Israelin miehityksen todistaminen omin silmin – Millainen oli matka Palestiinaan?

Cilla Maria 4.2.2023

Matkustin tammikuussa Jordaniaan, josta lähdin käymään myös rajan toisella puolella Israelissa. Israel ei Eilatin koralliriuttaa lukuun ottamatta ollut mikään must see -kohde, mutta sitä kautta oli mentävä, koska halusin Palestiinaan. Olen reissannut 44 maassa, ja Palestiina oli jo pitkään ollut bucket listillä. Gazaan ei turisteilla ole asiaa, mutta Länsirannalle pääsee suht helposti. Israelin maahantulokuulustelussa tästä ei tietenkään kannata mainita mitään.

Olen seurannut Palestiinan jatkuvasti pienenevää valtiota kansalaisjärjestöjen ja uutisten kautta, mutta vasta paikan päällä tajusi, kuinka vähän maasta enää on jäljellä. Länsirannalla on vain pieniä rippeitä ja yksittäisiä murusia, jotka ovat Palestiinalaishallinnon alaisuudessa. Tästä kertoo esimerkiksi se, että bussimatka Eilatista kulki Kuolleenmeren rannikkoa pitkin Jerusalemiin, vaikkei israelilaisella bussiyhtiöllä olisi pitänyt olla mitään valtaa ajaa Länsirannan ja Palestiinan pääkaupungin eli Itä-Jerusalemin halki.

Raskaasti vartioitu Jerusalem

Ensimmäinen etappi oli Jerusalem ja siellä vanhakaupunki, jonka niin ikään pitäisi kuulua Palestiinalle. Israel pitää kuitenkin Jerusalemia pääkaupunkinaan, ja asevoimien läsnäolo oli erittäin näkyvää. Rynnäkkökiväärein varustettuja Magav-joukkoja käveli ja seisoskeli ympäri kaupunkia, ja osalle pyhistä paikoista, kuten Temppelivuorelle ja Itkumuurille pääsi vain turvatarkastuksen kautta. Muslimeille oli eri kulkuportit Temppelivuoren moskeijoille. Minultakin tentattiin muutaman kerran, olenko muslimi, ja passia joutui näyttämään usein.

Israelissa myös esimerkiksi ostoskeskuksiin ja bussiasemalle joutui menemään läpivalaisun kautta. Kaukoliikenteen busseissa matkusti nuoria varusmiehiä rynkyt kaulassa. Huoltoasemalla saattoi törmätä pistooli vyöllä kulkevaan asiakkaaseen tai kadulla Uzeja kantaviin turvallisuuspalvelun joukkoihin. Sotilashelikopterit olivat myös tuttu näky taivaalla.

Visiitti Betlehemiin

Tämä kaikki oli kuitenkin pientä verrattuna siihen, millainen operaatio oli kulkea Israelin ja Palestiinan välillä. Länsirannalla päävierailukohteeni oli Betlehem, johon pääsee suht helposti Jerusalemista paikallisbussilla. Bussi jättää ihmiset Betlehemin apartheid-muurille, jonka toiselle puolelle joutuu kulkemaan jalkaisin tarkastuspisteen läpi.

Menomatka oli vielä jokseenkin helppo, mutta paluumatkalla joutui menemään turvatarkastuksen, kalteriporttien sekä tunnistautumisen kautta. Israelin sotilas kyseli mm. asuinpaikkaani. Palestiinalaiset pääsevät läpi ainoastaan Israelin myöntämällä kulkuluvalla. Palestiinan puolelta ei voi myöskään ajaa Israeliin autolla ilman erityislupaa. Nämä ovat vain yksittäisiä esimerkkejä Israelin harjoittamasta kontrollista Länsirannalla.

Minulla oli ensimmäisenä päivänä Betlehemissä muurilta palkattu palestiinalainen kuski, Khaled, joka esitteli kaupunkia ja käytti myös Betlehemin ulkopuolella Kidronin laaksossa. Hän puhui onneksi sen verran englantia, että saimme keskusteltua Palestiinan tilanteesta. Puheenaiheet sivusivat mm. Israelin uutta oikeistolaista hallitusta, jota Khaled kutsui terroristihallitukseksi.

Kuristusote kiristyy vuosi vuodelta

Israel on jo pitkään hallinnut palestiinalaisten veden- ja sähkönjakelua. Palestiinalaisten kodit pystyykin tunnistamaan siitä, että niiden katoilla on vesisäiliöt, osalla myös aurinkopaneelit. Suosittua on käyttää muovisia vesisäiliöitä, sillä ne on kuulemma helpompi paikata kuin metalliset – Israelin joukot kun ammuskelevat säiliöihin toisinaan reikiä huvin vuoksi.

