Näin olemme marssimassa Vilnaan – kohti kolmatta maailmansotaa

Suomi tukee monin tavoin Ukrainaa sen sotiessa lännen puolesta Venäjän heikentämiseksi. Venäjän heikentäminen, lyöminen ja sen luonnonrikkauksien kaappaaminen on lännen masinoiman Ukrainan sodan todellinen syy. Uhkana on sodan eskaloituminen laajamittaiseksi sotilaalliseksi konfliktiksi lännen ja Venäjän välillä.

Jonathan Widell 12.6.2023

Välttääksemme jonninjoutavien puhumista Suomen eliitin tavoin keskitytään nyt siihen, mihin suuntaan asiat maailmassa näyttävät olevan menossa lyhyellä ja keskipitkällä tähtäimellä. Pidetään mielemme siinä asiassa, joka tunnetaan nimellä todellisuus, jonka arvo nousee sitä korkeammalle, mitä harvemmassa sen tajuavat ihmiset ovat. Päätetään olla heidän joukossaan.

Ukrainan (vasta)hyökkäyksen tähänastiset vaiheet

Lyhyesti sanottuna siis asiat ovat menossa nyt siihen, että Ukrainan vastahyökkäys (joka ilmaisu olettaa, että Venäjän operaatio on hyökkäyssotaa) on alkanut. Mitään ratkaisevaa ei siellä toistaiseksi ole tapahtunut ainakaan perinteisessä sotilaallisessa merkityksessä (jollei tuota padon sortumista lasketa mukaan, jos kohta sekin alkaa kaikota ihmisten tietoisuudesta sitä mukaa, kun yhä selvemmäksi alkaa käydä, että ukrainalaiset sen takana olivat: ei heidän padon tulittamisensa ainakaan sen kuntoa kohottanut). Kaikki, jotka asioista ovat jotakuinkin selvillä, ovat olleet tyrmistyneitä siitä, kuinka heikkoa ukrainalaisten hyökkäys on sujunut. Tässä ei ole puolella merkitystä (tiedostamattammekin valumme näet havainnoijinakin jommallekummalle puolelle). Ensimmäiset merkit jonkinlaisista saavutuksista näkyivät vasta tämän viikon alussa – siis viikon jälkeen, kun ukrainalaiset saivat vallattuja muutaman asukkaan kyliä. Vaikka hyökkkäys on viikonkin jälkeen vasta alkuvaiheissaan, on vaikea uskoa, että näilläkään saavutuksilla tulee olemaan suurta sotilaallista merkitystä edes pitemmän ajan kuluessa. Venäläisten puolustusasemilla on nimittäin syvyyttä, sillä niitä on keritty valmistelemaan hyökkäystä odotellessa useampaan linjaan.

Ukrainan ”voitot”

Näillä ”valloituksilla” tulee olemaan kuitenkin aivan toisenlainen merkitys. Niitä, kuten kaikkia muitakin ukrainalaismenestyksiä, tullaan paisuttelemaan länsimediassa. Tämä istuu nimittäin hyvin siihen, miten länsimedia on kertonut tapahtumista yleisesti ottaen. Länsimediaa kun lukee, voisi hyvinkin kuvitella, että Bakhmutissa (siis Artjomovskissa) ukrainalaiset taistelevat edelleen kaupungin kohtalosta kynsin hampain, että ukrainalaisjoukot marssivat nyt jossakin Venäjän rajan tuolla puolen, mistä Kiina on alkanut huolestua ja tullut siihen tulokseen, että Venäjä on häviämässä (tässä yhteydessä siteerattiin sakkitähti Garri Kasparovia). Edelleen länsimedian raportoinnin mukaan voisi päätellä, että Venäjä on tästä hermostunut sen verran, että Putinin rivit rakoilevat ja propagandaministeri jo päätteli, että Venäjä on nyt niin huonossa jamassa, että olisi parempi aloittaa rauhanneuvottelut. Noista rauhanneuvotteluista on ollut puhetta jonkin verran myös lännen puolella. Sehän oli juuri syynä siihen, että se ajatus piti nyt Venäjän nöyryyttämiseksi panna jonkun venäläisen propagandapäällikön sanomaksi. Näin länsi nimittäin pystyisi vielä pelastamaan kasvonsa. Mutta kun tätä skenaariota rauhanneuvotteluista – tai esimerkiksi konfliktin jäädyttämisestä – on pelitetty, on tultu kuitenkin toisiin aatoksiin. On nimittäin jo aivan varmaa, että Venäjä – eikä edes globalistifantasioista edelleenkin rahtusen kärsivä Putin – enää mene siihen lankaan, että länsi haluaisi rauhaa. Ja toiseksi lännessä valtamedia alkaa olla niin pahasti helisemässä omien valeidensa kanssa, että se ei välttämättä enää saa edes maailman onnellisimmalle kansalle myytyä sitä illuusioita, että Venäjä on tässä hävinnyt jotakin – vaikka sitä miten koetettaisiin nöyryyttää retorisesti tai ”journalistisesti”.

