Lännentiellä: Suomen EEC-vapaakauppasopimuksesta 50 vuotta

Kuvassa on meneillään SKDL:n vappujuhla v.1972 Helsingin Senaatintorilla. EEC:n vastustus näkyy selkeästi, koska kaikissa vappupalloissa lukee ”Ei EEC” (Kuva Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0 DEED)

Kirj. Pertti Hämäläinen 5.12.2023

Suomen ja Euroopan talousyhteisön (EEC) välisen vapaakauppasopimuksen solmimisesta tuli kuluvana syksynä kuluneeksi 50-vuotta. Varsinaisesti sopimus astui voimaan vuoden 1974 alusta. EEC-sopimuksen valmistelu ja siitä Suomessa käyty keskustelu toimivat eräällä tavalla Suomen lännentien päänavaajana. EEC-vapaakauppasopimusta kannattivat pääoma- ja työnantajapiirien lisäksi kaikki porvaripuolueet ja sosiaalidemokraattien oikeistosiipi. EEC-vapaakauppasopimusta vastustivat ja Suomen taloudellista riippumattomuutta ja itsenäisyyttä kannattivat poliittisen vasemmiston, SKDL-SKP:n, lisäksi suuri joukko suomalaisen kulttuuri- ja tiede-elämän eturivin vaikuttajia.

EEC-vetoomus ei kääntänyt Kekkosen päätä

Aivan kalkkiviivoilla, tuntia ennen EEC-sopimuksen allekirjoittamista vastustajat luovuttivat presidentti Urho Kekkoselle 500 nimeä sisältävän adressin ”EEC-vapaakauppasopimus torjuttava”. Tämä ns. EEC-vetoomus on tänäkin päivänä komea luettelo itsenäisyysmielisistä suomalaisista kommunisteista ja vasemmistososialisteista mukaan lukien kattava läpileikkaus 1960- ja 70-luvun suomalaisen kulttuurin terävimmästä kärjestä. Ratkaisun avaimet olivat tuolloin tässäkin asiassa presidentti Kekkosen ja Keskustapuolueen taskussa. Urho Kekkosen asema oli 1970-luvun alussa vahvimmillaan. Kun vielä kovan painostuksen jälkeen demareiden vasemmisto ja ay-liike saatiin ruotuun, ei EEC-vapaakauppasopimuksen estämiselle ollut käytännössä mitään edellytyksiä. Nykyään käytössä oleva termi maalitus on lievä ilmaisu siitä painostuksesta, jota tuolloin EEC-vastustajiin kohdistettiin. Lopulta marraskuussa 1973 Eduskunta päätti äänin 141–36 sopimuksen hyväksymisestä. Vain kommunistit äänestivät vastaan.

Eduskuntatalolla v. 1973 protesti EEC:a vastaan. Jo silloin ymmärrettiin EEC:n keskeinen funktio, kun vaadittiin YYA:n puolesta EEC:a vastaan. Kaikki ne pelot, joista silloin varoitettiin, ovat toteutuneet (Kuva CC BY 4.0 DEED).

Paasikiven-Kekkosen linja EEC-ratkaisun takeena

Presidentti Urho Kekkonen oli 1970-uvun alussa päätynyt näkemykseen, jonka mukaan Suomen tuli pyrkiä tasapuoliseen kauppasuhteiden kehittämiseen sekä Neuvostoliiton (ja SEV-maiden), että lännen kanssa. Tausta-ajatuksena oli kekkoslaisen puolueettomuuspolitiikan noudattaminen tässäkin asiassa. Tämän pohjalta Suomi käynnisti virkamiesneuvottelut EEC:n kanssa joulukuussa 1971. EEC-sopimukseen liitettiin erityisesti Keskustapuolueen ja pääministeri Kalevi Sorsan johtaman punamultahallituksen ajama ponsi, jonka mukaan ”Sopimus ei sido Suomea, ja Suomen ulkopoliittinen linja, Paasikiven-Kekkosen linja, jonka keskeisenä elementtinä on 6.4.1948 allekirjoitettu YYA-sopimus, jatkuu muuttumattomana”. Ulkoministeri Ahti Karjalainen vakuutti eduskuntakeskustelussa, että ”Suomesta ei ole tulossa nyt, eikä myöhemminkään EEC:n jäsentä, ja että sopimus koskee lähes yksinomaan tullien alentamista”. Kekkoslaiset ja Sorsan hallitus pyrkivät esittämään EEC-ratkaisun yksinomaan talous- ja kauppapoliittisena. Kaikki muut mahdolliset länsisuuntautuneisuuteen liittyvät ulottuvuudet pyrittiin aktiivisesti kieltämään.

