Euroopan unioni – 70 vuotta valehtelua eurooppalaisille (osa 3)

Tässä kirjoitussarjassa kuvataan, miten Euroopan unionia on histo­riansa alusta lähtien näihin päiviin saakka perusteltu valheilla ja historiallisten tosiasioiden vääristelyllä. Ensimmäisessä osassa (KÄ 5/21) kerrottiin Euroopan unionin ydinvalheesta, Schumanin julistuksesta, jota pidetään Euroopan taloudellisen yhdentymisen perusasiakirjana. Toisessa osassa (KÄ 6/21) käsiteltiin eu-propagandassa ehkä yleisimmin toistettua väitettä, että EU on rauhan unioni. Kirjoitussarjan kolmannen osan nyt ilmestyessä valhelauseet EU:sta rauhan unionina näyttävät todellisen, synkän traagisen sisältönsä EU:n käydessä täysimittaista sotaa Venäjää vastaan. Kyse ei ole ainoastaan taloussodasta, vaan entistä rajummaksi yltyvästä vihasta ja militarismista, sekä päivittäisistä suurista asetoimituksista Ukrainaan. Tässä kolmannessa osassa käsittelen demokratian tilaa EU:ssa. Vaikka EU haluaa näyttäytyä koko muulle maailmalle demokratian, arvojen ja oikeusvaltion mallina, osoittautuu se kriittisessä tarkastelussa täydelliseksi valheeksi. EU edustaa demokratian rappiotilaa.

Euroopan unioni ei ole demokraattinen

Ranskalainen oikeusoppinut Christophe Beaudouin kuvaa muutama vuosi sitten ilmestyneessä EU:ta käsittelevässä teoksessaan, miten EU on tietoisesti oikeuteen nojautumalla tehnyt mahdolliseksi talouden ylivallan politiikasta. Beaudouinin mukaan EU ei ole valtioiden liitto, eikä oikeastaan liittovaltiokaan, vaan juridinen rakennelma. Erilaisille sopimuksille (Rooma, Maastricht, Lissabon jne.) ja säädöksille perustuva ja rakenteeltaan hyvin epämääräinen. EU on tarjonnut avoimen pelikentän suuryrityksille ja niiden lobbareina toimiville yksityisille konsulttifirmoille, ”kansalaisjärjestöille” (jotka ovat useimmiten suursijoittajien tai suoraan suuryritysten rahoittamia), sekä suurelle joukolle juristeja.

EU:lle hyvin läheisen ”yhteistyö­tahon” muodostaa globaalin kapitalismin ja läntisen imperialismin monenkeskisen verkoston osana toimivat ylikansalliset epädemokraattiset organisaatiot, kuten Maailman talousfoorumi (World Economic Forum) WEF ja Bilderberg-ryhmä. Nämä erittäin voimakkaat painostustahot ajavat omat etunsa ja agendansa ylikansallisen EU:n agendaksi. EU kykenee puolestaan tukeutumaan näihin tahoihin pyrkiessään esimerkiksi laajenemaan tai syventämään integraatiotaan tai muuten ohjaamaan poliittisia valintojaan, koska nämä tahot tarjoavat sille ylikansallisen, EU:ssa mukana olevat jäsenvaltiot ylittävän kumppanuuden.

Eurooppalaisten valtioiden ja niiden demokratioiden horjuttaminen onkin yksi keskeisimpiä EU:n vallankäytön strategioita. EU-eliitin ja eurooppalaisten kansalaisten välillä ei ole mitään yhteyttä. EU-eliitti ei tarvitse kansaa tai kansalaisia kuin korkeintaan joka viides vuosi EU-parlamentin näytösvaalien aikaan, jos silloinkaan. EU ei rakenna eurooppalaisuutta, vaan globaalisuutta, avoimia markkinoita, joissa kaikki on vaihdettavissa.

Mitä juridinen rakennelma tarkoittaa?

Juridisessa rakennelmassa kyse ei ole missään tapauksessa siitä, että EU:n oikeusjärjestys ja EU:n tuomioistuimet olisivat jotenkin taloudellisista markkinoista erillään. Päinvastoin ne ovat syntyneet markkinoista ja niitä oikeuttamaan ja niiden laajenemista edesauttamaan. Euroopan unioni ymmärrettynä oikeudellisena rakennelmana tarkoittaa marxilaisessa terminologiassa juridista päällysrakennetta ja EU:n ”vapaat markkinat” puolestaan yhteiskunnan taloudellista rakennetta.

Kyseessä on Euroopan unionin oikeusjärjestyksestä, normeista ja erilaisista säädöksistä muodostuva näennäisoikeudellinen hallintohimmeli, jonka avulla toteutetaan kapitalistisen talouden ylivaltaa. Marxin mukaan ”yhteiskunta ei perustu lakiin. Päinvastoin lain täytyy perustua yhteiskuntaan, sen täytyy olla yhteiskunnan yleisten, vallitsevasta aineellisesta tuotantotavasta johtuvien etujen ja tarpeiden ilmausta…”. Kun Euroopan unioni ymmärretään juridisena rakennelmana, sen täytyy siis olla vallitsevasta kapitalistisesta tuotantotavasta johtuvien etujen ja tarpeiden ilmausta. Miten nämä kapitalistien edut ja tarpeet sitten käytännössä toteutuvat EU:n oikeudellisessa rakenteessa ja sen kautta?

