Ruotsin vaalien ympäriltä

Ruotsin vaalien ympäriltä

Ruotsin vaalit olivat tasaiset, kuten ne olivat neljä vuotta aiemminkin. Tällöin eduskunnassa silloin voittaneilla hallituspuolueilla oli yhden äänen enemmistö, mikä johti siihen, että hallituspuolueet saivat ajaa oikeistopolitiikkaa, koska ne joutuivat sopimaan yhteisestä ohjelmasta vaalikaudeksi. Tällöin ratkaisi Ruotsidemokraattien (SD) äänet sen tekemiseen.

Tämän vuoden vaaleissa sosialidemokraatit (S) lisäsivät vaalimenestystään, mutta hävisivät vaalit, koska sekä Vasemmistopuolue (V) ja Ympäristöpuolue (MP) menettivät ääniä ilmeisesti sosialidemokraateille. Moderaatit, Ruotsin Kokoomus (M), menettivät ääniä, mutta voittivat vaalit Ruotsidemokraattien (SD) äänivyöryn myötä. Tähän vaikutti myös osittain Keskustapuolueen ­(C) läheneminen Sosiaalidemokraatteja kohtaan ja erkaneminen oikeiston yhteistyöstä, mikä johti äänien menetykseen. Vaalien jälkeen Annie Lööv, keskustapuolueen puheenjohtaja ilmoitti eroavansa tehtävästään. Syyksi hän selitti häneen ja perheeseen kohdistuneet uhkauk­set. Puolue etsii uutta puheenjohtajaa, mikä ei ole helppo tehtävä tänään. Kiinnostuneita ei näytä olevan montaa.

SD:n voittoputki jatkui
Tämän vuoden vaalien voittaja oli jo kolmannen kerran SD, joka on M:n avulla päässyt hyväksytyksi oikeiston taholta. Ennen vaaleja SD ohitti gallupeissa useaan otteeseen moderaatit. Mitä lähemmäksi vaaleja tultiin, sitä varmemmaksi äänimäärän lisääntyminen tuli. SD:n vaalimenestyksen takana on ollut johdonmukainen siirtolaispolitiikka ja rikollisuuden vastustaminen, mikä on johtanut Ruotsin vaikeisiin sisäisiin ongelmiin lisääntyneinä ampumisina, ryöstöinä ja väkivallantekoina. Muut puolueet ovat joutuneet lähestymään näiden ongel­mien ratkaisemista samoilla keinoilla, kuin SD on ehdottanut. SD on saanut hyvitystä johdonmukaisuudestaan äänissä. Muutoin voi sanoa, että SD on yhdenasian puolue, sillä sen ei ole tarvinnut tähän mennessä ottaa vastuuta asioista. Sen tekemät ehdotukset ovat kovin oikealla, eivätkä useinkaan suosi tavallista kansalaista, vaan yhtiöitä ja varakasta kansan osaa. Se on ilmeisesti tullut Ruotsin politiikkaan jäädäkseen. Sen aika on nyt, sillä maailman tämänhetkinen tilanne suosii puoluetta.

Hallitus ennätysajassa
Edellisten vaalien jälkeen hallituksen kokoaminen kesti yli 140 päivää, mutta nyt meni hieman nopeam­min yli kuukauden kuitenkin. Ongelmana oli juuri SD, sillä puheenjohtaja Åkesson oli pyytänyt ministerin paikkaa hallituksessa, mutta ei saanut sitä pitkän vatkuttamisen jälkeen. Toisena ongelmana oli Liberaalien (L) mukanaolo hallituksessa, sillä puolue on hajautunut vakavasti kahteen suuntaan: radikaaleihin liberaaleihin, jotka puolustavat liberaalisia aatteita tarkasti ja toiseen, jossa sallitaan antamista ja ottamista. Vain hallitukseen kuulumisesta oli kova keskustelu. Liberaa­lien uusi puheenjohtaja Pehrson, joka valittiin vain vähän aikaa ennen vaaleja, on lähempänä viimeksi mainittuja tai hän vain halusi ministeriksi. Hänen avullaan L tosin ylitti 4 %:in kynnyksen, jonka alla puolue majaili useaan otteeseen keväällä ennen Sabunin eroa.

Uusi pääministerikandidaatti Ulf Kristersson sai tehtäväkseen hallituksen kokoamisen eduskunnan puhemieheltä. Tätä kirjoittaessa sitä ei ole vielä esitetty, koska eduskunnan täytyy ensin hyväksyä hänet pääministeriksi. Siinä on ensimmäinen vaara, ettei se mene läpi liberaalien vuoksi. Pehrson on kuitenkin vakuuttanut, että kaikki liberaalit tulevat äänestämään Kristerssonia pääministeriksi.