Mihin Ukrainan ”voitot” siis kelpaavat?

On siis käytettävä noita Ukraian ”voittoja” johonkin muuhun. Tähän astihan ajatuksena ainakin Naton ja EU:n korkeimmissa piireissä oli, että Ukrainan valloitukset lujittaisivat Ukrainan neuvotteluasemaa rauhanneuvotteluissa. Ajatus rauhanneuvotteluista alkaa olla siis haudattu. Nyt reitti näyttää olevan toinen. Voittoja on paisultetava länsimediassa, jotta 1) rahansa Ukrainaan kaataneet tahot pysyisivät tyytyväisinä (tai ainakin minimaalisen tyytymättöminä), mitä puolestaan käytetään hyväksi siihen, että 2) Naton huippukokouksessa Vilnassa heinäkuussa Ukraina olisi edelleenkin keskiössä Naton kohtaloissa. Tämä jälkimmäinen näkökohta tähtää puolestaan siihen, että Ukraina liitetään entistä tiiviimmin Naton kohtaloihin – tai pikemminkin Nato (jonka olisi pitänyt kuolla jo 1990-luvulla) pysyy pinnalla edelleen liittämällä oman kohtalonsa Ukrainan kärsivän kansan kohtaloihin.

Ukraina puhutaan Natoon puhumalla…turvatakuista

Tämä puolestaan onnistuu puhumalla Ukraina Naton jäseneksi. Mikä puolestaan onnistuu siten, että Ukrainaa ei nimenomaan puhutakaan Naton jäseneksi vaan Ukrainalle puhutaan ns. turvatakuut. Tämä on sitä Ukrainan Natoon puhumista. On nimittäin hyvin epäselvää, mitä turvatakuut merkitsevät, jos maa ei ole Naton jäsen. Tämä asia pitäisi tarkistaa Ulkopoliittisesta instituutista. Jos sieltä joku erityistutkija sanoo, että turvatakuut ja jäsenyys ovat kaksi täysin eri asiaa, voimme olla varmat siitä, että turvatakuut ja jäsenyys ovat täysin sama asia. UPI:han on kaikkien toilailuidensa jälkeen lähinnä ns. kontraindikaation asemassa. Saivarteluahan tämä on joka tapauksessa. Nyt kun Naton ilmasotaharjoitukset ovat alkamassa (historian suurimmat kuulemma, ja Saksa veturina), on vaikea nähdä, miten tämä Vilnan kokous ei voisi olla johtamassa siihen tilanteeseen, jossa Ukrainan umpikujasta etsitään ulospääsyä runnomalla estettä vasten entistä rujommin. Siis niin, että Naton joukot osallistuvat Ukrainan konfliktiin suoraan. Kyseenalaistahan on ollut, missä määrin näin ei olisi ollut jo aikaisemmin, kun otetaan huomioon Naton ”entisten” sotilaiden osallisuus ukrainalaisjoukossa ja kaikki aseellinen ja tiedustelutuki, jota Nato – tai sen yksittäiset valtio, kuten USA – ovat Ukrainalle jo antaneet. Tilanne on siis suurin piirtein sama kuin suhde, jossa yhdessä asuva pariskunta päättää mennä naimisiin eli vanhahtavasti sanottuna virallistaa suhteensa.

