Maailman onnellisimman kansan tragedia: jäsenyys tuli ja itsenäisyys meni.

Valtamediassa hehkutettiin äskettäin, kuinka ”lähes puolet” suomalaisista kannattaa presidentin valtaoikeuksien kasvattamista ulkopolitiikassa. Presidentti Niinistö sai puliveivattua Suomen Naton jäseneksi. Tarvitaanko presidentin valtaa seuraavaksi Naton ydinaseiden, tukikohtien ja joukkojen sijoittamiseksi Suomeen?

Jonathan Widell 19.7.2023

Eivätkö tulleetkin hyvään saumaan nämä Suomen tämänhetkisen ”kohut”? On ministeri Rydmania,
joka tuputtaa jotakin aika sekavan tuntuista juttua siitä, että Suomesta olisi tyrkytetty ulkomaiselle
medialle jotakin väärää kuvaa Suomesta – siis kai hänestä itsestään: hänelle itselleenhän
mainehaitta ei ole omakohtaisestikaan mikään vieras juttu. Ja tämä taas liittyy siihen isompaan
kohuun, että rasismista Suomen hallituksessa jaksetaan vääntää peistä. Tosin Orpo on sikäli hyvä
mies pääministeriksi, ettei hän teflonmiehenä mene näihin kuvioihin mukaan ja saata omitusta
tilannetta entistä omituisemmaksi.

Rasismi- ja muutakin kohua

Tästä rasismikohusta – jonka myrskyn silmässä ehkä odotetustikin persut ovat – sanoimme jo
sanottavamme Kansan äänessä. Tässä ei jää enää kommentoitavaksi tämän jupakan
surkuhupaisimmat piirteet. Jussi Halla-ahohan on päässyt nyt itsekin käyttämään tästä asiasta sanaa
”psykoosi”. Kaipa hän omakohtaisesti tietää, mistä puhuu, sillä itsehän hän oli psykoosin valloissa
hekumoidessaan venäläissotilaiden tappamisella, mikä taas liittyy laajempaa Suomen
sotapsykoosiin, josta ensimmäisten joukossa uskalsi avata suunsa Erkki Tuomioja silläkin uhalla,
että hänet pistettäisiin hiljaiseksi – kuten sitten kävikin.
Tuomioja oli muuten puhunut tuon psykoosijuttunsa ulkomaiselle medialle – Amerikan NPR:lle.
Olisikohan tässä nyt jotakin Tuomiojan ja Rydmanin välistä nokittelua, johon on sitten höysteeksi
jotenkin antautunut myös Martin Scheinin – maailman etevin ihmisoikeusjuristi, muuten – mukaan?
Scheinin pääsi kuin pääsikin jännästi vetäytymään oman etnisen taustansa turviin syyttämällä
Rydmania salaliittoteorioinnista.
Avataan tässä vielä tämän rasismijutun yhtä toista puolta. Kovinta kritiikkiähän persuja kohtaan
tulee heidän omalta hallituskumppaniltaan RKP:ltä. Tässä voisi joku tokaista – ja varmaan onkin –
että helpollapa kuvittelee RKP itse välttyvänsä rasismisyytöksiltä, jotka tässä metakassa alkavat
jotenkin vaikuttaa kantasuomalaisiin kohdistuvilta. Joiden edustajana olisivat siis persut.
Mutta tässä on varmaan vielä toinenkin puoli, miksi RKP on tälle linjalle lähtenyt. Nimittäin se, että
Suomen ruotsinkieliset alueet ovat kovasti elinkelpoisuutensa – ja nimenomaan ruotsinkielisyytensä
– kannalta maahanmuuton varassa. Ei tarvitse käydä kuin Pietarsaaressa – tai vaikkapa
Ahvenanmaalla – tästä varmistuakseen. Suomenruotsalaiset näyttävät laskevan tulevaisuutensa
paljolti maahanmuuton varaan, jota he pystyvätkin puoleensa houkuttelemaan, sillä nämä pääsevät
Suomessa maan kieltä taitavien kirjoihin valitsemalla kielekseen ruotsin, joka onkin paljon suomea
helpompi ulkomaalaisten opetella.
Ja kuten sanottu – jo aikaisemmin ja sittenkin monta kertaa – rasismi, ja rasismisyytökset liittyvät
nimenomaan maahanmuuttoasioihin. Maahanmuuttoa tarvitaan, kun Suomi ei enää itse tahdo
lisääntyä täyttämään edellisten sukupolvien jälkeensä jättämiä rivejä. Koska ongelma on
yleislänsimainen, ei tuota maahanmuuttoa saadakaan EU:n sisältä itsestään – kuten Euroopan
”isien” alkuperäisenä ajatuksena oli, kun Euroopan integraation neljä – vai viisikö niitä oli –
vapautta mitoitettiin takaamaan tuotannontekijöiden – kuten työntekijöiden – vapaa liikkuvuus.
Nyt tuota vapaata liikkuvuttaa EU:n sisälläkin on helpotettu tekemällä EU:n ulkopuolisten
kansalaisten liikkuvuus mahdollisimman helpoksi Schengen-alueen avulla. EU:n omat
kansalaisethan sitä tuskin tarvitse, kun heillä on jo ennestään tuo työntekijöiden – ja nykyään
laajemmin henkilöiden – vapaa liikkuvuus ikään kuin synnyinoikeutena.

