Venezuelan bolivaarinen vallankumous (osa 1)

Matti Laitinen 1.12.2023

Mantuanot ja pardot

Venezuelan oikeisto-oppositio kaipaa yhä paluuta1990-luvulle Hugo Chávezia edeltäneeseen pardojen ja mantuanojen aikakauteen. Tuolloin Venezuelan valtataistelussa oli havaittavissa selkeä etnis-yhteiskunnallinen eturistiriita. Venezuelan kansasta 80 % – myös presidentti Chávez Barinasin intiaanina – lukeutui ”pardoihin”. Termi oli sidoksissa sekä yhteiskuntaluokkaan että etniseen taustaan. Pardot koostuivat mestitseistä, intiaaneista ja afrikkalaisperäisestä väestöstä. He elivät maassa sorrettuina köyhyydessä ja kurjuudessa.

Valkoisten eurooppalaisten perillisten etninen vähemmistö eli ”mantuanot” piti hallussaan taloudellista ja poliittista valtaa Venezuelassa. He olivat hyvin koulutettuja ja englannin kielen taitoisia. Ulkomaiset investoijat neuvottelivat heidän vain kanssaan. Heidän hallussaan olivat perinteisesti kaupankäynti, öljyteollisuus, parlamentti, tiedotusvälineet, maan armeija ja hallinto. Heidän osuutensa väestöstä oli n. 20 %. Chávezin valtakaudella v. 1999–2013 mantuanojen itseoikeutettu asema ja etuoikeudet kyseenalaistettiin.

Bolivaarisen vallankumouksen juuret

Bolivaarisen vallankumouksen juuret löytyvät Venezuelan marxilaisista puolueista, vasemmistolaisista sissiliikkeistä ja edistyksellisistä upseereista. Myöhemmin toimintaan liittyi mukaan osa ay-liikettä ja erilaisia kansalaisjärjestöjä. Vallankumouksellisella kansanrintamalla, joka nappasi v. 1999 poliittisen vallan haltuunsa Venezuelassa, oli voimakas vaikutus kansanjoukkoihin sekä myös riittävästi armeijan tukea takanaan. Hugo Chávez tovereineen otti onkeensa Kuuban vallankumouksen opetukset siitä, että kansanliikkeen voimat voivat voittaa sodan armeijaa vastaan ja että aina ei ole välttämätöntä odottaa, kunnes olosuhteet vallankumoukselle ovat olemassa – kapinalliset voivat luoda tällaiset olosuhteet. Bolivaarinen vallankumous käynnisti uuden vaiheen Latinalaisen Amerikan vapauttamisessa. Se edustaa jatkoa Kuuban vallankumoukselle.

Bolivaarisen sosialismin ideologia

Bolivaarisen sosialismin ideologinen salsa koostui Chávezin valtakaudella marxilaisesta kapitalismikritiikistä, leniniläisestä valtio- ja puolueteoriasta, trotskilaisesta jatkuvasta vallankumouksesta, gramscilaisesta työväenluokan hegemoniasta, kominterniläisestä yhteisrintamataktiikasta, gueavara-castrolaisesta uuden sosialistisen ihmisen ajatuksesta ja osallistuvasta demokratiasta, katolisesta vapautuksen teologiasta sekä kansallista itsenäisyyttä ja imperialismin vastaisuutta korostavasta bolivarianismista. Käsite bolivarianismi kytkeytyy venezuelalaisen marxilaisen historioitsija Federico Brito Figueroan käsityksiin. Hänen kirjansa ”Ezequiel Zamoran ajat” oli Venezuelassa 1960-luvulla marxilaisten guerillojen ideologinen käsikirja.

Hugo Chávez itse luonnehti Venezuelan sosialistista projektia indo-venezuelalaiseksi, kotikutoiseksi, kristilliseksi ja bolivaariseksi. Se ei ole utopistista sosialismia. Se pohjautui hänen mukaansa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisessa Manifestissa esittämiin ajatuksiin. Ratkaisun perustana oli yhteiskunnan taloudellisen mallin muuttaminen. On sosialisoitava talous mukaan lukien maa-alueet ja luotava uusi tuotantotapa.

