Ryssästä saa puhua vain hammasta purren

Kesällä 1939 neuvotteluissa Ranskan ja Englannin kanssa Neuvostoliitto esitti huolensa luoteisen suunnan turvallisuudestaan. Kehitys osoitti huolen olleen aiheellinen. Jälleen, nyt Nato-koalitio, uhkaa Venäjän Muurmanskin ja Pietarin talousalueita Suomen välityksellä. Tämän ovat Suomen päättäjät itse aiheuttaneet, mikä on vastoin länsimaiden ja Venäjän yhteisiä sopimuksia. Voimistuva uhka, jonka Nato-koalitio Suomen välityksellä Venäjään kohdistaa, on Venäjän pakko torjua. Ainoa keino meillä olisi neuvotella Venäjän kanssa, valittava puolueettomuus ja hylätä aseveljeys Naton ja USA:n kanssa. Kuvassa Moskovan punainen tori, joka on tuttu paikka suomalaisille pitkäaikaisen ystävyyden ja naapuriystävyyden ajalta. (Kuva: Heikki Männikkö)

Kirj. Unto Nikula, Rovaniemi 13.2.2025; Kansan ääni 1/2025, 5.3.2025; verkko 14.3.2025

Hallitus julkisti joulun alla puolustuspoliittisen selonteon. Nyt julkaistu asiapaperi on jatkoa vuoden 2021 vastaavalle selonteolle, ja pohjautuu hallituksen viime syksynä valmistuneeseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon. Kyseessä on ensimmäinen Nato-Suomen virallisluonteinen asiakirja, millä määritellään Suomen puolustuspolitiikan suuntaa ja painopisteitä pitkälle tulevaisuuteen.

Näissä Suomen ulko-, turvallisuus ja puolustuspolitiikkaa muotoilevissa ja raamittavissa kannanotoissa ja asiakirjoissa on nykyään pysyvän tuntuisena alkulauseena toteamus, että ”Suomen turvallisuusympäristö on heikentynyt perustavanlaatuisesti ja pitkäkestoisesti”. Lähtökohtana tuntuu olevan eksistentiaalinen, kerrassaan maamme olemassaolon kannalta kohtalokas vaaratekijä, se ikiaikainen vainolainen Venäjä, ja sen pelkällä olemassaolollaan ylläpitämä pysyvä uhka. Tähän uhkaan maamme poliittinen johto on – kattavan konsensuksen vallitessa – vastannut liittämällä Suomen sotilasliitto Naton jäseneksi.

Tuon suuren yksimielisyyden hengessä on menty taas kerran kaikkiin mahdollisiin ytimiin, eli mitään pidäkkeitä Nato-kanssakäymisen syventämiselle ei ole asetettu. Asiakirjaan on kirjattu, että ”Suomi ei ole asettanut Nato-jäsenyydelle kansallisia rajoitteita ja osallistuu laaja-alaisesti liittokunnan toimintaan.” Selonteossa tehdään myös selväksi, että Suomen puolustuksen yhteensovittamista Nato-pelotteen kanssa jatketaan ja syvennetään edelleen.

Kovat piipussa

Tällä selonteolla nykyinen hallitus määrittelee maamme puolustuspolitiikan painopisteet ja kehityssuunnat pitkälle yli nyt kulumassa olevan hallituskauden. Tämän uuden puolustuspolitiikan doktriinin on suunniteltu olevan voimassa ja sitovan tuleviakin hallituksia 2030-luvulle asti. Selonteon ilmoitetaan olevan poikkihallinnollisen yhteistyön tuotos ja sen laadinnassa on kuultu parlamentaarista seurantaryhmää.

Poikkihallinnollinen yhteistyö tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ”…selonteolla luodaan edellytykset kaikki operatiiviset toimintaympäristöt huomioivan puolustusjärjestelmän ylläpidolle ja kehittämiselle, linjataan henkilöstötarpeesta ja taloudellisista voimavaroista sekä ohjataan kansallisen lainsäädännön kehittämistä.”

Asiakirjan alussa maininta parlamentaarisesta seurantaryhmästä tarkoittaa sitä, että selontekoa työstettäessä on kuultu kaikkia eduskunnassa edustettuna olevia puolueita, vaikka lopullinen selonteko pohjaa nimenomaan Petteri Orpon hallituksen analyysiin tämänhetkisestä puolustuspoliittisesta toimintaympäristöstä. Lopputulema on kuitenkin koko poliittisen eliitin konsensuksen tuotos.

Selontekoasiakirjaa lukiessa ei ollut tietenkään yllättävää, että Suomen Nato-jäsenyydellä on hyvin merkittävä ja läpileikkaava vaikutus nyky-Suomen puolustuspoliittisissa linjauksissa ja toimintaympäristön analyysissä. Viime aikoina julkisen keskustelun kaikilla foorumeilla, ja kaiken aikaa pakkosyötetyllä Venäjän pelottelulla ja sotapropagandalla on luotu legitimiteetti, kansan hyväksyntä sille, että nyt on maamme puolustuspolitiikan toimijoilla ”kovat piipussa”.

