”Raukat vain menkööt merten taa”
Hannu Ikonen, Lieksa/Sisilia, Ispica, julkaistu 28.1.2023
Emme tiedä säälikö vai soimasiko Ilmari Kianto näitä ihmisiä, jotka lähtivät leipää ja turvaa Amerikasta etsimään runsaat 100 vuotta sitten. 1910 kirjoittaessaan näitä sanoja ”Nälkämaan marssiin” (-lauluun, nyk. Kainuun maakuntalauluun) hän kyllä tunsi puutteen ja kurjuuden, jossa Kainuussa elettiin ja pakolaisiksi lähdettiin. Tänään ”Amerikasta” haetaan ”turvaa” ja aseita koetun Venäjä-uhan lievittämiseksi, turvallisuuden tunteen kasvattamiseksi. Kianto oli venäjän kielen taitoinen ja tunsi Venäjää, matkusteli ”Kalevalan kankahilla”, Karjalan mailla. Hänen ”joustavan yhteiskuntakäsityksensä” kautta voi vain arvailla, mitä hän olisi tämän päivän tilanteestamme sanonut?
Oskar Merikanto, joka toimi Työväenliikkeessä, sävelsi tuon maakuntalaulun, joka jatkui otsikon lauseeseen lauseella: ”meidän on uudesti luotava maa…”, joka on hyvin monitulkintainen tuolloisessa autonomisessa Suomessa. ”Vapaus” oli laulun keskeinen sanoma, ”vaaroilla ja vesillä”, jonka voi tulkita askeleeksi itsenäisyyteen, myöhempään puolueettomuuteen ja ”suomettumiseen”. Kianto kuoli 1970, joten hän kerkesi näkemään ns. ”suomettumisen ajan” ja ”kypsymisen” puolueettomuuteen. Hän ei enää – sodan jälkeen – noussut barrikaadeille kehittyvää vapautta vastaan.
1900-luvun aikana, kahdella sodalla on ”vahvistettu” Euroopan kansallisvaltioiden rajoja, eroja ja tullimuureja kansakuntien välille. Euroopan unionistinen kehitys alkoi 50-luvulla ja edelleen kehitys kulkee kohti ”liittovaltiota”. ”Vapauden” sisältömme ja käyttäytymisemme määritellään entistä vahvemmin ulkopuolelta, EU:sta, Washingtonista, Natosta. Silloin kiantalaisittain ne ovat ”soimattavia raukkoja”, jotka ovat vapauttamme olleet kaupittelemassa Brysseliin ja pahimmillaan ”merten taakse” Washingtoniin, ”Nato-markkinoille”.
Kiantalaista vapautta ilmensivät kokijalleen, ”vaarat, niemet ja lahdet”, ylipäätään luonto. Tänään tuota luonnon vapautta voi entistä harvempi kaupungin köyhä kokea, puhumattakaan, että omistaisi luonnossa pienen ”Turjanlinnan”. ”Vapaus” on ruokajonoja ja valintoja ravinnon, lämmön ja lääkityksen välillä. Kansakunta on kasvanut eri tein eriarvoisuuteensa, hyväksynyt sen suomalaisen jäyhästi, ”ylhäältä annettuna”.
Kiantalaisesta vapauden ajattelusta kumpusi puolueettomuus, mikä tarkoitti täyttä itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta omissa asioissa. Itsenäisyys on suurin menetyksin hankittu ja kuluneina vuosikymmeninä siitä on asteittain luovuttu, vieläpä maksettu siitä, että muut päättävät asioistamme, luonto-omaisuutta myöten. Tänään puolueettomuudesta voi ajatella kumpuavan vapauden ja itsemääräämisoikeuden, itsenäisyyden, valtiollisten uhkien väistymisen.
