Ovatko lännen valtakoneistot muuttuneet ääriliikkeiksi pelottelullaan?

Marxilaisuudesta tiedämme, että henkiset ilmiöt, kuten aatehistoria tai esimerkiksi lännessä nyt vallitseva eros/thanatos-asettelu, on taloudellisten lainalaisuuksien sanelemaa ilmaisua – ei itse asia, vaan vain oire. (kuva: Wikimedia Commons)

Johathan Widell 27.12.2023

Mikä siinä on (ovat jotkut tarkimmat tarkkailijat kysyneet), että mitä enemmän maailmanhallitsijoiden suunnitelmat menevät mönkään, sitä enemmän heidän täytyy painaa kaasua? Ukrainan sota on tästä ollut loistava esimerkki. Jo sen alusta alkaen (näille samoille tarkkailijoille) on ollut aika selvää, että se tulee päättymään lännen tukeman Ukrainan tappioon. Kuitenkin varsinkin nyt, kun Ukrainan tappiosta puhutaan jo valtamediassa (mikä on hämmästyksen aihe, kuten aina, kun totuus valtamediassa tuodaan julki), sitä enemmän täytyy painaa kaasua.

Länsi pussissa

Ehkä tähän voisi vastata, että Venäjän valtakoneisto on jo viikkoja ilmoittanut lännelle, että se ei suostu rauhanneuvotteluihin, joissa kuitenkin sen vankkumattomat ehdot sodan loppumiselle eivät täyty. Siis Ukrainan demilitarisointi, denatsifikaatio ja Nato-jäsenyyden torjuminen. Noita rauhan avauksia on – siis ainakin näennäisesti – kuulunut lännen puolelta – vaimeina tosin – kun Ukrainan kohtalo on alkanut entistä selvemmin käydä selväksi.

Voisi siis olettaa, että länsi vastaa ”happamia”, kuten sanoi kettu pihlajanmarjoista, ja painaa siis sitä enemmän kaasua. Ehkä näin voisikin olettaa, ellei tämä sama ilmiö toistuisi monellakin suunnalla – ja kaikista selvemmin juuri siinä, että konfliktia pannaan alulle nyt alueella jos toisellakin. Eikö tämä muuten jo osoita, että Ukrainan sota oli lännen provosoima, ellei nyt halua joiden nerojen vanavedessä kulkea ja sanoa, että kaikki konfliktit ovat itse asiassa Putinin alulle panemia – aina Jemeniä myöten? Tai sitten Iranin?

Pussista ulos kaasua painamalla

Tuota selitystä ei sovi väheksyä. Siis sitä, että kun länsi pelaa itsensä pussiin, se kasvojensa säilyttämiseksi alkaakin painaa kaasua. Tämä ei tosin riitä selitykseksi.

Ei riitä alkuunkaan. Ukrainan konfliktin alussa lännellä olisi ollut montakin helpompaa tapaa säästää kasvonsa. Kuten välttää konflikti kokonaan. Kriminkin siirtyminen Venäjälle ilman lännen suostumusta olisi jäänyt unholaan, jollei lännen oma valtamedia olisi sitä toitottanut ihmisten mieliin.

Eikä Suomessa tarvitse katsoa kuin valtamediaan, niin tajuaa, missä määrin törmäyskurssi Venäjän ja lännen välillä on lännen – tässä tapauksessa Suomen (vai mikä taustavaikuttaja siellä Suomen takana onkaan) – alulle panema. Joka ikinen päivä pitää laittaa iltapäivälehdissä muistutus siitä että Putin on ”uhka”, samalla kun juuri tuota kaasua lännessä painetaan vain lisää.

Akselerationismi ja prepper-filosofia jo Suomen ulkopoliittisessa instituutissakin

Otetaan kuitenkin parempi selitys. Nimittäin akselerationismi. Kai se on jotenkin suomennettukin, mutta käsite on lähinnä Amerikasta lähtöisin. Sillä viitataan siihen, että ihmiset koettavat jouduttaa maailmanloppua panemalla asiat mahdollisimman sekaisin, jollei jonkin Messiaan on palattava asiat korjaamaan. Tässä vaiheessa he itse sitten kai saisivat oman palkkansa – joka on nähtävästi heitä palkitseva.

