Suoraa puhetta Hamasista, Ukrainasta ja Iltalehdestä

Israelin täysin suhteeton kostohyökkäys Gazaan sekä sen aiheuttama humanitaarinen katastrofi ei ole herättänyt läntisessä arvoyhteisössä juurikaan kritiikkiä eikä edes paheksuntaa. Hamasin hyökkäys on sen sijaan tuomittu moneen kertaan ja painokkaasti. Lännen kaksinaismoralismi on toki jo entuudestaan hyvin tuttu asia maailmanpolitiikkaa seuraaville. Suomi on kahlinnut itsensä kiinni länteen, mikä näkyy selkeästi uutisoinnissa. Meillä on perinteisesti ymmärretty palestiinalaisten asemaa, mutta länteen suuntautunut ”uussuomettuminen” estää tämänkin asian rehellisen ja monipuolisen käsittelyn mediassa ja valtiojohdossa. Kuvassa solidaarisuusmielenosoitus Lontoossa Palestiinan tueksi. (Kuva: Wikimedia Commons)

Jonathan Widell 27.10.2023

Mitä on tämä viikko tuonut tullessaan? Paitsi tietysti sotavalmistelut Irania vastaan: valmistelut ovat
“Pyhällä maalla” nyt niin suurisuuntaisia, että Alexander Mercouris piti eilisiltaisessa lähetyksessän
hyökkäystä Irania vastaan paitsi mahdollisena myös todennäköisenä. Tietysti tuo paljon puhuttu
Israelin maahyökkäys Gazaan on nyt hollilla ties mistä syystä (vaikka hyökkäyksiä sinne maata
pitkin on jo tehnyt – kuulemma Israelille katastrofaalisin tuloksin – muka panttivankien
vapauttamiseksi). Kun huomio kiinnittyy tuohon maahyökkäykseen, joka viipyy ja viipyy, yleinen
mielipide ei sitten osaa varautua siihen, että Amerikka raijaa kalustoaan alueelle siihen malliin, että
kaikki asioista perillä olevat puhuvat jo avoimestikin hyökkäyksestä Iraniin.

Hyökkäys Iraniin tulossa?

Tuo hyökkäys Iraniin – jos sellaista on tulossa, sekään ei näet ole varmaa – taas perustuu samojen
höpöhöpöpuheiden mukaan siihen, että Hamas olisi tehnyt hyökkäyksensä Iranin ohjeistuksessa.
Merkittävää kyllä, edes brittiläiset sotahullut, jotka nyt myös avoimesti puhuvat paitsi siitä, että
hyökkäys Iraniin on todennäköinen, myös siitä, että Ison-Britannian pitäisi olla siinä aktiivisemmin
– ja näyttävämmin – mukana, eivät sano, että Iranin osallisuudesta Hamasin hyökkäykseen olisi
mitään todisteita.
Todellinen syy onkin – sekin tunnustus tulee melkein samaan hengenvetoon – että Iran on nyt
todennäköisesti saavuttanut ydinohjelmassaan sen asteen, että se pystyy valmistamaan ydinaseita.
Siitä, mihin nuo aseet on sitten suunnattu, ei kenelläkään ole tietysti mitään epäilystä. Tietysti
Israeliin, jonka Iran on sanonut – niiden mukaan, jotka persiaa eivät osaa sen enempää kuin Kansan
äänikään – pyyhkivänsä kartalta.

Hamasin nousun taustaa

Se, mikä Hamasin hyökkäyksen takana on, on kaiketi selvää kaikille, vaikka sen voi sitten
psykologisin torjuntamekanismein mielessään kieltää. Jerusalemin katolinen patriarkkakin jo sanoi,
että vaikka Hamasin isku on tuomittava, todellinen syy on palestiinalaisalueiden vuosikymmeniä
kestävä miehitys.
Tähän voi tosin hiljaa mielessään lisätä kysymyksiä, esimerkiksi: olivatko nuo Gazan vastaisen
rajan israelilaisyhteisöt, joihin isku kohdistui, noita “miehittäjiä”? Asiahan on niin, että juutalaisia
siirtokuntia oli ollut Gazassa – ja peräti Egyptissä saakka – kunnes Ariel Sharon sai Israelin
vetäytymään Gazasta vuonna 2005. Palestiinalaisten johtavat ryhmät – Fatah ja Hamas – aloittivat
tämän jälkeen kahinat Gazassa, mikä päättyi Hamasin voitto; ja loppu on, kuten sanotaan, historiaa.

Mistä Hamasille aseet?

