Rauhanpolitiikan tueksi tarvitaan uusi suuri linja

Suomen puolueettomuuspolitiikan suunniteltu tuhoaminen on lopetettava

Suomen puolueettomuuspolitiikan pitkän linjan lopullinen tuhoa­minen tapahtui hallituksen jätettyä Suomen Nato-hakemuksen toukokuussa. Samalla viimeisteltiin jo pitkään jatkunut Suomen itsenäisyyden pitkän linjan lopullinen hävittäminen. Mediapoolin toimesta on tämän jälkeen toistuvasti väitetty, että Nato-käännös olisi tapahtunut äkillisesti ja pakon sanelemana helmikuussa-22 Venäjän aloittaessa sotilaallisen erikoisoperaationsa Ukrainassa. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sillä Suomen puolueettomuuspolitiikan perusteita on suunnitellusti hävitetty pala palalta jo vähintään 1980-90-luvun taitteesta lähtien. Suomen itsenäisyyden ja puo­lueettomuuden koko loistava idea on pohjautunut itsessään ristiriitoja sisältäneeseen, historiankulussa moneen kertaan väänneltyyn, snellmanilais-fennomaaniseen linjaan, johon ensimmäisen autonomian kauden loppuvaiheessa ja erityisesti toisen autonomian aikana myös vasemmistolainen työväenliike toi merkittävän lisäpanoksen. Nyt Suomi tarvitsee uuden rauhanopposition. Suomi tarvitsee vielä enemmän – uuden puolueettomuus- ja rauhanpolitiikkaan tähtäävän Suuren linjan.

Nato-käännös ei ollut äkillinen pakon sanelema
On hyvin perusteltua väittää, että viime kevään Nato-käännös ei ollut äkillinen, eikä pakon sanelema. Valitettavasti se eiaceen geopoliittiseen harkintaan Suomen todellisista turvallisuuseduista. Toistaiseksi viimeistä sinettiä vailla oleva Suomen Nato-jäsenyys tulee perusteellisella tavalla vahingoittamaan suomalaista yhteiskuntaa, samalla kun se tuhoaa Suomelta, mahdollisesti pysyvästi, kaikki mahdollisuudet toteuttaa puolueettomuus- ja rauhanpolitiikkaa.

Suhde Venäjään on kaiken perusta
Toisen maailmansodan lopputuloksen johdosta Suomi saavutti toisen autonomian ja tällä kertaa myös itsenäisenä valtiona. Toinen autonomian kausi, Suomen itsenäisyyden aika 1944-94 oli Suomen tähänastisen historian parasta aikaa yhteiskunnan modernisoitumisen, vaurastumisen ja hyvinvointivaltion rakentamisen myötä. Toisen autonomian aikana taisteltiin vasemmistolaisen työväenliikkeen, kekkoslaisen maalaisliiton ja anti-tannerilaisten demareiden voimin menestyksekkäästi hyvinvointivaltion puolesta. Keskeisin tekijä Suomen menestyksen vuosikymmenille oli kuitenkin hyvä suhde Neuvostoliittoon ja YYA-sopimus.

Historiallisten aikakausien vertailussa varovaisuutta
Historiallisten aikakausien vertailu keskenään on aina hyvin ongelmallista ja se voi helposti johtaa vakaviinkin virhepäätelmiin. Vuonna 1809 alkaneen ensimmäisen autonomian kauden osalta voi kuitenkin todeta sen, että tuolloin Venäjä mahdollisti ylipäätään koko Suomen idean synnyn ja kehittymisen, sekä tuki sitä aina tsaarinvallan julmien sortokausien kynnykselle asti. Ruotsin siirtomaana ei Suomelle hegeliläisvaikutteista itsenäisyyteen pyrkivää linjaa olisi koskaan kehittynyt eikä pyrkimystä suomen kielen aseman ja kansan sivistyksen kohottamiseen. Suhde Venäjään on kaiken perusta. Ja tämä linja muodosti puolestaan perustan sille yhteiskunnalliselle kehitykselle, joka tapahtui toisen autonomian aikana.

