Lakkojen vähäisyys kertoo huonosta demokratian tilasta

Juha Kieksi, julkaistu 14.2.2023

EK ja muut työnantajajärjestöt nostavat säännöllisesti esiin lakkojen määrän vähentämistarpeen Suomessa. Samaa viestiä jakavat porvarilliset tiedotusvälineet. Tosiasiassa lakkojen määrä on painunut lähes olemattomiin niin Suomessa kuin muuallakin Länsi-Euroopassa. Lakkojen määrän väheneminen ei tarkoita sitä, että tilanne olisi työväenluokan kannalta niin hyvä, että taistelu hyvinvoinnin puolesta olisi käynyt tarpeettomaksi. Pikemminkin se tarkoittaa, että työväenluokalla ei ole edellytyksiä puolustaa asemaansa.

Lakkojen määrän kehitys Suomessa ja Britanniassa

Suomessa lakkojen lukumäärä on laskenut dramaattisesti 1970-luvun määristä. Kun 1970-luvulla lakkoja oli vuosittain 2000-3000 kpl, on niiden määrä vaihdellut viime vuosina sadan molemmin puolin. Vuonna 2021 lakkoja oli vähemmän kuin 50 edelliseen vuoteen. Lakkopäivien määrä oli 1970-luvulla useana vuonna yli 1000 000, kun niitä 2021 oli noin 34 000. Lakkoihin osallistui 1970-luvulla 10-25 % työllisistä kun se nyt on vuosittain alle yhden prosentin luokkaa. Näin ollen EK:n vaatimuksille ei ole todellisuuspohjaa. Dramaattinen lasku lakkojen määrässä tapahtui 1990-luvun alussa, jolloin Neuvostoliitto romahti, työttömyys kasvoi räjähdysmäisesti ja Suomessakin siirryttiin yhä voimallisemmin uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.

Myös Britanniassa lakkojen määrän putoaminen noudattaa samaa trendiä. Britanniassa kehitys tapahtui vuosikymmen Suomea ennen. Muistamme hyvin, kuinka Margaret Thatcher kävi systemaattisesti murtamaan ammattiyhdistysliikettä 1980-luvun alussa. Tuolloin myös lainsäädäntöä muutettiin siten, että lakkojen järjestäminen hankaloitui. Lakkoja puitiin yhä enemmän oikeudessa työväenliikkeen kannalta huonolla menestyksellä. Itse asiassa Britanniassa porvaristo onnistui hajottamaan ay-liikkeen perin pohjin niin, että työväenluokan järjestäytymisaste ammattiyhdistyksiin saatiin myös dramaattisesti laskemaan.

Lakkojen vähenemisen syyt

Lakkojen alhaiselle määrälle on useita syitä. Brittiläiset tutkijat ovat esittäneet, että lakkojen alhainen määrä johtuu kapitalismin rakenteellisesta muuttumisesta, siirtymisestä uusliberalistiseen kapitalismiin. Uusliberalismin myötä työväenluokan asema on muuttunut. Brittitutkijat nostavat esiin käsitteen työväenluokan alhaisesta luottamuksesta omiin mahdollisuuksiinsa. Kun luottamus on korkealla tasolla, työväenluokka on uskaltanut taistella toimeentulonsa puolesta lakkojen avulla. Mutta kun luottamus on vähentynyt, taistelukin on vähentynyt. Toki lakot voivat syntyä myös epätoivoisesta tilanteesta kuten kävi erityisesti kapitalismin alkuaikoina. Työväenluokan luottamus vahvistuu myös lakkokokemuksen myötä.

Ay-liike uusliberalismin tukena

Miksi sitten luottamus kykyyn puolustaa oikeuksia on romahtanut? Osasyynä tähän on ay-liike itse, sillä ammattiyhdistysliike on byrokratisoitunut ja liikkeen johto on vieraantunut yhä kauemmas jäsentensä eduista. Ay-liikkeen johto ei uskalla asettua vastustamaan uusliberalistista politiikkaa, sillä heillä on liian paljon saavutettuja etuja menetettävänään. Lisäksi sosiaalidemokraattinen työväenliike on asettunut tukemaan uusliberalismia hallituskausinaan, joten vaikea ay-liikkeen on sitä ryhtyä vastustamaan. Sosiaalidemokraattisen politiikan myötä ay-liike on sidottu uusliberalismin takuumieheksi.

AY-liikkeen ja sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen pitkään ajama konsensuspolitiikka, jossa työnantajien kanssa pyritään sopimaan asioista yhdessä, saattoi toimia jotenkuten tilanteessa, jossa työväenluokalla oli malli ja ideologinen selkänoja Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton hajottua tällaista selkänojaa ei enää ole ollut. Yhteistyö ay-liikkeen ja työnantajien kanssa on johtanut työväestön reaaliansioiden ja julkisten palveluiden tason laskuun. Samalla porvariston voittoasteet ovat räjähdysmäisesti kasvaneet. Raha virtaa yhä nopeammin porvareiden taskuun ja veroparatiiseihin. On muistettava, että työn ja pääoman välinen ristiriitaa ei voida ratkaista kapitalismin vallitessa.

Työttömyys on myös lisääntynyt. Toisen maailman sodan jälkeen elettiin pitkään tilanteessa, jossa työllisyys oli merkittävästi paremmalla tolalla kuin nyt. Porvarillisen yhteiskunnan perusrakenteisiin kuuluu työttömyys, jonka avulla estetään palkkojen nousua. Uhka joutua työttömäksi ja tulla korvatuksi toisella työntekijällä rajoittaa työläisen halua nousta puolustamaan omia etujaan. Lisäksi on huomattava, että porvarillinen tiedotusvälineistö ylläpitää käsitystä lakkojen ”epäisänmaallisuudesta” ja haitallisuudesta kansantaloudelle, mikä osaltaan passivoi koko ajan ihmisiä.

Lakkojen määrä kertoo työväenluokan aktiivisuudesta ja demokratian tilasta

Lakkojen määrä indikoi työväenluokan asemaa ja aktiivisuutta omien etujensa puolustamisessa. Se kertoo luokkataistelun tilanteesta. Uusliberalistinen kapitalismi on heikentänyt työväenluokkaa ja vahvistanut ylikansallista pääomaa. EK:n puheet lakko-oikeuden rajoittamisesta ja lakkosakkojen korottamisesta ovat osa uusliberalistista hyökkäystä tavallisia ihmisiä vastaan. Lakkojen määrän vähentyminen kertoo demokratian heikkenemisestä ja porvariston diktatuurin vahvistumisesta.