Italia ja samalla euroalue ajautuivat markkinoiden armoille

Italia ja samalla euroalue ajautuivat markkinoiden armoille

Italian ja samalla myös hieman Ranskan ja Saksankin asema EU:n piirissä muistuttavat Kreikan tilannetta v. 2012, mutta se on niin paljon pahempi, että siitä ei selvitäkään peitetyillä varojen siirrolla kriisimaihin, vaan kyseessä voi olla EU:n rahajärjestelmän hajoaminen ja laaja talouden lama.

Juhani Tanski (julk. Kansan ääni 6/2023)

Italian talouden vakavin ongelma on krooninen talouskasvun puute. Italian talouskasvu on ollut euroalueen heikoimpia koko euron historian ajan. Italian talouden kasvu loppui, kun maa liittyi yhteisvaluuttaan.

Roskalainaluokkaan putoaminen uhkaa Italiaa.

Markkinoita huolettaa etenkin valtionvelka, joka paisuu paisumistaan. Huoli näkyy jo Italian koroissa. Kolmanneksi suurimman euromaan luottoluokitukset ovat vaarassa heikentyä. Italian kannalta ratkaiseva päivä oli edessä 17.11. 2023, jolloin luottoluokittaja Moody’s olisi voinut pudottaa sen roskalainaluokkaan. Moody’sin mukaan Italia uhkaa tippua roskalainaluokkaan. Italia ei saisi enää rahaa markkinoilta. Monet eivät usko EKP:n tulevan tällä kertaa apuun.

Italiasta tuli myrskyvaroitus

Uutta yhteisvelkaa ja eurobondeja ajetaan nyt tosissaan. EU-talouskomissari Paolo Gentiloni: ”Meidän on käynnistettävä uusi yhteisvelka siihen mennessä, kun EU:n elvytyspaketin aikaraja tulee vastaan vuonna 2026.” Samaa toitottaa EKP:n johtokunnan italialaisjäsen Fabio Panetta: yhteisvelkaa ja eurobondeja tarvitaan erityisesti kasvavien geopoliitisten jännitteiden takia.

Jättiyllätys Italialle luottoluokittajalta

Italia vältti täpärästi putoamisen roskalainaluokkaan. Katseet kohdistuvat nyt Euroopan komissioon, jonka käsissä on maan elvytyspotin tulevaisuus. Italian vvm. Giancarlo Giorgetti hehkutti tiedotteessaan tyytyväisyyttään Moody’sin päätökseen. Luottoluokittaja Moody’s on yllättäen nostanut Italian luottoluokitusnäkymät negatiivisista vakaiksi. Samalla se toisti Italian ”Baa3”-luottoluokituksen.

Luokitusnäkymien nosto on suuri yllätys, sillä Moody’s varoitti aikaisemmin Italiaa roskalainaluokkaan putoamisesta. Sen odotettiin pitävän luokitusnäkymät nyt ennallaan tai ekonomistien pahimmassa skenaariossa pudottavan Italian roskalainaluokkaan.

Eduskuntatalolla v. 1973 protesti EEC:a vastaan. Jo silloin ymmärrettiin EEC:n keskeinen funktio, kun vaadittiin YYA:n puolesta EEC:a vastaan. Tänään sekä talouspolitiikka, että turvallisuuspolitiikka osoittavat, että kaikki ne pelot, joista silloin varoitettiin, ovat toteutuneet. Nato ja EEC:n seuraaja EU vaarantavat maamme talouskehityksen ja turvallisuuden (Kuva CC BY 4.0 DEED).

Samalla Moody’s varoittaa velkavuoresta

Italia on toiseksi velkaantunein EUja euromaa Kreikan jälkeen. ”Elvytysvälinevarojen investoinnit tukevat Italian suhdannenäkymiä vuoteen 2026 asti, vaikka edelleen on olemassa merkittävä riski siitä, ettei Italia pysty hyödyntämään suunnitelman resursseja parhaalla mahdollisella tavalla. Koska kestävä julkisen talouden vakauttaminen tulee olemaan poliittisesti haastavaa, Italian velkataakka pysyy erittäin korkeana ja rajoittaa julkisen talouden vahvuutta”, luottoluokittaja kirjoittaa raportissaan.

Moody’s ennakoi Italian velkasuhteen pysyvän noin 140 % koko vuosikymmenen. Se ennakoi talouskasvun olevan samalla jaksolla keskimäärin 0,8 %. Vuosikymmenen lopulla luottoluokittaja ennakoi Italian velkasuhteen lähtevän uuteen nousuun muun muassa väestön ikääntymisen takia.

Kohonneista luokitusnäkymistä huolimatta Italian tilanne on luottoluokittajan silmin katsottuna edelleen erittäin heikko. Esimerkiksi velkakestävyyden romahduksesta varoitetaan katsauksessa vähintäänkin rivien välissä.