Mitä kohuilla salataan? Eritoten Ukrainassa?

Mutta mistä tämä kohuilu kielii – tai koettaa olla kielimättä? No tietysti siitä Suomessa visusti
varjellusta salaisuudesta, että Suomi teki pahemman luokan virheen liittyessään vastikään Natoon.
Kaksi suurinta valtiosalaisuutta ovatkin seuraavat. Ensinnäkin ainoa vaikutus – suurten kalusto- ja
miestappioiden lisäksi Ukrainan puolella – joka Ukrainan ns. vastahyökkäyksellä on tähän
mennessä ollut, on se, että Venäjä on saanut tilaisuuden ryhtyä omaan vastahyökkäykseensä. Tässä
se onkin hyvin onnistumassa. Tosin vähän paikasta riippuen. Ukraina ei sen sijaan ole päässyt
vieläkään edes Venäjän ensimmäiselle puolustuslinjalle.
Ja toinen valtiosalaisuus on se, että Naton huippukokous Vilnassa tuli ja meni ja oli floppi. Se
nimittäin meni yhtä nopeasti, kuin se oli tullut hitaasti. Siitähän puhuttiin kuukausia etukäteen.
Sitten se häipyi otsikoista parin päivän sisällä. Ja floppi siitä tuli sen takia, että Ukraina kyllä
toivotettiin tervetulleeksi Natoon – kunhan pari asiaa on ensin hoidettu kuntoon, kuten se, että se
voittaa oman sotansa omalla alueellaan. Minkäänlaista aikataulua ei Natolta herunut, ja senkin,
minkä se kaavaili joskus materialisoituvan, se antoi kokonaan toisen järjestön – nimittäin G7:n –
hoidettavaksi.
Ja tässä yhteydessä Biden kävi myös Suomessa. Mikä hänen sanomansa oli? No tietysti se sama,
kuin jo ainakin pari kertaa aikaisemminkin: Putin halusi suomettaa Naton mutta natottikin Suomen.
Pitäisi vielä tarkistaa, lausuiko hän englantilaisen suomettumissanan tälläkin kertaa väärin
”Findalization”.
Tällä puheellaan Biden koettaa edelleenkin välittää sitä vanhaa kuvaa, että Nato on yhtenäinen,
vaikka Putin kuulemma halusi sen hajottaa. Tämä kuva on kuitenkin harhaisempi nyt kuin koskaan.
Eihän Jens Stoltenbergiä päästetty eroon Naton pääsihteerin tehtävästä, kun Naton jäsenet eivät
päässeet yksimielisyyteen edes siitä, kuka hänen seuraajakseen valittaisiin.
Tämä on kaikkea muuta kuin banaali repeämä. Englantilaiset ovat olleet erityisen nyreissään siitä,
että Biden oli ilmaissut halunsa valita tehtävään joku muu kuin Ison-Britannian puolustusministeri
Ben Wallace. Englannin nationalistisessa lehdykässä The Telegraphissa on nyt alettu ruotia Bidenin
yleisemminkin englantilaisvastaista linjaa. Eihän hän edes suvainnut tulla Kaarle III:n kruunajaisiin.
Hän oli myös sanonut Irlannissa jotakin ilkeää englantilaisista – vedoten omaan irlantilaisuuteensa
tietysti. Tämä meni joka tapauksessa erittäin huonosti kaupaksi englantilaisten joukossa –
riippumatta siitä, ovatko heidän omatkin sukutaustansa irlantilaiset (kuten loistavan
kommentaattorin Brendan O’Neillin) vai eivät.

