Ulkopolitiikan uusi aika

Jo kahdeksan (8) vuotta sitten Hangossa 6.6.2016 muistutettiin päättäjiä, että USA-johtoisen sotaharjoituksen tuominen Suomen alueelle heikentää turvallisuuttamme. Silloin harjoiteltiin USA:n kanssa maihinnousua Suomen alueelle. Ne valehtelevat, jotka eivät näe sitä, että jo silloin agendalla oli Suomen liittäminen Natoon. Rikollisia ovat ne, jotka ovat syyllisiä tämän Suomen ulkopolitiikan muutoksen toimeenpanoon.

Unto Nikula, Rovaniemi. Julk. Kansan ääni 4/2024, 2.9.2024

Hallitus julkisti ulko- ja turvallisuuspoliittisen selontekonsa heinäkuussa. Nykykäytännön mukaan jokainen hallitus tekee oman, Suomen ulkosuhteita ja turvallisuuspolitiikan painopisteitä ja tavoitteita määrittävän ja rajaavan asiakirjan. Tämän työn valmistelevat yhdessä valtioneuvoston kanslia ja presidentin kanslia.

Ei liene yllättävää, että tämän hallituksen juuri tämä asiakirja on lähtökohtaisesti ja sävyltään kauttaaltaan vissillä tavalla ”asennevammainen”. Muodostavathan maamme ulkopolitiikan keskeiset vaikuttajat tällä hetkellä niin sanotun värisuoran, eli presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri ovat saman puolueen, kokoomuksen asettamia. Lisäksi hallituksessa on näitä asiakirjoja laatimassa ksenofobiset, kaikkeen oman, välittömän kokemuspiirinsä ulkopuoliseen maailmaan pelon sekaisella vihalla suhtautuvat perussuomalaiset.

Asiakirjan otsikolla ”Uuden ajan ulko- ja turvallisuuspolitiikka” pyrittäneen korostamaan sitä, että meille on koittanut kokonaan uusi aika, ja ennen kaikkea uusi tapa hoitaa meidän ulkosuhteitamme. Olemmehan – tulkitsijasta riippuen – jopa sotatilassa lähimmän naapurimme kanssa. Suomen ulkopoliittisen johdon analyysi maailman, maanosamme ja ennen kaikkea oman maamme nykytilasta tiivistyy selonteon toteamuksessa, että ”Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti ja pitkäkestoisesti.”

Arvopohjainen realismi

Selonteossa korostetaan käsitettä arvopohjainen realismi. Tämäkään ei ole yllättävää, koska tuo, näissä yhteyksissä uusi termi on alkujaan uuden presidentin lanseeraama. Tuo sanapari pitää asiakirjan tekijöiden mukaan sisällään liberaalin yhteiskunnan keskeiset arvot, kuten demokratian, oikeusvaltion, ihmisoikeudet, tasa-arvon, ym. Realismia tässä yhteydessä edustaa selonteon kirjaus, jonka mukaan meidän ulkopoliittisessa johdossamme ollaan ”…aina valmiita vuoropuheluun myös sellaisten maiden kanssa, jotka eivät jaa näkemyksiämme ja arvojemme.”

Tällaisessa yhteydessä luetellut arvosisällöt ovat mitä suurimmassa määrin suhteellisia käsitteitä, jotka konkretian tasolla voivat eri yhteyksissä ja erilaisen valtiofilosofisen ajattelutavan omaavilla tahoilla ilmentää hyvinkin erilaisia asioita ja varsinkin erilaisia politiikan teon käytäntöjä.

Vahvasti ristiriitaisena voi nähdä selonteon toteamuksen, että tämän maan ulkopoliittisella johdolla olisi aina valmius vuoropuheluun kaikkien kanssa. Tällaisen kirjauksen vilpittömyys asettuu vähintään kyseenalaiseksi, kun selonteon perustelujen pohjana ja lähtökohtana tuntuu olevan ajattelu, että maailma on jakautunut Suomen itärajan kohdalta sillä tavalla kahtia, että sen repeämän yli ei voi, eikä haluta olla missään tekemisissä. Eikä vuoropuhelulle siihen suuntaan tunnu tänä uuden ulkopolitiikan aikana nähtävän mitään tarvettakaan.

DCA-sopimus

Suomen ulkopoliittinen doktriini on kirjattuna selonteossa vakiintunein itsestäänselvyyksin. Suomi luvataan pitää sotilaallisten konfliktien ulkopuolella, maamme itsenäisyys, alueellinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus turvataan. Tämä on vakiintunut dogmi ja tällaiset sanahelinät voi kuitata pelkäksi politiikan kapulakieleksi ja hämäykseksi, millä voi ohittaa tukun asiakirjaan sisältyviä ristiriitoja.