Israelissa vettä käytetään keskimäärin 400 litraa päivässä per henkilö, kun osa palestiinalaisista joutuu sinnittelemään 10 litralla. Olikin todella härskiä nähdä, miten Jerusalemissa pestiin kadulla roskiksia puhtaalla vedellä, kun muurin toisella puolella vettä joudutaan säännöstelemään jatkuvasti.

Kun yövyin brittiläisen katutaiteilija/aktivisti Banksyn perustamassa hotellissa Betlehemin muurin vieressä, näin siellä sijaitsevassa miehitysmuseossa myös vesiputkiston tilan. Israelissa on uudet isot putket, kun taas Palestiinassa risteilee edelleen vuosikymmeniä vanhat ruostuneet parin sentin paksuiset putket.

Vaikka rakennuskanta on osittain uutta ja modernia, on muu infrastruktuuri edelleen huonoa. Israel on rakentanut miehitetylle Länsirannalle omaan käyttöönsä uusia moottoriteitä, mutta vieressä kulkevan “turva-aidan” ja piikkilanka-aitojen takana kulkee palestiinalaisille tarkoitetut hiekkapäällysteiset kärrypolut.

Näin Länsirannalla bussin ikkunasta myös maasta juurineen revittyjä oliivipuita ja taatelipalmuja isoissa kasoissa. Myöhemmin selvisi, että Israelin joukoilla on ollut tapana aidata palestiinalaisten maatilat, jotta viljely olisi mahdotonta. Sen jälkeen maa-alueet pakkolunastetaan sillä perusteella, että maa siirtyy valtion omistukseen, jos sitä ei ole viljelty yhtäjaksoisesti kymmentä vuotta.

Yleinen hintataso on hyvin korkea paikalliseen tulotasoon nähden – esimerkiksi bensalitra maksaa kaksi dollaria. Mitä terveydenhuoltoon tulee, palestiinalaiskaupungeissa on sairaaloita, mutta lääkkeiden ja lääkinnällisten tarvikkeiden saatavuus on heikko. Totaalisaarron kohteena olevan Gazan puolella tilanne on Länsirantaa vielä paljon ankeampi ja karumpi. YK:n pakolaisjärjestö UNRWA tarjoaa palestiinalaisille mm. terveyspalveluja, mutta ei sekään ihmeisiin pysty.

Kysyin Khaledilta myös koulutuksesta, johon hän vastasi, että koulutuksen taso on melko vaatimaton ja yksityiset oppilaitokset ja yliopistot ovat todella kalliita. Hänen omat poikansa olivat onneksi saaneet opiskeltua itselleen yliopistotutkinnot sekä Betlehemin yliopistossa että Euroopassa, mutta työllisyysnäkymät ovat huonot.

“Sumud” auttaa jaksamaan

Arabiankielinen sana sumud tarkoittaa vahvaa sietokykyä. Se on palestiinalaisten kulttuuriin sisältyvä piirre ja toisaalta myös poliittinen taktiikka. Vaikka miehitys ja saarto on kuinka raakalaismaista, ei periksi anneta eikä omaa maata jätetä. Kotimaan puolesta ollaan valmiita taistelemaan, ja arkielämästä pyritään tekemään parasta mahdollista olosuhteisiin nähden. Viime vuosina taistelu etenkin Fatahin hallitsemalla Länsirannalla on muuttunut rauhanomaiseksi, mutta tämä ei ole hillinnyt Israelin mielivaltaa millään tavalla.

Länsirannan katutaiteessa näkyy maansa puolesta ja miehittäjän harjoittaman silmittömän tuhoamisen vuoksi kuolleita palestiinalaisia. Esimerkkeinä mainittakoon Israelin luoteihin toukokuussa 2022 kuolleen toimittaja Shireen Abu Aklehin suuri muraali muurissa ja ympäri Betlehemiä maalatut 15-vuotiaana Aidan pakolaisleirillä ammutun Saleh al-Amareenin muotokuvat.

Lisättäköön kuitenkin, että on suuri virhe pitää palestiinalaisia uhreina. He ovat ennemminkin vahvoja selviytyjiä. Maassa on hyvin elinvoimainen kulttuuriperinne, ja vaikka koulutukseen ei kaikilla olekaan varaa, on yhteiskunnassa merkittävää monitieteellistä osaamista, mikä näkyy mm. uusien kestävien energiamuotojen ja rakennusmateriaalien kehittelyssä. Esimerkiksi Gazassa on kehitetty oliiviöljyn tuotantoprosessissa syntyneestä kasvijätteestä energiatehokkaita pellettejä. Se auttaa selviämään paikoin ankarastakin energiapulasta.

