Sote-uudistus – farssi vai tragedia

Sote-uudistus – farssi vai tragedia

Taistelu Sote:sta jatkuu edelleen entistä kiivaampana. Marinin hallituksen Sote-esitys jatkoi Sipilän maakuntamallin linjoilla. Ennakoidusti asiat on hoidettu niin, että Sote-palveluiden yksityistäminen tehdään ainoaksi vaihtoehdoksi. Orpon linja on karsiminen ja yksityistäminen. Kyseessä on kapitalisteille miljardiluokan bisnes. Tavoite tulee olla, että tämä kansallinen ryöstö peruutetaan.

Kirj. Juhani Tanski, Kuopio; Julk. Kansan ääni 4/24, 2.9.2024

Sote-soppaa on keitetty monen kokin voimin jo 15 vuotta. Jos uudistuksen historiasta kirjoitetaan joskus näytelmä, siitä tulee joko farssi tai tragedia. Yksityiset kermankuorijat nauravat, vähävaraiset terveyspalvelujen ja hoivan tarvitsijat itkevät. Sote-palveluiden syöksykierre on karmea. Suomen aarre – julkinen sote– on uhattuna.

Sote-sekoilu

Vuosia poliitikot ja virkamiehet ovat tarinoineet, että sote-uudistuksilla parannetaan palveluihin pääsyä, hillitään kustannusten kasvua ja torjutaan eriarvoisuutta. Laskelmat säästöistä perustuvat toiveajatteluun ja ovat tutkimusten ja tilastojen vastaiset. Tämä tiedettiin koko ajan, kun Sipilän, Rinteen ja Marinin hallitukset kyhäsivät kokoon sote-mallia, joka runnottiin väkisin läpi juhannusviikolla 2022.

Kuntapohjainen terveydenhoitomme oli korkeatasoinen, toimiva ja kustannustehokas. On vaikea uskoa, että puoluepamput ja virkamiehet eivät olisi nähneet Tilastokeskuksen ja Kuntaliiton tilastoja, joiden mukaan sote-toimi oli tehokkainta 20–40 000 asukkaan kunnissa.

Viime vuosien ongelmat johtuvat hallitusten valtionapujen leikkauksista – sote muka oli kallista. Terveydenhuolto oli tehokasta ja laadukasta. ”Suomi kuului niiden 4 maan joukkoon, jotka ovat inspiraation lähde muillekin“ (HS 31.1.2017). Terveysmenot asukasta kohden olivat noin 3 800 €. Ruotsissa ja muissa kärkipäähän sijoittuvissa maissa menot olivat 50 % korkeammat.

Palvelut huononivat keskittämisen vuoksi

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT selvitti vuoden 2009 kuntaliitoksia. Silloin toteutettiin 32 liitosta, joihin kuului 99 kuntaa. Liitoksilla ei ollut mitään positiivista vaikutusta kuntien kokonaismenoihin. Sen sijaan liitosten sisällä tapahtui merkittäviä palveluverkon muutoksia työpaikkojen siirtyessä pienistä liitoskunnista suuriin. Tosiasiassa palvelut huononivat keskittämisten takia ja potilaiden kustannukset lisääntyivät. Eduskunnan tietopalvelu kertonee kysyttäessä näistä asioista, jos viitsii kysyä. Jotkut rivikansanedustajat uskoivat valheisiin leveiden hartioiden politiikan siunauksellisuudesta. Myös läntisten naapurimaittemme kokemukset jättialueuudistuksista todistivat saman asian. Niissä tehottomuuden ja kustannusten nousun seurauksena pakitetaan ainakin perussairaanhoidossa ja sosiaalihuollossa. Marinin hallituksen aikana kunnallisia palveluita ulkoistettiin huimaa tahtia – jopa kokonaisia sote-alueita siirrettiin terveysfirmoille. 1.1.2023 aloittaneiden alueiden palveluiden syöksykierre jatkui ja syveni.