Bolivaarisen vallankumouksen kehityksen historiaa vuosilta 1982–2023

Vuonna 1982 laskuvarjojoukkojen everstiluutnantti Hugo Chávez perusti Bolivaarisen vallankumousliikkeen (MRB 200) armeijan edistyksellisten upseerien keskuuteen. Liikkeen perustajat olivat päättäneet pelastaa ylipäällikkö Simon Bolivarin, opettaja Simon Rodriguezin ja sotilas Ezequiel Zamoran vallankumoukselliset ajatukset.

Vuonna 1989 Venezuelan kansa nousi kapinaan peruselintarvikkeiden ja –palveluiden hinnankorotuksia sekä kahden lahjuksia ottavan puolueen (AD ja COPEI) ylivaltaa vastaan. Kapina johti 2 000 ihmisen kuolemaan poliisin ja armeijan käsissä sekä sotatilan julistamiseen. MRB:hen kuuluvat upseerit eivät hyväksyneet armeijan käyttämistä kansaa vastaan eivätkä maan huippupoliitikkojen ja sotilaiden korruptoituneisuutta.

Helmikuussa 1992 Bolivaarinen vallankumouksellinen liike (MRB 200) yritti everstiluutnantti Hugo Chávezin johdolla syrjäyttää vallasta Venezuelan demaripresidentti Carlos Andrés Perézin (AD). Vallankaappausyritys epäonnistui. Hugo Chávez tovereineen tuomittiin vankeuteen. Hugo Chávezin vapauduttua v. 1994 vankilasta Fidel Castro kutsui hänet vierailulle Havannaan. Kuuban esimerkin, kokemuksen ja tietämyksen hyödyntämisellä oli sittemmin suuri merkitys bolivaarisessa vallankumousprosessissa. Castron ja Chávezin läheinen ystävyys on ollut myös hyvin tärkeää tälle prosessille. Useita hallinnollisia ongelmia on ratkaistu korkeimmalla tasolla. Rakentaessaan sosialismia maa tarvitsee muiden valtioiden kokemusta. Lukutaito-, terveys-, asunto- yms. kampanjat syntyivät kuubalaisten aloitteesta, koska venezuelalaiset itse eivät ymmärtäneet niiden tärkeyttä.

Vuonna 1997 Chávez taistelutovereineen perusti MRB 200:n poliittiseksi siiveksi kansallismielisen, vasem-mistolaisen Viides tasavalta -liikkeen (MVR) ja ryhtyi kamppailemaan vallasta parlamentaarisin keinoin. Kansanedustajaehdokkaina oli mm. ay-aktivisteja, intiaani- ja kansalaisjärjestöjen edustajia sekä eri leirien vasemmistolaisia. Vuonna 1998 Venezuelassa rakennettiin laaja MVR:n kokoama eri vasemmistopuolueista ja kansalaisjärjestöistä koostuva kansanrintama Frente Patriotico. Hugo Chávez voitti presidentin vaalit.

Hugo Chávezin valtakausi alkoi

Helmikuussa 1999 presidentti Hugo Chávez astui virkaansa. Hän ehdotti maaliskuussa järjestettäväksi perustuslakia säätävän kansalliskokouksen (ANC) edustajien vaalit. Hän sai liittolaisineen enemmistön tuohon kokoukseen. ANC hajotti elokuun lopulla vastaanhangoittelevan parlamentin. Chávezin kannattajat saivat ajettua lävitse 40 muutosta perustuslakiin. Uudistuksella muutettiin kaksikamarinen parlamentti yksikamariseksi parlamentiksi, jossa työskenteli 165 jäsentä. Suoralla kansanäänestyksellä valittavan presidentin toimikausi piteni viidestä vuodesta kuuteen. Työpäivän pituudeksi määritettiin kahdeksan tuntia ja työviikon pituudeksi 44 tuntia. Äänestysoikeus suotiin 18 vuotta täyttäneille kansalaisille. Perustuslaki takasi jokaiselle venezuelalaiselle perusturvan sekä maksuttoman terveydenhuollon ja koulutuksen. Valtion budjettivaroja alettiin käyttää voimaperäisesti pienituloisten ihmisten sosiaaliturvaan.

