Voitonpäivänä 78 vuotta sitten (24) Berliinin operaatio johti natsi-Saksan ehdottomaan antautumiseen

Tilanteesta, jossa punainen lippu asetettiin Berliinin valtiopäivätalon katolle onnistui neuvostoliittolainen valokuvaaja Jevgeni Haldei nappaamaan useita kuvia, joista monet ovat levinneet hyvin laajalle.

Kirjoitus julkaistiin 27.4.2015 Kansan äänessä 2b/15. Se oli 24. osa Itärintaman tapahtumista kertovaa artikkelisarjaa. Artikkelisarjan toimitti Heikki Männikkö

Sotatoimi Berliinin valtaamiseksi alkoi aamuyöllä 16.4.-45. Sen toteuttivat yhdessä 1.V-VR, 1.UR ja 2.V-VR. 2.V-VR liittyi operaatioon vasta 20-23. 4. Tämä vaikeutti operaatiota, mutta useistakin syistä alkamisajankohtaa ei voitu muuttaa. Hyökkäys aloitettiin yöllä voimakkaalla tykistön, kr-heitinten ja ”katjushojen” tulivalmistelulla. Varsinainen hyökkäys aloitettiin ilmatorjunnan valonheitinten valossa. Näin hyökkäykseen saatiin yllätysmomentti (katso KÄ 2a/15).

Muutamaa tuntia ennen ilmavoimien ja tykistön tulivalmistelua kaikkien yksiköiden komentajat tarkastivat vielä joukkojensa taisteluvalmiuden. Joitain minuutteja ennen operaation alkua Zukov siirtyi keskeisten sotaneuvoston jäsenten ja komentajien kanssa 8.KaA:n tähystyspaikalle seuraamaan taistelun alkuvaiheita. Päivällä tähystyspaikalta näkyi koko Oderin läheinen maasto. Nyt vallitsi täysi pimeys ja oli aamusumua.

Yllätyshyökkäys valonheitinten valossa

Tasan klo 05.00 tuhansien tykkien, kr-heitinten ja Katjušhojen laukaukset valaisivat maaston ja pian kajahti voimakas ammusten, kranaattien ja lentopommien räjähdysten jylinä. Tulivalmistelun ensi sekunteina vihollisen ampui joitain konekiväärisarjoja. Sitten kaikki vaikeni. Puolen tunnin tulivalmistelun jälkeen ei kuulunut vihollisen laukauksia. Siitä pääteltiin vihollisen puolustusjärjestelmien lamaantuneen täydellisesti. Aloitettiin yleishyökkäys. Sen merkiksi ammuttiin tuhansia erivärisiä raketteja. Heti syttyivät 200 m välein asennetut 140 ilmatorjunnan valonheitintä, jotka valaisivat hyökkäysalueen, sokaisivat vihollisen ja osoittivat panssareille ja jalkaväelle hyökkäyskohteet. Tykistö voimisti ja siirsi tultaan jalkaväen ja panssareiden hyökätessä vihollisen asemiin.

Vihollispuolustus lamaannutettiin

Aamun valjetessa neuvostojoukot olivat ylittäneet vihollisen ensimmäisen aseman ja aloittivat rynnäkön toista asemaa vastaan. Vihollinen ei voinut käyttää yöllä tehokkaasti ilmavoimiaan ja aamulla hyökkäävät neuvostojoukot olivat jo niin lähellä vihollista, että omiaan vaarantamatta ilmapommituksia etummaisia neuvostojoukkoja vastaan ei voitu käyttää. Puna-Armeijan ilmavoimat lensivät taistelualueella aaltoina pommittaen kohteita, joihin tykistö ei yltänyt. Ensimmäisenä hyökkäyspäivänä lennettiin 6550 taistelulentoa ja tykistö ampui 1,24 miljoonaa laukausta. Vihollisen puolustus lamaannutettiin 8 km syvyyteen.

Vihollisen vastarinta voimistui Seelovin kukkuloilla

Neuvostojoukot etenivät 16.4. aamulla kaikkialla rintamalla. Vähitellen päivän edetessä ns. Seelovin kukkuloilta alkoi voimistua vihollisen tykistön ja kr-heitinten vastaisku ja Berliinin suunnalta lensivät natsien pommituskonelaivueet. Seelovin kukkulat muodostivat Berliinin kaakkoispuolella luonnonesteen, joka vaikeutti tehokkaasti tykistön ja ps-voimien toimintaa ja esti tähystämästä syvälle vihollisen puolustukseen. Täällä saksalaiset aikoivat pysäyttää neuvostojoukkojen hyökkäyksen. Operaation ensimmäisenä päivänä selvisi, että siellä vihollisen puolustus oli säilynyt kohtuullisen eheänä. Tässä vaiheessa iskun vahventamiseksi ja vihollisen puolustuslinjan murtamiseksi suunnattiin taisteluun Katukovin ja Bogdanovin 1.- ja 2.KaPsA. Iltapäivällä n. klo 15.00 Zukov joutui ilmoittamaan päämajaan, että Seelowin kukkulat saadaan vallattua vasta seuraavana päivänä 17.4. Päämaja ilmoitti 1.UR:n ylittäneen Neissen ja käski tukea psarmeijoiden iskua ilmavoimilla.

