Miljoonat mielenosoittajat täyttivät kadut Ranskassa

Lukemattomissa seinäkirjoituksissa eri puolilla Ranskaa vaaditaan presidentti Emmanuel Macronin erottamista ja rikostensa vuoksi sulkemista vankilaan

Pertti Hämäläinen, Hämeenlinna, julkaistu 24.3.2023

Ranskan keskusammattiliiton CGT:n arvioiden mukaan yli kolmellakymmenellä paikkakunnalla kaikkialla Ranskassa oli presidentti Emmanuel Macronin hallituksen eläkeuudistusta vastustavissa mielenosoituksissa torstaina 23.3. koolla yhteensä peräti 3,5 miljoonaa ihmistä. Pariisissa mielenosoittajia oli noin 800 000 ja esimerkiksi Marseillessa 280 000. Ranskalaisten sosiaaliturvaa merkittävästi heikentävän eläkeuudistuksen vastaiset mielenosoitukset ovat jatkuneet viime syksystä asti. Torstain mielenosoitusta edelsi hallituksen odotettu, demokratian kannalta erittäin kyseenalainen temppu, viedä epäsuosittu eläkeuudistus läpi ilman Kansalliskokouksen käsittelyä perustuslain poikkeuspykälän 49.3 avulla. Ranskalaisten jo ennestään tuntemaa suoranaista vihaa uusliberaalia talouspolitiikkaa harjoittavaa ja ”rikkaiden presidenttinä” pidettyä Macronia kohtaan lisäsi Macronin ylimielinen käyttäytyminen mielenosoituspäivää edeltäneen illan televisiolähetyksessä, jossa Macron oli perustelemassa, miksi ”eläkeuudistus on pakko saattaa maaliin kaikesta vastustuksesta huolimatta”.

Hallituksen perustelut ideologisia ja jopa hatusta vedettyjä

Vaikka eläkeuudistusta vastustaa useimpien mielipidemittausten mukaan noin 70% ranskalaisista mukaan lukien kaikki ammattiliitot, on sillä myös julkisuudessa vahvat tukijansa. Ranskan erittäin keskittynyt ja korruptoinut valtamedia on toistanut lähes sanasta sanaan hallituksen perusteluja eläkeuudistuksen välttämättömyydestä, vaikka lukuisat sosiaalipolitiikan tutkijat ovat osoittaneet hallituksen laskelmien olevan vahvasti oikeistoliberaalin talousideologian värittämiä, ja joidenkin hallituksen käyttämien lukujen ja tilastojen, jopa täysin hatusta vedettyjä. Todellisuudessa eläkeuudistuksen tavoitteena on yrittää ratkaista finansialisoituneen kapitalismin ja velkaantuneen valtion ongelmia eli turvata kapitalistisen järjestelmän jatkuvuus. Ranskan ollessa kyseessä myös Euroopan unionin uhkaavan kriisiytymisen estämisellä on tärkeä merkitys. Eläkeiän nosto ja sosiaaliturvan heikentäminen on myönteinen signaali sijoittajille.

Poliittisella kentällä eläkeuudistusta vastustetaan sekä oikealla, että vasemmalla

 Alkuvuodesta Ranskassa nähtyjen mielenilmaisujen kaltaisista valtavista joukkotapahtumista voidaan Suomessa vain haaveilla. Kun miljoonat kansalaiset, joista monet ovat hyvin vihaisia harjoitettua politiikkaa kohtaan, kokoontuvat osoittamaan mieltä, liittyy tähän aina joitakin oheistapahtumia ja pieniä vahinkoja ja haavereita sattuu. Torstain suurmielenosoitusten jälkeen on Ranskan valtamedia keskittynyt hyvin pitkälle näiden vahinkojen raportointiin, vaikka osa niistäkin on jopa puhtaasti kannatettavia, esimerkiksi amerikkalaisen paskaruokaketju McDonaldsin ravintolan särkeminen. Sisäministeri Gérald Darmanin on syyttänyt ”äärivasemmistoa” mielenosoituksista yrittäen johdattaa keskustelua pois itse eläke- ja sosiaaliturvakysymyksistä. Poliittisella kentällä hallituksen eläkeuudistusta vastustaa sekä oikeistodemarien vasemmalla puolella oleva laaja liittoutuma, että oikealla laidalla Marine Le Penin kansallismielinen äärioikeisto. Vasemmiston näkökulmasta poliittiseksi ongelmaksi voi muodostua jatkossa eläkeuudistuksen vastaisesta rintamasta lipeävät sinänsä eläkeuudistusta vastustavat, mutta EU- ja globalisaatiomyönteiset vasemmistotahot, jolloin kaikki tämän vastarinnan kypsyttämät hedelmät jäisivät lopulta äärioikeiston koriin.

