Asuminen jakaa yhteiskuntia; ARA-päivillä puhuttua

ARA-päivän alustuksen aluksi ylijohtaja Hannu Rossilahti ilmoitti esiintyvänsä tilaisuudessa lähinnä yhteiskuntatieteilijänä eikä niinkään valtion asuntopolitiikasta vastaavana korkeimpana virkamiehenä. Asuminen ja asuinalueet ovat ilmentäneet sosiaalisia ja taloudellisia eroja, eriarvoisuutta ja yhteiskunnan erilaisia jakolinjoja. Kulloinkin harjoitettu asunto- ja yhteiskuntapolitiikka ja sen taustalla vallitsevat aatevirtaukset ovat vaikuttaneet olojen säilymiseen tai muuttamiseen, aloitti ylijohtaja puheenvuoronsa.

Sata vuotta sitten, jolloin suurin osa suomalaisista asui maaseuduilla, asuntona oli tyypillisesti pirtti ja kamari. Kaupungeissa tuolloin yli 90% asunnoista oli vuokra-asuntoja. Siellä asuntona oli niin sanottu hellahuone. Asumisolot olivat ahtaat ja surkeat. Maaseudun vähäosainen väestö, köyhälistö, oli torppareita. Vuokra torpasta ja torpan maista maksettiin päivätöinä, taksvärkkinä maanomistajalle. Taksvärkin määrä vaihteli parista viikosta pariin kuukauteen vuodessa.
Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen Suomessa säädettiin ensimmäisiä lakeja, jotka olivat pohjana asutuslaeille. 1930-luvulla väestöpolitiikka aktivoitui, ja asuntopolitiikka muodostui väestöpolitiikan tärkeimmäksi osaksi. Pienten asuntojen katsottiin johtavan fyysisen kunnon heikkenemiseen ja perhe-elämän pilaamiseen.
-Millaista väestöpolitiikkaa nykyään halutaan harjoittaa ja miten asuntopolitiikalla sitä pyritään tukemaan, kysyi Rossilahti?
Seuraava suuri murrosvaihe asuntopolitiikassa ajoittuu sodan jälkeiseen aikaan. Vuonna 1945 säädettiin maanhankintalaki. Maanhankintalain ja asutustilalain perusteella noin 200 000 ihmistä asutettiin maaseudulle. Aiemmat ahtaat torpat muuttuivat toimiviksi perheasunnoiksi. Maanhankintalain säätämisessä ja rintamamiesten asuntoasian hoitamisessa keskeisenä vaikuttimena oli yhteiskuntarauhan säilyttäminen. Maanhankintalaki soveltui huonosti kaupunkien asuntotarpeen tyydyttämiseen ja asunto-olojen kehittämiseen. Vuonna 1949 säädettiin aravalaki, jolla pyrittiin helpottamaan asunnon hankintaa erityisesti kaupungeissa.
Sotien jälkeen maaltamuutto yleistyi ja tarvittiin paljon uusia asuntoja. Vuonna 1966 perustettiin Asuntohallitus ja aravalainoitus vakiinnutettiin. Aravaomistusasuntoja tuotettiin jopa 40.000 vuodessa.
-Yhteistä näille kaikille asuntopoliittisille toimille oli julkisen, tavoitteellisen asuntopolitiikan harjoittaminen. Koettiin myös, että oman asunnon hankkimisen mahdollistaminen edisti tasa-arvoa ja kannusti työhön ja säästämiseen.

Uusliberalismin aika
-Tultaessa 80-luvulle reaganismi, thatcherismi ja uusliberalismi alkoivat levitä läntisissä maissa. Synnytettiin talousfilosofia, jonka mukaan vapaa markkinatalous katsottiin eettisesti oikeaksi sekä eniten hyvinvointia kansalaisille tuottavaksi järjestelmäksi.
Uusliberalistinen aatevirtaus levisi Suomeenkin ja viimeistään 90-luvun lama voimisti uusien oppien omaksumista. Tämä alkoi näkyä myös asuntosektorilla. Pääomaverouudistus, vuokrasäännöstelyn lopetus sekä rahamarkkinoiden vapautuminen yhdessä omistusaravalainoituksen alasajon kanssa muodostivat uuden asuntopoliittisen toiminta-alustan. Tästä seurasi huomattava yksityisen sektorin tuottama vuokra-asuntojen tarjonta, sijoittajavetoinen asuntotuotanto, summasi ylijohtaja mennyttä.
Yksi uusliberalismin ilmenemismuoto oli, että osa aiemmin niin sanotuista yleishyödyllistä asuntotuotantoa harjoittaneista tahoista siirtyi paremmin voittoa tuottavalle markkinapuolelle. Finanssi- ja eurokriisit johtivat keskuspankkien voimakkaaseen interventioon, mikä johti siihen että markkinatoimijat alkoivat saada rahoitusta käytännössä ilmaiseksi – lähes nollakorolla.
-Keskuspankkien rahanpainotalkoiden avulla on tuotettu erityisesti sijoittajavetoista vuokra-asuntokantaa, kun ilmaista rahaa on tarjolla paljon.