Perustuslaki on ollut alusta asti yksi Venezuelan bolivaarisen tasavallan demokraattisen järjestelmän suojatuista osallistumismuodoista ja sen vallankumouksen tärkeimmistä työvälineistä. Sen suomin keinoin yhteiskunta voi tehdä joko osittaisia tai täydellisiä muutoksia tasavallan rakenteisiin. Perustuslain 347. artiklassa todetaan suoran demokratian harjoittamisesta: ”Alkuperäinen, perustuslaillinen valta kuuluu kansalle”. Tätä valtaa voidaan käyttää valtion muuttamiseksi, uuden laillisen järjestelmän luomiseksi ja/tai uuden perustuslain säätämiseksi. Perustuslaki on korkein laki ja oikeusjärjestyksen perusta. Kaikki julkista valtaa harjoittavat henkilöt ja elimet ovat perustuslain alaisia.

Vuonna 2000 maahan perustettiin maanlaajuiset bolivaariset piirit vallankumouksen ja perustuslain puolustamiseksi. Chavistat voittivat enemmistön parlamenttiin ja maassa pidettiin uudet presidentinvaalit. Vuonna 2003 bolivaarisissa piireissä toimi 2,2 miljoonaa jäsentä. Piirit auttoivat kansalaisia yhteisöissään perustamaan alueilleen koulu-, terveys-, asumis- ja yleispalveluita.

Maareformi

Vuonna 2001 Venezuelassa aloitettiin laaja maareformi ja voitettiin väestön enemmistön kannatus sosiaaliohjelmilla eli missioilla.

Korjatakseen aikaisempien maareformien virheitä Venezuelan kongressi vahvisti v. 2001 lain maatalouden kehittämiseksi. Aluksi valtion omistamaa maata luovutettiin talonpojille ja maatalousosuuskunnille. Maareformin onnistumisen takaamiseksi perustettiin kolme virastoa. Kansallisen maainstituutin (INTI) tehtävänä oli valvoa maanjakoa ja sen käyttöä. Kansallinen maatalouden kehittämisinstituutin (INDER) vastuualueena oli tekniikkaan ja infrastruktuurin liittyvä apu. Venezuelan maatalousyhdistys (CVA) vastasi maataloustuotteiden markkinoinnista. Merkittävin näistä hallintoelimistä on v. 2002 perustettu INTI. Vuonna 2003 Venezuelan hallitus kiihdytti maareformiprosessia käynnistämällä Ezequiel Zamora –suunnitelman.

Venezuelassa vahvistettiin osuuskuntalaki v. 2001. Osuuskunnat toimivat v. 2006 neljällä pääsektorilla: 1) kaupat, hotellit ja ravintolat (31 %), 2) kuljetus, varastointi ja viestintä (29 %), 3) maatalous, metsästys ja kalastus (18 %) ja 4) tehdasteollisuus (8,3 %). Valtaosa osuuskunnista oli henkilökunniltaan pieniä yrityksiä.

Vallankaappausyritys

Keväällä 2002 kansan ja armeijan uskollinen osa kukistivat yhdessä USA:n tukeman ja Venezuelan kapitalistipiirien toteuttaman vastavallankumousyrityksen. Lisäksi maa selviytyi opposition masinoimasta öljylakosta. Fidel Castro toimi vallankaappausyrityksen aikana bolivaarisen hallituksen neuvonantajana. Huhtikuun kaappauksen toisena pääpontimena öljyn rinnalla oli Chávezin maareformi. Maatalouskapitalistit kokivat sen hyökkäyksenä yksityistä omistusoikeutta ja vapaata yrittäjyyttä kohtaan. Bolivaariset piirit näyttelivät olennaista osaa oikeistovallankaappauksen torjumisessa sekä myöhemmin oikeiston toimesta elokuussa 2004 presidentin asemasta järjestetyssä kansanäänestyksen vaalityössä. Presidentti Hugo Chávez voitti niiden ansiosta opposition vaatiman kansanäänestyksen presidentin asemasta ja säilytti asemansa.

Venezuelan bolivaarisen tasavallan presidentti Hugo Chávez vannoi 7.12.2002 viisi päivää vallankaappauk-seen tähtäävän yleislakon aloittamisen jälkeen, ettei hän tule alistumaan minkäänlaisen kiristyksen tai painostuksen edessä. ”Minä vannon, että minä pysyn kansan parissa koko elämäni ajan. Te nostitte minut valtaan ja te olette ainoat, jotka voivat erottaa minut. Kukaan muu ei voi ottaa minulta valtaa pois.”

