Pioneeri vai vaskisti? Kupillisen verran kuumaa joulutarinaa tekoälyn seurassa

Pääseekö järki voitolle tässä Ukrainan ja Venäjän välisessä konfliktissa? Näin ainakin sellaisia valtamedian pilareita kuin Financial Times ja Welt lukiessa voisi ajatella. Mutta mitä tahansa tapahtuukaan – tulipa siis ydinsota tai ei ja tuhouduimmepa tai emme – voimme alkaa pohtia tämän tapahtumaketjun juurisyitä. Otetaan esimerkiksi ajatukset, joita kirjoittajan mieleen virisi tänä aamuna montrealaisessa kuppilassa nimeltä Van Houtte.

Jonathan Widell, Montreal, Kanada

Mistä siis kahvi on peräisin?

Silmään pisti plakaati, jossa Van Houtte kehui omaa reilua kahvikauppaansa. Siinä näkyy kaksi auttavaa kättä ja sanailija puhuu palvelemisesta. Tästä kehkeytyi sitten tekoälyohjelman kanssa käyty keskustelu, jonka ydinkohdat esitetään seuraavassa.

Mistä kahvi tulee? Kun tätä rupeaa miettimään ja tutkimaan, tulee hyvinkin mieleen rakenteellinen sorto ilman spektaakkelia. Toisin kuin öljy, harvinaiset mineraalit tai banaanit, joista syntynyt regiiminvaihtopandemia säilyy edelleenkin sanonnassa ”banaanivaltio”, kahvi reitti ei paljon puhuta. Kuten Van Houtte tekee selväksi, kahvin nauttiminen on eettinen teko. Kuitenkin tämä moraalilla ryyditetty mielikuva osoittautuu paitsi erheelliseksi myös kyyniseksi. Kapitalismi on takana tässäkin, ja sen kuin oivaltaa, huomaa myös, miten se on muuttanut moraliteetin infrastruktuuriksi.

Hyväntahtoisuus taas on ongelman toinen pooli. Nerous piilee juuri siinä, miten kapitalismi ja hyväntahtoisuus saatiin löytämään toisensa. Kun oikea kysymys olisi se, kuka määrää kahvin hinnan, kenen taskuun se hinta menee ja kuka kantaa vastuun, hyvätahtoinen ihminen kysyy, onko kahvi eettistä, tunnenko itseni eettiseksi ja olenko oikealla puolella.

Näin kapitalismi ei tarvitse enää edes puolustaa itseään, sillä se esiintyy moraalin korkeimpana asteena. Tosiasiassa hyväksikäyttö ei kuitenkaan poistu – se vain muuttuu menettelylliseksi, byrokraattiseksi ja suorastaan esteettiseksi. Leniä mukaillen voisi siis sanoa, että eettisyys on kapitalismin korkein vaihe.

Miten Neuvostoliiton romahtaminen vaikutti kahvin hintaan

Jos tämä tuntuu liian ronskilta puheelta, tutkataan historiaa. Juttu meni näin: kylmän sodan aikana kahvin hinta vakautettiin kansainvälisellä kahvisopimuksella. Jäsenvaltiot sopivat rajoittavansa tuotanto pitääkseen kahvin hinnan kurissa. Tässä ei ollut kyse paljon muusta kuin siitä, että kun kahvin hinnanvaihtelut minimoitiin, kahvintuottajat ruohonjuuritasolla eivät sortuneet mellakointiin ja muuhun epäisänmaalliseen toimintaan, joka olisi avannut oven vallankumoukselliselle liikehdinnälle, joka olisi erityisesti Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maat altistaneet Neuvostoliiton agitaatiolle ja lopulta siirtäneet ne Neuvostoliiton etupiiriin. Sopimuksen ansiosta hinnat olivat ennustettavissa, viljelijät olivat tyytyväisiä ja maaseutuyhteisöt selviytyivät.

Asian todellinen laita paljastuikin, kuin Neuvostoliitto luhistui. Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta hetimiten. Nyt kahvintuottajat olivat täysin markkinavoimien armoilla, ja jälki oli sen mukaista.

Tietysti tätä voi puolustaa vapauden nimissä, kuten aina, kun kenttä avataan isojen haikalojen eduksi, jotta ne voivat pistää suihinsa ravintoketjun alemmat lenkit. Seurauksena oli  nytkin hintavaihtelut. Kun tähän vielä pantiin mukaan puhee reilusta kaupasta ja ympäristötekijöistä, nyt viljelijöiden oli maksettava sertifiointikustannukset, jotka toimivat regressiivisen veron tavoin, sillä se vaikutti pienituloisiin viljelijöihin pahiten. Saman sai aikaan ilmiö, jota EU-kielellä kutsutaan ”vaatimustenmukaisuudeksi”.