Se taas, mistä nuo aseet Hamas oli hankkinut äskettäistä iskuaan varten, onkin sitten toinen juttu.
Jacob Dreizin postasi blogilleen thedreizinreport.com 23.10. videon, jolla Hamas näyttelee
amerikkalaisia, ruotsalaisia (!) ja brittiläisiä asejärjestelmiään. Kysymys kuuluu siis, mistä Hamas
on nuo voinut saada. Ensimmäisenähän tulee mieleen, että ne ovat Ukrainasta, jonne annettavasta
aseavusta emeritusprofessori Martti Koskenniemi sanoi, että aseiden tarjoamisessa sotivalle
osapuolelle ei ole mitään ongelmallista. Koska Koskenniemi ei voi olla väärässä (tuskin hän sentään
Hamasin puolella on), ehkä nuo ruotsalaisaseet ovatkin Afghanistanista, josta Amerikka puikkelehti
pakoon elokuussa 2021 – tosin mitä ruotsalaiset systeemit siellä tekisivät?
Jännä juttu Hamasissa on kuitenkin se, että kun Joe Biden oli vielä Barack Obaman
presidenttikaudella varapresidenttinä, Hamas sai tukea Amerikalta. Sehän oli yksi niistä “maltillisista kapinallisjärjestöistä”, jotka taistelivat Syyrian presidenttiä Bašar al-Assadia vastaan.
Olisiko ryhmälle annettu aseita tuolloin? Mikähän siihenkin vallankumousyritykseen oli syynä, ellei
sitten se, että Assadin syntymäpäivä on 11. syyskuuta?
Kysymyksiä ja mahdollisuuksia on monia. Niin monia, että alkaa ihmetellä, onko tuo nyt suollettu
tarina Iranista suorastaan melkomoista puppua. Entä se Hamasin isku? Siinähän Hamas kuulemma
leikkeli vauvoilta päitä irti. Muuten: New York Times julkaisi tällä viikolla artikkelin, jonka
mukaan video, jota USA ja Israel ovat levittäneet palestiinalaisohjuksesta, joka kuulemma aiheutti
tuhon kuuluisassa palestiinalaissairaalassa, onkin kuvattu parin kilometrin päässä itse sairaalasta.
Itse sairaalatuhon aiheuttajasta ei lehti halua sanoa mitään, mutta eiköhän tämä jo osoita, että tähän
USA:n ja Israelin levittämään tietoon voi aina suhtautua todesta.
Olisikohan se peräti ns. disinformaatiota tai ainakin misinformaatiota tai vähintäänkin
malinformaatiota, jota Suomenkin suojelijat estävät levittämästä, riippuen siitä, kuka sitä levittää.
Nyt sitä paitsi israelilaislehti Haaretz ilmoittaa, että Israel kokoaa “digitaalista todisteaineistoa”
oikeusjuttuun Hamasia vastaan, ikään kuin “digitaalinen” olisi jotenkin luotettavammantasoista
kuin itse silminnäkijöiden kertomukset. Tosin sekin vaihtelee sen mukaan, mitä ryhmää
silminnäkijä edustaa – tai ainakin se, mitä narratiivia todistus tukee.

Ukrainalla menee huonosti

Niin, ja sitten se juttu, jota tällä tuoksinnalla peitellään. Ukraina on tällä viikolla käytännössä
myöntänyt, että ns. “vastahyökkäys” on epäonnistunut. Ensin kaikki voimat määrättiin käytettäväksi
Avdiivkan (niinkö se pitää sanoa, vai Avdejevka?) puolustukseen. Kyseinen paikka on tullut
kuuluisaksi (tai sitten ei) siitä, että sitä on käytetty ukrainalaispuolelta siviiliväestön tulitukseen
Donetskissa. Ei kun sotilasväen. Sillä edellytyksellä tietysti, että Donetskissa on sotilakohteita.
Nyt Jacob Dreizin sitten tietää kertoa (päivätty 26.10), että Ukraina on vetäytymässä Avdiivkasta
(joka olkoon sen nimi, kunnes venäläiset tulevat) ja siirtynyt Kramatorskiin. Tämä käsky koskee
ainakin päällystöä. Kaupungin lähettyvillä on nimittäin kukkula, joka on siirtymässä venäläisten
haltuun, ja kun se siirtyy venäläisten haltuun, asiantuntijat katsovat, että itse kaupungin
puolustaminen käy miltei mahdottomaksi.
Muita uutisia Ukrainan suunnalta, jos ne enää ketään kiinnostavat, kun Ukraina on vetäytymässä:
Venäjä on nähtävästi kehittänyt jonkin uuden aseen, jolla se on pyyhkäissyt kartalta Ukrainan
ilmavoimat. Tästä aseesta ei kukaan näytä tietävän mitään, paitsi sen, että toisin kuin läntinen
sotateollisuus, venäläinen sotateollisuus analysoi aseistuksensa käyttäytymistä kentällä jatkuvasti ja
tekee korjaukset heti, kun havaitaan olevan parantamisen varaa. Tämä on myös tausta siihen, mitä
varten amerikkalaisten (vastoin lupaustaan) Ukrainalle toimitetuista ATACMS-ohjuksista (josta
joku suomalainen asiantuntija jo kerkisi sanomaan, että kyllä Venäjällä on nyt syytä ollakin
huolissaan) ei ole muutamaan päivään kuulunut enää mitään. Sitä paitsi en vahingot, joita niillä
saatiin alun perinkään aikaan, osoittautuivat jälkikäteen suuresti liioitelluiksi.