Lännen valtamedian rajaton röyhkeys

Niin kauan kuin Suomeen loihditaan näitä kohuja, näitä todella ratkaisevia asioita ei tarvitse
kohdata. Eikä siis tee mielikään, kun johtopäätöksenä ei voi olla muuta kuin se, että Suomi on kahden viime vuoden aikana tehnyt aivan kohtalokkaita virheitä ulkopolitiikassaan.
Tätä muuten koetetaan paikkailla muullakin tavoin. Sanoihan Suomen valtamedia nyt aivan
äskettäin, että lähes puolet suomalaisista kannattaa presidentin vallan kasvattamista
ulkopolitiikassa. Tämä on kai lähtöisin siitä, että Niinistö piti Marinin pimennossa – siis katveessa
pois näkyvistä -, kun Suomeen lappasi muiden Pohjoismaiden pääministereitä keskustelemaan siitä
kaikkein tärkeimmästä eli Natosta.
”Lähes puolet” tarkoittaa, että enemmistö suomalaisista ei tätä kannata – mutta tällä nyanssillahan
ei tässä vaiheessa ole tuon taivaallista merkitystä: lähes puolet tarkoittaa melkein samaa kuin puolet,
joka oli se maaginen raja vielä siinä vaiheessa, kun valtamedia sai Suomen puhuttua Natoon ilman kansanäänestystä. Se oli Niinistön ansiota, jonka muottiin aletaan nyt valtamediassa siis nähtävästi
pusertaa tulevankin presidentin tulevia valtaoikeuksia ulkopolitiikan alalla.
Niin, ja tätä samaa reseptiä voidaan sitten valtamediassa soveltaa vaikka mihin ulkomaisten
käskyläisten agendaan. Kuten ydinaseisiin, joihin suhtautumisesta valtamedia on jo hissukseen
alkanut järjestää gallupia. Kai siinä nousi tie pystyyn, kun ne täytyy nyt puuhata presidentin
valtaoikeuksia laajentamalla – taas valtamedian voimin.