Seelovin kukkulat vallattiin

Illalla päämajasta vaadittiin Seelowin kukkuloiden valtaamista 17.4. ja luvattiin lähettää 1.UR:n Rybalkon ja Leljušenkon ps-armeijat hyökkäämään Berliinin suuntaan. 3.KaPsA:n tuli edetä Zossenin kautta Berliiniin etelästä ja 4.KaPsA:n Potsdamiin. Samalla komennettiin Rokossovskia nopeuttamaan 2.V-VR:n Oderin yltystä.

Kovat taistelut raivosivat 17.4. kaikilla 1.V-VR:n rintamakaistoilla. Taisteluun lähetetyt ps-armeijat alkoivat murtaa vihollisen puolustusta Seelowin kukkuloiden alueella. Natsit alkoivat vetäytyä ja 18.4. aamuun mennessä Seelowin kukkulat oli vallattu. Fasistit asettivat silloin neuvostojoukkoja vastaan kaikki käytettävissä olevat reservinsä jopa Berliinin puolustuksesta. Kestämättä Puna-Armeijan hyökkäystä fasistit alkoivat kuitenkin vetäytyä Berliinin uloimmalle puolustuskehälle. Ensimmäisenä päivänä 1.V-VR:n ps-armeijat taistelivat kiinteässä yhteistyössä yleisarmeijoiden kanssa kykenemättä irtaantumaan rintaman edelle.

Berliiniä puolustavat natsijoukot saarrettiin kahteen mottiin

Vihollisen puolustus oli 1.UR:n kaistoilla heikompaa ja 19.4. aamulla molemmat rintaman ps-armeijat alkoivat edetä, 3.KaPsA Zossenin- ja 4.KaPsA Luckenwalden (Potsdam) suuntaan. Zossenin alueella vastarinta voimistui ja 1.UR:n joukkojen eteneminen hidastui. Operaation 5. päivänä 20.4. 1.V-VR:n 3.IskuA:n kaukotykistö alkoi tulittaa Berliiniä ja alkoi rynnäkkö kaupunkiin. 21.4.-4.5. 1.V-VR:n 3.IskuA:n, 2.KaPsA:n, 47.A:n ja 5.IskuA:n joukot murtautuivat Berliinin esikaupunkeihin ja alkoi taistelu itse kaupungissa. Samaan aikaan mm. rintaman 61.A sekä Puolan sotaväen 1.A etenivät Berliinin pohjoispuolitse Elbelle kohdatakseen siellä liittolaisjoukot. Vihollisen puolustuksen nujertamiseksi päätettiin lähettää 1. ja 2.KaPsA, 8.KaA, 5.IskuA. 3.IskuA sekä 47.A taisteluun suoraan kaupunkiin voimakkaan ilma- ja tykistötulen sekä panssarivoimien tukemana. 23.- 24.4. nämä 1.V-VR:n joukot taistelivat jo kaupungin keskustassa ja Berliinin eteläosissa operoivat 1.UR:n 3.KaPsA:n joukot. Berliiniä puolustavat natsijoukot joutuivat saarroksiin 25.4. kun 1.UR:n ja 1.V-VR:n joukot kohtasivat Berliinin länsipuolella Ketzinin alueella. 3.IskuA eteni Oderin-Spreen kanavan linjaa Königs Wusterhausenin alueelle. Sieltä se kääntyi etelään Teupitzin suuntaan ja yhtyi 25.4. 1.UR:n oikean sivustan kanssa ja Wendisch-Buchholzin alueella olevat vihollisvoimat joutuivat saarroksiin.

