Montrealissa McGill-yliopiston kampus on muuttanut muotoaan siellä majailevien palestiinalaisten kansanmurhaa vastustavien protestoijien ansiosta (kuva: Jonathan
Kategoria: Eurooppa
Bündnis Sahra Wagenknecht (BSW) – Für Vernunft und Gerechtigkeit (Sahra Wagenknecht liitto – järjen ja
Jeremy Corbyn (Britannian Labour-puolueen puheenjohtaja 2015-20) vetosi puheessaan (25.2.2023) Peace Now -liikkeen mielenosoituksessa USA:an ja
Kun kansa oli lukemattomien ”mielipidetutkimusten”, sekä muun eu- myönteisen propagandan avulla käännetty väkisin eu:n puolelle,
Valtiotieteen tohtori Pekka Tiainen on selvittänyt DCA-sopimusta ja sen mittavia vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomessa valtiovalta
(kuva: Matti Laitinen) Korona lahtasi lafkan. Jouduin kortistoon. Eläkkeelle on pitkä matka. Meikkaan aamulla markettia
Valtiovarainministeri Riikka Purra mielipuuhassaan, eli leikkaamassa köyhiltä viimeisetkin roposet. Ei ihme että hymy on herkässä.
Tallinnan Toompealla sijaitseva Aleksanteri Nevskin katedraali on Moskovalle kuuluvan Viron ortodoksikirkon pääkatedraali, joka on hyvin
Matti Laitinen, vanhukainen ja rauhaveteraani 23.4.2024 Ihmisen perusoikeuksiin lukeutuvat mm. vapausoikeudet ja oikeusturva, osallistumisoikeudet eli
Matti Laitinen 13.4.2024 Suomen kiihtyvän asevarustelun ja aseviennin rahoittamiseksi valtiovarainministeri on päättänyt alkaa periä jokaiselta