Niin hurjan kamalilta kuin hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliittoon tuntuvatkin, jo hitaimmankin on pakko myöntää,
Avainsana: USA
Vanhanmallista katutoimintaakin näkee. Mikään ei loppujen lopuksi voi tietovirtaa estää, joten eliittien vastalääkkeenä on vain
Kaksi suurmiestä, Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kuuban johtaja Fidel Castro, tapasivat uuden vuosituhannen kynnyksellä,
Yhdysvaltalaistoimittaja Tucker Carlson paljasti hiljattain lähteisiinsä nojaten, kuinka Benjamin Netanjahu oli pienessä piirissä median ulottumattomissa
USA:a ovat kuohuttaneet viime aikoina niin Jeffrey Epsteinin tapaus kuin Charlie Kirkin salamurha. Näiden sisäisten
Euroopan johtajilla on kova pyrkimys päästä aseelliseen yhteenottoon Venäjän kanssa. Viime aikoina on ollut havaittavissa,
BRICS+ on tulevaisuuden moninapaisen maailman merkittävin valtiokeskittymä. Globaali etelä nousee vuosisataisen kolonialismin ikeen alta tärkeäksi
USA:n puolustusministeriö Pentagonissa muutettiin Trumpin hallinnon toimesta sotaministeriöksi 5. syyskuuta 2025 alkaen. Uusi nimi kuvaa
Tommi Lievemaa (KÄ 4/25) Eurooppa – ja Suomi siinä mukana – on omalla politiikallaan ajanut
Mielipiteet Natosta ovat kaikkein myönteisimmät Puolassa. Kaikkein nihkeimmin Natoon suhtaudutaan Kreikassa ja Turkissa. Matti Laitinen