Suomen Etyk-valtuuskunnan jäseniä huippukokouksessa 1975: ulkoministeri Olavi J. Mattila, pääministeri Keijo Liinamaa ja presidentti Urho
Kategoria: NATO
Haastattelussa Sergei Lavrov sanoo, että pitäisi puhua konfliktin lopettamisesta, ei tulitauosta. Tulee palata konfliktin perimmäisiin
Jo kahdeksan (8) vuotta sitten Hangossa 6.6.2016 muistutettiin päättäjiä, että USA-johtoisen sotaharjoituksen tuominen Suomen alueelle
Niin sanottu ”sääntöihin perustuva kansainvälinen järjestys” edellyttää valtioiden alistumista Yhdysvaltain tahtoon, edellyttää sen tukikohtia ja
USA/EU:n tiedotusvälineet nyt Naton huippukokouksen alla syyttävät Venäjää siitä, että sen asevoimat olisivat iskeneet lastensairaalaan
Kun kansa oli lukemattomien ”mielipidetutkimusten”, sekä muun eu- myönteisen propagandan avulla käännetty väkisin eu:n puolelle,
Kuvassa 12.4. 2024 Mielenosoitus DCA-sopimusta vastaan Medborgarplatsenilla Tukholmassa, jossa mukana olivat mm. seuraavat puhujat: KG
Vapunpäivänä 1.5.2024 työkansa oli aktiivisesti liikkeellä koko Suomessa ja mm. Helsingissä vappumarssiin osallistujien määrä oli
Matti Laitinen 25.4.2024 Dallasin Mäkelänkatua pitkin huhtikuun lopun lumisohjossa kohti Hakaniementoria. Mielessäni velloi. Elämä Suomessa
Tavoitteemme on ”Suomi irti Natosta lopullisesti”, kuten jo vuonna 2007 vappuna sanoivat ja tarkoittivat aivan