”M:n ja SD:n Kaksoisvalta”
SD on saanut erinomaisen tilanteen hallita päätöksiä eduskunnassa, sillä puolue voi helposti saada asiansa läpi, sillä M ei voi muutoin saada ohjelmaansa läpi. Ohjelma lyötiin oikein komeassa ympäristössä läpi, nimittäin Tidön linnassa. Sopi näiden puolueiden makuun varmasti. Tidö-sopimus oli 60 sivua paksu opus, jossa on paljon asiaa, edellinen vain muutama sivua. Sisältö on koko yhteiskunnan alueelta. Useat SD:n ajamista asioista ovat mukana. Hallituksen esitys vahvistetaan ja sen tavoitteet esitetään tulevana maanantaina samalla, kun Kristersson hyväksytään pääministeriksi.

Kansa pannaan kärsimään
Jos mainitaan muutamia seikkoja, joita sopimus sisältää, niin voidaan mainita seuraavaa. Ehdotus tulee ainakin lisäämään eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Nykyinen inflaatio ja nousevat asuntokorot tulevat köyhdyttämään kansaa. Voi olettaa, että sairaanhoidon, koulun ja vanhainhoidon romuttaminen jatkuu. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Ebba Busch on saanut kansallisen ohjelman laatimisen varsinkin sairaanhoidolle, mikä voi muuttaa hieman asioita, mutta sen näkee sitten, mitä tapahtuu.

Muun muassa tullaan useiden avustuksien määriä vähentämään. Se voi lisätä levottomuutta, varsinkin vähätuloisten kesken. Kehitysapua vähennetään kovasti.

Rikollisuutta tarkastaessa havaitaan SD:n saaneen monta ehdotustaan läpi. Tuplarangaistukset rikollisille, jotka ovat jengeissä, ulkomaalaistaustaiset jengirikolliset pois maasta, anonyymit todistajalausunnot, rankaisualennus ensikertalaisilta otetaan pois, kansallinen kerjäämiskielto.

Migraatio- ja siirtolaispolitiikassa samaten: siirtolaispolitiikan minimimäärä EU-oikeuden mukaan. Kiintiöpakolaisten määrä vähennetään yli 6000:sta 900:aan. Paluumuuton tehostaminen, tehostettu työpaikkamuuttaminen, lähimmäismuuttamisen tehostaminen, oleskeluluvan poisottaminen tarvittaessa, kansalaisuuden hyväksymisen tarkentaminen.

Hyviäkin asioita ja ydinvoimaa
Hyviä asioita voivat olla sairaanhoidon alalla kansallinen synnytyssuunnitelma, kotiabortit sallitaan, mahdollinen sairaanhoidon kansallistaminen, sairaspaikkojen lisääminen.
Koulumaailmaa muokataan uusiksi: sitova kansallinen kouluraha otetaan käyttöön, opetusaikaa pidennetään, uusi vapaakoululaki tehdään, pakollinen kouluvalinta, koulujen voittorahojen jakamiskielto ensimmäisinä vuosina (sitten ok).

Energian ja ilmastokysymysten kanssa painitaan edelleen. Oikeisto saa nyt toivomansa uuden ydinvoimalan tekemisen alkuun. Energiapoliittisesti pyritään 100 prosenttiseen fossiilivapauteen. Tutkitaan, voidaanko ydinvoimalat Ringhals 1 ja 2 ottaa käyttöön.

Työttömyyskassan koronakorotukset pidetään ennallaan, säästämiselle vähennetty vero (suosii niitä, joilla rahaa), kotitalouksien sähkölaskuja korvataan jollain määrällä (Mikä?), työlinjaa vahvistetaan laittamalla avustuksille katto, aktivointia vaaditaan niiltä, jotka saavat sosiaaliturvaa.

Eli kovin ovat vaihtelevaa uuden hallituksen tavoitteet. Oikealla kädellä annetaan ja vasemmalla otetaan. Hallituksen matka tulee olemaan kovin kuoppainen ja se voi kaatua pienestäkin möhläyksestä. Kuten aiemmin on sanottu, niin sen voivat tehdä SD ja L koska vain. Tavalliselle kansalaiselle tullee tiukat paikat nykyisen menon tähden.

Nato ongelma rasittaa
Ulkopoliittisesti Ruotsi havittelee Natoon pääsyä ja toimii kuten Suomi, aivan kuin olisi Natossa jo mukana. Vastassa ovat kuitenkin Turkki ja Unkari, jotka ovat esteenä, koska eivät ole hyväksyneet maiden jäsenpyyntöä. Ne ovat huomanneet, että pohjoiset maat ovat ohjattavissa. Suomen ja Ruotsin välinen sopimus Turkin kanssa on todella hankala ja huonosti tehty, se antaa Turkille mahdollisuuden kiristää maita uusilla vaatimuksilla ja sitä hyödyttäen. Erdogan on ainakin Ruotsin kohdalla tehnyt näin. Voi olla, että siinä käy niin, että Suomi menee Natoon ja Ruotsi ei. Mitä tahansa voi tapahtua.

Molemmat maat ovat luovuttaneet itsenäisyytensä ja ovat suuressa kansainvälisessä konfliktissa lastuina vain. Vielä on teoreettinen mahdollisuus, että maat voisivat saada takaisin puolueettoman ja itsenäisen asemansa.

Aika näyttää, mitä tapahtuu.

Esa Salomaa
Sandviken Ruotsi