Bolivaarinen vallankumous vahvisti asemaansa

Vuonna 2005 pidetyissä parlamenttivaaleissa Polo Patriotico –kansanrintama sai vaalivoiton. Kansanrintama: Viidennen tasavallan liike (MVR): 118 paikkaa, Podemos: 19 paikkaa, PPT: 9 paikkaa, PCV: 7 paikkaa (komm.), UPV (Venezuelan kansanliitto): 1 paikka, MEP: 1 paikka sekä joukko intiaaniväestöä edustavia sekä vasemmistolaisia pikkupuolueita.

Vuoden 2005 maareformi nimettiin Mission Zamoraksi. Laki määritteli maatilojen maksimikooksi 5 000 ha. Viljelemätön maa pantiin verolle, sekä suurtiloilta pakkolunastettiin viljelemätöntä maata, ja joutomaata pantiin uudelleenjaettavaksi. Pakkolunastukset korvattiin käypään markkinahintaan. Kansallinen maainstituutti myönsi kaikille halukkaille 18–25-vuotiaille venezuelalaisille väliaikaisen käyttöoikeuden omaan maapalstaan. Maanluovutus vahvistettiin lahjoituskirjalla (carta agraria), josta ilmeni uuden tilallisen maantarve sekä myös hänen motivaationsa työskennellä omalla maallaan. Tavoitteeksi otettiin kahden miljoonan lisähehtaariin jakaminen, joista yksityisiä maita oli 1,5 miljoonaa hehtaaria. Hallitus nimitti väliintulotoimikunnan tarkastamaan, että luovutetut maat ovat todella tuotannossa ja että ne on laillisesti hankittuja. Viljelijä sai laillisen omistusoikeuden hänelle luovutettuun maahan vasta kolmen tuotantovuoden jälkeen. Hänellä ei ole kuitenkaan tämän jälkeenkään oikeutta myydä maataan. Maareformit ovat tuottaneet ongelmia, koska 92 % maan väestöstä asuu kaupungeissa.

Vuonna 2006 Hugo Chávez voitti 63 % ääniosuudellaan kolmannen kerran presidentinvaalit. Äänioikeutettaan käytti lähes 11,5 miljoonaa kansalaista. Venezuelassa aloitettiin kapitalistisen valtiokoneiston korvaaminen uudella sosialistisella valtiokoneistolla. Samana vuonna Venezuelan vallankumousprosessia menestyksellä puolustaneet bolivaariset piirit korvattiin 16 000 yhteisöneuvostolla. Yhteisöneuvostot ovat bolivaarisen sosialismin vallan- ja vastuunjaon perusyksikköjä. Ne ovat 150–400 perheen muodostamia paikallisneuvostoja. Ne vastaavat asuinalueensa kehityshankkeista. Valtion rahoittamat projektit kohdistuvat kunnallistekniikkaan, maatalouteen, asumiseen, koulutukseen, terveydenhoitoon, kulttuuriin, urheiluun ja sosiaalisiin ongelmiin. Suunnitelmana on korvata maan valtio- ja hallintorakenteita yhteisöneuvoston harjoittamalla alueellisella päätäntä- ja toimintavallalla.

Vuonna 2007 vallankumousprosessin tärkeimmiksi tehtäviksi asettuivat

Tavoitteeksi asetettiin Venezuelan talouden avainsektorien asteittainen kansallistaminen, koska maan talous oli edelleen kapitalistien hallussa ja maassa vallitsi kaksoisvalta eikä porvarillisia tuotantosuhteita ollut kumottu. Porvarillinen valtio purettaisiin ja se korvattaisiin vallankumouksellisella valtiolla, joka perustustuisi työläis- ja kansanneuvostojen valtaan. Työläisten itsehallintoa ja demokraattista valvontaa laajennettaisiin tehtaissa. Yhteisöneuvostojen käyttöön luvattiin 5 % valtion budjetista.

Venezuelan sosialistisen kehityksen tärkeimpinä turvatakuina toimivat taloussuhteet Kiinaan, asetekninen yhteistyö Venäjän kanssa sekä ideologinen liittolaisuus Kuuban kanssa. Muita tekijöitä olivat Latinalaisen Amerikan voimistuva valtiollinen integraatio ALBA:n kautta sekä vasemmistolaisten hallitusten valtaannousu Etelä-Amerikassa.

Venezuela pyrki lisäämään läsnäoloaan Aasiassa kehittämällä yhteistyötä Aasian valtioiden kanssa. Sosiaalisia ja kaupallisia yhteyksiä kehitettiin Venezuelan taholta mm. Kiinan, Syyrian, Iranin, Malesian, Vietnamin ja Laosin kanssa. Tukeakseen työväenluokan taistelun kansainvälisyyttä, Hugo Chávez ehdotti elokuussa 2007 Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen vasemmistopuolueiden uuden Internationaalin perustamista v. 2008.