Suomi on tehnyt juuri sopimuksen sotilaspoliittisesta yhteistyöstä USA:n kanssa. Eduskunnan ilman äänestystä hyväksymässä DCA (Defence Cooperation Agreement) -sopimuksessa Suomi on luopunut juuri noista itsenäisen valtion perusmääreistä. Maamme alueella tulee olemaan pysyvästi toisen valtion hallinnassa olevia saarekkeita, millä tämä vieras valta voi tehdä ja operoida koska tahansa ja mitä sen omat intressinsä kulloinkin tuntuvat edellyttävän. Maamme taivaalla jyräävät maailman suurimmat ja tuhoisimmat pommikoneet. Pohjoisen satamista osia suljetaan ja varataan vain vieraan valtion sotilaallisten operaatioiden käyttöön. Tällaiset järjestelyt ja sotaisatkaan demonstraatiot eivät ole pienimmässäkään määrin sen enempää Suomen poliittisen kuin sotilaallisenkaan johdon kontrollissa. Maamme uuden ulkopoliittisen linjan mukaan tällaisten toimintojen katsotaan olevan ihan luontevaa jatkoa Suomen liittymiselle sotilasliitto Natoon ja täydentävän ja nostavan maamme ja tämän sotaliittouman yhteistyön aivan uudelle tasolle.

DCA-sopimuksella ei hallituksen tulkinnan mukaan ole mitään merkitystä tai käytännön vaikutusta Suomen itsemääräämisoikeuden eikä alueellisen koskemattomuuden suojelemisen näkökulmasta. Imperialistisen sotaliiton vapaa ja täysin omaehtoinen, Suomen valtionjohdosta riippumaton operointi maamme alueella ei tunnu olevan tämän tasavallan johdolle minkäänlainen ongelma.

Itäraja

Selonteon lausumasta alueellisesta koskemattomuudesta ja itsemääräämisoikeudesta saa hyvin ristiriitaisen kuvan, kun sen rinnastaa niin sanotusta rajalaista käydyssä keskustelussa esillä pidettyihin uhkakuviin. Täällä nähdään muutama kymmenen polkupyöräilijää maamme itärajan tuntumassa niin valtaisana uhkana valtion itsenäisyydelle, että ollaan valmiita hylkäämään kaikki aikaisempina aikoina tehdyt kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia koskevat sopimukset ja sitoumukset.

Kaikilla hallituksen aikeilla luvataan taata Suomen ja suomalaisten turvallisuus. Selonteossa käytetään termiä kokonaisturvallisuus, millä tarkoitetaan, että ”Suomi tarkastelee turvallisuutta laajasta näkökulmasta, jossa keskeisellä sijalla ovat talouden kilpailukyky, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys.”

On vaikea ymmärtää sitä logiikkaa, minkä mukaan nyt käynnissä oleva sotilaallinen varustautuminen ja varautuminen sotilaallisiin konflikteihin lisäisivät minkään alueen turvallisuutta, alueen asukkaiden turvallisuudesta puhumattakaan.

Itämeri

Eräänlaisena varjonyrkkeilynä voi nähdä selonteon olettaman, että Venäjä pyrkii kasvattamaan läsnäoloaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan Itämerellä, kunhan sen sotilaalliset resurssit vapautuvat Ukrainan suunnalta. Tähän oletukseen pohjaten Suomen ulkopoliittinen johto vetää mutkia suoraksi ja päätyy toteamaan, että ”Venäjän pyrkimykset kasvattaa vaikutusvaltaansa Itämerellä ja arktisella alueella korostavat Naton pelotteen ja puolustuksen vahvistamisen merkitystä Pohjois-Euroopassa.”

Lännessä varaudutaan siis – Suomea alustana käyttäen – pelkän harhaisen oletuksen pohjalta johonkin ”viimeiseen taistoon” kaikkea maailmaa riivaavaa pahuutta vastaan. Tuon pahuuden nähdään lymyilevän juuri nyt Suomen itärajan takana.

Tällaiset hallituksen asiakirjoihin päätyneet kehäpäätelmät, ja niiden pohjalta tehdyt ratkaisut niinkin tärkeässä asiakokonaisuudessa, mitä maan ulkosuhteet ovat, tuntuvat vaarallisilta. Nämä, mitä mielikuvituksellisimmat olettamat muuttuvat tehokkaan propagandan voimalla dogmeiksi, joiden oletetaan olevan koskemattomia tästä ajasta hamaan maailman tappiin asti.

Ehkä pahempaa kuin fyysinen aita Suomen itärajalla on kuitenkin se muuri, jota tällä puolella rajaa on rakennettu jo pitkään. Tällaiset ”uutta ulkopolitiikkaa” ohjaavat hallituksen linjaukset sekä maan valtaja vähäisempikin media, somesta puhumattakaan, ovat kaiken kattavalla propagandalla saaneet yhteisvaikutuksena rakennettua sellaisen muurin, että sen purkaminen joskus – jos sellaista aikaa vielä tulee – on paljon vaikeampi kuin pelkän piikkilanka-aidan keriminen rullalle.