Taistelut siirtyivät kohti Berliinin keskustaa

Kaupungin puolustus oli heikentynyt alueilla, joilta joukot oli lähetetty puolustamaan Seelowin kukkuloita. Päävastarintapesäkkeet kierrettiin. Kaupungin keskustaa lähestyttäessä vastarinta voimistui. Vihollinen käytti hyödykseen kaupunkirakennetta: tunneliverkostoa, kivitaloja, pommisuojia ym. Hyökkäystä jatkettiin taukoamatta, ettei vihollinen ehdi järjestää puolustusta uusissa kohteissa. Taisteluryhmitykset porrastettiin. Päivällä hyökkäsi ensimmäinen- ja illalla toinen porras. Jokaiselle Berliiniin hyökkäävälle armeijalle oli määrätty omat kaistat. Hyökkäyksen päätaakan kantoivat eri aselajeista muodostettavat rynnäkköryhmät ja osastot. Jalkaväen ja ps-voimien jokaista hyökkäystä tuettiin ilmavoimien ja tykistön massa-iskuilla. Berliinin taistelujen kolmantena päivänä Tuotiin Sleesian asemalta erikoislevitettyä rataa pitkin linnoitustykkejä, jotka avasivat tulen kaupungin keskustaa kohti. Niiden jokainen ammus painoi puoli tonnia. Kiivaita taisteluja käyden 5.IskuA jatkoi 24.4. etenemistä Berliinin keskustaan kohti Alexanderplazia, keisari Wilhelmin palatsia, Berliinin raatihuonetta ja valtakunnankansliaa.

Berliinin puolustus hajosi täydellisesti. Kaupungin keskustassa taistelut yltyivät 25.4. ja lujista tukikohdistaan käsin vihollinen teki sitkeää vastarintaa. Natsijohdon kommentit, toiveet ja käskyt muuttuivat epärealistisiksi. Hitler antoi käskyjä ”armeijoilleen” rientää puolustamaan Berliiniä tietämättä, että neuvostojoukot olivat ne jo tuhonneet. Viimeisenä toiveenaan natsijohto päätti siirtää Elbeltä kaikki joukot Berliiniin. Siinä vaiheessa kaikki tämä oli jo myöhäistä.

Punainen lippu nostettiin valtiopäivätalon katolle

Kaupunkitaisteluissa neuvostojoukot kärsivät suuria menetyksiä, mutta ryntäsivät eteenpäin kohti Berliinin keskustaa, missä hitleriläisten ylin johto majaili. Kaupungin keskustassa alkoivat 29.4. ankarat taistelut. Suora hyökkäys katuja pitkin Raatihuoneelle oli mahdotonta. Silloin sinne päätettiin hyökätä viereisten talojen seinien lävitse. Pioneerien panostamiin talojen seiniin räjäytettiin aukot, joihin rynnäkköjoukot tunkeutuivat. Läheiset talot puhdistettiin ja Raatihuoneen rautaportit rikottiin rynnäkkötykeillä. Sotilaat ryntäsivät rakennukseen ja valloittivat sitä huone kerrallaan. Berliinin keskustassa hyökkäsivät yhteistyössä 5.IskuA, 2.KaPsA ja 3.IskuA. Niitä tuki 16.IlmaA. Valtiopäivätalolla verinen taistelu käytiin 30.4. Sitä puolustivat n. 6000 sotilaan vahvuiset SS-valiojoukot aseistuksenaan ps-voimia, rynnäkkötykkejä ja tykistöä. Valtiopäivätalon välittömän rynnäkön suoritti 3.IskuA:n vahvennettu 150. Idritsin Div., jonka johdossa oli kenraali V.P. Štatinov. Divisioonaa tuki mm. 23.ps-prikaati. Klo 15.00 mennessä valtiopäivätalon katolle nostettiin voiton merkiksi punainen lippu, vaikka talossa vielä taisteltiin. Vapunpäivän 1.5. päättyessä taloa puolustaneet 1500 natsisotilasta antautuivat. Silloin Saksa oli täydellisesti murskattu. Natsien käsissä oli enää eläintarha ja hallintokortteli, jossa sijaitsivat valtakunnankanslia ja Hitlerin bunkkeri.

”Vain ehdoitta antautuminen riittää”

Vapunpäivänä 1.5.-45 aamuyöllä klo 03.50 tuotiin 8.KaA:n komentopaikalle Saksan maavoimien yleisesikunnan päällikkö jalkaväenkenraali Krebs. Hän ilmoitti omaavansa valtuudet neuvotella aselevosta. Asiasta ilmoitettiin Zukoville. Krebsin ilmoituksen mukaan Hitler oli edellisenä päivänä tehnyt itsemurhan. Ilmoituksen tehnyt 8.A:n komentaja Tšuikov luki Göbbelsin Neuvostoliiton korkeimmalle sotilasjohdolle osoittaman kirjeen. Siinä ilmoitettiin Hitlerin luovuttaneen kaiken vallan Dönitzille, Göbbelsille ja Bormanille. Ilmoituksen kuultuaan Zukov lähetti välittömästi sijaisensa armeijankenraali Sokolovin Tšuikovin komentopaikalle. Ohjeena Sokolovilla oli, että Krebsiltä vaaditaan natsi-Saksan antautumista ehdoitta. Heti tämän jälkeen Zukov soitti Moskovaan Stalinille, joka herätettiin. Zukovin ilmoitukseen Stalin totesi. ”Vihdoinkin konnan leikki loppui! Vahinko, ettei onnistuttu sieppaamaan häntä elävänä. Missä Hitlerin ruumis on?” Keskustelun lopuksi Stalin sanoi, että ei saa käydä mitään neuvotteluja Krebsin eikä muidenkaan hitleriläisten kanssa. Vain ehdoitta antautuminen riittää.