Porvaristomme hoiperteli tsaarin ja keisarin välillä
On kuitenkin ollut koko ajan toinen linja – lännen kapitalistien etuja ajava linja. Se näyttäytyi tsaarinvallan sortovuosien itsenäisyyskamppailussa porvariston hoiperteluna tsaarinmielisyyden suuntaan ja sen jälkeen liittoutumisena Keisarillisen Saksan kanssa vuonna -18, joka johtikin sitten Leninin joulukuussa 1917 Suomelle lahjoittaman itsenäisyyden menetykseen ja epäitsenäisyyden kauteen 1918–44. Tästä seurasi valkoisen Suomen organisoitu ryssänviha, työväenliikkeeseen kuuluvien vaino ja vangitsemiset, sekä vasemmistolaisen työväenliikkeen kieltäminen. Nykyinen historiantutkimus on, tosin vasta viime vuosikymmenen aikana, aukottomasti todistanut valkoisen historian pitkään kieltämän tosiasian, että Suomi jo hyvin varhain 30-luvulla aloitti kiinteän yhteistyön Hitlerin Saksan kanssa.

Toisten viha itää läpi vuosikymmenten
Vaikka tilanne vuonna 1944 alkaneen toisen autonomian kauden aikana merkittävästi parani, ei mikään ollut itsestään selvää. Presidentiksi tultuaan Urho Kekkonen joutui runnomaan honkia kolistellen uuden puolueettomuus- ja rauhanpolitiikan linjan Suomen ulkopoliittiseen tajuntaan ja käytäntöön. Vastavoimat olivat kovia läpi vuosikymmenten. Näiden vastavoimien toiminnasta on valtahistorian kirjoituksessa pääosin vaiettu näihin päiviin saakka. Kiiminkiläislähtöinen kepulainen Mikko Alatalo sanoitti osuvasti 1970-luvulla, nykyisen valehistoriankirjoituksen mukaan kaikkein ”suomettuneimmalla” vuosikymmenellä, kappaleessaan Isänmaa: ”Hyisenä henkii vielä Itä, eräät vilpittömät ystävyyden kättä lyö, toiset nahkaa luo ja toisten viha itää”. Eikä Alatalo laulanut nappiin ihan sattumalta, sillä hän nautti samaisella vuosikymmenellä suomalaisen korkeakoululaitoksen historian kaikkein korkeatasoisimmasta opetuksesta opiskellessaan Tampereen yliopistossa tiedotusoppia ja lukien mm. Marxia ja Reichia. Mutta nyt kysymys onkin siitä, miten tässä on niin käynyt, että nämä tuolloin enemmistönä olleet ystävyyden kättä lyövät rauhanihmiset ovat jäämässä pieneksi marginaaliseksi vähemmistöksi, kun sen sijaan toiset ovat jättäneet nahkansa luomatta ja liittyneet niihin, joiden viha itää kohtaan itää.

Valkoisen Suomen historia säilytti hegemonian
Näissä muutoksissa kyse ei suinkaan ole mistään äkillisestä käännöksestä. Monien osalta ei käännöksestä lainkaan. Palataan vielä hetkeksi 1970- ja 80-luvuille. Vaikka kaikille maanpuolustushenkisille tarkoitettu nykyinen valehistoriankirjoitus muistaa 1960-luvulta ainoastaan Reporadion ja 1970-luvulta ”Pirkkalan opetusmonistekokeilun”, oli kyseisilläkin vuosikymmenillä tosiasiallinen historiankirjoituksen ja -opetuksen hegemonia konservatiivisisänmaallisella- eli tosiasioihin perustumattomalla valkoisella historialla. Kaikille koululaisille opetettiin ajopuuteoriat ja erillissodat. Lauttamukset ja palolammet keikkuivat kirjamyyntilistojen kärjessä. Siitä maaperästä oli 90-luvun myötä Korsuorkesterin, Lasse Lehtisen, Seppo Hovin, Hannu Rautkallion ja kumppaneiden hyvä jatkaa muisteloitaan ja pohjustaa maaperää länsimieliselle uusmilitarismille ja avaavan tietä orastavalle Nato-myönteisyydelle.

