Ukrainan fasismi ja USA:n imperialismi

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama lausui Brysselissä 26.3.2014: ”On naurettavaa väittää, että yhdysvaltalaiset juonivat fasistien kanssa Ukrainassa” (Helsingin Sanomat 27.3.2014). Lause oli osa vastauksesta, jonka Obama antoi puheessaan viikkoa aiemmin USA:ta kohtaan kriittisen puheenvuoron esittäneelle Venäjän presidentti Vladimir Putinille.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Kansan äänen numerossa 2/2014. Toimituksessa katsottiin, että olisi tarkoituksenmukaista julkaista se uudelleen nykyisin Ukrainassa vallitsevan tilanteen valossa. Se toimii myös osaltaan kommenttina siihen, että lännessä pyritään jatkuvasti kiistämään järjestäytyneen ja laajamittaisen natsismin olemassaolo Ukrainassa. Itse artikkelin tekstiä ei ole muutettu, vaik­ka osa yksityiskohdista onkin jo hieman vanhentunutta. Keskeinen sanoma on kuitenkin edelleen ajankohtainen.

Obama tarkoitti ilmeisesti, että viime syksynä alkaneissa Ukrainan tapahtumissa USA:lla ei olisi ollut mitään intressiä eikä halua toimia yhteistyössä myös fasistisina tunnettujen ukrainalaisten järjestöjen kanssa. USA on kuitenkin koko tapahtumien ajan tukenut kaikkia niitä voimia, jotka laittomasti ja väkivaltaisesti kaatoivat Ukrainan laillisen presidentin ja tätä tukeneen hallinnon. USA:n ja länsieurooppalaisten tahojen tuki ei ole ollut vain henkistä laatua esimerkiksi EU:n ja Ukrainan lähestymissopimuksen puolesta, vaan myös konkreettista rahallista ja neuvonantoapua ns. Maidanin kapinallisille. Tästä on kiistatonta näyttöä – eikä apu ole ollut mitenkään pienimuotoista. Pois ei lueta myöskään sitä, että ulkomaisia toimijoita osallistui myös sekä henkilöinä että organisoituneina ryhminä suoraan kapinalliseen toimintaan ja myös tällaisten ukrainalaisten ryhmittymien johtamiseen.

Fasistit kärjessä
Kapinan kärkenä ja väkivaltaisimpana osana toimivat Svoboda (Vapaus)-puolueen ja Oikea sektori-taisteluryhmän aktivistit. Aseita oli anastettu armeijan varastoista. Oikea sektori on avoimesti uusnatsilainen organisaatio, jonka puheenjohtajana toimii Dmitro Jarosh. Hän kuuluu myös Trizub (Kolmikärki)-järjestöön, jonka juuret johtavat toisen maailmansodan aikaiseen ukrainalaiseen äärinationalistiin ja fasistiin Stepan Banderaan. Banderan tunnukset olivat näkyvästi esillä Maidan-aukiolla, samoin kuin hakaristit, rautaristit ja SS:n salamat. Svoboda-puolue, joka on vahvasti edustettuna nyt Ukrainan väliaikaisessa hallituksessa, ei paljoa poikkea Oikeasta sektorista, vaikka sitä on yritettykin pestä puhtaaksi länsieurooppalaisten EU-tahojen toimesta. Näin siitäkin huolimatta, että joitain vuosia sitten samainen EU varoitti Svobodasta sen kansainvälisten uusnatsiyhteyksien johdosta. Oikea sektori on rekisteröity myös puolueeksi vallankaappauksen jälkeen. Sillä ei ole hallituspaikkoja, ellei sitten joku tai jotkut sitoutumattomista ministereistä ole sen kannattajia. Kansallisen turvallisuusneuvoston puheenjohtajana toimii Svoboda-puolueen Andrii Parubii ja varapuheenjohtajana edellä mainittu Jarosh.

Pitkät perinteet
USA:lla on perinteitä Ukrainan natsien kanssa harjoitetusta yhteistoiminnasta. Saksan antauduttua vuonna 1945 tuhannet itäeurooppalaiset saksalaisten kanssa yhteistoimintaa harjoittaneet henkilöt saivat turvapaikan USA:sta tai sen kautta Etelä-Amerikasta. Monet jäivät myös esimerkiksi Länsi-Saksaan antikommunististen organisaatioiden palvelukseen. Useimmat näistä olivat olleet aktiivisia natseja sodan aikana. Näin myös Länsi-Ukrainassa vaikuttanut Stepan Bandera (1909-1959).
Kirjailija Matti Rossi kirjoitti Tiedonantajassa 23.8.1983 otsikolla ”USA ja Ukrainan natsit”: ”USA:n tiedustelu oli yhteydessä Ukrainan natseihin jo vuodesta 1946. Kyseessä oli Banderan johtama Ukrainan nationalistinen järjestö ja sen aseellinen siipi, ns. Ukrainan partisaaniarmeija.”