Pohjois-Saksan valtaus alkoi pitkällä marssilla

Maaliskuun 30. p. 2.V-VR:n joukot valtasivat Gdanskin. Välittömästi rintaman joukot alkoivat valmistautua marssille 350 km länteen osallistuakseen Berliinin operaatioon. Alhaisen suorituskyvyn vuoksi rautateitse siirrettiin vain panssarit ja kaikki telaketjuilla kulkeva kalusto. Kaikki muu siirrettiin jalkamarssilla, pyöräajoneuvoilla, hevoskärryillä ym. Ensimmäisenä 5.4. lähtivät liikkeelle 49., ja 70.A:n joukot ja sen jälkeen muut armeijat. Viimeisenä lähti 19.A, koska sen tehtävänä oli tuhota viimeisiä saksalaispesäkkeitä Gdanskin pohjoispuolella (KÄ 2a/15). Yleisjoukkojen päivämarssi oli 40-45 km. Autokolonnat siirtyivät päivällä 30-40 km ja yöllä 20-30 km tunnissa. Hevoset kulkivat 35-45 km/vrk ja jalkamarssilla taitettiin 30-35 km/vrk. Rokossovski kutsuttiin päämajaan, jossa tarkennettiin 2.V-VR:n tehtävät. Kun 1.V-VR:n ja 1.UR:n hyökkäys Berliiniin alkoi 16.4., niin 2.V-VR:n osalta alkamisajankohdaksi asetettiin 20.4.-45. Aikataulu oli kireä ja lisää ajokalustoa päämaja ei voinut antaa.

”Kaksi Dnepriä ja niiden välissä Pripet”

Oderin alajuoksulla 2.V-VR:n joukot ottivat haltuunsa alueen, jota 1.UR:n 61.A oli tähän saakka valvonut. Rintaman joukkoja erotti vihollisesta Oder-joki, joka sillä kohdalla oli haarautunut kahdeksi joeksi, Ost-Oderiksi ja West-Oderiksi. Niiden välissä oli kostea jokiluhta. Lähes ylipääsemättömän vesistön leveys oli 5-6 km. Sotilaat löysivät tilanteelle osuvan määritelmän: ”kaksi Dnepriä ja niiden välissä Pripet”. Jokiluhdalla oli vanhojen suojapatojen jäännöksiä, joita saattoi käyttää hyväksi. Marssilla olleet joukot alkoivat saapua paikalle ja miehittää hyökkäyskaistojaan. Hyökkäysvalmistelut aloitettiin välittömästi. Lentäjät valokuvasivat vastarannan vihollispuolustuksen, joka West-Oderin länsipuolella ulottui 10 km syvyyteen, käsitti kolme asemaa, joissa jokaisessa oli 1-2 taisteluhautaa. Joen rantaa pitkin oli sijoitettu 10-15 m välein taisteluhautaan yhteydessä olevat konekivääripesäkkeet. Sotavankien tietojen perusteella Oderin takana asutuskeskukset oli 40 km syvyydeltä muutettu tukikohdiksi. Lisäksi fasisteilla oli rintaman hyökkäyssuunnalla toinen puolustusvyöhyke, joka kulki Randow-joen länsirantaa 20 km Oderista.