Oikeistopro mitätöi 1960- ja 70-lukujen saavutuksia
Vaikka 1990-luvulta lähtien oikeat historiantutkijat ovat tehneet arvokasta työtä peratessaan Suomen ja Saksan 1930- ja 40-luvun yhteistyötä, ja jopa vuoden 1918 käsittely on saanut aiempaa valkoista historiaa realistisemman sävyn, on samaan aikaan valtajulkisuudessa peitetty yhä tiiviimmin Suomen modernisoitumisen ja hyvinvointivaltion rakennuskausi, 1960–70- lukujen suuret saavutukset ja todellinen historia rankan vääristelyn ja sankan oikeistopropagandan alle.

EU:n kielteistä merkitystä ei voi ylikorostaa
Tässäkin lehdessä on useassa artikkelissa vuosien varrella korostettu EU-ratkaisun keskeistä merkitystä Suomen lännettämisessä. Suomen taloudellisen ja poliittisen eliitin tuek­si rientänyt valtamedia onnistui 90-luvun alkupuolella ensin salailemaan, sitten vahvasti manipuloimaan Suomen EU-ratkaisua. Brysselin bussi vie Natoon, totesi aikoinaan Suomen ensimmäinen ja samalla viimeinen vasemmistolainen europarlamentaarikko Esko Seppänen. Vuoden 1994 presidentinvaalit ja EU-kansanäänestys muodostivat perustan seuraaville epäkansanvaltaisesti toteutetuille askelille – euron käyttöönotto, EU-perustuslaki, erilaiset ”puolustus”-sopimukset länsivaltojen kanssa, lopulta mahdollisesti valtiopetoksen kriteerit täyttävä Nato-isäntämaasopimus ja Nato-jäsenyyden hakeminen.

Hornet hankintojen ja naisten asepalveluksen käynnistämä uusmilitarismin nousu 90-luvulta läh­tien sai rinnalleen erilaiset Atlantti- ja eurooppaseurat luomaan lännettämiselle suotuisaa ideologista maaperää. Tälle Naton ideologiselle vyörytykselle oli tosin luotu jo vähän aiemmin suomalaisten tiedostamattomaan alitajuntaan vankka perusta amerikkalaisen imperialismin aikaansaaman, englannin kielen ylivaltaan pohjautuvan, populaarin massakulttuurin massiivisella tuputtamisella, lukemattomien yksityisten kaupallisten radio- ja tv-kanavien, sekä viimein internetin ja digi- ja pelikulttuurin myötä.

Miksi Nato-operaatiosssa puhua enää Ukrainas­ta?
Meidän ei siis tarvitsisi Suomen poliittisen eliitin toteuttaman Nato-operaation yhteydessä puhua lainkaan Ukrainasta. Kuluvan syksyn aikana lienee kaikille vähänkin tarkemmin asioita seuraavalle käynyt selväksi, että Ukrainan onneton rooli meneillään olevassa konfliktissa on toimia alustana Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäykselle Venäjää vastaan. Yhdysvaltain ja Naton Ukrainassa toteuttama operaatio alkoi jo hyvissä ajoin ennen Kiovassa lähes yhdeksän vuotta sitten suoritettua vallankaappausta. Yhdysvaltain tavoitteena on Venäjän alueiden ja luonnonvarojen, ja sitä kautta Venäjän talouden alistaminen osaksi läntistä imperialismia. Tämä sen on tehtävä, jotta se pystyisi samoissa merkeissä vapaammin operoimaan maapallon muilla alueilla.