Vuonna 2007 vallankumousprosessin vakiintumisen ja vahvistumisen myötä aloitettiin perustuslain muuttaminen demokraattisesta sosialistisemmaksi. Perustuslakia säätävä kokous kokoontui muuttamaan maan perustuslakia. Tuolloin perustuslakiehdotusta puitiin 9 020 julkisessa tilaisuudessa. Sosialistisiin uudistuksiin pyrkinyt perustuslaki ei tullut kuitenkaan hyväksytyksi kansanäänestyksessä 2.12.2007. Presidentti Chávezille myönnettiin 18 kk:n lainsäädäntöoikeus, jotta tämä voisi säätää sosialismia edistäviä lakeja asetusteitse.

Venezuelan Yhdistyneen Sosialistisen Puolueen (PSUV) perustaminen

Presidentti Chávez ilmoitti 18.12.2006 liittolaispuolueilleen (23 puoluetta), että maahan olisi syytä perustaa sosialismin rakennustyötä varten uusi puolue – Venezuelan Yhdistynyt Sosialistinen Puolue (PSUV). 5,8 miljoonaa venezuelalaista täytti jäsenhakemuksen. Puolueen varsinainen perustamiskokous pidettiin 2.11.2007. PSUV perustettiin johtamaan vallankumousprosessia. Se ilmoitti puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat, opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taiteilijat, pientuottajat ja -yrittäjät kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja tasavertaisesti. Puolueen päämääräksi ilmoitettiin yhteisöllinen valtiososialismi.

Kanadalainen sosialisti Jeffery R. Webber haastatteli 5.9.2008 venezuelalaista Oscar Gonzálezia, joka toimi PSUV:in Sosiaaliset liikkeet kansanvallan puolesta –järjestön koordinaattorina. Tämä totesi, ”että olennaisin heikkoutemme on ideologinen. Meidän on vahvistettava itseämme tässä puolessa, jotta kansa todella oivaltaisi, mitä sosialismi on ja mitä hyötyä se heille toisi.”

Köyhyyden voittaminen. Vuosina 1998–2008 Venezuela kohosi YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) mitattuna 10 pykälää ylöspäin. Useimmat venezuelalaiset ovat päässeet terveydenhoidon, koulutuksen ja säännöllisen ravinnon piiriin. Venezuelan kansallisen tilastolaitoksen mukaan hallitus ohjasi yhteensä 330 miljoonaa dollaria sosiaalisiin ohjelmiin. Summa käsitti 66 % maan verotuloista. OAS:n ja UNDP:n v. 2010 raportin mukaan köyhyys supistui Venezuelassa 44 % v. 1998–2008. Maanosan köyhyyden vähentyminen oli suurinta Venezuelassa. Samana ajanjaksona taloudellinen epätasa-arvoisuus pienentyi 17,9 %.

Venezuelassa 15.2.2009 järjestetyssä perustuslakikansaäänestyksessä hyväksyttiin presidentti Hugo Chávezin virkakauden jatkaminen kolmannella kaudella.

Bolivaarisen vallankumousprosessin syventäminen

Vuoden 2010 alussa maahan perustettiin valtion liittoneuvosto kansallisen budjetin suunnittelua varten. Sen jäseninä toimivat ministerit, kuvernöörit, pormestarit sekä yhteisöneuvostojen ja kansalaisjärjestöjen edustajat.

Syksyllä 2010 pidetyissä vaaleissa PSUV sai 96 edustajaa 167-paikkaiseen parlamenttiin. Liittolaispuolueelle Isänmaa kaikille (PPT) liikeni kaksi paikkaa sekä opposition liittoutumalle 64 paikkaa (38,3 %). Venezuelassa tammikuussa 2011 puolueettoman Gis XXI -tutkimuslaitoksen tekemän mielipidekyselyn mukaan 54,7 % venezuelalaisista arvioi presidentti Hugo Chávezin työtä hyväksi tai erittäin hyväksi. Samaan kyselyyn vastanneista 61,3 % piti Venezuelan yhdistynyttä sosialistipuoluetta suosituimpana poliittisena ryhmittymänä. Opposition kansanedustajia kannatti vain 26,1 % kyselyyn vastanneista.