Rossin lähteenä oli tuolloin vuonna 1982 ilmestynyt yhdysvaltalaisen lakimiehen John Loftusin teos The Belarus Secret (Belaruksen salaisuus). Loftus oli osallistunut Valko-Venäjän sodanaikaisen fasistijärjestön Belaruksen vaiheiden selvittämiseen. Tutkimus sisältää tärkeitä paljastuksia myös USA:n ja Ukrainan natsien suhteista.

Rossi jatkaa Banderan orga­nisaatiosta: ”Tämä järjestö armeijoineen oli Kolmannen Valtakunnan yhteistyökumppani ja antoi suu­ren panoksen natsien sotaponnistuksiin, toteaa Loftus. Kuten Valko-Venäjälläkin, sen tehtäviin kuului sodankäynti neuvostopartisaaneja vastaan, poliisitoimi saksalaisten miehittämillä alueilla ja juutalaisten ryöstäminen ja murhaaminen.”

Karpaattien ”metsäveljet”
Bandera siirtyi länteen ja pääsi Länsi-Saksaan. Banderan ryhmät jatkoivat maanalaista taistelua Ukrainan neuvostovaltaa vastaan mm. Karpaattien vuoristossa Länsi-Ukrainassa. Nämä ”partisaanit” hävisivät taistelunsa lopullisesti noin vuoteen 1952 mennessä. Allekirjoittaneella oli tilaisuus kesällä 1983 vierailla Länsi-Ukrainassa ja käydä mm. Lvovin kaupungissa sijainneella sotilashautausmaalla. Sinne oli haudattuina lukuisa määrä neuvostovallan puolesta ja näitä partisaaniryhmiä vastaan taistelleita sotilaita ja muita Neuvosto-Ukrainan edustajia. Lie­nenkö väärässä, jos epäilen, että tälle muistopaikalle on voinut käydä huonosti viime aikoina? Banderalaisten maineenpalautus myös Kiovan tasolla on tuottanut tuhoa sekä kulttuurin että sivistyksen alueilla. Kymmeniä Leninin patsaita on kaadettu ja tuhottu Länsi-Ukrainassa ja myös Kiovassa. Samoin toisen maail­mansodan voiton muistomerkkejä. Svobodan ja Oikean sektorin aktiiveja on nähty näissä töissä.

USA organisoi sodan ajan natseja
Rossi: ”Loftus seuraa USA:n kylmän sodan kiemuroita erään avainhenkilönsä, Frank G. Wisnerin kautta. Wisner nimitettiin vuonna 1948 uuden tiedustelupalvelun OPC:n (Koordinointielimen) päälliköksi. OPC:n koko toiminta oli keskitetty Neuvostoliittoa vastaan ja sen työnkuvaan kuului propaganda, taloudellinen sodankäynti, sabotaasi ja kumouksellinen toiminta, mukaan luettuna apu Itä-Euroopan maissa toimiville vastarintaryhmille. Maanalainen vastarinta ja tuholaistoiminta käsitti myös Ukrainan. Tavoitteena oli entisten natsijärjestöjen sotilaallisen toiminnan koordinointi kaikkialla Itä-Euroopassa”.

Matti Rossi jatkoi kirjoitussarjaansa Tiedonantajan numerossa 25.8.1983: ”Sotilaallista koulutusta Wisnerin valmennusleireissä antoivat amerikkalaiset sekä Wehr­­machtin ja SS:n kouluttajat. Loftus ei juuri esitä yksityiskohtaisia tie­toja Wisnerin natsikommandojen operaatioista. Ukrainan natseista puhuessaan hän antaa ymmärtää, että Wisner avusti näiden sissisotaa neuvostovaltaa vastaan.”

