Siirtolaisista ydinaseisiin

Siirtolaisista ydinaseisiin

Elinkeinoelämä vaatii säännöllisesti työperäisen maahanmuuton voimallista kasvattamista. Kapitalistit eivät ole suinkaan heittäytyneet humanisteiksi, vaan kyse on maahanmuuttajien härskistä hyväksikäyttämisestä ”liian korkeiden palkkojen” ja ”liian hyvien työehtojen” polkemiseen. Kuva: Wikipedia Commons.

Jonathan Widell 11.7.2023

Näinä aikoina on vaikea enää lyödä ketään laudalta, mitä tulee juttujen uskomattomuuteen.
Naton huippukokouksesta niitä on suorastaan tulvinut jo ensimmäisenä kokouspäivänä. Ja
aikakirjoihin taltioitakoon, että Alex Christoforou ennusti – tai arvasi – jo muutama päivä
sitten, että Erdogan asettuisi ns. yllättäen Ruotsin Nato-jäsenyyden kannalle. Kaverinsa
Alexander Mercouriksen kanssa hän pohti sitten, että Turkki on Syyriassa tällä hetkellä
isommissa vaikeuksissa, kuin ruusuimmissa skenaarioissa oli kaavailtu.

Uskomaton asia on tämä

Mutta yksi asia sentään löytyy, joka uskomattomuudessa hakee vertaistaan. Ja se juttu tulee
todella läheltä – nimittäin Suomesta. Palataan siis pari kolme vuotta ajassa takaisin.
Marraskuun 12. päivänä 2021 – siis vajaat kaksi vuotta sitten – hybridikeskuksen jonkun
pomon – Jukka Savolaisen – kerrottiin Uudessa Suomessa tuumanneen, että siirtolaisten
syöttäminen Puolan vastaiselle rajalle Valko-Venäjälle oli ”osa laajempaa juonta, joka
paljastuu pikku hiljaa”. Kyse oli noin sadasta pakolaisesta, jotka olivat nähtävästi tulossa
Afganistanista, sen jälkeen, kun jenkit lähtivät sieltä muutama kuukausi aikaisemmin
elokuussa.
Jos tässä siis jokin juoni oli, se taisi olla jenkkien juoni Eurooppaan suuntautuvien
siirtolaisvirtojen aikaansaamiseksi. Sillä voitiin sitten perustella sitä jo jonkin aikaa
suunnitteilla ollutta neronleimausta, että näitä virtoja voitaisiin hillitä Venäjän-vastaisella raja-
aidalla Suomessa.
Intermezzo tähän väliin. Kansan Ääni ei näitä keksi omasta päästään. Tämä on tosiaan ollut
puheena valtamediassakin.

Jonkinlainen laajempi juoni – mutta mikä?

Mutta on se Savolaisen Jukka eri terävä veikko. Tuo laajempi juoni sopii oivasti siihen, mitä
sitten tapahtui seuraavan vuoden – 2022 – helmikuussa, kun Venäjän sotilaallinen
erityisoperaatio alkoi. Se, miten aasialaispakolaiset tähän kuvaan sopivat, on toinen juttu.
Sen vain tiedämme, että sota – siis tuo erityisoperaatio ajoi monet ukrainalaiset Eurooppaan.
Taisi olla kuitenkin Savolaisten kaltaisten pamppujen oma toive tuokin – syynä ties mikä
konnankoukku, jonka he olivat lukeneet Venäjän kolttosiksi. Ovelaa sakkia tuolla
hybridikeskuksessa on – se on todettava.

Maahanmuutolla saadaan Suomi pysymään ruodussa

Nyt kun Suomen hallitusta repivät vähän nämä samat ongelmat – siis
maahanmuuttokysymykset, kun persut ovat nyt hampaissa niin hurjasti, että show tuntuu
melkein selkään puukottamiselta – täytyy palata siihen teesiin, että tämä on takuulla osa
jotakin laajempaa juonta.
Sehän ainakin vaikuttaa aika selvältä, että persut houkuteltiin Nato-jäsenyyden kannalle
lupaamalla heille tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa – ja nyt laatumedia ja kai Savolainenkin
tuolla korkeuksissa käyttävät vanhoja lausuntoja persuja vastaan. Näin politiikkaa tehdään –
ja äkkiseltään hybridikeskus vaikuttaa kovinkin etevältä näissä poliittisissa asioissa.

Saako maahanmuutosta puhua?

No eipä tässä mitään. Outoa sen sijaan tuntuu käydä tätä keskustelua nyt, kun ainakin
Ranskassa maahanmuuttopolitiikka on ollut esillä äskettäisten mellakoiden tiimoilta.
Näistä asioista ei tietenkään saa keskustella. Ranskassa kaikenlainen rotutilastointi on lailla
kielletty. Suomessakin asiasta sopii siis tehdä asiaa, vaikka ei se laitonta kai sentään ole.
Kunhan Niinistö pääsee taas ilmoittamaan, mikä on ulkovaltojen tahto – tällä kertaa kutsuen
sitä signaalin lähettämiseksi ulkomaille. Ja persut saadaan pysymään aisoissa – kunhan
pysyvät hallituksessa parlamentaarisen enemmistön turvaamiseksi – yhdessä RKP:n kanssa.

