Lakia kansanvallasta uudistetaan Venezuelassa
Matti Laitinen, julkaistu 9.12.2022.
Enemmistönä bolivaarisen Venezuelan parlamentissa oleva Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) aloitti 16.11.2022 vuonna 2006 säädetyn ja v. 2009 täydennetyn lain yhteisöneuvostoista uudistamisen. Lainsäätäjien lausuntojen mukaan nykyisillä muutoksilla pyritään kohentamaan yhteisöneuvostojen itsehallintoa ja yksinkertaistamaan niiden rekisteröintiin vaadittavaa byrokratiaa. Tämän vuoksi aloitetaan kuulemisprosessi, jossa kerätään palautetta maan 49 000 virallisesti rekisteröidyltä yhteisöneuvostolta sekä yli 3 000 kommuunilta ja muilta yhteiskunnallisilta liikkeiltä. Kansalliskokouksen oppositio ei osallistunut asiaa koskevaan äänestykseen.
Yhteisöneuvostot ja kommuunnit vaativat valtiolta lisää tukea
Yhteisöneuvostolain lisäksi useita siihen läheisesti liittyviä lakeja uudistetaan. Näitä ovat mm. kuntia, osuuskuntia, yhdyskuntataloutta ja julkista suunnittelua koskevat lait. Yhteisöjen edustajat puolestaan korostivat viime vuosien työtään Yhdysvaltojen pakotteiden ja talouskriisin ankarissa olosuhteissa. He vaativat enemmän tukea yhteisöllisille hankkeille ja valtion instituutioiden sitoutumista niihin.
Presidentti Nicolas Maduro myönsi, että maan hallitus, kuvernöörit, kaupunkineuvostot ja itse valtio eivät tue riittävästi kansanvaltaa. Hän lupasi lisää taloudellista tukea ja lainoja ruohonjuuritason liikkeille. Hän ilmaisi luottamuksensa siihen, että v. 2023 olisi kasvun vuosi Karibian kansakuntien taloudelle ja erityisesti Venezuelan yhteisöneuvostoille.
El Panal -kommuuni (Mehiläispesä) toimii Caracasissa työväenluokkaisessa 23 de Enero -kaupunginosassa. Se omaa poikkeuksellista poliittista, koulutuksellista ja taloudellista voimaa. Kommuunin perusti Alexis Vive Patriotic Force -kollektiivi, jolla on pitkä ruohonjuuritason työkokemus barriossa. Kommuunin nykyisen puheenjohtajan Anacaona Marínin mukaan: ”Hallituksen pitäisi luoda yhteisöllistä tuotantoa varten omia erillisalueita tehostaakseen ruohonjuuritason pyrkimyksiä vastustaa pääoman aineenvaihduntaa. Tarvitsemme oman laillisen infrastruktuurin ja konkreettisia suunnitelmia tehdäksemme selväksi, että kommuunit eivät ole vain Chávezin keksintö, vaan ne edustavat Venezuelan kansaa heidän eläessään ja hengittäessään.”
Yhteisöneuvostot ja kommuunit
Vuonna 2006 Venezuelan vallankumousprosessia menestyksellä puolustaneet bolivaariset piirit korvattiin 16 000 yhteisöneuvostolla. Yhteisöneuvostot ovat bolivaarisen sosialismin vallan- ja vastuunjaon perusyksikköjä. Ne ovat 150–400 perheen muodostamia paikallisneuvostoja. Ne vastaavat asuinalueensa kehityshankkeista. Valtion rahoittamat projektit kohdistuvat kunnallistekniikkaan, maatalouteen, asumiseen, koulutukseen, terveydenhoitoon, kulttuuriin, urheiluun ja sosiaalisiin ongelmiin. Suunnitelmana on korvata maan valtio- ja hallintorakenteita yhteisöneuvoston harjoittamalla alueellisella päätäntä- ja toimintavallalla. (ML)
Joulukuussa 2010 Venezuelan kansalliskokous täydensi määräenemmistönsä turvin perustuslakia kahdella uudella lailla: laki kansanvallasta sekä lain kansan- ja julkisesta suunnittelusta. Nämä lait ovat osa viidestä kansanvallan laista, jotka tähtäävät valtion suunnittelurakenteisiin siirtymiseen ja päätöksentekoon ruohonjuuriorganisaatioiden tasolla. Lakien tarkoituksena on edistää vallan hajauttamista, kollektiivista omistamista, itsehallintoa ja valtion liittoneuvoston asemaa suunnitteluelimenä. Lakien tavoitteena on suoda paikallisneuvostoille johtava asema maan julkishallinnossa ja korvata porvarillinen edustuksellinen demokratia osallistuvalla demokratialla. (ML)
Vuonna 2009 presidentti Hugo Chávez esitti ajatuksen kommuuneista bolivaarisen sosialismin rakentamisen perussoluina. Venezuelassa toimii nykyisin yhteisöneuvostojen yhteistyöeliminä 3 000 virallistettua alueellista kommuunia. Niiden jäsenet valitaan paikallisista yhteisöneuvostoista. Kommuunit perustettiin presidentti Maduron toimesta. Ne ovat bolivaarisen sosialismin peruspilareita etenkin maaseudulla. Niiden tavoitteena on vuorovaikutteisen yhteistyö kommuunien puheenjohtajien ja paikallishallinnon, valtion ja kansallisen hallituksen kanssa. Kommuunien jäsenet valitaan paikallisista yhteisöneuvostoista. Niiden toimialueeseen ovat kuuluneet laajempien projektien rahoitus ja niistä vastaaminen. Ne ovat voineet esittää ehdokkaita osavaltion hallintoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja liittovaltion virastoihin. (ML)
Lähteet:
20.11.2022 Venezuelanalysis ja ML:n omat artikkelit Venezuelasta v. 2001-2021