Uusliberalismin krapula
Aiemmin uskottiin parempaan tulevaisuuteen, ja ihmisten tavoitteena oli hankkia hyvä ammatti, saada pysyvä työpaikka ja hankkia oma asunto ja perhettä. Amerikassa ajateltiin, että työssäkäyvän keskiluokan asemaa voidaan parantaa kapitalistisen mallin avulla. Tällainen työssä käyvän keskiluokan olojen parantuminen ei ole enää mahdollista Amerikassa eikä Suomessakaan.
-Uusliberalistinen markkinatalous, jossa yritystoiminnan keskeisin tarkoitus on lisätä osakkeenomistajalle kertyvää voittoa, on johtanut eriarvoisuuden kasvuun.
Rossilahti lainasi kansainvälisen politiikan ja oikeuden professori Heikki Patomäkeä, joka on arvostellut uusliberalismia siitä, että se ei vastaa 2000-luvun ongelmiin, vaan on yritys toteuttaa 1800-luvun talousidealistisia ihanteita nykymaailmassa. Uusliberalismi on poliittinen projekti, joka pyrkii palauttamaan pääoman kasautumiseen otolliset olosuhteet ja taloudellisen eliitin valta-aseman. Vapaus surkastuu vapaan yrittämisen edistämiseen.
Sekä YK, että IMF ovat arvioi­neet, että uusliberalismi uhkaa maail­mantalouden tulevaisuutta. Malli tuottaa eriarvoisuutta ja olisi kiinnitettävä huomiota tulonjakoon ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Taloustieteilija Sixten Korkman on kirjoittanut, että uusliberalismi ei ollutkaan tie onnelaan ja että uusliberalismin krapulasta syntyneen populismin juurisyyt ovat eriarvoisuudessa. Populismi on tehnyt pahimpia tuhotöitään pisimpään uusliberalismia noudattaneissa maissa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa, joissa epävakaus ja eriarvoisuus lisääntyvät.
-Markkina- ja sijoittajavetoinen politiikka näkyy myös asuntojen suunnittelussa. Näyttää kuin olisimme palaamassa sata vuotta taaksepäin. Asunnot ovat taas pirttejä, hellahuoneita tai hotellihuoneita, sanoi Rossilahti.

Parta-Kallen kasautumisteoria
Ylijohtaja Hannu Rossilahti otti alustuksessaan esille myös Karl Marxin.

-Yhdysvalloissa ihmetellään, kuinka tämä ”Parta-Kalle” jo 170 vuotta sitten osasi niin erinomaisen tarkasti kuvata sen, mitä on tapahtunut tämän päivän Amerikassa ja myös muualla. Omaisuus on hiljalleen kasaantunut aivan pienelle eliitille. Kun aiemmin pelättiin, että sosialistit ja kommunistit tulevat ja vievät ihmisten omaisuuden ja mahdollisuuden omistaa, nyt sen onkin tehnyt uusliberalismi! Valta ja nyt myös varallisuus – myös asuntovarallisuus – kasautuu harvalukuisen eliitin haltuun. Prosentti ihmisistä omistaa jo puolet koko maailman varallisuudesta.
-Onko ihmisistä tullut entistä enemmän taksvärkkiä tekeviä torppareita. Taksvärkin määrä vain on noussut huomattavasti entisistä ajoista. Taksvärkkiä on tehtävä jopa puoli vuotta. Ja kun katsotaan tarjolla olevien markkinaehtoisten vuokra-asuntojen kokoa, muistuttavat ne aikaa ennen torpparien vapauttamista.

Onko vaihtoehtoja?
Rossilahti eritteli näkemyksiensä mukaisia vaihtoehtoja nykymenolle.
Yksi vaihtoehto on, että liikkeelle lähtenyt inflaatio jatkuu ja voimistuu. Se tarkoittaa, että sijoitusvuokra-asumiseen otetut lainat kuihtuvat reaalisesti kuin itsestään, ja vuokrat kuitenkin nousevat. Sijoittajat hyötyvät kehityksestä.
Toinen mahdollisuus voisi olla, että korot nousevat tuntuvasti. Tämä kuitenkin merkitsisi suuria taloudellisia vaikeuksia ja kustannuksia, joihin velallisilla ei ole varaa.

-Kolmas vaihtoehtoinen kehityskulku on, että talouden hiljen­tyessä ja työttömyyden kasvaessa vaadittaisiin elvytystä. Eikä sellaisia poliitikkoja taida löytyä, jotka sanoisivat, että ei elvytetä, kansa, yritykset ja talous kärsiköön, ovat ne jo niin paljon velaksi juhlineetkin. Eli käytännössä nykyisillä keinoilla tapahtuva – sinänsä hyvää tarkoittava – elvytys asuntosektorilla painottuisi kaupunkeihin, joissa tuotettaisiin lisää vuokra-asuntoja.
Yksi kannustinloukun purkutapa olisikin aikaansaada julkinen rahoitus- ja toimintamalli, jossa pieni- ja keskituloisille annettaisiin aito mahdollisuus hankkia asunto kysyntäalueilta, joissa on työvoimapulaa. Näyttäisi siltä, että vaihtoehtoja nykyiselle kehitykselle voi löytyä vain, jos politiikan kentällä asuntopolitiikan ja samalla yhteiskuntapolitiikan suurta linjaa muutetaan. Tämä koskee myös asuntopolitiikkaa.
-Parhaillaan tarkastelun alla oleva 8 vuotinen asuntopoliittinen ohjelma olisi erinomainen paikka tarkastella asiaa ja linjata uusia toimenpiteitä. Se, miten eriarvoisuutta asumisessa jatkossa torjutaan, riippunee siitä, mitä tiedostettuja tai tiedostamattomia vaikutuksia uusliberalismilla on suomalaisessa puoluekentässä, lopetti ARA:n ylijohtaja Hannu Rossilahti ARA-päivän puheensa.

Unto Nikula
Asukasliiton hallituksen jäsen
Rovaniemi