Länsimainen demokratia

Länsimainen demokratia

Matti Laitinen 17.2.2023

Länsimailla tarkoitetaan Yhdysvaltojen kanssa sotilaallisesti ja poliittisesti liittoutuneita maita. Näitä ovat nykyiset 30 Nato-maata ja muutama Euroopan ulkopuolella oleva läheinen kumppani kuten Australia, Japani ja Uusi-Seelanti. Yhdistyneisiin Kansakuntiin kuuluu yhteensä 193 jäsenvaltiota. Suurin osa niistä ei suinkaan lukeudu länsimaihin tai sen vihollisiin. Tilastojen valossa moninapaisempi maailma on siis täysin mahdollinen, jopa hyvin toivottava toteuttaa. Aluksi YK:n turvallisuusneuvosto pitäisi lakkauttaa. YK:n yleiskokous voisi sen sijasta äänestää ja päättää demokraattisesti toimenpiteistä kaikissa sodan ja rauhan kysymyksissä. Näin koko maailma tulisi osalliseksi päätöksiin ja paremmin kuulluksi.

Länsimaat määrittelevät itsensä demokraattisiksi eli kansanvaltaisiksi valtioiksi. Ne oikeuttavat itse itsensä johtamaan maailmaa. Niiden arvomaailman – pääomien, tavaroiden, työvoiman ja palveluiden vapaa liikkuvuus – pitäisi vallita kaikkialla maailmassa. Kansainvälisten suuryhtiöiden pitäisi saada temmeltää vapaasti kaikkialla maailmassa ja hyödyntää vapaasti maailman kaikkia luonnonvaroja. Suomen valtiojohto toivoo maamme pääsevän samanlaiseksi aidoksi länsimaaksi. EU:hun liittyminen ja Nato-hanke lihallistavat tätä maamme eliitin haavetta. Yhdysvaltain kansallista etua ei saa uhata eikä loukata edes Suomessa!

Länsimaisen kapitalismin pyhällä kolmiyhteydellä – USA, EU ja Nato – on ollut vahvasti sormensa pelissä maailman yhdenmukaistamiskehityksessä viimeisen 30 vuoden aikana. Länsimaisen vapaan markkinatalou-den malli halutaan ulottaa maailman joka kolkalle. Kiina ja Venäjä rimpuilevat vastaan. Ne haluavat hallita omien maidensa markkinoita, pääomia ja luonnonvaroja. Kiinan johtamat BRICS-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) eivät ole tyytyväisiä nykyiseen Yhdysvaltojen johtamaan maailmanjärjestykseen. Onko USA-Nato-EU -liittoumalla tai millään muullakaan valtio- ja sotilasliitolla oikeus määrätä, miten maapallon muissa maissa eletään ja mitä maksuvaluuttaa niissä käytetään?

BRICS:in tavoitteena on muuttaa kansainvälisen järjestelmän hallintainstituutioita – YK:ta, Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa – siten että kehittyvän maailman ääni olisi vahvemmin esillä niiden päätöksenteossa. Tavoitteena on perinteisten valtasuhteiden murtaminen. Yhdysvallat on huolissaan tällaisesta BRICS:in kehityksestä, koska se kyseenalaistaisi dollarin merkityksen kansainvälisen öljykaupan maksuvälineenä. Tämä tarkoittaisi käytännössä myös dollarin arvon romahdusta ja sen seurauksena Yhdysvalloille suuria taloudellisia vaikeuksia. Länsimainen demokratia ja kuluttamisen vapaus ajautuisivat kriisiin.

Länsimaat nimeävät demokraattisesti vihollisikseen niiden itsensä autoritaarisiksi määrittelemät maat kuten mm. valtiokapitalismia toteuttavan Kiinan, sosialistisen Kuuban, bolivaarisen Venezuelan ja kapitalistisen Venäjän. Länsimaiden Nato-unioni käy tällä hetkellä sijaissotaa Ukrainassa Venäjää vastaan. Ukraina ei ole Nato:n jäsenmaa. Yhdysvallat tahtoo aseistamansa ja rahoittamansa valtion kuuluvan johtamiinsa länsimaihin. Ukraina on sille riittävän mallikelpoinen demokratia, jonka voi jättää myös tarvittaessa oman onnensa varaan. Ukrainaan hyökännyt kapitalistinen Venäjä taas ei halua lähinaapurikseen länsimaiden sotilasliittoon ja Euroopan unioniin hamuavaa Ukrainaa. Suomen valtiojohto aseistaa verovaroilla Ukrainaa sodassa, koska se haluaa olla aito länsimaa. Länsimaisessa demokratiassa kuuluu satsata paljon varoja asevarusteluun ja suosia Yhdysvaltalaista aseteollisuutta.

Länsimaiden omassa autoritaarisuudessa ei sen sijaan ole mitään tuomittavaa. Yhdysvaltojen presidentti-valtainen kaksipuoluejärjestelmä omine vaalikuvioineen on suorastaan demokratian riemuvoitto. Eroavatko USA:n ja Venäjän presidenttivaltaiset järjestelmät juurikaan toisistaan? Nato-maissa Puolassa, Unkarissa ja Turkissa vallitsevat aivan omat demokraattiset käytäntönsä. Suomen presidentti huijasi itsevaltaisesti maamme kansalaiset hyväksymään Nato:n jäsenyyden vaivautumatta järjestämään edes useasti lupaamaansa kansanäänestystä asiasta. USA:n, terveeksi todettu, presidentti sen sijaan harrastaa muiden valtioiden sääilmapallojen poksauttelua.

Valtiot, jotka eivät toimi länsimaisen järjestyksen ja länsimaisten kapitalistien tahdon mukaan, ovat lännen hyvän kiintiöön sopimattomia lajikkeita. Länsimaiden demokratian ylistämisen tekopyhyys on pöyristyttävää. Länsimaisen liittoutuman verukkeelliset sotilaalliset vapauden ja demokratian laajentamisyritykset Afganistanissa, Irakissa ja Libyassa johtivat vain miljoonien ihmisten kuolemaan. Tällainen teurastus ei huolestuta Nato-maiden valtiojohtoa, koska roistovaltioiden tapetut ihmiset eivät edustaneet tai puolustaneet länsimaista demokratiaa.

Ei Natoon – Ei Naton tukikohtia ja ydinaseita Suomeen!