Ala-Oderin ylitys oli vaikea sotilaallinen operaatio

Tiedustelun mukaan suurimmat vihollisvoimat olivat juuri neuvostojoukkojen pää-iskun suunnalla, joka sijaitsi 45 km levyisellä kaistalla Stettin- Schwedt. Iskun suuntaa ei voitu enää muuttaa. Hyökkäys piti suorittaa 65., 70. ja 49.A:n voimin. Stettinin pohjoispuolelta kapean salmen yli hyökkäsi 2.IskuA. Pohjoisempana rannikkoa pitkin Stettinin lahden pohjoispuolitse Dievenow-salmen kautta hyökkäsi 19.A. Läpimurron jälkeen armeijoita tuli vahvistaa ps-ak:lla. West-Oderin puolustuksen murtamisen jälkeen hyökkäyksen piti edetä ensi vaiheessa linjalle Neuenkirchen-Demmin-MalchenWaren-Wittenberge (Elbe). Iskusuuntaan muodostettiin 150 ”putkea” rintamakilometrillä käsittävä tykistöryhmitys, joka auttoi jalkaväkeä Oderin ylityksessä ja vihollisjoukkojen murtamisessa koko taktiseen syvyyteen. 4.IlmaA tuki hyökkäystä ilma-iskuilla. Oderin ja jokiluhdan kokonaisleveys oli kuusi kilometriä. Tulivalmistelussa tykistön osumatarkkuus tällä etäisyydellä oli alhainen. Myöskään tykistöä ei tarpeeksi nopeasti voitu siirtää jokialueen länsirannalle, jolloin jalkaväki joutui alussa taistelemaan ilman tykistösaattoa. Vastuu tulituesta annettiin ilmavoimille. Pioneerijoukot siirsivät rannalle ponttoneja, satoja veneitä sekä puutavaraa laiturien ja siltojen rakennustarpeiksi. Yön pimeydessä eräät yksiköt siirtyivät itäisen Oderin yli jokiluhdalle ja ottivat siellä suojapadot haltuunsa. Näille sillanpäille siirrettiin vähittäin joukkoja. Berliinin suunnalta oli Oderin alajuoksulle kuulunut 16.4. lähtien tykistön jyly, kun 2.V-VR oli 19.4. saanut hyökkäysvalmistelunsa loppuun.

Ylitys alkoi ilmavoimien ja tykistön voimakkaalla tulivalmistelulla

Hyökkäystä vasten yöllä pommikoneet moukaroivat taukoamatta West-Oderin länsirannan vihollisasemia. Erikoisosastot olivat jo ennen hyökkäystä ottaneet haltuunsa West-Oderin länsirannalla pieniä sillanpää-asemia ja kävivät taisteluja niiden laajentamiseksi ja koko jokiluhdan haltuunottamiseksi. Suojapadoille siirrettiin lisää joukkoja. Ponttoneja laitettiin käyttökuntoon. Upottavien lettojen yli rakennettiin telateitä ja veneet pidettiin valmiina. Stettinin ja Schwedtin välisellä 47 km alueella armeijat valitsivat 4 km levyisen läpimurtokaistan. Tykistövalmistelu alkoi klo 07.00 aamulla. Veden nousun vuoksi Batovin 65.A:n armeijassa tykistövalmistelu aloitettiin jo 06.00. Tykistövalmistelun aikana kaikki uivat ylimenovälineet laskettiin vesille.

Tulen ja savuverhon suojassa vallattiin sillanpäät

65.A onnistui siirtämään WestOderin länsirannalle nopeasti suuren ryhmän jalkaväkeä aseistuksenaan konekiväärejä, kr-heittimiä ja 45 mm tykistöä. Maihinnousuaallot seurasivat toisiaan ja myös lossit otettiin käyttöön. Länsirannan suojapadoista taisteltiin raskaasti, sillä ilman niitä oli mahdotonta purkaa losseilta raskasta kalustoa. WestOderin länsirannalla toiminta-alue laajeni sitä mukaa, kun sinne saatiin lisävoimia. Pioneeriyksiköt alkoivat jv-yksiköiden avulla rakentaa ponttoni- ja lauttasiltoja. Vihollinen toi vastahyökkäykseen ps-voimia ja West-Oderin länsirannalla Puna-Armeijan kärkijoukot taistelivat ilman panssaritukea ja saattavaa tykistöä. Klo 13.00 mennessä 65.A:n kaistalla otettiin käyttöön kaksi 16 tonnin kantoista lauttasiltaa ja iltaan mennessä oli länsirannalle siirretty 31 pataljoonaa aseistuksenaan mm. 50 kpl 45 mm tykkejä sekä 70 kpl 82 mm ja 120 mm kr-heitintä. Oli myös vallattu 6 km leveä ja 1,5 km syvä sillanpää. Natsit lähettivät vastahyökkäykseen ps- voimia, jotka tuhottiin suora-ammunta tykeillä.

Popovin 70.A ylitti joen 4 km levyisellä kaistalla, jolla tykistön ja kr-heitinten tiheys oli 220 ”putkea” rintamakilometrillä. Tykistötulen suojassa veneillä ym. ylimenovälineillä soudettiin vastarannalle. Soutajia lukuun ottamatta veneiden miehistö tulitti vihollista konekivääreillä ja kevyillä aseilla. Ensimmäisen hyökkäyspäivän iltaan tullessa 70.A:n kaistalla Ost-Oderilla toimi yhdeksän pikasiltaa, neljä lauttasiltaa ja yksi yli 50 tonnin silta. WestOderilla liikennöi kuusi amfibiautojen hinaamaa lauttaa ja länsirannalle alkoi saapua tykistöä.

