Korean Työväenpuolueen perustamisen 80-vuotisjuhlapäivänä 10.10.2025 järjestettiin erilaisten tapahtumien ohella maan asevoimien katselmus. Kuvassa paraatijoukkojen mukana
Avainsana: Nato
Sigyn Meder vaati viime lauantaina mielenosoituksessa Tukholmassa sanktioita Israelille Gazan kansanmurhan takia. Teksti ja kuvat:
Naton joukot liikkuvat jossakin Suomen ja Norjan pohjoisella alueella. ”Harjoitus tulee olemaan näkyvä ja kuultavissa.
Sarjassamme “Stubbin golfkaveri takoo” vuorossa on tänään Grönlanti. Samoin kuin Trump panee puukkoa Tanskan ja
Pilkkopimeässä pienikin valo loistaa. Sellainen pikkutuikku onkin aika iso tuikku, kun se ilmestyy sellaisessa julkaisussa kuin
Lapin asukkaat kamppailevat alueensa puhtauden ja alkuperäisen luonnon puolesta. Toiminta Hannukainen Mining yhtiön kaivoshanketta vastaan
Dosentti Johan Bäckman arvioi kahden merkittävän suomalaisen poliitikon, Jaakko Laakson (kuvassa oik.) ja Sauli Niinistön
Vanha kommunistisymboli kelpaa nykyään. Otporista sittemmin tunnettu nyrkki on näkynyt muissakin tunnuksissa, joilla on vähintäänkin
Tällainen on baana, jonka militaristit haluaisivat jatkuvan Välimereltä Jäämerelle. Pienen ongelman heille muodostaa vain hinta,
Monet suomalaiset ja ulkomaiset matkailijat tulevat tänne rauhoittumaan ja nauttimaan alkuperäisestä luonnosta. Varmasti he eivät