Tavallisesti tuota käsitettä käytetäänn joistakin vähän hölmöläistaustaisista ryhmistä. Näistä puolestaan käytetään nimitystä prepper, jolla viitataan sellaisiin ihmisiin, jotka hamstraavat säiliötölkkejä ja opettelevat erätaitoa siltä varalta, että maailmanloppu – tai jokin pienimuotoisempi ”hallituksen” tai ”maailmanhallituksen” järjestämä katastrofi – tapahtuu.

Jotta saisimme selityksen ”kaasun painamiselle”, nämä kaksi asiaa on tajuttava enemmänkin tuon hallituksen tai peräti maailmanhallituksen ajattelutavaksi kuin jonkinlaiseksi ääriliikkeiden aiheuttamaksi uhaksi. Sanoihan Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutistakin, että on parempi alkaa hamstrata säilyketölkkejä konfliktin varalle. Eikä tuo pelottelu tuohon jää, kuten jo valtamedian suorittamaan pelotteluun tuossa edelläkin viittasimme.

Samoin tavoin sitten akselerationismi laajemminkin on vallanpitäjien suosikkihuvia. Se, että törmäyskurssille Venäjän kanssa on suorastaaan hakeuduttu, osoittaa, kuinka kiihkeästi maan mahtavatkin haluavat panna asioita tuulemaan ja sitten kiihdyttää edistystä, toki katastrofin uhallakin (jolloin tuo ”edistys” pitäisi panna lainausmerkkeihin).

Eivätkä tässä ”edistyksessä” ns. edistyksellisetkään piirit ole täysin viattomia, kuten nimi ”edistyksellinenkin” jo sanoo. Ajateltakoon nyt vaikka sellaista katastrofia kuin ilmastonmuutos, jota silmällä pitäen ”edistyskin” on tahtonut olla edistyksen reunaehtojen, kuten energiankäytön, tukahduttamista. Joka tapauksessa juuri ilmastokeskustelussa tuo katastrofimieliala – mikä ei mitenkään ole pelkästään Greta Thunbergin kaltaisen ruohonjuuriliikkeen lempilapsi – näkyy tällä hetkellä ehkä kaikkein selvimmin. Tosin sekin on saanut nyttemmin rinnalleen ydinaseilla pelottelun, josta länsi koettaa aina pestä kätensä osoittamalla sormella tietysti rakasta vihollistaan Putinia.

Freudilainen selitys: eros ja thanatos

Tämän akselerationismin voi puolestaan selittää kahdella tavalla. Yksi tapa on freudilainen; toinen tapa on marxilainen. Ne eivät sulje pois toisiaan.

Freud puhui sellaisista asioista kuin eros ja thanatos – eli, lyhyesti sanottuna elämänvietistä ja kuolemanvietistä. Jokaisessa ihmisessä nämä kaksi taistelevat keskenään. Tässäkin tosin pätee se, että ne myös täydentävät toisiaan: mitä enemmän ihminen on tietoinen kuolemastaan, sitä enemmän hänen täytyy panna hihat heilumaan saadakseen elämänviettinsä ansiosta aikaa jotakin näkyvää.

Tämähän on hyvä selitys sille, mitä näemme tapahtuvan yhteiskunnankin tasolla. Thanotoksella selittyisi tuo ”kaasun painaminen”: se olisi näin ollen kuolemanvietin yhteiskunnallinen ilmaus. Entä eros sitten? Eiköhän sekin kohta ala puskea pintaan, kun tuholle löytyy tuo – melkein dialektinen – vastavoima.

Marxilainen selitys: kapitalismi

Mutta se marxilainen selitys on oikeastaan parempi. Marxilaisuudestahan tiedämme, että henkiset ilmiöt, kuten aatehistoria tai sanotaan vaikka tuo eros/thanatos-asettelu, on taloudellisten lainalaisuuksien sanelemaa ilmaisua – ei itse asia, vaan vain oire.

