Suomettumalla luotiin hyvinvointimme

Valtioiden välisistä suhteista kuten useimmista muistakin suhteista haetaan hyötyjä (pragmatismi), useimmiten taloudellisia. Suomen ja NL:n suhde oli tästä hyvä esimerkki Suomen taloudelle ja NL:n luoteisrajan turvallisuudelle, joka säteili monenlaiseen naapuruusyhteistyöhön, monin tavoin mitattavissa olevaan kehitykseen.

Hyvinvointimme kasvuun tuona ”suomettumisen” aikana viittaavat OECD:n, WB:n, IMF:n tai oman Tilastokeskuksemme mittaukset, joista on syytä mainita OECD:n mittaus Suomen muuttumisesta maailman nopeimmin maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi. Ruotsin pitkän rauhan saavuttaman hyvinvoinnin tason saavutimme 80-luvun lopulla. Yksittäiset sosiaaliset indikaattorit kertovat yhteiskunnan rakenteellisesta uudistumisesta ja tasa-arvon myönteisestä kehityksestä sen kaikilla osa-alueilla.

”Tervolaisuuteen” kuuluu tunnetusti ”jossittelu”, että mitä sitten (so whatt) jos emme olisi suomettuneet? Historialla ei tulisi jossitella, mutta tuskin olisimme paremmin onnistuneet, jos olisimme yrittäneet lähteä ”Marshall-aputielle”, ”lännentielle”?
Toisen historiallisen jakson voidaan katsoa alkaneen NL:n hajoamisesta ja YYA-sopimuksen lakkauttamisesta 90-luvun alusta. Sosiaaliset indikaattorit kertovat, että tuo aika oli myöskin hyvinvointimme kulminaatiopiste, jolloin hyvinvointi kääntyi pahoinvoinniksi, ”lännettymisen” alkaessa vahvistua. Tähän reagoi myös OECD, joka kertoi meidän yltäneen taas maail­manennätykseen 90-luvun lopulla funktionaalisen tulonjaon muutoksessa eli palkkatulojen muut­tuessa pääomatuloiksi.

Suomettumisen koko kuvaa ja tarkoitusta tulee hakea histo­riallisesta itsekkyydestämme, kuinka halusimme lujittaa valtiollista itsenäisyyttämme, syventää so­siaalista suomalaisuutta, yhteisöllisyyttä. Kysymys on myös psyykestä, siitä miltä meistä tuntuu, kun annamme ”tervolaisen populismin” alistaa mielemme ja tarkoituksemme ulkopuolisten arvioitaviksi? Meillä on suuri syy ja lupa olla ylpeitä historiastamme.

Hannu Ikonen
Lieksa