Venäjän sodan ja Israelin sodan oikeudellista vertailua

Ei siis ihme, että kaikkien niiden satojen miljardien jälkeen, joita Ukrainalle on annettu, ei ole
jäänyt jäljelle mitään. Paitsi tietysti se, että annetut aseet ovat mahdollisesti päätyneet Lähi-Itään,
missä niillä aiheutetaan vaivaa Israelille, mitä nyt kaikki päättäjät kauhistelevat ja sanovat, että
kyllä se on kamalaa. Jos muuten Venäjä todella olisi tehnyt parin vuoden aikana murto-osaakaan
siitä, mitä Israel on saanut Gazassa aikaan muutamassa päivässä, samat päättäjät olisivat häätäneet
Venäjän jo …. niin minne, kun ei mitään paikkaa tahdo enää löytyä? Ehkä turvallisuusneuvostosta,
mitä muuten ehdotettiinkin.Se, miten Israelin taistelu on hyväksyttävämpää kuin Venäjän ei tarkemmin ajateltuna ole ollenkaan
selvä. Tietysti Israelilla on oikeus puolustaa itseään – tosin niistä rajoista, joita sillä on oikeus
puolustaa, ei ole mitään tietoa. Jos Israel saa tehdä ristiretkiää viimeksi hyväksyttyjen rajojen tuolla
puolen (taitavat olla 1960-luvulta), niin miksi ei Venäjä saa puolustaa omaa kansaansa omien
rajojensa tuolla puolen? Tietysti Venäjä käy nyt hyökkäyssotaa. Kyseessä oli sen mukaan siitä – ja
tästä on sitä paitsi näyttöä – että länsi oli valmistelemassa hyökkäystä Ukrainan venäläisosaan.
Tämänhän pitäisi olla lännelle tuttu, kun USA kävi tappamassa Saddam Husseinin sillä perusteella,
että hänellä oli muka joukkotuhoaseita – USA:n turvallisuuttahan Irak tuskin uhkasi muuten kuin
paljastamalla sen kaksinaamaisuuden. Ja Israel on näissä “ennaltaehkäisevissä” operaatioissa – siis
sanalla sanoen hyökkäyssodissa – jo vanha konkari.
Ja mitä väestön puolustamiseen tulee – olkoon vaikka omien rajojen ulkopuolella – länsi itse antoi
esimerkin suorittamalla kuulaisan (lue: pahamaineisen) “humanitaarisen intervention” Kosovoon.
Tämä selitys on nostettu jonkinlaiseksi kansainvälisen oikeuden normiksi – ja sellaisena sen pitäisi
olla myös Venäjän käytössä, mitä tulee Ukrainan venäläisiin.

Kaksi “johtajaa” taistelemassa olemassaolostaan

Se, että länsi nyt taistelee olemassaolostaan, ei ole oikeastaan kummallinen juttu. Kysymyksessähän
ovat viime kädessä pari heppua – Joe Biden ja Benjamin Netanjahu – jotka itse taistelevat omasta
olemassaolostaan. Kummallakin alkaa oikeudellisten vaivojen paine käydä sietämättömäksi.
Miten helppoa tämä onkaan unohtaa. Bidenin poika Hunter on jo tosi liemessä ja sitä kautta
päästään sitten itse Joe-isän jäljille. Netanjahua taas rasittavat vanhat lahjusväitteet, joista
välttyäkseen hän on ollut valmis panemaan maan koko oikeuslaitoksen uuteen uskoon.
Uskomatonta on muistellakin, että vain pari kuukautta sitten tämä oli melkein ainoa asia, joka
Israelista kuului, samoin kuin ne valtvat protestit juuri Netanjahun tätä aikomusta vastaan. Nyt
maassa on sotakabinetti, joten vaara ohi – Netanjahun kannalta. Miten muuten USA:n ulkoministeri
Antony Blinken liittyy tuohon sotakabinettiin – huom: Israelin sotakabinettiin – on vähän
epäselvää, vaikka joitakin tietoja on siitäkin, että Blinkenin asema tässä konfliktissa on aika
merkillinen: edustaako hän Israelia vai USA:ta? Ehkä tämä on antisemitistien hapatusta.
Mutta Netanjahusta ja Bidenista puheen ollen: onko kenelläkään epäilystä siitä, että molemmat ovat
valmiita aloittamaa vaikka maailmansodan, kun tuntevat asemansa olevansa uhattuna? Tuo oli
retorinen kysymys. Monihan uskoisi valtamedian perusteella varmaan, että kohta molemmille
myönnetään Nobelin rauhanpalkinto.