USA pakottaa ja nöyryyttää myös eurooppalaisia
Yhdysvallat on onnistunut Ukrainan tilannetta hyväksikäyttämällä alistamaan ja sitomaan Euroopan yhä tiukemmin valtaansa. Omia taloudellisia ja sotilaallisia etuja ajaakseen Yhdysvallat on syöksemässä eurooppalaiset kansakunnat yhä syvempään energiaköyhyyteen, pakolaiskatastrofiin, ruuan ja lääkkeiden puutteeseen, teollisuuden ja tuotannon alasajoon, sekä yhä syvempään yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen syöksykierteeseen. Niin sanottu Ukrainan asia palvelee ensisijaisesti ja pääsääntöisesti Yhdysvaltain bruttokansantuotetta, kun se on onnistunut pakottamaan eurooppalaiset täysin järjettömiin Yhdysvaltalaiselta aseteollisuudelta tehtäviin asehankintoihin.

Samaan aikaan Yhdysvallat on säätänyt ”vihreän siirtymän” nimissä omaa tuotantoaan protektionistisesti suojaavan Infla­tion Reduction Actin, joka vahingoittaa ennestään jo huonoissa kantimissa olevia eurooppalaisia talouksia. Kapitalistien keskinäinen kilpailu ja taistelu maailman hallinnasta on johtamassa kauppasotaan myös liittolaisten EU:n ja USA:n välillä. Tavalliset eurooppalaiset kansalaiset, suomalaiset mukaan lukien tulevat maksamaan tästä Ukraina-hölmöilystä vielä kovan hinnan.

Nato ei ole ketään vastaan ja muita valheita
Presidentti Sauli Niinistö totesi 14.4 HS:n haastattelussa Suomen Nato-ratkaisusta, että ”Haluan korostaa, että tässä tehdään nyt Suomen turvallisuuden kannalta ratkaisua. Se ei ole keneltäkään pois. Me teemme nimenomaan puolustusratkaisua. Ratkaisu ei ole ketään vastaan”. Kun samaan aikaan Yhdysvallat liittolaisineen toimittaa miljardikaupalla aseita Ukrainaan pitää kysyä onko Niinistö tyhmä, vai valehteleeko hän vain kansalle päin näköä? Veikkaisin jälkimmäistä. Aivan samoin, kuten Niinistön perustellessa yhden yksityisen mielipiteenmuokkaukseen erikoistuneen firman tekemän reilun tuhannen ihmisen gallupin perusteella, että ”enemmistö suomalaisista kannattaa Natoa”. Sinänsä lienee selvää, että kaiken sen vuosikymmeniä pohjustetun hienovaraisemman lännettämisen kiihdyttäminen massiiviseksi propagandaksi, uhkailuiksi, pelotteluksi, militaristiseksi revanssihengeksi lienee johtanut siihen, että ihan oikeasti suomalaisten enemmistö nyt valmistautuu sotimaan Venäjää vastaan. Se on myös Sauli Niinistöä ja muuta Suomen poliittista eliittiä ulkoapäin ohjaavien tahojen tavoite.

Kansanvallan hävitys on demokratian riemuvoitto
Tämän vuoden ”itsenäisyys” päivänä Ylelle antamassaan haastattelussa Linnan juhlien yhteydessä Niinistö sanoi, että ”Suomen Nato-jäsenyys on demokratian riemuvoitto”. Näin on mahdollista sanoa Suomessa vuonna 2022, kun itsenäisyyttäkin voidaan juhlia, vaikka se on tosial­lisesti menetetty jo 28 vuotta sitten. Näin on mahdollista sanoa, koska tätä samaa ”demokratian riemuvoittoa” on jo niin monta kertaa toistettu vuodesta-94 lähtien, kuten tässä kirjoituksessa aiemmin EU:n merkitystä käsittelevässä kappaleessa on jo todettu.

