Fursov ja Stalin Markku Siira 20.7.2025 Erään tarinan mukaan Stalin olisi kerran sanonut, että ”hänen kuolemansa
Avainsana: Venäjä
Kuvan Nord Stream -kaasuputki symboloi Euroopan elintärkeää sidettä Venäjään. Energiayhteistyö takasi eurooppalaisen hyvinvoinnin kasvun 2.
Donald Trump sai Nato-maat suostumaan sotilasmenojen kasvattamiseen 5 prosenttiin bkt:sta. Jo valmiiksi pahassa talouskurimuksessa olevat
USA irrottautui Iranin ydinsopimuksesta Trumpin 1. kaudella. Iran on koko ajan tehnyt yhteistyötä IAEA:n kanssa
Tämä joukkotapahtuma järjestettiin 22.8.2015, josta saakka olemme harjoitelleet hallitusten ja leikkausten vastaista protestointia. Ongelma on
”Hölmöläisten juhlat: iloisesti hymyillen kohti katastrofia”. Näin voisi kuvailla yllä olevan kuvan sisältöä. Kuvassa ministerit
Israelin äskettäisiä ohjusiskuja Iraniin on valmisteltu USA:n silmien alla. USA:n ja Iranin suhteet ovat olleet
Yleiskuva Istambulissa käytyjen neuvottelujen kokouspaikalta Venäjän valtuuskunnan jättämä rauhan ehtoja koskeva muistio 2.6.2025 julk. Ria
Lännen innokkaimmat sodanlietsojat (Starmer, Macron, Merz ja Tusk) vierailulla Kiovassa presidentti Zelenskyn vieraana 10.5.2025. Britannia,
Taloudellisessa katastrofissa rypevä EU on löytänyt olemassaololleen tarkoituksen Venäjän vastaisesta sodasta, jota parhaillaan käydään Ukrainassa.