Ulkoministeri Marco Rubion Münchenin puhe on osoitus siitä, kuinka Yhdysvaltojen maailmanherruutta tavoittelevat uuskonservatiiviset voimat ovat
Avainsana: BRICS
Pjongjangin uusi puoluekoulu kaupungin ulkopuolella. Kuten puolueella, myös puoluekoululla on 80 vuoden historia. Koulussa opiskelee
Matti LaitinenHands Off Venezuela Finland4.1.2026 Rauhannobelisti ja oppositiojohtaja Maria Corina Machadon mukaan Washingtonin provosoimaton aggressio
Vuosi alkaa niin sanotusti “hyvin”. Venezuelasta tuli jenkkien protektoraatti. Argentiina on toinen. Brasilia niiden puristuksissa.
Trump on uhannut Intiaa, Kiinaa ja muita maita järisyttävän korkeilla tullimaksuilla, mikäli ne jatkavat energian
Donald Trump sai Nato-maat suostumaan sotilasmenojen kasvattamiseen 5 prosenttiin bkt:sta. Jo valmiiksi pahassa talouskurimuksessa olevat
Maailman moninapaistuminen on tosiasia. Yhtenä esimerkkinä siitä on Venäjän, Kiinan ja useiden muiden maiden muodostama
Matti Laitinen 1.1.2025 Sinimustavalkoinen lammas, jonka sisällä ulvoo kojootti eli preeriasusi, satuili tänään ruudussa kansallisesta
Suomi liitettiin presidentti Niinistön johdolla Naton jäseneksi kiireellä ja panikoiden. Nyt on havahduttu siihen, että
Venäläisen runoilijasäveltäjä Vladimir Vysotskin ja Junnu Vainion suomeksi sanoittama Ystävän laulu laulettiin juhlan lopuksi seisten.