Onko Kolmas autonomian aika mahdollinen?
Tämän päivän tilanne vaikuttaa epätoivoiselta, jopa epätodelliselta. Ajatus jossain kaukana siintelevästä Suomen valtiollisesta itsenäisyydestä, kolmannesta autonomian ajasta tuntuu utopistisosialistiselta toiveunelta. Suomi on menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä. Puolueettomuus- ja rauhanpolitiikka on ajettu täydelliseen haaksirikkoon ja militarismin aate on valtaamassa koko yhteiskunnan. Pienenevä toisinajattelijoiden joukko on ajettu ahtaaseen marginaaliin. Monet ovat hiljaa pelätessään menettävänsä työpaikkansa, ihmissuhteensa tai tulevansa maalitetuksi. Vankilat ja turvasäilöt enää puuttuvat. Suomen henkinen ilmapiiri on vakavasti sairas, ryssänviha ja fasistinen revanssihenki on saanut yliotteen. Voimme kuitenkin oman henkisen jaksamisemme tuek­si hakea historiastam­me jo ­koettuja ja elettyjä sekä myönteisiä että kielteisiä esimerkkejä. Tänään historiaa vääristellään Suomen valtamediassa enemmän kuin koskaan, mutta historiallista totuutta ei meiltä voi ottaa pois. Se antaa meille myös voimaa.

Tämä aika alkaa muistuttaa 40-lukua
Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on hieman kliseiseksi noussut ilmaus ”tämä aika alkaa muistuttaa 30-lukua”. Sitä on käytetty erityisesti arvioitaessa kriittisesti uusliberalistisen kovan talouspolitiikan tuek­si läntisessä Euroopassa tietoisesti nostettuja populistisia ja äärioikeistolaisia liikkeitä. On sanottu näiden liikkeiden tuovan mukanaan 30-luvun ilmapiirin. Osittain tämä onkin totta. Valitettavasti tilanne tänään näyttää vielä paljon pahemmalta. Tämä aika alkaa muistuttaa 40-lukua.

Sota onkin jo pian ohi
Tasan 81 vuotta sitten suomalainen SS-pataljoona taisteli Ukrainassa Donetskin alueella Neuvostoliittoa vastaan osana Waffen-SS:n Wiking divisioonaa. SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler kiitti suomalaisia: ”Siinä paikassa, missä suomalainen SS-mies seisoi, vihollinen aina lyötiin”. Samoihin aikoihin Hämeen alueel­ta koottu Ilvesdivisioona hyökkäsi Laatokan seudulla. Paikallinen Hämeen sanomat kuvasi porukan saavuttamia ”sankarillisia voittoja vihollisryssistä” ja kaavaili samalla, että kun sota olisi ohi, niin Neuvostoliitosta tehtäisiin siirtomaa. Suurin piirtein samanlaiseksi on ajanhenki menossa nyt Suomessa.

Mitä pitäisi tapahtua Suomen tilanteen kääntämiseksi?
Toinen historiallinen kausi, johon nykytilannetta voidaan varovasti rinnastaa, löytyy siitä epäitsenäisyyden kaudesta 1918-44, jolloin toiveet Suomen itsenäisyydestä ja valoisasta tulevaisuudesta olivat murtuneet. Siinäkin mielessä rinnastus voi toimia, että ajattelemme nykytilanteen olevan johtamassa pahimmassa tapauksessa sotaan. Tätä yhteiskunnallista tilannetta kuvaa hyvin Raoul Palmgren kirjassaan Suuri linja viitaten samalla Juhani Ahon ”Hajamietteisiin” miekasta ja sotatorvesta: ”Uusi tasavalta rakennettiin sille, mitä Eino Leino nimitti ohjelmasuomalaisuudeksi, miekka ja sotatorvi sivuuttivat auran ja kanteleen kansakunnan tunnuskuvien joukosta. Työväenluokka oli maahan painettu, kahtia jakaantunut, toinen osa pelon lamaannuttama, toinen katkeruuden valtaama, ja niiden päälle pitivät paraa­tiaan suojeluskunnat, aks:ät, saalistushimoinen kapitalismi, korruptoitu kulttuuri . . . Kansa, jonka kunnia-asiana oli ollut kulkea sivistyksellisten ja sosiaalisten uudistusten etunenässä, näki nyt tehtävänsä länsimaisen kulttuurin (lue maailmankapitalismi) etuvartiona idän punaista barbariaa (lue sosialistista Neuvostoliittoa) vastaan. Varustelumenot tulivat hallitsemaan itsenäisen Suomen valtionbudjettia”.