Joulukuussa 2010 Venezuelan kansalliskokous täydensi määräenemmistönsä turvin perustuslakia kahdella uudella lailla: laki kansanvallasta sekä lain kansan- ja julkisesta suunnittelusta. Nämä lait ovat osa viidestä kansanvallan laista, jotka tähtäävät valtion suunnittelurakenteisiin siirtymiseen ja päätöksentekoon ruohonjuuriorganisaatioiden tasolla. Lakien tarkoituksena on edistää vallan hajauttamista, kollektiivista omistamista, itsehallintoa ja valtion liittoneuvoston asemaa suunnitteluelimenä. Lakien tavoitteena on suoda paikallisneuvostoille johtava asema maan julkishallinnossa ja korvata porvarillinen edustuksellinen demokratia osallistuvalla demokratialla. Porvarillinen hallintokoneisto korvataan bolivaarisella neuvostojärjestelmällä.

Laki kansanvallasta

Laki sisältää yhteensä 134 pykälää. Ne liittyvät yhteisöjen välittömään osallistumiseen julkisessa hallinnossa perustuslain 5 § mukaisesti. Lain yhtenä tarkoituksena on vahvistaa kansalaisjärjestöjen asemaa vallankumouksellisessa demokratiassa sekä luoda kunnallisia ja yhteisöllisiä itsehallinnon muotoja.

Sosiaalisesti omistetut tuotanto-organisaatiot (osuuskunnat) asetetaan etusijalle, kun julkisen vallan elimillä on tarvetta tavaroista, palveluista tai suoritettavista töistä (29 §).

Lain mukaan kansanvallan organisaatiot ovat järjestäytyneet sen perustalta, missä ihmiset asuvat tai elävät päivittäin. Organisaatiot koostuvat kansalaisista, joita yhdistää jokin yhteinen intressi tai tavoite omien vaikeuksien voittamiseksi ja kollektiivisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Kansanvallan erityisiä hallintoelimiä ovat mm. yhteisöneuvostot ja yhteisöneuvostojen liitot.

Laki kansan- ja julkisesta suunnittelusta

Laki liittää yhteisöneuvostot ja yhteisöneuvostojen liitot osaksi kansallista suunnittelujärjestelmää. Se koostuu valtion, kuntien, yhteisöneuvostojen liittojen ja yhteisöneuvostojen julkisista suunnitteluneuvostoista yhtä hyvin kuin yhteisöneuvostoista ja valtion liittoneuvostosta. Laki mahdollistaa laajan ja joukkomittaisen osallistumisen yhteiskunnan suunnitteluun, suunnitelman soveltamiseen ja tulevan tarkasteluun.

Vuoden 2010 poliittinen tilannearvio bolivaarisesta vallankumouksesta

Poliittisen vallan haltuunotto oli Venezuelassa ongelmallista, koska maassa oli vasta kehittymässä luokkatietoinen ja organisoitunut maa- ja teollisuustyöläisiä edustava työväenliike. Kansan sosialistista tietoutta ei oltu kyetty syventämään riittävästi. Lisäksi väestöstä yli kolmannes oli alle 15-vuotiaita. Talonpoikais- ja opiskelijaliikkeen kohdalla oli havaittavissa samanlaista heikkoutta. Maareformi tuotti ongelmia, koska 92 % väestöstä asui kaupungeissa.

Sosialismia ei voi rakentaa ilman ammattitaitoisia työläisiä (teollistaminen), osaavia talonpoikia (ruokaomavaraisuus) ja sivistyneistöä (koulutus) sekä hyvin organisoituja järjestöjä. Venezuela kohtasi saman tilanteen kuin nuori vallankumouksellinen Kuuba. Sen oli luotava kouluttamalla ja kasvattamalla oma työväenluokkansa, talonpoikaistonsa ja sivistyneistönsä sekä oma sosialistinen kulttuurinsa.