Tämä on tilanne nyt

Moody’sin oli nyt pakko joko nostaa luokitusnäkymiä tai pudottaa Italia roskalainaluokkaan. Tämä johtuu siitä, että se pudotti Italian luottoluokitusnäkymät negatiivisiksi jo viime vuoden elokuussa sen jälkeen, kun Mario Draghi ilmoitti eroavansa pääministerin paikalta. Sen jälkeen se on jo kaksi kertaa siirtänyt luokituksen päivitystä, vaikka tyypillisesti luokitus muuttuu noin 6–12 kuukauden kuluttua luokitusnäkymien muuttumisesta. Markkinoilla arvioidaan yleisesti, että Italian roskalainaluokitus olisi ollut kova päätös, jonka aiheuttama turbulenssi olisi ravistanut koko euroaluetta. Moody’s perustelee Italian luokitusnäkymien nostoa ennen muuta maan pankkien vakaalla tilanteella sekä EU:n elvytysvälineestä tulevien varojen potentiaalilla. Myös vahva teollisuus, kotitalouksien korkea varallisuus ja yksityisen sektorin matala velkaantuminen auttavat Italiaa.

Kaikki on nyt EKP:n käsissä

Kahden muun suuren luottoluokittajan Fitchin ja Standard & Poor’sin tavoin Moody’s laittaa toivonsa EKP:hen. ”Italian luokituksessa otetaan huomioon EKP:n uskottava sitoutuminen kaikkien saatavilla olevien työkalujen käyttöön, joilla se voi reagoida Italian valtionlainojen korkojen nousuun. Tämä rajoittaa Italian altistumista erittäin korkealle markkinastressille. Italian politiikan tehokkuuteen liittyvät haasteet pitävät maan luottoprofiilin riippuvaisena EKP:n uskottavan suojan olemassaolosta”, se toteaa raportissaan. Kaikki 3 suurta luottoluokittajaa varoittavat Italiaa yhdessä myös siitä, että maa on vaarassa ajautua EU:n alijäämämenettelyyn, kun velkakurisäännöt otetaan takaisin käyttöön ensi vuoden alussa. Suurin ongelma olisi silloin se, EKP ei voi käyttää esimerkiksi korkoerojen hillintään tarkoitettua TPI-välinettään alijäämämenettelyssä olevan maan auttamiseksi.

Euroopan komissio varoitti Italian tilanteesta

Komission mukaan Italian velkasuhde tulee paisumaan kahden seuraavan vuoden aikana ja julkisen talouden alijäämä nousee ennakoitua korkeammaksi. Komissio ennustaa alijäämän olevan vuonna 2025 >4 %, kun Italian hallituksen arvio on 3,5 %.

Mitä tämä tarkoittaa Suomelle?

Moodys’in lehmän käännös todistaa mielestäni, että EKJP ja EU:n komissio ovat ilmoittaneet luokituslaitoksille, että EU-maat maksavat Italian erääntyneet velat. Suomessa ei tietääkseni ole hiiskuttu sanaakaan, että EU:n jäsenmaat, jotka ovat hoitaneet talouttaan hyvin – Suomi, Ruotsi, Tanska, Hollanti, Itävalta – maksavat kaikkein eniten Italian velkoja.

Miten käy Italian?

Italiaa uhkaa sama kohtalo kuin Kreikkaa aiemmin: sijoittajat alkavat karttaa maan velkapapereita. Investpankki Goldman Sachs ja yhdysvaltalainen pankki Citi ovat jo varoittaneet Italiaa siitä, että sen korkoero Saksan velkapapereihin voi kasvaa rajusti. 10-vuotisten valtionlainojen korkoeron odotetaan repeävän 250 pisteeseen, jos pudotus roskalainaluokkaan toteutuu. Italian keskuspankki arvioi kriisirajan olevan 200 pisteessä. Tuo raja on hienoisesti jo ylittynyt. Italia on nousemassa velkaantuneimmaksi euromaaksi Kreikan ohi.

”Tohtori Tuho” maalailee jo seuraavaa shokkia

Suurin euromaa Saksa on jo taantumassa. Ranskalta ja Italialta odotetaan 0-kasvua. EKP:n kellokkaat toteavat: ”talouskuva on huolestuttava”. ”Tohtori Tuhona” tunnettu mm. globaalin finanssikriisin oikein ennustanut talousprofessori Nouriel Roubini on huolissani myös Saksan ja Ranskan tilanteesta: ”Euromaiden on supistettava velkaantumistaan. Oletettavasti tulee uusi globaali shokki, johon liittyy todellinen maailmanlaajuinen taantuma.”

Joseph Stiglitz: Uusi velkakriisi on todennäköinen

Talousnobelisti Stiglitz sanoo: ”Uusi maailmanjärjestys on jo totta. Silloin olemme kaikki tuhoon tuomittuja”. Hän varoittaa uudesta velkakriisistä: ”Rehellisesti sanoen tämä on melkoinen sotku”.