Tarvitaan ulkopuolinen sysäys tilanteen kääntämiseksi
Suomi on ajettu niin syvälle poteroon, Palmgrenin kuvaaman maailmankapitalismin etuvartioon, että se ei yksin sieltä kykene nousemaan. Kaikkein tärkeintä on estää sodan syttyminen. Suomen nostaminen poterosta ylös edellyttää jonkinlaista ulkopuolista sysäystä. Onneksemme historia ei kuitenkaan ole päättynyt, ja se toivottavasti osoittaa vielä viekkautensa. On mahdollista, että Ukrainan tilanne normalisoituu ajan myötä sen kaltaiseen suuntaan, että se edesauttaa avaamaan Suomelle toisenlaisia kehityspolkuja, kuin mille se nyt on väkisin ajettu. On mahdollista, että Euroopan unioni tulee ajautumaan sen kaltaiseen kriisitilaan, että noille toisenlaisille väylille lähteminen osoittautuu sosiaaliseksi ja yhteiskunnalliseksi välttämättömyydeksi.

Kansan äänen merkitys
Koska Suomessa ei ole tällä hetkellä itsenäiseen ajatteluun kykenevää vasemmistolaista työväenliikettä, tulee kaikkein pienimpienkin vapaiden ryhmien ja foorumeiden merkitys korostumaan. On kyettävä lukemaan sekä historiaa, että ajankohtaista tilannetta oikein ja tekemään siitä viisaita strategisia päätöksiä. Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että Suomessa näinä kaikkein vaikeimpinakin aikoina toimii sit­keästi rauhanopposition ääni. On tuotava esiin sekä historialliset, että ajankohtaiseen analyysiin perustuvat sodanvastaiset argumentit. Täytyy varautua myös siihen, että edessä voi olla aika, jolloin niitä ei saa tuoda esiin.

On palattava johonkin, jotta voi nähdä tulevaan
Helppoa ei tule rauhanoppositiossa oleminen olemaan lähiaikoina. Joillekin se voi käydä vähintäänkin henkisesti, ellei jopa fyysisesti ylivoimaiseksi. Se voi varmasti myös olla vaarallista. Tämän vuoksi tarvitaan historiallista mielikuvitusta. On palattava johonkin aikaisempaan, jotta voi nähdä tulevaan. Se voi johtaa parhaimmassa tapauksessa myös mielipiteiden kääntymiseen uuteen suuntaan. Jotakin vastaavaa on Raoul Palmgrenin Suuren linjan loppusanoissa:

Kuitenkaan ei ole kysymys niinkään uudesta kuin vanhasta. Kulttuurimme edistyksellisistä perinteistä ja niiden soveltamisesta tähän päivään. On palattava Snellmaniin ja hänen ulkopoliittiseen kuningaslinjaansa: ”kansakunnan on luotettava vain itseensä”, ei ulkopuolisiin voimiin, järjestäessään suhteensa suuren Venäjän kanssa. On palattava Lönnrotin, Kiven ja Leinon kulttuurisuomalaisuuteen, ”jätettävä kaikki kansallinen miekankalistus, sekä suomettarelainen että perustuslaillinen, ja tartuttava auraan”. On palattava vanhan työväenliikkeen suuriin, sosiaalisiin ihmisyysihanteisiin, sen realistiseen kantaan maamme itsenäisyyskysymyksessä; suurlakon punaisen julistuksen ja vuoden 1917 valtalain demokraattisen rintaman henkeen. On palattava suuren vuosisadan linjaan, tehtävä kulttuuri jälleen kansan nousevien kerrosten lipuksi niiden noustessa sosiaaliseen ja sivistykselliseen valoon.

Rauhanpolitiikan tueksi tarvitaan uusi Suuri linja.

PK. Hämäläinen
Hämeenlinna