SAK ja STTK järjestivät STOP nyt! mielenosoituksen Helsingin Senaatintorilla 1. helmikuuta. Tapahtumalla vastustettiin hallituksen työelämänheikennyksiä
Avainsana: Hyvinvointivaltio
Ranska hylkäsi EU:n perustuslain kansanäänestyksessä 29. toukokuuta 2005. Äänestyksessä noin 54,7 % ranskalaisista äänesti perustuslakia
Tällä porukalla päätettiin antaa lopullinen kuolinisku eurooppalaiselle hyvinvointivaltiolle, tai sille, mitä siitä vielä oli jäljellä.
Surullisen kuuluisaa sote-uudistusta väännettiin vähintään parikymmentä vuotta. Alun alkaenkin oli hyvin tiedossa, että kustannukset eivät
Käännepisteessä ollaan, kun ”hyvinvointivaltiota” kohtaa äärioikeiston suunnitelmissa kuolema, sillä käynnissä on julkisten palvelujen yksityistäminen sekä
Vuosia sitten ennakoimme SOTE-palvelujen olevan viimeinen kohde, jonka pääomapiirit voivat kaapata voittojensa välineiksi ja Sipilän