivat Kanadassa ja ympäri
maailmaa. Jos kyseessä tosiaan oli ”vahinko”, tämä tapaus poisti varmasti suomut monien silmiltä.
Tuki Ukrainalle ei voi olla niin varauksetonta, että Ukrainan natsimenneisyys on unohtunut.
Entä jos se ei ollutkaan vahinko vaan itse tapaus ja sen herättämä kohu ovatkin osa lännen
natsifikaatiota? Mitä jos natsifikaatioon pyritäänkin dialektisesti ensin luomalla kohauttava tapaus
ja sitten manipuloimalla tuota kohua itseään?

Oliko Hunkan tapaus vahinko?

Mahdottomalta ei tämä jälkimmäinenkään vaikuta. Kuten Alex Christoforou tuon kohun aikaan
huomautti, kyseessä oli itse asiassa vain yksi tapaus muiden joukossa, jotka tapahtuivat muutaman
päivän sisällä. Ensimmäinen niistä oli Boris Johnsonin lausunto, jonka perusajatus oli se, että Iso-
Britannia ja Ukraina taistelivat toisessa maailmansodassa samalla puolella! Heti perään tuli Ursula
von der Leyenin historiallisesti yhtä virheellinen lausunto, jossa vahvasti vihjattiin, että Venäjä oli
vastuussa Hiroshiman ydinpommista! Sitten tulikin jo tämä Hunkan aplodeeraaminen Kanadassa.
Se, että revisionismi on koordinoitua, ilmenee jo kesällä teattereihin tulleesta Oppenheimer-
elokuvasta. Se teki parhaansa osoittaakseen, että todellinen uhka oli paitsi Saksa myös
Neuvostoliitto. Näin myös Amerikan ydinpommin puolustelu, joka perustui Saksan antisemitismiin,
kattoi myös Neuvostoliiton, joka kai monen katsojan mielestä oli yhtä antisemitistinen kuin natsi-
Saksa.

Lännen natsifikaatio

Tällä historiallisella vääristelyllä on se vaikutus – aiottu tai ei – että Amerikan – Kanada ja itse
asiassa koko länsi mukaan luettuna – natsistuminen pystyy etenemään pimennossa. Tämäkin
mahdollisuus on nimittäin otettava huomioon, kun muistetaan, mikä kohu taas varsinkin
Amerikassa syntyi siitä, että Joe Biden käytti natsivärejä punaista ja mustaa puheessaan viime
vuonna 1. syyskuuta 2022, toisen maailmansodan syttymisen vuosipäivänä. Tuon puheen sisältö oli
muuten hämärä – kuten Bidenin puheet yleensä – paitsi siltä osin, että hän hyökkäsi rajusti MAGAa
vastaan, mikä tietysti saattaa toiseen valoon myös ne oikeusjutut, jotka on nostettu nyt Trumpia
vastaan.
Oliko Bidenin puhe rekvisiittoinen osa ”priming”-kampanjaa, jolla perin kiistanalainen aihe, kuten
natsismi, saadaan ensikohun jälkeen jotenkin kiemuraisesti hyväksyttäväksi? Oliko Kanadan tapaus
samanlainen ylilyönti, joka juuri sokkivaikutuksensa ansiosta viekin natsifikaatioagendaa
eteenpäin?

Haittaako tämä Freelandin Nato-uraa?

Mahdottomana ei tätäkään voi pitää. Kanadan varapääministeri Chrystia Freeland, jonka oma
isoisä toimi ukrainalaisnatsien propagandassa, selitti tällä viikolla, että kyseessä onkin itse asiassa
Putinin disinformaatiokampanja! Tämä ei ollut omaperäinen selitys, sillä pääministeri Justin
Trudeau selitti jo ensikommenteissaan, että kohun takana olikin Putin.
Ainakin tuo yritys syyttää Putinia on siis pitkän linjan länsipropagandaa. Se taas antaa olettaa, että
kaikki muukin tässä on pitkän linjan propagandaa. Merkittävämmäksi episodi käy sen takia, että
Freelandista on povailtu Naton pääsihteeriä, kunhan Jens Stoltenberg on saatu junailtua
tarpeettomaksi (hänhän on jo nyt jatkoajalla). Haittaako tämä episodi Freelandin mahdollisuuksia päästä tuohon pestiin? Jos ei, niin alkaa olla hyvä syy olettaa, että hänen myötään Nato alkaa käydä
yhä avoimemmin natsijärjestöksi.