Outoja tapahtuu maahanmuuton tiimoilta

Kaksi – tai oikeastaan kolme – asiaa tästä pitää kuitenkin sanoa.
1) Äärioikeistohan ei ole ongelma pampuille, kuten tuki Ukrainan natseille osoittaa. Sitä tukea
komistamaan saapui vielä Azovin soturien vapauttaminen Turkista Ukrainaan. Juuri Naton
Vilnan-huippukokouksen alla. Mitä Niinistö siihen sanoi?
2) Eikä rasismikaan – jos sitä sellaiseksi voi kutsua – ole näille herroille ongelma. Eihän
valtamedian uutisointi ole pariin vuoteen muuta ollutkaan – kunhan se vain kohdistuu
venäläisiin. Jussi Halla-ahohan palkittiin tästä lietsonnasta peräti juhlavasti.
3) Mutta ei sen maahanmuuttokaan voi ongelma olla – päinvastoin. On nimittän vaikea
kuvitella, mitä Savolainen pelkäsi Venäjän noilla siirtolaisilla tekevän, mikä olisi pahempaa
kuin se, mitä länsi tekee nyt itselleen.
Ja bonushuomio on se, että merkillisestipä hybridkeskus tätä ilmiötä on jotenkin onnistunut
ohjailemaan. Ruotsissa taas tiedetään, että sikäläinen suojelupoliisi pitää tarkassa syynissä
vihapuhetta ja rasisimia. Kuitenkin maassa sallitaan Koraanin poltot. Jos sananvapaus on niin
ehdoton, miksi RT ja Sputnik ovat sitten maassa kielletty?
Ihan vaikuttaa siltä, että tässä on tarkoituskin saada aikaan mahdollisimman paljon
sekaannusta aikaan. Ja sitähän nykyisen kaltainen maahanmuutto takuulla luo – ehkä
paremmin kuin mikään muu. Vaikea on joka tapauksessa nähdä, miten pakolaisvirrat voivat
olla uhka silloin, kun satakunta pakolaista on tulossa Valko-Venäjän kautta – mutta
demokratian kulmakivi, kun EU itse heittää ovet auki.

Kansallisvaltiot ja kansainvälisyys

Niin kauan kuin on valtioita, yhtenä valtion tunnusmerkkinä ovat rajat. Näistähän on paljolti
luovuttu – paitsi pandemian aikana.
Ja valtion varaan kommunismi on jo kauan rakentunut. Kommunismia on Suomenkin
itsenäisyydestään paljolti kiittäminen. Sanoihan Dmitry Medvedev vastikään, että se oli
Leninin ajattelemattomuuden syytä. Se, että kommunismi pyyhkäisi yli maailman rajoista
välittämättä, on enemmänkin trotskilaisuutta. Se joidenkin vasemmistolaisten omaksuma käsitys, että rajat – ja valvottu maahanmuutto – on paha asia, on siis trotskilaisuutta. Jos sitäkään.
Se, miten tuo pelaa ylikansallisten firmojen pussiin on, on aika selvä asia. Mutta tästähän
meillä on tavallaan ollut jo puhetta. Siitä taas ei, että kansallinen itsemääräämisoikeus on
oikeastaan kommunistien tuotetta. ”Kansallinen” nimenomaan kansallisvaltion merkityksessä.
Kansainvälisyyttä taas ei ole, jos ei ole kansoja. Eikä rauhanomaista rinnakkaiseloa senkään
vertaa, kuten parhaillaan nähdään.

Eriävät näkemykset ovat ihmisen lajityypillinen piirre

Ja vielä on merkille pantava se asia, että Aristoteles määritteli ihmisen poliittiseksi eläimeksi.
Jos politiikka tukahdutetaan, niin ettei jäljelle jää kuin valtamedian pakkosyöttö ja Niinistön
suorittama signaalien lähettäminen, ihminen on eläin. Politiikka taas vaatii eri näökulmien
tarkastelua – ja siitähän ei ole kyse, kun Saksassakin vastikään huomattiin se ilmiö, että
ihmiset ottavat entistä enemmän osaa ns. politiikkaan, vaikka seuraavatkin sitä entistä
vähemmän. Ja ihmekös tuo, kun kaikki tuntuu olevan osa jotakin laajempaa juonta – ja siten
joko sallittu tai kielletty sen mukaan, mitä hybridikeskuksessa päätetään.
Ja sanomattakin on selvää, että tuo siirtolaisvirta oli tarkoitettu vain herättämään uhkakuvaa
Venäjästä. Se siis alkoi siirtolaisilla – ja kun se ei riittänyt, vuoden 2022 puolella ruvettiin
puhumaan ydinaseista. Se, miksi niistä pitää puhua, on se, että USA:lla ei olisi muuten mitään
ns. oikeutusta puuhata Ukrainassa. Ydinaseet taas koskettavat meitä kaikkia – ja siten
USA:ta. Mutta taitaa tällä viikolla tuokin muuttua. Katsotaan miten. Tuleeko Ukrainasta siis
Naton jäsen vai ei?
Se jää narratiivin varaan. Tässä taas narratiivia itse narratiivista, ja jännä juttu olikin. Eikö
totta? Jos ei näihin asioihin osaa ottaa etäisyyttä, ei ole oikeastaan mitään, mistä puhua. Eikä
siis politiikkaa eikä kohta ihmistäkään.