Kyse ei ole enää vain eläkeuudistuksen vastustamisesta

Merkillepantavaa näissä, nyt reilut puoli vuotta jatkuneissa mielenosoituksissa on se, että ne eivät rajoitu vain Ranskan suurimpiin kaupunkeihin, missä on toki nähty näyttävimmät kulkueet. Aivan kuten viime vuosikymmenen loppupuolen ns. keltaliivien mielenilmauksissa, myös nyt tapahtumia on järjestetty koko maan kattavasti ja erityisesti ovat kunnostautuneet lukuisat noin parin -kolmenkymmenentuhannen asukkaan pikkukaupungit, joissa on nähty järjestään useita tuhansia mielenosoittajia kokoavia tapahtumia. Tässä ilmiössä tulee näkyviin pitkälle kehittyneen kapitalismin yksi keskeinen ristiriita, maaseudun ja kaupungin, periferian ja keskustan ristiriita. Tätä ovat ranskalaisessa marxilaisessa tutkimuksessa jo joitakin vuosikymmeniä sitten käsitelleet esimerkiksi Henri Lefebvre ja Michel Clouscard.

Periurbanisaatio synnyttää vastarintaa

 Huomio on kiinnittynyt erityisesti ns. periurbaaneihin, kaupunkien ja varsinaisen maaseudun väliin jääviin alueisiin, joita yhdistää kapitalistisen globalisaation myötä tapahtunut teollisuuden ja pienteollisuuden alasajo ja tästä johtuva hyvien työpaikkojen katoaminen. Tähän liittyy sitkeästi ylläpidettävän pitkäaikaistyöttömyyden lisäksi asuntojen arvon romahtaminen, muuttotappio, alueille jääneiden ihmisten kokema köyhyys ja siihen liittyvät monet sosiaaliset ongelmat. Ranskassa on lukuisia tämän kaltaisia alueita, jotka olivat aiemmin vahvoja työväen- ja kommunistisen liikkeen alueita, ja jotka viime vuosikymmeninä ovat kärsineet jonkinlaisesta yleisestä näivettymisestä, pessimismistä ja alakulosta. On siis yhteiskunnallisesti erittäin myönteinen ilmiö, että myös nämä suurten kaupunkien ulkopuoliset alueet ovat nousemassa voimakkaasti esiin tämän päivän Ranskan yhteiskunnallisessa kamppailussa.

Miten Ranskan yhteiskunnallinen tilanne kehittyy tästä eteenpäin?

Kuten KÄ:n sivuilla on jo aiemminkin todettu, ei Ranskan porvarillisen parlamentarismin puitteissa ole mahdollista kaataa edes kansalaisten näin selkeän enemmistön vastustamia lakihankkeita, kun ne on pääosin ulkoapäin pakotettuna päätetty viedä läpi. Tällä hetkellä pääministeri Élisabeth Bornen hallitus istuu oikeistolaisen näennäisoppositiota edustavan Republikaanipuolueen tuella, valtion väkivaltakoneisto pamputtaa ja kyynelkaasuttaa mielenosoittajia kadulla. Sijoittajille ja EU-komissiolle antamisen lupausten täyttämiseksi Macronin on ikään kuin pakko viedä eläkeuudistus läpi ”talouden realiteettien” nimissä. Sen hän on ehdottomasti luvannut tehdä, mitään vaihtoehtoa ei ole. Vastarinta ei kuitenkaan Ranskassa ole päättynyt. Ammattiyhdistysliikkeen yhtenäisyyttä tullaan varmasti koettelemaan lähiaikoina, sillä uudet entistä laajemmat mielenosoitukset, maan pysäyttävä yleislakko ja sen myötä syvenevä poliittinen kriisi voisi laajetessaan epävakauttaa koko Euroopan unionia.