Uutiskatsaus Suomenniemeltä

Suomesta voidaan sanoa, että maan iltapäivälehdistö on erikoistunut itsensä munaamiseen. Tuo
Baltic Connector ja sen väitetty sabotaasi, jota se hehkutti, osoittautuikin sitten ankkurin
aiheuttamaksi. Ainakin radiossa esitettiin oikein luentoja ankkurien käyttäytymisestä
Suomenlahdella. Sputnik – tuo disinformaation lähde – ilmoitti, että Kiina tekee yhteistyötä
Suomen kanssa asian selvittämiseksi.
Iltapäivälehdistö ei ole tätä näkevinäänkään. Kätensä puhdistaakseen se vain mainitsi, että Kremlin
Dmitry Peskov kehui Suomen virkamiehiä siitä, että he eivät syyttäneet Venäjää – mikä onkin
merkittävää, kun ottaa huomioon, miten vauhkoja he olivat Nord Streamin tapauksessa, aina
Suojelupoliisin Sherlock Holmesia – Antti Pelttaria – myöten.
Iltapäivälehdistöstä on vielä sanottava, että heti kun Alexander Stubb ilmestyi presidenttikisaan, Mika Aaltola häipyi etusivuilta. Tuskin tähän on syynä se, että Aaltola on ollut väärässä – Stubb on
ollut väärässä vielä enemmän esimerkiksi siitä, että Ruotsin Nato-jäsenyys sujuisi suitsait – vaan se,
että jotakin kärhämää siellä on ollut. Aaltolahan on nyt purkautunut siitä, että medianäkyvyys
korreloi rahan kanssa. Tämä antoi kolumnisti Oskari Onniselle sitten kirjoittaa – ilmeisesti
vakavasti tai ainakin vakavuuteen pyrkien – että Aaltola “canceloi” itsensä. Mikä voikin pitää
paikkansa, vaikka cancelointi todennäköisesti tapahtui muiden taholta jo aikaisemmin. Mutta hyvä,
että iltapäivälehdistö katsoo nyt itsellään olevan puhtaat kädet – sillä työhyvinvointi on Suomelle
tärkeää. (Iltalehti muuten lukee Kansan ääntä, johon se viittasi kesäkuisessa jutussaan
Naapuriseurasta, että terkut vaan sinne, lisää törkyä vaan!)
Naapuriseurasta pääsemmekin sitten Venäjä-suhteiden sabotaasiin, jota iltapäivälehdistö pitää
kunnia-asianaan. Samoille apajoille on ollut monta yrittäjää. Viimeksi Talouselämä kirjoitti
Niinistön kansliapäälliköstä Hiski Haukkalasta, että hän on ollut Venäjä-seurassa ja perustanut siellä
“osaston”. Tämä on, kuten lehti itsekin toteaa, “tieto”: “Onpahan tieto”.
No onpa todella. Entä sitten Niinistö itse? Pari päivää myöhemmin Suomen valtamedia taas liputti
Niinistön omia suhteita Putiniin ja sävy oli toinen. Pääsihän Niinistö itsekin viime vuoden alussa
kansainväliseen mediaan juuri sen ansiosta, että hän oli ollut puheväleissä Putinin kanssa. Onpahan
tieto.
Ja vielä Hesari. Hesari ilmaisi paheksuntansa sanoilla “Putinin myötäilijä” uutisoidessaan, että
Saksan Sahra Wagenknecht on perustamassa – ehkä ensi vuoden alussa – omaa puoluettaan, joka
vaatii monia asioita, joita kukaan muu ei enää uskalla vaatia, ettei joudu “onpahan tieto” -kohtelun
kohteeksi. Yksi niistä on Saksan Venäjän-suhteiden korjaaminen ja Saksan talouden alasajon
pysäyttäminen ja maahanmuuton rajoittaminen – kaikki vasemmistolaisella agendalla! Kuka
olisikaan voinut tuollaista ajatella. Tosin tuo “Putinin myötäilijä” hakee totuuspohjaansa, sillä
Wagenknecht on jo viitannut siihen, että Nord Stream pitäisi saada käyttöön. Mitä tällä voi olla
Putinin myötäilyn kanssa tekemistä, sillä Suomen asiantuntijat ja Sherlock Holmesit ovat olleet
vakaasti sitä mieltä, että juuri Putin tuon Nord Streamin tuhosi?