Siis kun sopimus luhistui, markkinavoimat pääsivät jylläämään ja vaikuttamaan, kuten yksityistäminen yleensä, jolloin isot firmat, kuten Neumann, Volcafe, Louis Dreyfus ja Olam, pääsivät keskittämään valtaansa. Paahtimoidenkin määrä väheni, vieläpä rajummin, niin että jäljelle jäivät pääasiassa  Nestlé, JAB, Starbucks ja Lavazza. Näin ollen viljelijät, joita on miljoonia, ovat kokonaan muualla määrättyjen hintojen vallassa, jotka he joutuvat ottamaan tai jättämään.

Tässä ei ole kyse niinkään pahamaineisesta monopolista vaan monopsoniasta tai oligopsoniasta, missä ostajia on yksi tai ainakin harva. Seuraava askel onkin se, että ostaja levittää toimintansa koko arvoketjuun, mitä neuvostokielellä olisi kutsuttu kombinaatiksi. Tässä tilanteessa arvo ei valu ketjua myöten alas vaan päinvastoin ylös. Ainoastaan riskit valuvat alaspäin.

Kuppilan kertomaa

Mielikuvilla hoidetaan loput. Tuo Van Houtte on hyvä esimerkki. Mustan puhuminen valkoiseksi ei ole jesuiittojen yksinoikeus.

Siis: Olipa kerran herra nimeltä Van Houtte, joka tuli Ranskasta Montrealiin ja avasi nimeänsä kantavan kuppilan, joka sitten levisi. Tuo on tarina on paitsi tosi myös romanttinen, vieläpä siis tosi romanttinen.

Yleensä kahvikaupan pimeämpi historia voidaan kuitata sitten sanomalla, että hollantilainen teos Max Havelaar paljasti kahvinviljelyn synkät puolet Indonesiassa, ja nyt kun maa itsenäistyi ja hollantilaiset lähtivät, ongelmat ovat tipotiessään.

Tätä korostaa sitten kuvassa näkyvät kädet ja kahvipavut, jotka huokuvat huolenpitoa. Tuo mielikuva on kuitenkin vain yksi tuote muiden joukossa.

Vaatimustenmukaisuuden tyranniaa

Kuten olemme Kansan äänessä parisen kertaa jo sanoneetkin, kansan omantunnon tyydyttämiseksi todellisista skandaaleista ja törkeyksistä voidaan toki kertoa julkisesti. Tämän tekninen nimi on siis ”limited hangout”. Totuus kerrotaan, mutta ainoastaan totuuden toisen puolen pitämiseksi poissa näkyvissä.

Näinhän tehdään puhuttaessa öljystä maailmanhallinnan välineenä. Tai noista banaaneista, joiden tuottajamaat Väli-Amerikassa joutuivat aikoinaan Yhdysvaltain jalkoihin, kun alkoivat vaatia banaaneistaan parempaa hintaa. Seurauksena oli sarja hallituksenvaihdoksia. Tai kaivosyhtiöistä.

Paljon vähemmälle huomiolla jäävät sitten kaakao, kahvi tai vaikka palmuöljy. Itse asiassa palmuöljy on ollut viime aikoina kuitenkin paljon esillä ainakin tarkkaavaisimmille. Kaakkois-Aasian maathan nostivat hirveän mekkalan, kun EU panosti niitä olemaan hyviä ympäristölle.

Jos orjuuden määritelmä väljennetään, niin tuosta ei seuraa kuin nykyajan orjuutta. Erityisesti velkaorjuutta. ”Vaatimustenmukaisuuksiin” pakottamista. Ulospääsytöntä työvoimaa. Rakenteellista pakkoa.

Se, että EU nyt käyttää korulauseita demokratiasta – demokraattisesti valitsemattomien johtajiensa suulla – ei ole siis kuin pitkällisen kehityksen tulos. Tässä kyynisyys ja hyväuskoisuus yhdistyvät. Vallanpitäjille on turha kailottaa, miten asioiden todellinen laita on. He tietävät sen vallan hyvin. He ovat kyynisiä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei hyväuskoisuudellakin olisi tässä osansa. Tämä lankeaa erityisesti pehmovasemmiston osaksi. Sanotaan, ettei kissa kiitoksella elä. Näitä asioita, joista ei kukaan elä, on paljon muitakin, ja ne muodostavat vasemmiston ytimen. Niistä ei elä juuri kukaan muu kuin tuo kyyninen ylimystö.

