Eurooppa joutui paniikin valtaan, kun Ukrainasta eksyi muutamia kuvassa näkyvän mallisia pahvilennokkeja Puolan puolelle. Venäjän
Avainsana: USA
Mauno Saari avasi kesäjuhlat, kun juhlaväki aloitteli ruokailua. Teksti ja kuvat: Leena Hietanen Ajat ovat
Trumpin ja Putinin edellinen tapaaminen Helsingissä 16.7.2018. Putin lahjoitti Trumpille Venäjällä pelattujen jalkapallon MM-kisojen virallisen
Trump on uhannut Intiaa, Kiinaa ja muita maita järisyttävän korkeilla tullimaksuilla, mikäli ne jatkavat energian
EU:n epädemokraattisesta luonteesta kertoo se, että EU-komission (27 vaaleilla valitsematonta virkamiestä) puheenjohtaja sopii satojen miljardien
Kuvan Nord Stream -kaasuputki symboloi Euroopan elintärkeää sidettä Venäjään. Energiayhteistyö takasi eurooppalaisen hyvinvoinnin kasvun 2.
Donald Trump sai Nato-maat suostumaan sotilasmenojen kasvattamiseen 5 prosenttiin bkt:sta. Jo valmiiksi pahassa talouskurimuksessa olevat
Kuva: Heikki Männikkö Matti Laitinen, vanhukainen ja rauhaveteraani On kovin vaikea puolustaa sitä, mitä ei
”Hölmöläisten juhlat: iloisesti hymyillen kohti katastrofia”. Näin voisi kuvailla yllä olevan kuvan sisältöä. Kuvassa ministerit
Israelin äskettäisiä ohjusiskuja Iraniin on valmisteltu USA:n silmien alla. USA:n ja Iranin suhteet ovat olleet