Maailmansotaa kohti menossa

Se, miten tämä voi sitten olla johtamatta maailmansotaan, on toinen juttu. Tuntuu nimittäin siltä, että tämä on jo itse tarkoituksena. Tämä oli yleisajatuksena The Duranin (tehoparina Alexander Mercouris ja Alex Christoforou) lähetyksessä, jota voi etsiä YouTubesta The Duranin kanavalta otsikolla ”Security guarantees, then Polish troops, and finally US troops”. Kuten nimikin sanoo, askelmerkit ovat nyt ne, että ensin joukkoon menee – virallisestikin – Puola, ja koska Puolalla ei tule olemaan mitään jakoa Venäjää vastaan, lopuksi sopassa on sitten – virallisestikin – Yhdysvallat itse. Se, mitä tämä merkitsee Suomen kannalta, selviää pohtimalla sitäkin, kuinka suurin ”onnenkantamoinen” oli se, että Suomi ehti parahiksi tähän rettelöön mukaan. Tuskin tätä maailmansotaa muuten yhtä innokkaasti uskallettaisiin puskeakaan. Ruotsi on ollut ikään kuin täky Suomen ärsyttämiseksi mukaan. Ruotsin vaihtoehtomedian mukaan Ruotsilla ei olisi ollut Naton jäsenenäkään muuta merkitystä kuin toimia kauttakulkumaana (siis sanomattakin on selvää, että tämä tarkoittaa kauttakulkua Suomeen), mikä tietysti onnistuu, vaikka maa ei jäsen olisikaan. Tästä on selvitystä artikkelissa, joka löytyy osoitteesta https://www.alliansfriheten.se/sverige-transiteringsland-for-utlandska-forband/ .

Kapitalismissa rötöstely ei ole ”bugi” vaan ”feature”

Ja nyt kun Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon – kova Venäjä-haukka hänkin – on pidätetty liittyen Skotlannin kansallispuolueen rahoitussotkuihin, alkaa pikku hiljaa selvitä, mikä hinku lännen poliittisella eliitilla on ollut pitää Ukrainan konflikti elossa. Se, missä määrin Ukraina on liitoksissa eliitin talousrikoksiin, alkaa antaa aihetta käyttää englantilaista ilmaisua, että rikollisuus on tässä talousjärjestelmässä ”feature, not a bug”. Vaikka kaikki muka ”salaliittoteoriat” eivät tosia olisikaan, on niillä kuitenkin jo aika vakiintunut asema tietynlaisina teorioina ihan tieteellisessäkin mielessä. Otetaan nyt esimerkiksi tuo ”salaliittoteoria”, joka on siis ainakin teoria, että Blackrock, joka lisäsi omistusosuuttaan Fox Newsiin, pakotti sen johtotähden Tucker Carlsonin eron, sillä tämä oli liian kärkkäästi arvostelemassa Yhdysvaltain osuutta Ukrainan sodassa. Blackrock taas on hyvin tiiviisti liitoksissa Volodymyr Zelenskyiin, joka mainitsi Blackrockin yhdessä videospotissaa Ukrainan uskottuna kumppanina.

Tätä yhteyttä on koetettu häivyttää sillä, että Carlson sai potkut samaan aikaan, kun Dominion-äänestyslaitefirman kannetta Fox Newsia vastaan oltiin kovasti uutisoimassa. Samoin sitä, että Carlson kutsui Zelenskyiä ”rottamaiseksi” koetettiin kauhistella antisemitistisenä trooppina. Tämä taas liittyy Joe Bideniin, jonka sotkuja Ukrainassa ollaan selvittämässä republikaanivaltaisessa edustajainhuoneessa. FBI:ltä on vaadittu asiakirjaa, josta ilmeni, mitä se tiesi Joe Bidenin ja hänen poikansa Hunter Bidenin ulkomaanbisneksistä. FBI:n johtaja vastusti tätä pyyntöä, mikä ei tietysti epäilyjä hälventänyt. Eikä tässä juuri mitään hälventämistä olekaan, kun melkein kaikkien tiedossa on hyvin se videopätkä, jossa Biden kehuskeli kiristäneensä Ukrainan silloisen presidentin erottamaan syyttäjän, joka oli tutkimassa hänen poikansa Hunterin tekemisiä (tai oikeastaan tekemättömyyttä) energiayhtiö Burisman hallituksessa. Tässä vyyhdessä ovat Sanna Marinin HBO-dokumentaarit ja hänen entisen miehensä sijoitukset avaruusteknologiayhtiöön aika viatonta kamaa. Kuitenkin ne osoittavat, millä ehdoilla lännessä asiat pyörivät. Kuten sanottu, nämä likaiset pelit eivät ole niinkään mikään bugi vaan itse ”feature”.