Sumud näkyi selkeästi myös Betlehemissä. Lapset temmelsivät kaduilla iloisesti ja lähestyivät rohkeasti hymy huulilla. Tämä pisti omaan silmääni, sillä olen toiminut jonkin verran vapaaehtoisena sodan jaloista tulleiden pakolaisten kanssa, ja monet esimerkiksi Afganistanista ja Syyriasta tulleista lapsista ovat ainakin alkuun olleet hyvin varautuneita ja apeita, ja heidän leikeissään on näkynyt väkivalta.

Betlehem oli ehdottomasti yksi miellyttävimmistä kohteista koko reissun aikana. Ihmiset olivat ystävällisiä, vieraanvaraisia ja kohteliaita. Kaduilla kuljeskellessa kutsuja sateli mm. kahville ja katsomaan lasinpuhallusta. Samanlaista ystävällisyyttä sain kokea myös Jordanian puolella Ammanissa ja Ma’anissa, kun taas esimerkiksi Israelissa ortodoksijuutalaisten vastaanotto oli melko kalseaa. Ei minulla silti ole mitään periaatteellista Israelin kansalaisia tai tavallisia juutalaisia vastaan, koska on heissäkin porukkaa, joka ei hyväksy hallituksen sortoa tai kannata sionismia. Osa israelilaisista on alkanut myös kieltäytyä pakollisesta armeijasta.

Matkailu Palestiinassa

Jos kiinnostusta Lähi-idän matkailuun löytyy, suosittelen ehdottomasti käymään Länsirannalla. Jerusalemin ja Betlehemin turvallisuustilanne on ihan hyvä, mutta esimerkiksi Hebronissa, Jeninissä ja Nablusissa on esiintynyt viime aikoina väkivaltaisuuksia Benjamin Netanyahun uuden hallituksen vuoksi. Jotkut ovat jopa epäilleet kolmannen intifadan eli kansannousun alkavan pian, mutta tällaista ei ainakaan paikallisten kanssa käymistäni keskusteluista tullut ilmi. Vaikea sanoa, mikä tilanne Gazan puolella on, sillä Hamasin alueella tilanne on kärjistynyt paljon kovemmaksi.

Minusta on surullista, että suurin osa Israeliin matkaavista länkkäreistä jättää käymättä Palestiinassa tai vierailee ainoastaan Betlehemin ”Jeesus-kohteissa” israelilaisten turistioppaiden kanssa. Tämä on suoranainen tuki Israelille, sillä pikavisiiteistä ei jää shekeliäkään Palestiinan puolelle. Mutta ihan Jerusalemissa matkatessakin voi osoittaa tukensa miehitetylle osapuolelle suosimalla arabien ravintoloita ja kauppoja.

Majoitusta varatessa on hyvä tarkistaa netistä löytyvistä kartoista, ettei majapaikka ole Israelin siirtokuntien alueella, joita on tällä hetkellä lähes 150. Siirtokunnan tunnistaa myös hepreankielisestä nimestä. Esimerkiksi Itä-Jerusalem ei enää automaattisesti tarkoita palestiinalaisaluetta, vaan siellä sijaitsee mm. Geva Binyaminin ja Ma’ale HaZeitimin laittomat siirtokunnat. Palestiinan puolella on hyvä käyttää vettä ja sähköä säästeliäästi. Matkamuistoja, kuten käsitöitä kannattaa ostaa vaikkapa Betlehemissä palestiinalaisten kulttuuriperinnön keskuksesta.

Tärkeitä matkavarusteita ovat myös hymy, kohteliaisuus ja avoin mieli. Joka paikassa on turvatarkastuksia, ja kadut, korttelit ja pyhät paikat saattavat sulkeutua milloin tahansa. Esimerkiksi eräänä päivänä Temppelivuorelle ei päässyt ennen kuin ortodoksijuutalaiset olivat saaneet rukouksensa päätökseen läheisellä kadulla. Jäimme muutaman muun kanssa jumiin Israelin tarkastuspisteelle, eikä siinä auttanut muu kuin odotella. Sotilailta ei saanut kysyä mitään, ja he komensivat ankaralla äänellä ihmisiä pysymään paikoillaan.

Kannattaa varautua siihenkin, että jossain vaiheessa joutuu Israelin joukkojen kuulustelemaksi ilman mitään syytä. Siitäkin selviää yleensä nopeasti, kun vastaa kysymyksiin rauhallisesti eikä kerro mitään ylimääräistä. Sotilaiden asenne muuttui heti ystävälliseksi, kun he kuulivat minun olevan Suomesta. Mutta vaikka minua kohdeltiin pääasiassa hyvin, jyskytti takaraivossa silti se hirveä vääryys, mikä alueella vallitsee. Ja vaikka olisi kuinka “vain turisti”, on silmien sulkeminen todellisuudelta pahinta mitä palestiinalaisille voi tehdä.