Ylitys jatkui taukoamatta vastarinnasta huolimatta

Grišinin 49.A ei onnistunut ylittämään jokea. Armeijan kaistalla jokiluhtaa halkoivat kanavat. Yhtä niistä tiedustelu oli luullut West-Oderin pääuomaksi. Kaikki tykistön tulivalmistelu oli suunnattu kanavan varteen. Jalkaväen edetessä West-Oderille sai se vastaansa murhaavan tulen. Jokea oli mahdoton ylittää.

Jälleen seuraavana yönä Veršinin 4.IlmaA moukaroi vihollisen asemia mm. 49.A:n kaistalla ja aamusta 21.4. taistelut jatkuivat koko rintamalla. Kaikkialla oltiin murtamassa vihollisen puolustusta. Ratkaisevaa hyökkäystä silmällä pitäen sillanpäissä oli vielä liian vähän voimia. 49.A:n kaistalle tarkoitetut kaksi moottoriponttonipataljoonaa ohjattiin 65.A:n kaistalle. Ost-Oderilla saatiin käyntiin 30- ja 50-tonnin sillat sekä 50 tonnin lossi. 70.A eteni myös kaistallaan. West-Oderilla toimi 13 iskuportaan ylimenokalustoa ja viisi lossia. 49.A:n ei vieläkään onnistunut saada merkittävää jalansijaa West Oderin länsirannalla yhtä sillanpäätä lukuunottamatta. Armeijan heikon menestyksen vuoksi hyökkäyksen painopiste siirrettiin kokonaan rintaman oikealle sivustalle.

Vihollisen vastahyökkäykset myöhästyivät

65.A sai 22.4. toimintakuntoon 60 tonnin uivan sillan ja kykeni kuljettamaan West-Oderin yli kaiken raskaan kalustonsa. Vihollisen vastarinta kuitenkin voimistui. Myös 70.A jatkoi etenemistään ja joukkojen siirtämistä länsirannalle. Myös 49.A veti päävoimiaan samoille ylimenopaikoille. Rintaman käsissä oli jo 35×15 km sillanpää. Mietittiin, miten suoraan liikkeestä murretaan vihollisen puolustuslinja Randow-joella. Päätettiin käyttää koko 4.IlmaA:n iskuvoimaa ja alistaa ps-ak:t suoraan armeijankomentajien käyttöön. Oli estettävä vihollista pureutumasta Randow-joen taaemmalle puolustuslinjalle.

Aamulla 25.4. kävivät hitleriläiset vastahyökkäyksiin ottaen taisteluun huomattavan osan reserveistään. Vihollinen kuitenkin myöhästyi. Neuvostojoukoilla oli Oderin länsirannalla voimat, joita vihollinen ei voinut pysäyttää. Vastahyökkäykset lyötiin takaisin. Neuvostojoukot saavuttivat 25.4 Randow-joella 20 km leveydellä läpimurron ja vihollisen paikalle tuomat voimat murskattiin.

2.V-VR suoritti tehtävänsä loppuun

2.V-VR:n murskatessa vihollisen puolustuksen Oderin alajuoksulla, saartoi 1.V-VR Berliiniä. Onnistunut Oderin ylitys esti vihollista siirtämästä reservejään Berliiniin. Tämän jälkeen 2.V-VR aloitti sotatoimen saartaakseen hitleriläisten 3.PsA:n etelästä ja lounaasta sekä estääkseen niitä yhtymästä Berliinin ryhmitykseen ja vetäytymästä länteen. Suunnitelman mukaan: 1) 65.A iski luoteeseen ja painoi Stettinin-Neubrandenburgin-Rostokin linjan koillispuolen saksalaisjoukkoja merelle. 2) 2.IskuA hyökkäsi Anklam-Stralsund suuntaan puhdistaakseen Usedom ja Rügen saaret. 3) 70.A hyökkäsi suuntaan Waren-Krakow-Wismar. 4) 49.A täytti entisen tehtävänsä edeten Elbelle ja 5) 19.A eteni rannikkoa pitkin Swinemündeä kohti.

