Tommi Lievemaa (KÄ 4/25) Eurooppa – ja Suomi siinä mukana – on omalla politiikallaan ajanut
Avainsana: EU
Mielipiteet Natosta ovat kaikkein myönteisimmät Puolassa. Kaikkein nihkeimmin Natoon suhtaudutaan Kreikassa ja Turkissa. Matti Laitinen
Trumpin ja Putinin edellinen tapaaminen Helsingissä 16.7.2018. Putin lahjoitti Trumpille Venäjällä pelattujen jalkapallon MM-kisojen virallisen
EU:n epädemokraattisesta luonteesta kertoo se, että EU-komission (27 vaaleilla valitsematonta virkamiestä) puheenjohtaja sopii satojen miljardien
Kuvan Nord Stream -kaasuputki symboloi Euroopan elintärkeää sidettä Venäjään. Energiayhteistyö takasi eurooppalaisen hyvinvoinnin kasvun 2.
SAK.n kamppailu toimeentulon heikennysten ja lakko-oikeuden madaltamisen torjumiseksi jo hieman lätsähti 1.2.2024 mennessä, kun järjestettiin
Donald Trump sai Nato-maat suostumaan sotilasmenojen kasvattamiseen 5 prosenttiin bkt:sta. Jo valmiiksi pahassa talouskurimuksessa olevat
USA irrottautui Iranin ydinsopimuksesta Trumpin 1. kaudella. Iran on koko ajan tehnyt yhteistyötä IAEA:n kanssa
Israelin äskettäisiä ohjusiskuja Iraniin on valmisteltu USA:n silmien alla. USA:n ja Iranin suhteet ovat olleet
Lännen innokkaimmat sodanlietsojat (Starmer, Macron, Merz ja Tusk) vierailulla Kiovassa presidentti Zelenskyn vieraana 10.5.2025. Britannia,