Ratkaisun väitettiin olevan puhtaasti kaupallinen

Ulkoministeri Karjalainen esitti aiemmin syksyllä 1973 eduskuntakeskustelussa hallituksen 10-kohtaisen perustelun EEC-jäsenyyden puolesta. Tähän kuuluivat mm. väitteet, joiden mukaan ”Suomi säilyttää kansallisen päätöksentekovapauden kaikissa olosuhteissa”, ”ratkaisu on puhtaasti kaupallinen”, ”Suomi ei pyri Euroopan yhteisöjen jäsenyyteen, eikä pyri osallistumaan yhteisöjen toimielinten toimintaan”. Jälkikäteen historiaa ja Paasikiven-Kekkosen linjaa voidaan toki helposti arvostella, mutta silti nykypäivän valossa voidaan aivan aiheellisesti kysyä, olivatko presidentti Kekkonen ja kekkoslaiset jo tuolloin astumassa väärälle tielle? Oliko kyseessä tietämättömyys vai Kekkosen kierous? Joka tapauksessa länsisuuntautuneisuuteen liittyvät ilmeiset vaarat eivät nousseet ratkaisevaan rooliin.

Suomi osana imperialismin järjestelmää

Todellisuudessa Suomi oli 1970-luvun alussa jo osa imperialismin kansainvälistä järjestelmää, jossa Suomelle oli kansainvälisen taloudellisen työnjaon pohjalta muotoutunut oma erityislaatuinen rooli sekä taloudellisesti, että poliittisesti eräänlaisena imperialismin järjestelmän reunamaana kuten Timo Kyntäjän sosialistiselle opintoneuvonta- ja tutkimuskeskukselle kirjoittamassa valtiomonopolistista kapitalismia analysoivassa opintoaineistossa osuvasti todettiin. Ymmärrys Suomen asemasta syrjäisenä ja puoliteollistuneena, kansainvälisessä taloudellisessa järjestelmässä työvoimaa luovuttavana maana on ollut maalaisliittokeskustan ja Kekkosen Suomea ankarasti modernisoimaan pyrkivän ”onko maallamme malttia vaurastua”-uskomuksen ja näin ollen todennäköisesti valitun EEC-linjankin takana.

EEC:n vastaisen taistelun aikana 1970-luvun alussa osattiin selkeästi myös sanoa, että ”Ei Natolle, Työllisyys turvattava”. Ymmärrettiin oikein hyvin mihin tämä EEC-sopimus johtaa. Kaikki nämä pelot ovat totta tänään (Kuva CC BY 4.0 DEED)

EEC:n laajeneminen oli pohjimmiltaan geopolitiikkaa

Pääomapiirit kuvasivat EEC-vapaakauppasopimuksen ulkopuolelle jäämistä, kuten samat piirit kuvasivat 20-vuotta myöhemmin EU:n ulkopuolelle jäämistäkin, seurauksiltaan katastrofaaliseksi elintasollemme. EEC:n historiallisena taustana olivat tunnetusti toisen maailmansodan jälkeiset Yhdysvaltain sotilaalliset ja taloudelliset edut, sekä läntisessä Euroopassa pitkään jatkunut pääomien kasaantuminen ja keskittyminen, monopolikapitalismin vaihe. Maailmansotien jälkeinen amerikkalaisen kapitalismin ja dollarin ylivalta takasivat amerikkalaiselle pääomalle ylivoimaisen aseman suhteessa eurooppalaiseen pääomaan. Tämä mahdollisti Yhdysvalloille sen, että he kykenivät samalla alistamaan eurooppalaiset amerikkalaiselle kulttuuri-imperialismille ja pakottamaan eurooppalaiset omaksumaan amerikkalaisen viihdeteollisuuden luoman modernin ”länsimaisen” so. anglo-amerikkalaisen identiteetin.

Näin Yhdysvallat ei kokenut missään vaiheessa EEC:tä uhkana. Päinvastoin tuon aikaisessa geopoliittisessa tilanteessa, Neuvostoliittoa vastaan käytävässä kylmässä sodassa, korostuivat amerikkalaisten näkökulmasta erityisesti EEC:n sotilaalliset ja poliittiset ulottuvuudet, jotka amerikkalaiset näkivät täysin yhteneväisinä omien etujensa kanssa. Näin ollen kysymys EEC ratkaisussa, kuten myös parikymmentä vuotta myöhemmin EU-ratkaisussa, oli pohjimmiltaan geopoliittinen.