Osuuskunnat, yhteisöneuvostot ja kommuunit

Vuonna 2011 Venezuelassa toimi jo yhteensä 30 000 yhteisöneuvostoa. Vallan ja vastuun hajauttamiseksi sosialistisen yhteiskunnan kunnat jaettiin osa-alueisiin, joissa talouden, sosiaali- ja koulutoimen, rakentamisen sekä terveyspalveluiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat asuinalueen kansalaisten valitsemat yhteisöneuvostot. Ne toimivat yhteistyössä kunnallisten, maakunnallisten ja valtiollisten kansanvallan päätäntäelimien kanssa. Yhteisöneuvostojen tarkoituksena on edistää väestön laajaa osallistumista ja paikallista aloitekykyä heidän omien ongelmiensa ratkaisussa. Nämä asiat oli kirjattu jo maan lainsäädäntöön. Paikallishallintoa ja taloudellista demokratiaa toteutettiin yhteisöneuvostojen kautta.

Vuonna 2013 maassa oli rekisteröity yhteensä 306 000 laillista osuuskuntaa. Kansallinen osuuskuntatoimisto (SUNACOOP) hallinnoi niiden perustamista ja rahoitusta. Osuuskunnissa työskenteli jo kaksi miljoonaa työntekijää. Heistä 200 000 henkilöä osallistui päätöksentekoon työpaikallaan. Osa osuuskunnista oli yhteiskunnan ja työntekijöiden yhteisomistuksessa. Osuuskunnat koettiin Venezuelassa tärkeänä vaihtoehtona kapitalistisille yksityisomistukseen perustuville yrityksille.

Vuonna 2014 Venezuelassa oli yli 40 000 rekisteröityä yhteisöneuvostoa. Maassa toimi lisäksi yhteisöneuvostojen yhteistyöeliminä 778 virallistettua alueellista kommuunia. Niiden jäsenet valittiin paikallisista yhteisöneuvostoista. Niiden toimialueeseen kuuluivat laajempien projektien rahoitus ja niistä vastaaminen. Ne voivat esittää ehdokkaita osavaltion hallintoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja liittovaltion virastoihin. Kommuunit perustettiin presidentti Nicolas Maduron toimesta. Ne ovat bolivaarisen sosialismin peruspilareita etenkin maaseudulla. Tavoitteena oli vuorovaikutukseen perustuvan yhteistyön saavuttaminen kommuunien puheenjohtajien ja paikallishallinnon, valtion ja kansallisen hallituksen kanssa.

Presidentti Hugo Chávezin kuolema

”Maaliskuussa 2013 sattunut yhden 2000-luvun valovoimaisimman uudistajan, poliitikon ja suoranaisen kansanisän, vallankumousjohtajan ja ikuisena komentajana tunnetun Hugo Chávez Fríasin poismeno antoi Nicolás Maduro Morosille mahdollisuuden johtaa maata ylimmän toimeenpanovallan haltijan roolissa voitettuaan huhtikuun 2013 presidentinvaalit. Chávezin hallinnossa v. 2006 vuoteen 2013 ulkoministerinä toiminut Maduro sai vastuulleen ensimmäisen Chávezin kuoleman jälkeisen presidentinviran, mikä sai opposition häikäilemättömimmät tahot suunnittelemaan vallankaappausta.” (Sami Laaksonen 5.8.2017)

Oikeisto-oppositio yritti Hugo Chávezin kuoleman jälkeen jo 15.4.2013 väkivaltaista vallankaappausta Venezuelassa. Helsingin Sanomissa julistettiin seuraavana päivänä pahaenteisesti: ”Taustalla vaikuttaa myös se, että yksi aikakausi on päättymässä: Chávezin Venezuelalle tarjoama taloudellinen ja poliittinen tie kapenee ja uhkaa päättyä umpikujaan.” 18.4.2013 presidentti Maduro ilmoitti vallankaappauksen uhan olevan ohi: ”Tänään meillä on rauha, koska olemme onnistuneet kohtaamaan tilanteen rakkauden kriteerein. Tänään isänmaa heräsi töitä tehden ja opiskellen. Olemme selättäneet vallankaappauksen, mutta he tulevat jatkamaan maan julkisen elämän sabotaasia. Olkaamme varuillamme.”

Voitettuaan vaalit presidentti Nicolas Maduro vannoi virkavalansa 19.4.2013. Hänen toimikautensa kesti v. 2019 asti. Saavutetun vaalivoiton jälkeen maassa käytiin joulukuussa laaja poliittinen vuoropuhelu kaikkien poliittisten, yhteiskunnallisten ja talouden toimijoiden kanssa. Kukaan ei aavistanut, että Venezuelan opposition vastauksena olisi jälleen väkivalta, salaliitto ja kätketty USA-kortti. (Artikkeli jatkuu…)