Kylmän sodan aikaan

Banderan siirryttyä sodan jälkeen Länsi-Saksaan hänen johtamansa nationalistijärjestö sijoitettiin sinne ja organisoitiin uudestaan. Neuvostoliitto vaati Banderan ja monen muun hänen kaltaisensa natsin luovuttamista sotarikollisina. Yhdysvaltalaiset kuitenkin suojelivat Banderaa ja muita vastaavia, koska näistä katsottiin olevan apua syntymässä olevassa kylmässä sodassa.

Kylmää sotaa tul­tiin käymään myös silloisilla sähköisillä tiedotusvälineillä. ”Vapaat” läntiset radioasemat syytivät sosialistisia maita kohtaan päivittäisen ”likasankonsa”. Allekirjoittaneelle kerrottiin vuon­na 1983, miten länsisaksalainen radioasema lähetti yötä päivää Länsi-Ukrainaan oikeistopropagandaa ukrainan kielellä: kauhukertomuksia neuvostovallasta, tekstiä ka­pitalismin ihanuuksista ja USA:n erinomaisuudesta sekä Ukrainan historian uustulkintoja. Pyrkimys oli myös nationalismin nostattami­seen. Tässä tarkoituksessa syytettiin alueellisia neuvostovallan edustajia venäläistämistavoitteista. Myöhemmät banderalaiset olivat tässä tie­tenkin innokkaasti mukana. Länsi-Ukrainassa katsottiin vielä siihen aikaan olevan vanhastaan jossain määrin otollista maaperää tällaiselle myyräntyölle. USA oli suurimpia rahoittajia.

Puhtaaksipesua
Banderalaisten mainetta yritettiin sodan jälkeen kohentaa eri yhteyk­sissä. Solzhenitsynin Vankileirien saaristo-teoksen henkilöluettelossa kerrotaan: ”Saksalaisten miehitettyä Lvovin 1941 Bandera julisti itsenäisen Ukrainan valtion. Saksalaiset vangitsivat ja internoivat Banderan kannattajia”. Wikipedian mukaan saksalaiset eivät hyväksyneet kansallista hallitusta Ukrainaan ja tämän takia vangitsivat myös Banderan. Sieltä hänet olisi vapautettu ukrainalaisten nationalistijärjestöjen toimesta. Tämä ei kuitenkaan muuta miksikään banderalaisten myöhempää toimintaa. Natseillakin oli ristiriitoja keskenään.

Rossi (TA 23.8.1983): ”Wisner nimittäin väittää, ettei Banderan natsijärjestö ollut Saksan natsien kummilapsi eivätkä sen jäsenet koskaan olleet yhteistyössä saksalaisten kanssa” ja ”Ukrainan natio­nalistijärjestö ja sen v. 1942 luoma partisaaniarmeija taistelivat katkerasti sekä saksalaisia että neuvostovenäläisiä vastaan”.

Rossin mukaan Loftus to­teaa, että tämä on kauttaaltaan pajunköyttä. Valokuvatuista Bande­ran järjestön asiakirjoista oli käynyt kiistattomasti ilmi, että useimmat järjestön jäsenet olivat toi­mineet Gestapon tai SS:n hyväksi poliiseina, teloittajina, partisaanien metsästäjinä ja kaupunkien virkailijoina.

Imperialismin kasvot pysyvät muuttumattomina
Kymmenien vuosien historiallista jaksoa tarkasteltaessa ei voi tulla muuhun tulokseen kuin, että USA:lainen imperialismi ei ole muuttunut miksikään entisestään.

Entisen Neuvostoliiton sijasta ahdistetaan ja piiritetään nyt Venäjää. Maa toisensa jälkeen Venäjän ympäriltä on vedetty mukaan Naton aggressiiviseen toimintaan. Sitä johtavat USA ja sen sota­teolliset valtarakenteet. Niiden pyrkimykset määräävät kaiken. Venäjälle ja sen liittolaisille ei suoda minkäänlaisia turvallisuustakuita, vaan jatkuvasti ollaan hyökkäyskannalla ja sekaantumassa niiden ja heikompien valtioiden sisäisiin asioihin. Näin on ollut tilanne myös Venäjän kannalta tärkeässä Ukrainassa. USA ei ole viime aikoinakaan kaihtanut yhteistyötä minkään tahon kanssa, jolta se voisi saada edes hetkellistä tukea omille pyrkimyksilleen. Tämä on nähty esimerkiksi Syyriassa. Tukeutuminen myös tämän päivän banderalaisiin, Ukrainan uusnatseihin, on johdonmukaista jatkoa aiemmalle politiikalle.

Jaakko Ahvola