Otetaan nyt vaikka tuo maahanmuutto ja Nato. Yrityselämä tarvitsee maahanmuuttoa. Sitä edistäkseen sen pitää saada vasemmiston panemaan tarpeilleen pörröiset kasvot. Sama koskee Natoa, mikä on vielä hullumpaa – puhumattakaan siitä, kuinka hyvin tuo aivopesu toimii. Tässä on muuten historiallisen syyllisyyden osa ratkaisevat – jos kohta tuokin on kyynisesti manipuloitu, sillä syyllisyyttä podetaan nyt siitä, että Neville Chamberlain ei aikoinaan pysäyttänyt Hitleriä, kun toisaalta palvotaan Ukrainan natseja ja Suomessa unohdetaan omat sodanaikaiset sotarikokset.

Joulun merkeissä

Näin joulun aikana nämä mekanismit ovat oikein räikeät. Eettisyys saadaan valjastettua edellä esitettyyn tehtäväänsä vaalimalla monikulttuurisuutta, jossa tärkeässä osassa on kaikkien uskontojen ja uskomusten kunnioittaminen. Uskonnon harjoittajien totuuskäsityksellä ei ole juuri merkitystä, eettisyys ammennetaan nyt siitä, että kaikki vääryydet saadaan piiloon puhumalla jatkuvasti sellaisesta asiasta kuin ”uskonto”, joka on siis hyvä asia.

Irvokasta kyllä, kukaan ei ole oikein onnistunut määrittelemään, mikä on uskonto. Jotenkin koko touhu on kuin tarkoitettu osoittamaan todeksi historiallisen materialismin käsitys uskontojen roolista. Tässä ei ole kuitenkaan välttämättä kyse kyynisyydestä – juuri sen takia, ettei kukaan edes näytä pystyvän esittämään uskonnon määritelmää. Saman typeryyden osoittaa sekin, että mitä enemmän jotkut puhuvat asiasta nimeltä ”uskonto”, sitä enemmän uskonnot hiertävät terää toisistaan (mikä on aivan ilmiselvästi nähtävissä nyt kaikkialla ”lännessä”), niin että jäljelle ei jää kuin ”hengellisyys”, mitä uskonnon ja uskonnonvapauden kannattajat sitten haukkuvat uskonnon pahimmaksi viholliseksi, vaikka ovat itse saaneet sen puheillaan ja toiminnallaan aikaan. Ja tästä henkisyydestä ei sitten ole kuin askel tuohon edellä käsiteltyyn eettisyyteen, joka pannaan kapitalismin palvelukseen. Sehän on aivan loistava brändi – tai brändiryväs.

Ja tässä uskonnollisuuden hengellistyneessä sopassa ei saa sitten toivottaa ”hyvää joulua”, sillä se voi loukata jonkun tunteita. Tuo äskettäinen missin vinosilmäkohukaan ei ole kuin pitkällisen ”kehityksen” tulos, kun jokaisesta asiasta pitää ottaa nokkiinsa. (Tuossa kohussa on kyllä selvästi kaikki salaliiton ainekset, kun muistetaan, miten Suomi pantiin aikoinaan maksamaan elvytysrahaa koronapandemian aikana uhkaamalla sitä ”mainehaitalla”. Missin pitäisi vaatia tutkintaa siitä, kuka hänen vanhoja postauksiaan on käyttänyt paitsi hänen myös maansa maineen tuhoamiseen ja tuhonnut hänen maineensa koko maailmassa.)

Tässä ei muuten sanota uskonnosta sinänsä pahaa, vaikka sana uskonto kyllä tuntuu kovin haetulta asialta. Saa tästä kuitenkin sen tyydytyksen, että marxismi on oikeassa oikeastaan kahdessa suhteessa. Ensinnäkään Marx ei ollut uskontoa vastaan, vaikka itse ei uskovainen ollutkaan. Hänen lentävä lauseensa kansojen oopiumistakin oli puoliksi ihaileva, sen ytimenä kun oli se ajatus, että niin kauan kuin ongelmien juurisyitä ei poisteta, uskonto on kohtuullinen kipulääke eikä siis ollenkaan turha. Toisaalta kuitenkin tuo uskonto on erinomainen ase vallanpitäjien käsisssä.

