Uusliberalismin raiskaamat sähkömarkkinat
Tilanne Euroopan energiamarkkinoilla on kaoottinen. Julkisesta keskustelusta syntyy kuva, että se on sota Ukrainassa, mikä on sotkenut tämänkin. Ukrainan tapahtumat eivät kuitenkaan selitä esimerkiksi sähkön hinnan nousua Suomessa. Kuten kuvasta voi todeta, on sähkön hinta irronnut kuluttajahintaindeksistä huomattavasti ennen nykyistä kriisiä. Sähkön tuotanto Suomessa ei ole missään määrin riippuvainen tapahtumista Ukrainassa.
Se, mikä on aiheuttanut tämän viimeaikaisen, ennen kokemattoman nousun meidän sähkölaskuihin, johtuu keskisessä Euroopassa huomattavasti ennen nykyisen kriisin puhkeamista tehdyistä energiaratkaisuista. Siellä päätettiin luopua ydinvoimasta. Nyt Saksassa – ja myös Ruotsissa – suunnitellaan uusia ydinvoimaloita.
Sähkön, ja muunkin energian, hintojen holtiton heilahtelu juontuu alkujaan 1990-luvulla tehdystä ratkaisuista. Tuolloisessa uusliberalismin uutuudenhuumassa käynnistettiin kehitys, mikä teki suomalaisesta sähköstä pörssissä ostettavan ja myytävän tuotteen. Aloitettiin eurooppalaisten sähköverkkojen integrointi. Käytännössä yhteen kytkettyjen sähkökaapeliverkkojen rakentaminen.
Teknisesti yhteisessä verkostossa virtaavan sähkön hinta on yhteismarkkinoiden idean mukaisesti ”tasattu” samaan tasoon koko Euroopan Unionin alueella. Tuo hintojen tasaus tapahtuu kansainvälisissä sähköpörsseissä, ja yleiseksi hintatasoksi lukkiutuu kulloisellakin hetkellä tarjottu korkein hinta.
Suomessa sähkö tuotetaan pääosin vesi- ja ydinvoimalla. Jos Olkiluodon ydinvoimala saadaan täydellä teholla käyttöön tulevaksi talveksi, on Suomi suotuisissa sääolosuhteissa energian kulutuksessa omavarainen. Tuotamme siis sen, minkä kulutamme. Hinta vaan määrätään aivan toisaalla, eikä siinä hinnanmuodostuksessa oteta huomioon meidän tuotannon rakenneta eikä sen kustannustasoa.
Mitä nyt voi tehdä?
Heilahtelevat pörssihinnat ovat ongelma niille, joilla on nyt tai lähiaikoina sähkösopimus katkolla. Nyt ollaan raa’asti markkinavoimien armoilla, ja niiden joiden juuri nyt on pakon edessä tehtävä uusi sähkösopimus, on otettava se riski, mikä liittyy pörssispekulaatioihin yleensäkin. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi. Sopimuksen voi sitoa määräajaksi tarjolla olevaan tasoon, tai sitten sen voi sitoa niin sanottuun spotti-markkinaan, jolloin kulloisenkin hetken oman kulutuksen kustannus määräytyy pohjoismaisen ja sitä kautta keski-eurooppalaisen hintatason mukaan. Tässä jälkimmäisessä vaihtoehdossa kuluttajan kannattaa hankkia valmius seurata pohjoismaisen sähköpörssin Nord Pool’in hintatasoa tunneittain. Omaa kulutusta voi sitten säädellä sen mukaan.
Talouden ennustajat nojaavat tulevan arvioinneissaan niin sanottuihin futuurimarkkinoihin. Tällä hetkellä pidetään todennäköisenä, että jo ensi keväänä sähkön hinta tulee laskemaan tämän hetkisistä huippuhinnoista. Pidempiaikainen sitoutuminen mihin tahansa tasoon ei ehkä juuri nyt kannata.
Avoimia kysymyksiä
Kun kaikki ongelmat ajatellaan nyt Ukrainan tapahtumista johtuviksi, nousee mieleen kysymys, minkä hinnan me olemme valmiit maksamaan näiden ”läntisten arvojen” puolesta käytävässä taistelussa. Ovatko nyt esillä olleet vaihtoehtoiset energian toimittajat Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa yhteensopivia niiden täällä vaalittavien ”arvojen” kanssa?
Jos paljon hoettu irrottautuminen fossiilienergiasta aiotaan viedä edes vähänkään merkittävälle tasolle, ja jos korvattavien lähteiden olisi oltava paikallista ”lähienergiaa” tuottavia, olisi merien rannat ja vaarojen ja tuntureiden laet rakennettava täyteen tuulimyllyjä, samoin olisi aurinkopaneeleilla katettava kaikki mahdolliset katot, ym. tasanteet. Olisiko tämä pitkän päälle kestävä ratkaisu kasvavaan energian tarpeeseen?
Herätys!
Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt kattavan arvion maapallon mineraalivaroista. Aika herätä -niminen selvitys on suorasanainen varoitus siitä, että maapallosta ei löydy mineraaleja kaikkeen siihen, mitä vihreäksi siirtymäksi nimetty maailmanpelastusteoria vaatisi.
Liikenteen sähköistäminen ei tässä katsannossa tule olemaan kummoinenkaan ekoteko. Maaperän akkumateriaalit eivät riitä kattamaan koko maailman autokannan sähköistämistä. Aurinkopaneeli on mineraalitarpeella mitattuna niin paljon vaativa, että se on ”haukkunut hintansa” vasta noin 50 vuodessa. Tuulimyllyt vaativat runsaasti mineraalivarantoja, ja voivat elinkaarensa päätyttyä olla iso jäteongelma.
Pisimmälle kantava skenaario näyttää GTK:n tutkimuksessa perustuvan ydinvoiman voimakkaaseen lisäämiseen globaalissa energiataloudessa. Mutta silläkin tiellä tulee karhu vastaan. Maapallon uraanivarat ovat rajalliset, ja nyt vielä jäljellä olevat, tunnetut uraanilähteet kattavat nekin vain muutamia kymmeniä vuosia koko ajan kasvavasta tarpeesta.
Lopputulemana GTK:n tutkimuksessa päädytään globaalin ahdistuksen ratkaisuna energian kulutuksen radikaaliin vähentämiseen. Johtoajatuksena pitäisi olla kaiken ylenmääräisen kulutustavaratuotannon sijasta resurssien suuntaaminen enenevässä määrin uusien energian tuotantotapojen kehittämiseen ja maailmanlaajuisen ruokahuollon varmistamiseen.
Unto Nikula
Rovaniemi
