Länsi-propaganda kiihtyy EU-vaalien alla

Länsi-propaganda kiihtyy EU-vaalien alla

Kun kansa oli lukemattomien ”mielipidetutkimusten”, sekä muun eu- myönteisen propagandan avulla käännetty väkisin eu:n puolelle, luvattiin suomalaisille kansanäänestyksen yhteydessä vielä ”lisää kinkkua leivän päälle”.

Pertti Hämäläinen 28.5.2024

Mediapooli on kiihdyttänyt vähitellen propagandakoneensa toimintaa EU-vaalien alla. Mediapoolilla on takana kevään presidentinvaalien ”voitokas” hoitaminen siten, että kaikki virallisesti hyväksytyt ehdokkaat olivat kaikista keskeisistä kysymyksistä samaa mieltä ja kaikki toimittajat kysyivät ehdokkailta samoja, ennalta sovittuja kysymyksiä ennalta sovituista, soveliaiksi katsotuista asioista. Nyt tilanne on Mediapoolin kannalta hieman toisenlainen, sillä EU-vaalit järjestetään kaikissa 27 Euroopan unionin jäsenmaassa.

Tämän vuoksi EU-vaaleihin liittyvä propagandakampanja aloitettiin Suomessakin varoittelemalla muiden maiden ”populistien” ja ”venäjämielisten tahojen” uhasta ja vaarallisuudesta. Mutta nyt aivan vaalien kynnyksellä on päästy täälläkin itse asiaan ja tuttuun tyyliin on julkaistu kaikissa Mediapoolin lehdissä ”mielipidetutkimuksia”, joilla todistellaan Lännen virallisesti hyväksytyn agendan ylivoimaisuutta ja lähes kaikkien suomalaisten vankkaa tukea sille.

”Tutkimusten” mukaan jopa Vasurien kannattajat ovat innokkaimpia hyväksymään ajatuksen suomalaisten sotilaiden lähettämisestä Ukrainaan. On aikoihin eletty. Vaalijulisteessaan vasurit sanovat: ”Reilu Eurooppa kaikille, ei harvoille.” Muistetaan, että 80-luvulla Gorbatshov sanoi, että ”Meidän on luotava Eurooppa, joka tekee oikeutta kaikille”. Tuliko sellainen Eurooppa? Tänään olisi jo muistettava, että kapitalistiluokan hallitsemassa maailmassa sellaista Eurooppaa ei ole, eikä tule.

Tämän mielipidemuokkauksen, jonka nimi on NATO-Poll rahoittaa Koneen säätiö, jonka taustatahot ovat myös Suomen suurimman Mediakonsernin Sanoman omistajia, yhteistyötahoinaan totaalisesti Lännen agendan toteuttamiseen integroitu yliopistolaitos. Helsingin yliopiston sivuilla vain Amerikan kielellä saatavilla olevan, salailevan lyhyehkön tutkimushankkeen esittelyn otsikko on ”Toiminnallinen demokraattinen tuki Suomen puolustuspolitiikalle” (Dynamic democratic support for finnish defense policy), joka on käännetty myös nimellä Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan dynaaminen kannatus.  Kyse on alkujaan Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton organisoimasta mielipiteiden muokkauksesta (Nato public opinion research), jota on toteutettu eri muodoissaan Naton jäsenmaissa vuosikymmeniä, ja joka nykyään suoritetaan kaikissa Naton jäsenmaissa vuosittain ja julkaistaan ennen vuosittaista Naton huippukokousta (Pre-Summit Polling Results). Viime vuonna kyseinen huippukokous pidettiin heinäkuussa Liettuan Vilnassa ja tuleva Naton huippukokous pidetään 9.–11. heinäkuuta Washingtonissa Yhdysvalloissa. Suomi on Naton jäsenenä kokouksessa mukana kokousedustajina ainakin presidentti Alexander Stubb, ulkoministeri Elina Valtonen ja puolustusministeri Antti Häkkänen.