Tämän kahtiajakoisuuden tavoittaa hemmetin hyvin Jethro Tullin vanha kappale ”A Christmas Song”: https://youtu.be/pbMi5WQcuDY?si=iFZYeTWtSrEVEYwb

Joulun soittolistaan kuuluu myös uunituore Alanis Morrissetten esitys Ave Maria: https://youtu.be/8r-bTAvYkZw?si=sBellUSBLNMCm8YT

Tekoälyn kanssa turinointia

Tällaisia ajatuksia virisi vietettäessä kahvihetki kuppilassa tekoälyn seurassa. Yhteisymmärrykseen pääsimme toteamalla, että pelottelu tekoälyllä on poliittisesti motivoitu sekin. Todellinen pelko on se, että nyt kuka tahansa pystyy puhkomaan kännykällään meille syötetyt narratiivit.

Paljon puhuttu algoritmien manipulointikin on liioiteltua. Pelon todellinen syy on se, että narratiivin takojat menettävät otteensa. Narratiiviuskovaisille narratiivien murentuminen taas voi olla sangen traumaattinen kokemus.

Tai sitten tulevaisuus onkin tuon ”singulariteetin” armoilla – mitä se singulariteetti sitten tarkoittaneekaan. Tämä on nimittäin varteenotettava vaihtoehto, kun Steve Bannon on puhunut jo kauan tekoälyn mullistavan poliittisen kartan täysin. Mitä hän tarkoittaa, ellei sitä tekoäly tullaan nyt valjastamaan Trumpin tarkoituksiin. Olihan Bannon ratkaisevassa osassa, kun Facebookin käyttäjätietojen käytöstä Cambridge Analytican ja sitä kautta Trumpin vaalikampanjan tarkoituksiin nousi kohu.

Eikä tämä turha huoli olekaan, kun uutisia seuraa. Otsikoissa on ollut Trumpin Genesis-projekti, jonka tarkoitus on panna Kiinan ylivoimalle luu kurkkuun fuusioenergian, tekoälyn jne. alueella. Siinä ovat mukana kaikki suurimmat jenkkiläiset tekoälyfirmat. Tämän ohella uutisissa oli Trump Median ulottuminen fuusioenergian alalle. Ja Trumpin itsensä leviäminen kulttuurin alalle, kun hän väänsi Kennedy Centerin nimeksi Trump-Kennedy Center.

Tämän perusteella Trumpin kyynisyydestä ei ole pienintäkään epäilystä. Se, miten Venezuelan uhkailu ja hänen harjoittamansa merirosvous Karibialla tähän liittyy, on avoin kysymys. Todennäköisesti se on ns. ”misdirection play”, kuten monet kommentaattorit tuntuvat tykkäävän. Jos näin on, Trumpin sekoaminen saadaan osaksi peitettyä, tosin antamalla sen näyttäytyä osaksi, kuten ”limited hangout” on tarkoitettukin tekemään.

Sekoaminen on nyt päivänselvä asia. Siitä varmistuakseen ei tarvitse kuin muistaa, että äskettäin murhattu ohjaaja Robert Reiner kuoli ”Trump Derangement” -syndroomaan tai katsoa hänen tämänkuinen televisioitu puheensa: https://youtu.be/sfErTj-sW6g?si=4JGJqzkQLid0WaRC

Eppujen profetia käy toteen

Jotenkin tuntuu – nyt kun Eppu Normaali on poistumassa kuvioista – että ylöjärveläiset tajusivat maailmanmenon paremmin jo 1970-luvulla kuin useimmat vieläkään. He puhuvat jo USA:n myöhempiä presidenttejä ikään kuin lainaten, että ” jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan”, tai Trumpia ennakoiden, että ”mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän lapsenne rakastaa mua”. 

Ja tietysti koko yhteiskunnan kahtiajakoisuus vallanpidon välineenä tiivistyi lauseeseen ”pioneereille olen vaskisti ja vaskisteille pioneeri”. Mitäpä muuta vaskisti tarkoittaisikaan kuin tietysti fasisteja, joita ei saa edelleenkään kutsua oikealla nimellään.

Kappale on Rääväsuita ei haluta Suomeen: https://youtu.be/whiNIlPogpA?si=2uYKEA_Uym90O9ts . Ei tämä profetia Suomeen rajoitu. Tuleeko totuus siis Ylöjärveltä vai katoaako se muun kansanperinteen mukana?