Soten moottori piiputtaa

Orpon hallitusneuvotteluissa sovittiin, että sote-alueille annetaan työrauha eli Marinin sote-mallia noudatetaan pilkuntarkasti. Rahaa alueille annetaan Marinin soten rahoituslain mukaisesti. Koska rahat ovat täysin riittämättömät, valtionvarainministeriö, Orpo ja Purra komentavat alueita toimintojen siirtoon yksityisille kermankuorijoille ja uhkailevat alueiden ottamisella alijäämämenettelyyn eli valtion holhoukseen tai alueiden yhdistämisellä. Tällaista “rauhaa” alueet eivät tarvitse. Ne tarvitsevat rahaa niille annettuihin tehtäviin. Pirkanmaan hv-aluejohtaja Marina Erhola ehdotti, että alueiden määrän voisi puolittaa. Orpo ja Purra tietänevät, että alueiden alijäämän kasvu johtuu pääosin henkilöstön vajauksesta ja jättialueen aiheuttamista lisäkuluista, Vuokralääkäreille maksetaan kymmeniä tai satoja % enemmän kuin omille lääkäreille.

 ”Kokoomus ja persut sössineet sote-uudistuksen”

Demarit ja Kepu syyttävät sote-uudistuksesta nykyhallitusta, vaikka hallitus noudattaa Marinin sotemallia (tai mullin mallia). Kepun Saarikko esitti epäluottamusta hallitukselle siitä, että hallitus toteuttaa mallia, jota kepu. kokoomus ja persut/siniset olivat kehittämässä Sipilän hallituksessa. Myös Andersson ja Lindtman kannattivat epäluottamuslausetta, koska Orpon hallitus ei ollut muuttanut mitään uudistuksesta. Orpo, Purra ja kumppanit sanovat, että Marinin hallituksen sote on epäonnistunut.

Syy ei ole sote-alueissa

Niillä ei ole työkaluja estää jättialueiden aiheuttamaa kustannusten kasvua. Alueilla ei ole riittävästi varoja palveluiden järjestämiseen, muttei myöskään kannustimia rahojen säästämiseen. Henkilökuntapulan aikana vuokrafirmat ovat kuin loisia. Ne imevät rahaa veronmaksajilta. Ongelmaa on ratkottu hoitotakuilla ja kiristämällä hoitomitoituksia. Nyt palvelujen tuottajat joutuvat käyttämään vuokrafirmoja täyttääkseen lain vaatimukset. Alueiden budjetit eivät riitä edes perinteisiin peruspalveluihin ja terveydenhoidon kustannukset lisääntyvät. Toki myös väestön vanheneminen, hoitojen kallistuminen tiedettiin ja henkilöstön palkkojen nostotarve oli näköpiirissä.

”Sote-uudistus pitäisi käynnistää uudelleen”

Näin totesi sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo: ”Sote-palveluiden syöksykierre jatkuu, ja jos uusi hallitus tekee tyhmiä päätöksiä, kierre syvenee. Leikkaamisen sijasta sote tarvitsee lisää rahaa, mutta myös täyden remontin.” Lainsäädäntö ei kannusta alueita säästämään rahaa, vaan pikemminkin käyttämään sitä mahdollisimman paljon, jotta valtiolta voisi pyytää lisää. Järjestelmä on terveystaloustieteen näkökulmasta pöljä. Sote-uudistuksen piti yhdistää erikoissairaanhoito ja peruspalvelut. Sote-alueiden piti panostaa peruspalveluihin, jotta kalliita erikoissairaanhoidon palveluita käytettäisiin vähemmän.

Keväällä 2019 olimme toiveikkaita siitä, että Sipilän yksityistämispolitiikka saadaan päätökseen. Kuitenkin Marinin hallituksen sote-esitys jatkoi Sipilän maakuntamallin linjoilla. Ministerit huutavat, että tärkeintä on ”laittaa talous kuriin ja pysäyttää velkaantuminen.” Katastrofaalista on leikkauspolitiikka, jonka ainoa tarkoitus on jatkaa yksityistämistä ja siirtää sote-toimi yksityisille, tulonsiirto kansalta rikkaille, militarisointi ja ay-liikkeen heikentäminen. Orpon kabinetin toimet iskevät eniten pienituloiseen suureen kansanosaan. Työttömyysturvan porrastus iskee työttömiin. Ei kansa tätä ole halunnut.