Rajamaa

Koska Suomi on Naton ulkorajavaltio, selonteossa tehdään selväksi maamme sotilaallisen puolustuksen kannalta tärkeimmät huomioitavat lähiympäristön uhkat ja mahdolliset operointisuunnat. Ne ovat nykykatsannossa Itämeri ja pohjoisen arktinen seutu. Selontekokaudella luvataan ”…kehittää sotilaallista liikkuvuutta, logistiikkaa, isäntämaatukea sekä ennakkovarastointia ja niiden edellyttämää infrastruktuuria.”

Pohjoisen Suomen tiestön huono kunto on ollut yleisesti tunnettu ja tunnustettu ongelma jo pitkään, mutta koskaan ei ole tuntunut liikenevän rahoja ongelmien korjaamiseksi. Nyt, kun ollaan sotilasliiton jäsen, ja eletään jonkinasteisessa sotataloudessa, rahaa teiden kunnostamiseen ja moneen muuhun tarpeeseen tuntuu löytyvän. ”Sotilaallista huoltovarmuutta ja puolustuksen edellyttämää infrastruktuuria tulee parantaa erityisesti PohjoisSuomessa, mukaan lukien rajanylittävät yhteydet Ruotsiin ja Norjaan.”, hallitus lupaa selonteossaan.

Ukraina

Hallituksen tulkinnan mukaan ”Venäjä vahvistaa sotilaallista läsnäoloaan ja toimintaansa luoteisella suunnalla kaikissa operatiivisissa toimintaympäristöissä niin nopeasti, kuin se Ukrainan tilanteesta johtuen käytettävissä olevien resurssien puolesta on mahdollista.” Tämä on siis olettama, mikä lähtee siitä, että Ukrainan jälkeen on jotenkin itsestään selvästi Suomen vuoro.

Suomen armeijan tiedustelu antoi äsken raporttinsa, jossa todetaan, että juuri nyt ei Suomea uhkaa mikään, mutta pitää varautua siihen hetkeen, kun Ukrainan tilanne rauhoittuu ja Venäjällä vapautuu sotilaallista potentiaalia siirrettäväksi Suomen rajalle. Pelkkää olettamaa tämäkin.

Tällaiset olettamat ja uhkakuvilla pelottelut ”uppoavat” herkästi kansaan, varsinkin kun tätä samaa toistetaan jatkuvasti kaikkien – tai ainakin kaikkien tähän tarkoitukseen sopivien – asiantuntijoiden hokemana.

Selontekoon on kirjattu Ukrainan tilanteeseen liittyen, että ”Suomi on sitoutunut tukemaan Ukrainan itsenäisyyttä, täysivaltaisuutta ja alueellista koskemattomuutta sen vuonna 1991 tunnustettujen rajojen mukaisesti.”. Tästä herää kysymys, kuinka tällainen lausuma sopii juuri tähän aikaan, jolloin kansainvälisen yhteisön piirissä ollaan taipumassa edes jonkinlaista ”loppuratkaisua” kohti tuossa konfliktissa? Onko Suomen tulevatkin hallitukset sidottu tuollaiseen lupaukseen?

Itseään ruokkiva kierre

Suomen poliittisen ja sotilaallisen johdon puolustuspolitiikan keinovalikoima ei rajoitu pelkkään konventionaaliseen, perinteiseen sodankäynnin strategian ja taktiikan hiontaan, vaan sieltä löytyy jokaiseen rasahdukseen sopivia, nykyaikaan päivitettyjä selitysmalleja. Jos merissä katkeilee kaapeleita, vesitornin kylkeen ilmestyy graffitikuvio, tai kännykkämasto jossakin päin Suomea kaatuu, se on heti ja itsesRyssästä saa puhua vain hammasta purren tään selvästi Venäjän hybridi-, kyber- tai milloin mitäkin vaikuttamista siltä suunnalta.

Jos, ja kun maan puolustuspolitiikan perustaa rakennetaan tällaisten olettamien, viholliskuvien ja epämääräisten lupausten pohjalle, on vaarana, että tästä syntyy itseään ruokkiva kierre. Ensin täällä on liitytty venäläisessä katsannossa vihamieliseen sotilasliittoon, jolloin siellä koetaan lisääntyvää tarvetta vahvistaa oman alueen puolustusta, ja täällä Nato-sateenvarjon suojassa lisätään kierroksia lietsomalla ja ruokkimalla koko ajan pelkoa ja ”ryssävihaa”.

Tässä propagandan sumentamassa ajassa ja vahvasti ohjatussa keskustelukulttuurissa ollaan pian päätymässä viime sotia edeltäneeseen asenneilmapiiriin, jolloin ”ryssästä sai puhua vain hammasta purren”. Tämä on vaarallinen suunta. Tällä tiellä voi tulla karhu vastaan.