Olemmehan me sentään länsimaa 

Kirjassaan Suomi ja EEC Erkki Tuomioja tulee todenneeksi EEC:n ulko-ja geopoliittisen, ja jopa edellä mainitun identiteettipoliittisen ulottuvuuden, kun hän viittaa eräässä kohdassa pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin yhteen pääideologiin Gunnar Myrdaliin. Tuomioja kirjoittaa, että ”Gunnar Myrdal on osuvasti huomauttanut, että se valtava tarmo ja vakaumus, jolla sodan jälkeistä kaupan vapauttamispolitiikkaa on länsimaissa ajettu, perustuu pääasiassa uskoon, eikä tutkimustuloksiin. Erittäin selvästi tämä on nähtävissä Suomen yhdentymiskeskustelussa, jossa myös niiden teollisuusalojen edustajat, joiden varmimmin tiedetään kärsivän menetyksiä lisääntyvän vapaakaupan seurauksena, ovat ehdottomasti puolustamassa EEC-vapaakauppaa ja perusteluksi riittää se, että ”olemmehan me sentään länsimaa”.

Kommunistit ymmärsivät EEC:n seuraukset

1970-luvun alussa käydyssä EEC-keskustelussa lähimmäksi totuutta ja tilanteen historiallista hahmottamista yltivät ainoastaan kommunistit. Valtiomonopolistinen kapitalismi opintovihossa todetaan varsin selkeästi, että ”Suomen liittyminen vapaakauppasopimuksella EEC:hen vuoden 1974 alusta lisää voimakkaasti Suomen ulkomaankaupan länsisuuntautuneisuutta. EEC on ollut alusta alkaen Neuvostoliittoa ja muita sosialistisia maita vastaan suunnattu poliittinen ja taloudellinen liitto, joka ei suinkaan edistä kaupan esteiden poistamista, vaan diskriminoi selvästi sen ulkopuolelle jääviä maita”. Esiin tuodaan myös EEC:tä edeltänyt Suomen poikkeava asema imperialistisessa järjestelmässä, joka perustui ”Suomen erikoiseen puolueettomuuspolitiikkaan”.

Kaikki joukkoliikkeet: työläiset, opiskelijat ja eläkeläiset kuuluivat 1973 EEC:n vastaiseen yhteisrintamaan. Anti-EEC-demonstration-1973 (Kuva CC BY 4.0 DEED).jpg

Suomen puolueettomuuspolitiikka imperialisteille epämiellyttävää

Tämä Suomen erikoinen puolueettomuuspolitiikka oli ”johtaville imperialisteille paljon epämiellyttävämpää, kuin Espanjan, Irlannin ja jopa Sveitsin ja Ruotsin puolueettomuus”. Suomen puolueettomuuspolitiikka perustui tunnetusti YYA-sopimukseen. YYA-sopimuksen merkityksen todettiin olevan suuri Suomen työväenluokalle ja muille monopolienvastaisille väestökerroksille, sillä ”se (YYA-sopimus) asettaa Suomen monopoleille ja äärioikeiston toiminnalle tietyt rajat. Tältä pohjalta selittyy myös Suomen valtiomonopolistiselle kapitalismille ominainen militarismin vähäinen merkitys kansantaloudessa, vaikka sijoitukset varusteluteollisuuteen sinänsä ovatkin erittäin tuottoisia monopoleille . . . ainoa keino lähentää Suomea imperialismin keskuksiin on lisätä vähitellen Suomen taloudellista riippuvuutta”.

Nyt kun EEC-vapaakauppasopimuksen solmimisesta on kulunut 50-vuotta voimme todeta, että kaikki Suomen länsisuuntautuneisuudesta maalatut kauhukuvat ovat käyneet toteen. Kuin symbolina tälle kaikelle hulluudelle viimeinenkin Suomen ja Venäjän välinen raja-asema on suljettu. Lisäämällä vähitellen Suomen taloudellista riippuvuutta, ensin EEC-vapaakauppasopimuksen puitteissa ja sitten EU-jäsenyyden myötä avautui Suomen kansalliskiihkoiselle eliitille tie koko suomalaisen yhteiskunnan militarisoimiseen aina Nato-jäsenyyteen saakka. Suomi on rämpinyt Lännen tiellä Brysselistä Washingtonin kautta Raja-Jooseppiin.

Pertti Hämäläinen

Lähteet:
HS.24.10.1973. EEC-sopimus ulkoasianvaliokuntaan. Kommunistit jäivät yksin eduskunnassa.
HS. 6.10.1973. Allekirjoitus sopimuspapereihin Brysselissä-EEC-sopimusta aletaan soveltaa tammikuussa.
HS. 2.12.2023. Kaikki itäiset rajanylityspaikat on suljettu.
Kyntäjä, Timo. (1975,2.painos). Valtiomonopolistinen kapitalismi. Sosialistinen opintoneuvonta- ja tutkimuskeskus.
Tuomioja Erkki. (1971) Suomi ja EEC.