Hallituksen ”sammutetuin lyhdyin ajetut” sote-leikkaukset

Hallituksen ”sammutetuin lyhdyin ajetut” sote-leikkaukset

Taistelu Sote:sta jatkuu edelleen entistä kiivaampana. Marinin hallituksen Sote-esitys jatkoi Sipilän maakuntamallin linjoilla. Ennakoidusti asiat on hoidettu niin, että Sote-palveluiden yksityistäminen tehdään ainoaksi vaihtoehdoksi. Orpon linja on karsiminen ja yksityistäminen. Kyseessä on kapitalisteille miljardiluokan bisnes. Tavoite tulee olla, että tämä kansallinen ryöstö peruutetaan.

Juhani Tanski, Kansan ääni, 6/2024, 23.12.2024

Oppositio on usein ”kurmottanut” hallituksen terveydenhoidon heikennyksistä eduskunnan kyselytunnilla. Näistä palvelujen huononnuksia ovat asiakasmaksujen korotukset, joilla tavoitellaan 150 m€ säästöä. Lääkärikäynnin hinnat nousevat 22,5 %, poliklinikkamaksut nousevat 45 %. Nämä nostot ovat täysin irtaantuneita todellisuudesta, koska meillä on jo nyt 440 000 asiakasmaksua perinnässä. Jopa HUS:n lastensairaalasta on viestitetty, että niiden perheiden osuus on kasvanut, joiden sairaalamaksut joutuvat perintään. Herää kysymys, joutuvatko sairaiden lasten vanhemmat ulosottoon? Se on ihmisten nöyryyttämistä ja äärimmäisen hädän sivuuttamista.

Valehteleeko Orpo?

Petteri Orpo lupasi kesällä 2023, etteivät hallitusohjelman sote-kirjaukset tarkoita leikkauksia palveluihin. Nyt kaikesta leikataan aina lastensuojelusta vanhusten palveluihin. Orpo väitti vaalien edellä valheeksi väitettä, että kokoomuksen sote-linjaukset johtavat hoitajien irtisanomisiin. Nyt hoivakodeista irtisanotaan henkilöstöä ja vanhukset jätetään heitteille. Hallituksen budjetti kurittaa aivan sairaita ihmisiä. Asiakasmaksuja korotetaan, lääkekustannuksia nostetaan, sairauspäivärahoja leikataan ja hoitoon pääsyä vaikeutetaan. Näistä toimista ei kerrottu vaaleissa, vaan moni niistä ajettiin läpi sammutetuin lyhdyin.

Orpon mukaan “terveydenhuollon kulut kasvavat vielä nopeammin, kuin kukaan osasi ennustaa. Hyvinvointialueiden kanssa tehdään koko ajan töitä parhaiden toimintatapojen löytämiseksi. Me ajamme sisälle uutta terveysteknologiaa, digivastaanottoja, etälääkärimahdollisuutta jne. Ja me näemme jo, että alueilla on eroja. Joillakin niistä on päästy tosi hienosti eteenpäin. Tehdään tätä nyt yhdessä ja lopetetaan tämä sättiminen ja haetaan niitä parhaita tapoja.” Hallitus antaa paljon rahaa terveysjäteille Kela-korvausten kautta. Veronmaksajien rahaa annettiin näille firmoille, jotka tekevät voittoa kymmeniä miljoonia jo ennen lahjoitusta. Orpolta kysyttiin myös, mikä on suhteenne näihin terveysjätteihin, koska annoitte paljon rahaa sinne. Orpo vastasi: ”Minusta tämä kysymys oli hieman erikoinen”.

Hus-yhtymä potkii henkilöstöä

Hallituksen tavoite on, että hyvinvointialueiden alijäämät saataisiin kuriin vuoden 2026 loppuun mennessä. HUS:n irtisanomiset ovat jälleen osoitus siitä, missä mennään. Hus vastaa erikoissairaanhoidosta Helsingissä ja Uudellamaalla. 280 työntekijää saa muutosneuvottelujen tuloksena lähteä. Irtisanomiset kohdistuvat ensisijaisesti hallintoon, tukipalveluihin sekä päällikkö- ja johtajanimikkeillä työskenteleviin, mutta joukossa on myös 90 hoitajaa ja 10 lääkäriä. Näin ollen säästökuurien vaikutukset valuvat myös potilastasolle. Kiireettömään erikoisairaanhoitoon pääsy on HUS -alueella ollut jo muutenkin hidasta, laittoman hidasta.

Se, mitä tapahtuu HUS-alueella, tapahtuu kaikkialla, enemmän tai vähemmän. Alueet ovat tehneet reippaita säästöjä saadakseen jatkuvasti paisuvat alijäämänsä katettua. Alueet ovat jo vähentäneet tai uhkaavat vähentää lähes 4000 henkilötyövuotta. Yt-neuvotteluilla uhkaa olla vaikutuksia 11 200 henkilöön. Jos valtio ei kompensoisi miljardien alijäämiä, tilanne olisi tietysti vielä huonompi. Sote-konsultti Jarmo Korhosen mukaan alueilta jouduttaisiin irtisanomaan 30 000-40 000 työntekijää. Orpon hallituskauden aikana alueet tekevät eri arvioiden mukaan alijäämää 4-6 miljardia. Hallituksella on tolkuton tavoite, että alueiden alijäämät sulaisivat vuoden 2026 loppuun mennessä.