Aiempaan EU-propagandaan verrattuna uutta on siis se, että EU ja Nato liitetään avoimesti yhteen ja puhutaan suoraan sodankäynnistä. Euroopan unionin militarisoituminen tuodaan siis täysin avoimesti nyt esille. Näiden ”mielipidemittausten” saattelemana saadaan EU-vaalien alla aikaan sen kaltaisia julistuksia kuin ”Suomalaisten enemmistö on poliitikkoja valmiimpi lähettämään sotilaita Ukrainaan” (HS28.5) tai ”Suomalaisten mielestä Nato-jäsenyys, tuki Ukrainalle ja aseteollisuuden ylösajo Euroopassa saavat maksaa” (Mediakonserni Keskisuomalainen 28.5). Huomioitavaa on myös Mediapoolin organisoima ”tutkimuksen” julkaisemisen ajoitus kaikissa tiedotusvälineissä parisen viikkoa ennen EU-vaaleja. EU-Nato-militarismin hengen vallitessa melkein säälittävän vanhanaikaiselta vaikuttaakin Sixten Korkman, joka yrittää HS:n kolumnissaan vielä puolustella Euroopan unionin kaikkea hyvyyttä ja kauneutta menneisyydestä kumpuavin sanakääntein ”EU on arvoyhteisö, joka puolustaa demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Euroopan sosioekonominen malli nojaa markkinoiden ja hyvinvointivaltion yhdistelmään”. Kaiken ”liberaalin demokratian, vihreän siirtymän, integraation, populismin uhan” ynnä muun EU:n höttöpuheen jälkeen on Korkmaninkin sentään oltava sen verran häveliäs, että jättää viime vuosikymmenien yhden suosituimman propagandalauseen ”EU on rauhan unioni” kokonaan mainitsematta.

Eduskuntatalolla v. 1973 järjestettiin protesti EEC:a vastaan. Jo silloin ymmärrettiin EEC:n keskeinen funktio, kun vaadittiin YYA:n puolesta EEC:a vastaan. Kaikki ne pelot, joista silloin varoitettiin, ovat tänään toteutuneet (Kuva CC BY 4.0 DEED).

Tämä EU- ja Nato-propaganda on tiiviisti linkitetty samaan pakettiin ja sitä tungetaan koko Mediapoolin voimalla päivittäin meidän aivoihimme. Tarkoituksena on erilaisia prosenttilukuja ja täysin etukäteen tietoisesti rakennettuja, mielivaltaisia päätelmiä hyväksi käyttäen sekä vakuuttaa Lännen agendojen ylivoimaisuus, että murtaa viimeisten kriittisten järkien vastarinta Euroopan unionia ja Natoa kohtaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Nato-poll ”tutkimuksen” alaotsikkona oli ”EU. Myönteisimmin sotilaiden lähettämiseen Ukrainaan suhtautuvat vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat”. Koko lyhyehkössä jutussa lueteltiin kaksitoista erilaista, täysin mielivaltaista prosenttilukua, joiden avulla ”tutkimus” saatiin näyttämään uskottavalta ja jopa tieteelliseltä. Kohteena on siis kokonaan erilainen kansa ja kansakunta, kuin vielä EU-kansanäänestyksen yhteydessä syksyllä 1994, jolloin sen aikaiselle Suomen kansalle luvattiin EU:n tuovan lisää kinkkua leivän päälle. Nykyiset tarjoukset ovat kokonaan erilaisia.  Kinkun sijasta nyt tarjotaan sotaa ja aseita. Kriittisestä näkökulmasta katsottuna perusongelma on kuitenkin varsin samanlainen, kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Ei pitäisi puhua pelkästään kinkkusiivuista tai aseista, vaan Euroopan unionista ja Natosta kokonaisuutena, ja siitä mikä niiden perimmäinen tehtävä tässä maailmassa on eli miten ne liittyvät Yhdysvaltain johtaman Lännen militaristisen imperialismin ylläpitämiseen.