Hurstin joulujuhla. Porvariston irvokas joulukuvaelma sai taas medianäkyvyyttä
Helsingissä 12.3.-16 8000 ihmistä protestoi päättäjien politiikkaa vastaan, Opiskelijat olivat kadulla 9.3.-16 ja maanviljelijät 11.3.-16 Senaatintorilla sekä 18.3.-16 Helsingin Myllypurossa Herttoniemen seurakunnan elintarvikejakeluun oli kilometrin jono (Kuva: Heikki Männikkö)
Pertti Hämäläinen 25.12.2023
Sanoma-konserni esitti joulun tienoilla jälleen värikuvin kyllästetyn porvarillisen joulukuvaelman kaikille suomalaisille. Tämän tunteisiin vetoamaan pyrkivän joulukuvaelman nimi on Hurstin joulujuhla. Samalla Hurstin joulujuhla on myös oikeistolaisen yhteiskuntaideologian oppitunti. Hurstin joulujuhla näyttää sen suunnan, johon oikeistolainen yhteiskuntapolitiikka on koko Suomea johtanut ja johtamassa, hävittämällä viimeisetkin hyvinvointivaltion rippeet.
Seurasin tätä suomalaisen porvariston irvokasta joulukuvaelmaa Mediapooliin suurimpana kuuluvan Sanoma-konsernin omistaman IS:n välittämänä. Tämän niin sanotun köyhien joulujuhlan kansalaisille esittää Sanoma-konserni, jonka omistavat Jane ja Aatos Erkon Säätiön lisäksi Suomen rikkaimpiin kuuluvat yksityishenkilöt Antti Herlin, Robin Langenskiöld ja Rafaela Seppälä.
Hurstin joulujuhla järjestettiin Messukeskuksessa ”vapaaehtoisvoimin”. Hurstinapu oli saanut 50 vapaaehtoista pakkaamaan ruokakasseja. Yhteensä 1300 ruokakassia, jotka sisälsivät laatikoita, leipää ja kuivatuotteita saatiin liukuhihna meiningillä pakattua jaettavaksi tämän joulukuvaelman köyhille. Lisäksi paikan päällä rukoiltiin, toivotettiin siunausta ja tarjoiltiin köyhille syötävää. Itse joulukuvaelman pääesiintyjänä toimi tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka IS:n mukaan ”liikuttui Hurstin joulujuhlasta”. Puheessaan Niinistö korosti ”Hurstin perhettä ja rauhan sanomaa”, sekä vakuutti, että ”tilaisuus jää meille kaikille mieleen”. Valtamedian ohjaamana sen kaikkia agendoja aina yhtä kiltisti toteuttava Paula Vesala lauloi köyhille.
Vielä aatonaattona Hurstinapu joutui kinuamaan lisää apua, sillä ruokakasseja ei ollut saatu hankittua riittävästi. Onneksi hyväsydämiset rikkaat tulivat apuun ja niin porvariston joulukuvaelman käsikirjoitus saatiin onnistuneesti vietyä maaliin. IS intoutui ylistämään näitä Hurstin joulujuhlaan saapuneita vähävaraisia ja syrjäytyneitä ihmisiä ”valtavaksi ihmisjoukoksi”. Näytelmän erityisenä ”hyväntekijänä” IS nosti esiin Espanjassa asuvan, rikollistaustaisen suomalaisen miljonäärin Henry Aflechtin, joka oli maksanut ”omasta pussista” Messukeskuksen 27 000 euron vuokran.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä lähes 900 000 eli hieman vajaat 20 % kansasta köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Sekä köyhyys- että syrjäytymisriskissä olevien ja ylipäätään toimeentulovaikeuksista kärsivien määrä on ollut kasvussa. Yli 30 vuotta jatkunut uusliberalistinen talouspolitiikka on systemaattisesti johtanut suhteellisen köyhyyden lisääntymiseen, palkka- ja pääomatulojen eron kasvuun, sekä merkittävimpänä eriarvoisuutta tuottavana tekijänä – hyvinvointivaltion rakenteiden asteittaiseen hajoamiseen.
Tämä politiikka on ollut useiden hallitusten täysin tietoisesti toteuttamaa. Tämä on pääomapiirien ja heidän etujärjestöjensä, kuten Elinkeinoelämän keskusliiton, Finanssialan ja Suomen yrittäjien käsikirjoittamaa, oikeistolaiseen yhteiskuntaideologiaan perustuvaa politiikkaa. Tätä politiikkaa toteuttaa tänäkin päivänä entistä tietoisemmin nykyinen oikeistohallitus kokoomuslaisen pääministeri Petteri Orpon ja perussuomalaisen valtiovarainministeri Riikka Purran johdolla. Kansalaisten pimittämiseksi tämä politiikka tarvitsee tuekseen yhteiskunnan päällysrakenteessa esitettäviä irvokkaita joulukuvaelmia.
Hurstin joulujuhlan näkyvä uutisointi valtamediassa tukee täysin oikeistolaista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Hurstin joulujuhlan käsikirjoitus on oikeistolaisen yhteiskuntaideologian läpitunkema. Uusklassisen taloustieteen mukaan on olemassa yhteiskunta, jossa on ”valtava joukko” köyhiä ja sitten on pieni määrä, nimeltä mainittuja rikkaita. Nämä rikkaat ovat näytelmän ”hyväntekijöitä”. He maksavat ”omasta pussista” köyhien jouluruuat, vuokraavat tilan köyhille kokoontua muutamaksi tunniksi, puhuvat ja laulavat heille. Kaikille tulee ”hyvä joulumieli”, tilaisuus on ”koskettava” ja ”rauhasta” puhutaan tietysti.

Tässä yhteiskunnassa ei ole tuotantosuhteita, ei sosiaalipolitiikkaa. Rikkaiden ja köyhien eroa ei voi yhteiskuntapoliittisin keinoin mitenkään poistaa. Kaikki jää yksityisen hyväntekeväisyyden varaan. Kysymys on tunteista, perimästä, ahkeruudesta, biologiasta, kohtalosta, mutta ei missään nimessä yhteiskunnallisista rakenteista. Ainoana konkreettisena keinona esitetään vapaaehtoisvoimin toteutettava 1300 ruokakassin jako köyhien joukolle siunauksien saattelemana.
Nimettömät köyhät vain ilmestyvät kerran vuodessa jostain, kuulevat kokoomuslaisen presidentin puheen, Vesalan laulua, saavat ruokakassin ja lähtevät. He ovat poissa silmistä taas seuraavaan jouluun asti. Rikkaiden anteliaisuus tuottaa valtamedian välittämänä kaikille näytelmän seuraajille mahdollisuuden ”liikuttua” yhdessä presidentin kanssa. Oikeistolaisen yhteiskuntaideologian mukaan rikkaat ja köyhät ovat aina ja ikuisesti olemassa. Jouluna köyhät saavat ruokakassin ja rikkaat voivat liikuttua. Voidaan kokea jotain yhdessä, presidentti Niinistön sanoin tilaisuus jää ”meille kaikille” mieleen.