Stettin vallattiin 26.4. 65.A:n rynnäköllä. 70.A eteni Wismariin ja Rostokiin tuhoten edetessään kaikki hitleriläisyksiköt mm. Hampurin-, Brandenburginja Greifenhagenin pataljoonat. Fedjuninskin 2.IskuA ja Batovin 65.A saavuttivat nopeasti Itämeren rannikon tuhoten ja ottaen vangiksi kaikki vastassa olleet vihollisyksiköt. Grišinin 49.A:n päävoimat siirtyivät 70.A:n ylityspaikalta West-Oderin länsirannalle ja iskivät vihollisen sivustaan sekä selustaan. Grišinin joukot tuottivat viholliselle raskaan tappion ja etenivät Elbelle Wittenbergeen sekä Ludvigslustiin. Samalla ne katkaisivat kaikkien pohjoisesta Berliiniin suuntaavien joukkojen taipaleen. Rintaman hyökkäys jatkui niin voimakkaana, että 27.4. jälkeen hitleriläiset eivät kyenneet pureutuman ainoallekaan linjalle. Neuvostojoukkojen hyökkäysnopeus oli 25-30 km vuorokaudessa. Panfilovin IIIKaPsAK sai 3.5.-45 Wismarin lounaispuolella yhteyden Ison Britanian 2.A:n joukkoihin. 70. ja 49.A:n kärkijoukot saavuttivat 4.5.-45 liittoutuneiden kanssa sovitun demarkaatiolinjan. Romanovskin 19.A ja Fedjuninskin 2.IskuA:n osat taistelivat vielä vuorokauden ja puhdistivat Wollin-, Usedom- ja Rügen saaret hitleriläisistä.

Viimeinen rynnäkkö kohti valtakunnankansliaa

Taistelut Berliinissä lähestyivät loppuaan. Vapunpäivän aamuna 05.00 Zukovin 8.A:n esikuntaan lähettämä Sokolovski ilmoitti Krebsin kanssa käydyistä keskusteluista. ”Ne kieräilevät” sanoi Sokolovski. Krebsin mukaan antautumisesta voi päättää vain Dönitsin johtama Saksan uusi hallitus. Siksi olisi sovittava aselevosta. Krebsille annettiin aikaa klo 10.00 mennessä suostua ehdoitta antautumiseen ja saada siihen Bormannin ja Göbbelsin suostumus. Vastausta ei kuulunut. Klo 10.40 kohdistettiin keskustan alueelle, jossa oletettiin Bormannin, Göbbelsin ja muiden natsijohtajien majailevan voimakas rumputuli. Sokolovski tiedotti klo 18.00 ”saksalaisen johdon” neuvottelijoidensa välityksellä ilmoittaneen, että Göbbels ja Borman torjuvat vaatimuksen ehdottomasta antautumisesta. Tämän jälkeen aloitettiin viimeinen rynnäkkö kohti valtakunnankansliaa, jonne viimeiset natsien jäännökset olivat pesiytyneet.

Osa fasisti-Saksan johtoa pääsi pakenemaan

Pimeyden saavuttua 1.5. iltana 3.IskuA:n komentajalta saatiin ilmoitus 20 ps-vaunun yrittävän pakoa kaupungista luoteeseen. Ryhmä havaittiin aamuyöllä 2.5. Berliinin ulkopuolella. Taistelun jälkeen se tuhottiin. Kaatuneiden joukossa ei havaittu natsijohtajia, mutta kaikkia ei voitu tunnistaa. Valtakunnankansliassa otettiin vain joitain kymmeniä vankeja. SS-miehet, upseerit ja natsijohdon jäännökset olivat kyenneet pakenemaan maanalaisia käytäviä pitkin. Valtakunnankansliasta löydettiin Göbbelsin koko perheen ruumiit. Merkkejä Hitlerin hävitetystä ruumiista ei kuitenkaan löydetty. Kuitenkin silloin koottujen todisteiden perusteella ei ollut syytä epäillä Hitlerin itsemurhan todenperäisyyttä.

Taistelut Berliinissä päättyivät varuskunnan antautumiseen

Yöllä 2.5. klo 1.50 Berliinin puolustusesikunnan radioasema ilmoitti lähettävänsä neuvottelijat Bismarckstrasen sillalle ja lopettavansa sotatoimet. Myös 2.5. klo 06.30 saatiin tieto, että 47 KaD:n kaistalla oli antautunut esikuntineen vangiksi LVIPsAK:n komentaja kenraali Weidling, jonka mukaan Hitler oli joitain päiviä aikaisemmin nimittänyt hänet Berliinin puolustuksen komentajaksi. Weidling suostui antamaan joukoille käskyn vastarinnan lopettamisesta. Hän luki 2.5. aamulla radiossa kehotuksen antautumisesta ja vastarinnan lopettamisesta. Iltapäivällä 2.5. klo 15.00 Berliinin varuskunnan jäännökset yli 70000 sotilasta antautuivat vangeiksi.