Tuo tuhoisuuden taloudellinen lainalaisuus on tietysti kapitalismin entistä tuhoisampi käyttäytyminen. Tästä ei ole epäilystäkään, mitä Marxin mukaiseen selitykseen tulee. Tätä käsitystä on sitä paitsi päivitetty, esimerkiksi Thomas Pikettyn teoksissa, joiden ydinsanoma on se, että yhteiskunnan kasvavat tuloerot johtavat konflikteihin. Miten nuo konfliktit halua ymmärtää, ei riipu kuin itse kunkin mielikuvituksesta tai ymmärryksestä: aina yksilötason konflikteista potentiaaliseen maailmansotaan.

Tässä täytyy kuitenkin olla varovainen, kuten jo vihjasimme, ettemme itse sorru akselerationismiin. Nykyään tuo ilmiö on nimittäin sitoutunut yhä tiiviimmin sellaiseen toiseen ilmiöön kuin talouden hidastuminen: kiihtyminen on siis pintailmiö, joka kätkee päinvastaisen ilmiön – hidastumisen. Tähän Piketty vastaa, että kun talous hidastuu, tuloerot vain kasvavat.

Kuoleman kulttuuri: nopeammin vai hitaammin?

Eikä aikaakaan, kun ollaan juuri siinä, mitä edellä sanoimme: vallanpitäjien oman edun mukaista on liittyä akselerationistien kuoroon, sillä nimestään huolimatta se vain hidastaa taloutta ennestää, mikä näin ollen hyödyttää vallanpitäjiä. Toki asioita voi näyttää saavan kiihtymään jo pelkästään puhumalla sellaisin sanankääntein, että jokin katastrofi on päinvastoin saatava vältettyä. Mutta tuo on enemmänkin psykologinen ilmiö, joka ei tässä yhteydessä osoita kuin se, että talous hidastuu. Näiden kahden asian nivoutumisesta yhteen on osoituksena viimeaikaiset katastrofit: pandemia, ilmastonmuutos ja ydinsota. Ydinsodan uhka on nyt joulukuussa puolestaan nivoutunut Venäjän uhkan torjumiseen, sillä USA:n ehkä aikaansaavin diplomaatti Geoffrey Pyatt kertoi Financial Timesille joulukuun alussa, että Venäjän sotilaallinen uhka saadaan raiteiltaan vähentämällä maailman riippuvuutta fossiilisista energianlähteistä, mikä sopi tietysti hyvin siihen monia kummastuttaneeseen tapahtumaan, että Nord Stream -kaasuputki Itämeressä räjäytettiin (kuten tiedämme, jotkut uskovat Venäjän itse olleen syyllinen, mikä on vallan kummallinen näkökulma varsinkin nyt tuon Pyattin haastattelun jälkeen).

Näin siis saatiin marxilaistakin näkökulmaa esille, ja perin otollisesti nykytapahtumien suhteen. Ehkä se on juuri tuo eros-puoli eli elämää tukeva ja luova dynamiikka tässä thanatoksen eli kuoleman kulttuurissa.

Täytyi vielä tulla Johannes Paavali II:n lempikäsite ”kuoleman kulttuuri” tuoda tuohon rinnalle, sillä tuskin mikään muu kattaa nykyisen menon yhtä tehokkaasti. Hän lanseerasi käsitteen jo vuonna 1995, ja vaikka tekstissä Evangelium Vitae puhutaan monista bioetiikan asioista, jotka eivät tähän marxilaiseen näkökulmaan välttämättä istu, kannattaa pitää tuo kaukonäköisyys mielessä, ettei asioita ihan tarkastele vain sen valossa, mitä valtamedia heittää kansan pään menoksi. Eikä hän vuonna 1995 enää voinut puhua tuona kuoleman kulttuurina pelkästään kommunismista, sillä itäblokki oli jo romahtanut (Suomi liittyi EU:hun tuona vuonna).

Olipa itse liike sitten kiihtyvää tai hidastuvaa, kuoleman kulttuuri istuu siinä vain entistä lujemmin. Sitä ei hetkauta, istuuko se hitaasti vai nopeasti.