Kolme asiaa tekee euroalueen tilanteesta vaikean: EKP:n talvesta tulee poikkeuksellisen vaikea, Jos tilanne kärjistyy, se ravisuttaa kaikkia euromaita. Rajusti laukkaava inflaatio ei salli huokaista helpotuksesta, ja uusia huolenaiheita ilmaantuu koko ajan.

EKP:n pomo Christine Lagarde nosti esiin Lähi-idän tilanteen vaikutuksen raakaöljyn hintaan. Raakaöljyn kallistuminen voi vauhdittaa euroalueen inflaatiota pahimmassa tapauksessa jopa 1 prosenttiyksiköllä.

Lisäksi EKP varautuu kaikessa hiljaisesti reagoimaan Italian tilanteeseen. Italian luottoluokitukset päivittyvät marraskuun aikana ja vaarana on roskalainaluokkaan putoaminen. Jos korkoero Saksaan levenee nykyisestä, keskuspankki todennäköisesti joutuu puuttumaan tilanteeseen. EKP:n ex-pääekonomisti Peter Praet ja Kansainvälisen järjestelypankki BIS:n raha- ja talouspoliittisen osaston johtaja Claudio Borio pitävät uutta euromaiden velkakriisiä mahdollisena.

”Valtioiden velkaantuminen on suurin uhka rahoitusvakaudelle ja makrotaloudelle”. Italian velkasuhde pysyy 140 % ainakin vuoteen 2028 asti. Tilanne on räjähdysherkkä ja markkinat voivat pian testata, miten valmis EKP on tukemaan Italiaa. Jos tilanne kärjistyy, se voi ravisuttaa kaikkia euromaita esim. valtionlainojen korkojen kovan nousun kautta. Lisäksi EKP:n mahdolliset voimakkaat tukitoimet vauhdittavat inflaatiota entisestään. Se tietäisi jatkoa korkojen nousulle ja voisi olla myrkkyä kaikille rankasti velkaantuneille euromaille.

Epävarmuus on nyt EKP:n pääviesti

EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde: “Epävarmuus oli pääviesti, jota EKP välitti markkinoille. ”Euroalueen taloustilanne heikkenee nyt voimakkaammin ja nopeammin kuin EKP on ennakoinut. Samaan aikaan kuitenkin Israelin ja Gazan tapahtumat sekä öljyn hinnan vuoristorata muistuttavat kaikkia inflaatioennusteiden epävarmuudesta ja epätarkkuudesta. ’Jos olet epävarma, pidä tauko’, on periaate, jota EKP nyt noudattaa”. EKP ei koskaan aiemmin ole ollut yhtä huolissaan euroalueen talouskehityksestä kuin juuri nyt.

EEC:n vastaisen taistelun aikana 1970-luvun alussa osattiin selkeästi myös sanoa, että ”Ei Natolle, Työllisyys turvattava”. Ymmärrettiin oikein hyvin mihin tämä EEC-sopimus johtaa. Kaikki nämä pelot ovat totta tänään.  (Kuva CC BY 4.0 DEED)

Yhteisvaluutan kriisi olisi haaste Suomelle

Ainakin Ranska ja Italia ajavat uutta yhteisvelkaa kuin käärmettä pyssyyn EU:n velkamaiden velkojen maksuun ja Ukrainan sodan tukemiseen. Orpon hallituksen ohjelmassa on yhteisvelan ja -bai-out -toimien kielto eli EU:n (ja Suomen) perustuslain mukaisesti. Yhteisvelka oli persujen kynnyskysymys hallitukseen menolle. Vaihtoehtoja lienee kaksi: joko hallitus hajoaa tai ainakin hallituspuolueet ja luultavasti osa oppositiostakin joutuu kääntämään takkia.

Nykyinen työministeri Arto Satonen kirjoitti Aamulehdessä 1.6.20: ”Suomen rahoilla ei pidä ryhtyä elättämään vaurasta kansaa. Koronaviruksesta kärsiville maille voi antaa lainaa. Komissio on ehdottanut 750 mrd € elvytysrahastoa… Kyse ei ole avusta vaan lainasta… Italiassa harmaa talous ja korruptio rehottaa. Italialaisten kotitalouksien nettovarallisuus oli 275 000 € vuonna 2014 (paljon korkeampi kuin Suomen kotitalouksilla). Italia voisi parantaa omaa luottamustaan rahoittajien silmissä vahvistamalla julkista talouttaan. Yksi keino olisi ottaa väliaikaisesti käyttöön varallisuusvero.” Tulevaisuus näyttää pitääkö Satonen missään asiassa lupauksiaan”.

On myös kiintoisa nähdä, miten persujen ja kokoomuksen kannattajat reagoivat siihen, että hallitus alkaa makselemaan Italian velkoja vastoin äänestäjille annettuja lupauksia.