Hunkalla on Kanadassa pitkät jäljet

Tässä alkaa nimittäin olla orkestroinnnin sävy jo senkin takia – ihan Kanadan sisäisestä
näkökulmasta – että tämän siirtymän Ukrainan suuntaan Kanadassa aloittikin itse asiassa nyt
oppositiossa oleva Kanadan konservatiivipuolue silloisen pääministerin Stephen Harperin
valtakaudella. Tämän tiedän itse hyvin, sillä olin siinä vaiheessa tuon puolueen jäsen. Siirtymä
Ukrainan puoleen ja siis Venäjää vastaan oli niin hämmentävä ja huonosti perusteltu, että erosin
puolueesta aivan sen takia. Jälkeenpäin voin pitää sitä päätöstä oikeana.
On siis teatterin huippu se, että nykyinen konservatiivipuolueen johtaja Pierre Poilievre suomii
kovin sanoin Hunkasta Trudeauta (joka puolestaan syytti tapahtuneesta parlamentin puhemiestä,
joka joutui eroamaan). Kaikki Kanadan ukrainalaisvaikuttajat ovat varmasti aivan hyvin
konservatiivipuolueen tiedossa. Taustatietoineen kaikkineen. Se, että nyt syytellään poliittista
vastustajaa, siis Trudeaun liberaalipuoluetta, johon nyt jo entinen puhemies Anthony Rota kuuluu,
antaa vihjeitä siitä, mitä tuleman pitää: tässä on kyse projektista, joka etenee molemman
valtapuolueen voimalla aina sopivasti poliittista vastustajaa syytellen.

Venäjän vastaus – ja Israelin

Se, että Venäjä toistaiseksi vastaa tähän Ukrainan denatsifikaatiolla, on tietysti aivan oikein. Tuskin
sekään on kuitenkaan kuin osa totuutta, sillä samalla tuo Ukraina denatsifikaatio voidaan ulottaa
koko Naton denatsifikaatioksi.
Toimiiko Venäjä tässä opportunistisesti? Ei ainakaan siitä päättäen, että Neuvostoliiton roolia toisen
maailmansodan voittamisessa alettiin revisioida jo monta vuotta sitten. Mukana olivat Israel, joka
silloin jo oli Benjamin Netanyahun vallassa, ja Puola, jotka suorittivat historiallisen urhonloikan
ja löivät hynttyynsä yhteen ja alkoivat paitsi vähätellä Neuvostoliiton merkitystä sodassa myös
suorastaan pitää sitä yhtä suurena uhkana kuin Saksaa. Tuo uhka sitten muka jatkui tänäkin päivänä:
tällä puheella näet nyky-Venäjän vastalauseet tuohon uuteen revisionismiin saatiinkin leimattua
Putinin propagadaksi, joka on – tämä saman virhepäättelyn mukaan – natsismin nykymuoto.
On myös muistettava – ja minä muistan – että tuon Kanadan konservatiivipuolueen siirtymään
Ukrainan kannalle ja Venäjää vastaan oli suurelta osin Netanyahun innoittama. Ainakin voi sanoa,
että se tapahtui puolueen sionistisiiven siunauksella, joka taas haki innoitustaan supersankari
Netanyahusta. Tuskin kukaan on ottanut siipeensä tässä kaikessa kuin juuri Netanyahu, jonka uusi
valtaannousu on ollut lamauttaa Israelin yhteiskunnan. Gazan juuri suorittama isku Israeliin voi olla
merkki tulevasta, sillä ainakin Jacob Dreizin on pikaisesti analysoinut, että Israelin asevoimat ovat
nyt uinuksissa – elleivät peräti lamaannuksissa.