HUS rikkoo lakia ja ikäsyrjii irtisanottavia

JHL:n Meilahden yksikön pääluottamusmies Niina Koskela kertoo, että HUS irtisanoo iäkkäitä työntekijöitä. Lähes 90 % irtisanotuista on 60-luvulla syntyneitä, pitkään HUS:ssa työskennelleitä. Koskela syyttää HUS:ia siitä, että se toimii väärässä järjestyksessä. Yleensä ensin kartoitetaan, onko muuta tehtävää tai työtä tarjolla. Nyt tätä ei ole tehty. Tämä menee yt-lain rikkomisen puolelle. Työnantaja sanoo, että on saanut Kuntatyönantajilta luvan rikkoa lakia.

Nyt leikkaukset avattiin bisnekselle

Joulukuussa äänestettiin sairaalaverkon toiminnan supistamisesta. Hallituspuolueiden rivit hajosivat, viisi (5) hallitusryhmien edustajaa äänesti leikkauksia vastaan, muutama vastustaja jäi pois äänestyksestä. Hallituksen esitys hyväksyttiin 106–99. Monet kokoomuslaiset ja erityisesti persut lupasivat tehdä töitä yöpäivystyksen säilyttämiseksi, mutta mitään ei tapahtunut. Puolueista ovi käy nyt ulospäin – satoja kunnan- ja aluevaltuutettua on siirtynyt muihin ryhmiin. Alueiden tulisi itse saada päättää sairaala- ja päivystysverkostaan sen sijaan, että toimintoja lopetetaan aluevaltuuston ohi hallituksen mahtikäskyillä.

Tavoitteena sairaaloiden yksityistäminen

Sairaala- ja päivystysverkoston supistamislailla otettiin iso askel sairaalatoiminnan yksityistämisen suuntaan. Terveydenhuoltolaki määräsi tähän saakka, että leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa vaativat leikkaukset tulee koota sairaaloihin, joissa on yhteispäivystys. Yhteispäivystyksiä on vain julkisella puolella. Jatkossa leikkauksia voi tehdä muissakin kuin yhteispäivystyssairaaloissa. Uusi laki helpottaa huomattavasti yksityisten terveysyrittäjien toimintaa ja laajentaa niiden markkinoita kirurgiassa.

Sairaalapalvelujen yksityistäminen on koko ajan ollut kokoomuksen ykköstavoite SipilänStubbin-Orpon hallituskaudesta lähtien. Sairaalaverkon karsiminen pidentää leikkausjonoja julkisella puolella ja pakottaa alueet käyttämään yksityistä ostopalvelua, jonka sääntelyä samalla kevennetään. Leikkaustoiminnan sääntelyn vapauttaminen ja yksityistäminen koskee mm. päiväkirurgiana tehtäviä polven ja lonkan tekonivelleikkauksia, mutta myös muita kevyiksi toimiksi luokiteltuja leikkauksia. Sallitut leikkaukset määritellään asetuksella lain hyväksymisen jälkeen.

Jopa rikolliselta vaikuttaa Salon yöpäivystyksen lopettaminen. Suurella osalla alueen asukkaista matka kiireelliseen hoitoon pitenee 60 km. Matka Taalintehtaalta Turkuun on 90 km. Savossa matkat Iisalmen, Varkauden ja Sukevan suunnalta Kuopioon ylittävät runsaasti yli 100 km.

”Terveysbisnes kiittää”

Sairaalan nyt lakkautettava ympärivuorokautinen päivystys on toiminut pääosin virka- ja työsuhteisten varassa, eikä ostopalveluita ole juuri tarvinnut käyttää. Jatkossa vuokralääkäreiden käyttö päivystyksissä uhkaa yleistyä.

Terveysbisnes kiittää, kun Orpon hallitus toteuttaa niiden etujen mukaista politiikkaa. Valtiovarainministeriön mukaan Orpon kotimaakunnan Varsinais-Suomen sotealueen ostopalvelumenot kasvoivat vuoden 1. puoliskolla peräti 25 %, eli 35 m€. Koko maassa kasvu oli yli 10 %, 210 m€. Hallitus lisää satoja miljoonia yksityisen terveydenhuollon kelakorvauksiin – nyt se yksityistää myös sairaalatoimintaa.

Potilaiden matkat sairaalahoitoon ja julkisen puolen hoitojonot pitenevät jatkossa nykyisestä. Ensihoidon ja kuljetusten kustannukset kasvavat, kun sairaalat keskittyvät.