Työterveyshuolto on Suomessa yhä pyhä lehmä

Yksityinen työterveyshuolto on saatava tehokkaammin mukaan julkisiin sote-palveluihin. Potilaat äänestävät jaloillaan. Yksityisten sairausvakuutusten määrä kasvaa vuosi vuodelta. Käytämme liian vähän rahaa sote-palveluihin. Säästöjen sijaan tarvitaan lisää rahaa, mutta sitä ei kannata kaataa vuotavaan ämpäriin. Alueiden rahoitusperiaatteet on uudistettava.

Soten valuvika ei ole kalleus, vaan tyhmyys. Alueiden piti leveillä hartioilla luoda kantava rakenne terveyshuoltoon. Saimme byrokratian ja leikkaukset. Seinäjoen keskussairaalassa jonotetaan ensiapuun pahimmillaan 2 tuntia. Tampereen TaYS:n päivystys pyörii riskirajoilla, ja henkilökunta toivoo, ettei sattuisi mitään isompaa onnettomuutta. Keski-Suomen alue päätti kesäkuussa yli 10 miljardin säästöistä ja lakkauttaa alueeltaan useita iltapäivystyksiä ja vuodeosastoja.

HUS:n diagnostiikkajohtaja ja HY:n terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen kysyy: ”Onko lääkärille pääsystä tullut Suomessa ylellisyystuote… 2023 lääkärin vastaanottokäyntien määrä terveyskeskuksissa oli enää alle 5 miljoonaa. Terveyskeskuslääkärin vastaanottojen määrä on siis puolittunut 20 vuodessa, vaikka lääkärien määrä terveyskeskuksissa on kasvanut ja on nykyään noin 4 100.” Näitä uutisia on lehdissä jatkuvasti.

Kevään kehysriihessä Purra ja Orpo työläisten ja opiskelijoiden vastustuksesta huolimatta nuijivat urakalla heikennyksiä palkansaajien ostovoimaan, voidakseen kasvattaa militarisoinnista kertyvää laskua. ALV:n korotuksella hallitus keräsi 920 miljoonaa kun yleinen ALV % nostettiin 24:stä 25,5 %:ttiin. Kansa maksaa militarisoinnin laskut. Eduskunta keskusteli 24.9.2024 ensi vuoden budjetista. Hallitus puolusteli leikkauslinjaansa. Yksikään puhujista ei kritisoinut niitä menetyksiä, jotka syntyivät Venäjä-suhteiden katkaisemisesta ja ronskista militarisoinnista. Kuvassa opiskelijat vastustavat 5.10.2023 Orpon ja Purran leikkauspolitiikkaa.

Hallituksen “säästöt” lisäävät tuskaa ja kuluja

SuPerin selvityksen mukaan henkilöstömitoituksen kiristämisellä on merkittävä vaikutus paitsi hoidon laatuun, myös työntekijöiden kuormitukseen. Hoitajien työhyvinvointi ja määrä lisääntyi vuodesta 2020, jolloin mitoitusta korotetiin.

Kymmenien miljoonien Kela-korvausten kaataminen yksityisten lääkärien asiakkaille ei alkuvuonna lisännyt potilaskäyntien määrää. Korvaus meni niille, joilla oli varaa yksityislääkäriin. Potilaiden pakottaminen moneksi kuukaudeksi hoitojonoon lisää kustannuksia, koska taudit pahenevat ajan myötä ja hoito kallistuu. Perusterveydenhuoltoon kaavaillut 2025 asiakasmaksujen korotukset olisivat 22,5 % ja erikoissairaanhoidossa 45 %. Asiakasmaksujen korotus ja lääkkeiden omavastuuosuuden korotus vaikuttavat siihen, että vastaanotolle ei aina ole varaa mennä – rahat joudutaan käyttämään ruokaan, vaatteisiin, liikenteeseen jne. Lääkärikäynnin maksut pitäisi poistaa – ei korottaa!