Ja niin meni Suomen itsenäisyys ihan virallisestikin

No, tämä on päivän politiikkaa. Kai politiikan jotenkin tällaista pitääkin olla. Paitsi että ei.
Palautetaan mieliin muutaman viikon takainen merkillinen asia, johon Kansan äänessäkin
kiinnitimme huomiota.
Nimittäin professorit Martin Scheinin ja Martti Koskenniemi olivat kilvan yhtä mieltä
valtamediassa siitä, että Ahvenanmaan demilitarisointia ei pitäisi ruveta rukkaamaan, sillä jos siihen
ryhdyttäisiin, koko Pariisin rauhansopimus – ja siinä mukana siis Suomen itsenäisyys ja Suomen
rajat – joutuisivat ikään kuin ohuille jäille. Pariisin rauhansopimuksessahan nämä asiat on
vahvistettu.
Jo siinä vaiheessa piti ihmetellä, miten Scheinin ja Koskenniemi niin yhtäkkiä rupesivat puhumaan
järkeä. Pakkohan siinä jokin sakaali on oltava haudattuna. Ja mikäpä muukaan kuin tämä: Pariisin
rauhansopimuksen romuttamiseen ei tarvita Ahvenanmaan aseman peukalointia. Senhän tekee
paljon tehokkaammin se, mitä nyt aivan vastikään on tapahtunut: Suomen Nato-jäsenyys. Sehän oli
rauhansopimuksessa kielletty.
Jotenkin tämä asia on unohtua. Kas kun Pariisin rauhansopimus on ollut jo pitempään kaltevalla
pinnalla aina siitä lähtien, kun Suomi sen yksipuolisesti irtisanoi. Sitä suuremmalla syyllä voidaan
siis huomauttaa, että Scheinin ja Koskeniemi satuilevat kertoessaan tarinoita Ahvenanmaan
asemasta koettaakseen estää ihmisiä havahtumasta siihen, että ei sellaista rauhansopimusta enää
muutenkaan ole.
Ja tästä taas on vedettävä se johtopäätös, että ne asiat, joista professorit varoittivat, ovat nyt täyttä
totta – olipa Ahvenanmaan asema mikä tahansa. Suomella ei siis ole kansainvälisesti
sopimuksellisesti tunnustettuja rajoja. Eikä kai itsenäisyyttäkään.
Sehän oli alkujaankin Neuvosto-Venäjän ansiota – ja nimenomaan Leninin ajattelemattomuuden
syytä, kuten Dmitry Medvedev asiaa luonnehti. Oli siinä tosin aikoinaan jotkut suomalaiset
oikeusoppineet asiaa pohtimassa, kuten Leo Mechelin, mutta ei tästä puusta pitkään päästy, ennen
kuin Lenin ja Stalin ja Trotski panivat nimensä paperiin, jolla taattiin Suomen itsenäisyys.
Suomi on siis – tiukan objektiivisesti tarkasteltuna – vähän samassa asemassa kuin Israel.
Molemmat ovat esimerkiksi YK:n jäseniä ja ovat sikäli ihan oikeita valtioita. Mutta virallisia rajoja
niillä ei ole. Niiden rajat ovat nyt Yhdysvaltain sotilaallisen avun varassa.

Natotettu tässä on koko EU

Eikä tähän suomalaisilla ole oikeastaan muutenkaan nokan koputtamista. Onhan Suomen
itsenäisyys mennyt jo siinä vaiheessa, kun se lähti mukaan tähän länsi-integraatioon. Onkin vaikea
välttyä siltä vaikutelmalta, että Biden kävi tupatarkastamassa uuden aluevaltauksensa Suomessa.
Tämä ei ole muuten tarkoituksellisesti nokkava huomio. Pitäisihän olla jo muutenkin selvää, että jollakin mustalla magialla EU on muuttunut kokonaisuudessaankin Amerikan aluevaltaukseksi.
Jotenkin tämä silmänkääntötemppu tapahtui siinä vaiheessa, kun Iso-Britannia lähti EU:sta.
Kenenkä iloksi englanti jäi siinä vaiheessa kuitenkin EU:n viralliseksi kieleksi – ja jopa johtavaksi
sellaiseksi?
Kenenkä muunkaan iloksi kuin amerikkalaisten. Ja tätä kautta natottaminen – josta Biden niin
kernaasti puhuu – sujuu kuin leikki. Ainakin siihen asti, kunnes on Venäjä vastassa.
Ja jotta tämäkin realiteetti tulisi himaan oikein kunnolla, otetaan vielä lopuksi puheeksi yksi asia,
joka ainakin Ranskassa nostatti kovasti tunteita. Euroopan komission kilpailuasioiden pääosaston
johtoon nimitettiin jenkki. Fiona Scott Morton nimeltään.
Varmasti ihan hirmuisen ihana ihminen ja niin pois päin. Mutta mitä tekee jenkki EU:n yhdellä
pääkallonpaikalla? Vaikka eipä siihen ollut kai pitkäkään matka siitä, että Biden tapaili Naton
johtoon Euroopan komission johtajaa Ursula von der Leyenia (joka kuitenkin katsoi Ukrainan
sotkua ja sanoi ei).
Niin ettei tässä pelkästään Suomea natotettu. Natotettu tässä on koko EU. Ja itse asiassa koko
Eurooppa aina siihen rajaan asti, jossa Venäjä sanoi, ettei tästä mennä ylitse.