Natsi-Saksan lopullinen antautuminen

Liittoutuneet ja Saksalaiset allekirjoittivat 7.5. Reimsissä ilman Neuvostoliiton edustajia asiakirjan ehdottomasta antautumisesta. Tätä ei Neuvostojohto hyväksynyt. Sovittiin, että Reimsin asiakirjaa pidetään ennakkopöytäkirjana. Saksan täydellistä antautumista koskeva asiakirja allekirjoitettiin kaikkien fasisminvastaiseen taisteluun osallistuneiden liittoutuneiden läsnä ollessa. Berliiniin saapuivat 8.5. Saksan valtuutetut ja liittoutuneiden ylimmän johdon edustajat. Neuvostoliiton johdon valtuuttamana Berliiniin saapui A.J.Vyšinski mukanaan kaikki Saksan antautumista koskevat asiakirjat, sekä ilmoitti liittoutuneiden ylimmän sodanjohdon jäsenet.

Neuvostoliiton ylimmän johdon edustajaksi oli nimitetty Zukov. Liittoutuneiden ylintä sodanjohtoa edustivat Englannin ilmavoimien marsalkka Arthur W.Tedder, Yhdysvaltain strategisten ilmavoimien komentaja, kenraali Carl A. Spaatz ja Ranskan armeijan ylipäällikkö, kenraali Jean de Lattre de Tassigny. Flensburgista englantilaisten upseerien vartioimana saapuivat kenraalisotamarsalkka Keitel. laivastoamiraali v. Friedenburg ja ilmavoimien kenraalieversti Stumpff. Heillä oli Dönitsin antamat valtakirjat allekirjoittaa Saksan antautuminen ehdoitta. Allekirjoitustilaisuus oli järjestetty Karlshorstissa entisen pioneerikoulun tiloissa Berliinin itäosassa. Ennalta sovitusti liittoutuneiden edustajat kokoontuivat 8.5. klo 23.45 Zukovin huoneessa, joka sijaitsi salin vieressä, johon allekirjoitustilaisuus oli järjestetty.

Toukokuun 9. päivä on Voitonpäivä

Tasan klo 24.00 fasisminvastaisen liittouman edustajat astuivat saliin istuutuen pöydän ääreen, jonka viereiseen seinään oli kiinnitetty Neuvostoliiton, Yhdysvaltain, Englannin ja Ranskan valtakunnanliput. Salin pitkien pöytäin ääreen istuutui Puna-Armeijan kenraaleita sekä lukuisten eri maiden lehtimiehiä. Tilaisuuden avasi Zukov. Puheenvuoronsa lopuksi hän käski kutsua saliin Saksan ylijohdon edustajat. Sisään astuivat Keitel, Stumpf ja Friedenburg. Saksalaisia kehotettiin istuutumaan heille varattuun pöytään. Zukov kysyi heiltä: ”onko teillä asiakirja ehdoitta antautumisesta, oletteko perehtyneet siihen ja onko teillä valtuudet asiakirjan allekirjoittamiseen. Keitel vastasi myönteisesti ojentaen liittoutuneiden edustajien nähtäväksi Dönizin allekirjoittaman valtuuskirjan.

Zukov kehotti valtuuskuntaa tulemaan pöydän ääreen ja allekirjoittamaan asiakirjan kaikki viisi kappaletta. Keitel, Stumpf ja v. Friedenburg allekirjoittivat asiakirjat vuoron perään. Toukokuun 9.päivä klo 00.50 päättyi istunto, jossa otettiin vastaan saksalaisten asevoimien ehdoitta antautuminen. Voitonpäivän tilaisuus jatkui tämän jälkeen juhlaillallisiin, tanssiin ja lauluun.

Lähdeaineisto:

Marsalkka Žukovin muistelmat,
Marsalkka A.Vasilevski: Elämäni työ,
Marsalkka K. Rokossovski: Sotilaan velvollisuus,
Grigori Deborin: 30 vuotta suuresta voitosta,
Istoriâ vtoroj mirovoj vojny : 1939- 1945 : v 12-h tomah, Tekijä: Gretshko A. A.

Jälkisanat:
Toukokuun 9. päivä on Voitonpäivä. Varsinainen neljä vuotta jatkunut kirjoitussarja, jossa on seurattu Itärintaman tapahtumia toisessa maailmansodassa, päättyy. Kuitenkin taistelut Euroopassa eivät vielä päättyneet tähän, vaan jatkuivat vielä mm. Tsekkoslovakiassa. Kesän numerossa 3/15 seuraa vielä sarjan jälkikirjoitus