Kapitalistille köyttä – mutta mihin?

Mihin voi vain väistämättä lainata Leniniä, joka sanoi kuuluisasti, että kapitalistille on annettava riittävästi köyttä, jotta hän hirttää itsensä. Minkä takia hirttäminen olisi kiinni köyden pituudesta? Onnistuisihan se vähemmälläkin köydellä. Totuus on kuitenkin se, että kapitalistin on väännettävä se köysi mahdollisimman monelle silmukalle kuvitellen siten voivansa pettää tyhmempää kansaa. Lopulta hän sotkeutuu siihen vyyhteen itse. Se, että Ukrainan sota todennäköisesti tulee eskaloitumaan, perustuu juuri siihen, että yhtä varmasti, kuin se on ollut keino kääntää huomiota pois tästä mädästä, se tulee paljastamaan koko systeemisen petoksen, jos tuo harhautus ei enää jostakin syystä onnistu. Sitä varten pökköä on pantava pesään jatkuvasti lisää.

Rahoittaako Suomi terrorismia?

Tässä vaiheessa on kuitenkin jo selvää, missä laajudessa petos on vallannut alaa. Sanoivatpa Suomen Aleksanteri-instituutin tai Suojelupoliisin asiantuntijat mitä tahansa, Ukraina on ainakin lännen journalistien mielestä on ollut syypäänä Nord Streamin räjäytykseen. Näitä paljastuksia tulee jatkuvasti lisää. Tietysti näitä paljastuksia on syytä epäillä tietyyn pisteeseen, sillä tuskin Ukraina olisi mitään näin dramaattista pystynyt tekemään ilman Uncle Samiä, joka nyt koettaa vyöryttää syytä muualle. Mutta jo näilläkin eväillä koko homma on lysähtämispisteessä. Jos nimittäin Ukraina posautti Saksan (ei siis pelkästään Venäjän) infrastruktuuria, miksi lännessä eliitti edelleen kilvan lupailee tukeaan Ukrainalle? Eikö tämä ole nimenomaan terrorismin rahoitusta, jolla verukkeella EU:n pankit tonkivat yksittäisten eläkemummojen pankkitapahtumia? Eikö tässä käy toteen se sutkaus, että kansa ei usko pieniä valheita vaan vain suuret?

Viisaus: valheessa eläminen laskee moraalisen kauhistelun kynnystä

Ja todellinen viisaus on myös siinä, mitä Dostojevksi kirjoitti Karamazovin veljesten isän suulla: kun elämme valheessa, tuottaa suurta tyydytystä ottaa nokkiinsa jostakin. Niin siis lännen ryöstöeliitti ottaa nokkiinsa siitä moraalittomuudesta, jota Venäjän ”hyökkäyssota” osoittaa. Mikä taas vain lisää sitä valheen määrää, joka taas luo pohjaa sille, että otetaan nokkiinsa ja loukkaannutaan. Aikamme ei edes riitä kuvaamaan sitä, missä suossa lännen eliitti nyt rypee: Justin Trudeau, joka äsken ihan sattumalta kävi Kiovassa, on täysin lirissä sen kohun keskellä, että hän ei ole ottanut ulkomaisia vaikutusyrityksiä (tällä kertaa kiinalaisia) riittävän vakavasti ja nimitti niitä tutkimaan vanhan kaverinsa, jolla puolestaan on itselläänkin kytköksiä juuri niihin väärinkäytöksiin, joita hänen oli määrä tutkia. Entä sitten Boris Johnson, joka on valehdellut koronajuhlistaan ja joutui pari päivää sitten eroamaan brittiparlamentin jäsenen pestistään? Onko Suomi tässä melskeessä ainoa, johon nämä loan pärskeet eivät ulotu? Jos on, mistä johtuvat nämä teko-ongelmat, joita mediassa riepotellaan? Suomen valtamediassa nousi kohu ministeri Lintilän viinakaapista. Nyttemmin on noussut kohu siitä, että Suomessa ei Ruotsin valtionrautateiden tapaan boikotoida Marabou-suklaata, jonka valmistajan omistavalla jätillä on edelleen toimintaa Venäjällä. Näin alas on moraalisen kauhistelun rima laskettu.