Kansojen suvereniteetin loppu

EU:n keskeisenä tavoitteena on ollut kansojen suvereniteetin ja itsenäisten valtioiden lakkauttaminen. Tähän on liittynyt läheisesti edellä kuvattu valtion horjuttaminen ja julkisen sektorin laajamittainen alasajo. Kansan suvereniteetin ja demokraattisten prosessien tilalle on tuotu markkinamekanismia jäljittelevä ja sitä palveleva ”vapaiden virtausten” ajattelu, jota toteutetaan EU:n ”perusvapauksissa” pääomien, tavaroiden palveluiden ja työvoiman ”vapaassa” liikkuvuudessa.

Anglo-amerikkalaisesta kapitalismia oikeuttavasta ajattelusta on EU:n käytäntöihin siirretty suoraan utilitaristinen laki ja talous (Law and Economics) menetelmä, jossa pyritään panostamaan EU-lainsäädäntöön ja oikeudenkäyttöön mahdollisimman toimivien markkinoiden aikaansaamiseksi. Toinen menetelmä on ollut uusliberalismiin usein liitetty uusi julkisjohtaminen (New Public Management), jossa lähes kaikki julkisen sektorin, valtion ja kuntien, toiminnot pyritään muovaamaan mahdollisimman pitkälle yritysmaailman kaltaisiksi, vaikka osa niistä säilyisikin julkisen sektorin tuottamina. Suomessa tämä muutos käynnistyi jo EU-jäsenyyttä valmisteltaessa ja kiihtyi 1990-luvulla EU-jäsenyyden myötä.

EU on globaalin hallinnan laboratorio

Euroopan unionin järjestelmä ei perustu vain EU:n yhteismarkkinoihin, vaan yhä enemmän globaalin kapitalismin ”markkina-alueeseen”. Tämän vuoksi aiemmin demokratiaan kuuluviksi katsotut instituutiot ovat Beaudouinin mukaan saaneet väistyä globaalin hallinnan tieltä: hallituksista on siirrytty hallintaan, laeista ohjaukseen, kansan edusta yksityiseen etuun, yhteishyvästä yksityisten (pörssi-) voittojen hamuamiseen, valtiollisesta alueesta rajattomaan (markkina-) tilaan. EU-komission ex-puheenjohtaja, nykyään Gavin ylikansallisena rokotelobbarina työskentelevä José Manuel Barroso ehti jo ennen koronakriisiä ja Ukrainan sotaa julistaa EU:n globaalin kapitalismin esitaistelijaksi. Barroson mukaan ”EU on rajat ylittävän ylikansallisen yhteistyön laboratorio ja näin ollen luonnollisesti esiintyy globaalin hallinnan esitaistelijana”.

Suomalaiset globaalin hallinnan verkostoissa

Tämä kuva nykyisestä EU:sta vain vahvistuu, kun katsotaan miten syvälle maailmanlaajuisen kapitalismin hallinnan verkkoihin pelkästään esimerkiksi Suomen ”johtavat” poliitikot ovat sotkeutuneet. Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko ovat tunnetusti Maailman talousfoorumin (WEF) aivopeseminä ”nuorina globaaleina johtajina” täysin ylikansallisen kapitalismin näkymättömien käsien etäohjauksessa.

Tragikoomiselta näyttävän Suomen presidenttipelin kärkikymmenikössä ei liene tällä hetkellä ketään, joka ei ole jollain tavoin WEF:n, Bilderberg-ryhmän tai muiden vastaavien kapitalismin instrumenttien ohjauksessa. Mediapoolin voimakkaasti tukemana seuraavaksi presidentiksi todennäköisesti leivottava euroelitisti Olli Rehn lienee myös globaalin kapitalismin hämärien voimien ihanne-ehdokas.

Lobbareiden Eurooppa

Euroopan unioni juridisena rakenteena ja sen toimintamekanismit, joista valheellisesti käytetään sellaisia nimityksiä kuin demokratia tai oikeusvaltiomekanismi, on juurruttanut lobbaamisen, toisin sanoen lähinnä kapitalististen suuryritysten suoran vaikuttamisen, kaikille tasoille EU:n päätöksentekoa. Finanssi- ja teollisuuspiirit pääsevät suoraan vaikuttamaan ja johtamaan EU-normien laadintaan koko valmisteluprosessin ajan aina säädösten ja direktiivien sanamuotojen viimeistelyyn asti näytösvaaleilla valitun EU-parlamentin toimiessa kumileimasimena.

EU:n eri asiantuntijaryhmät ovat täynnä yksityisten suuryritysten edustajia tai niiden etuja ajavia vaikutusvaltaisia yksityisten konsulttifirmojen palkkalistoilla olevia lobbareita. He tosiasiallisesti usein luonnostelevat ensimmäisenä uutta lainsääntöä tai linjaavat olemassa olevia säädöksiä haluamaansa suuntaan. EU itse käyttää propagandassaan tämän kaltaisesta ”demokraattisesta” prosessista kaunisteltuja nimityksiä, kuten ”verkostoitunut päätöksentekoprosessi”, ”avoin dialogi”, ”läpinäkyvyys” tai ”eri osapuolten avoin konsultaatio”.

Suurteollisuus laatii taloudellisen strategian

Brysselissä arvioidaan vuosittain toimivan 25 000 lobbaria, joiden joukosta löytyy mitä erilaisimpien yritysjuristien ja konsulttien lisäksi myös entisiä eu-komissaareja, ex eu-parlamentaarikkoja ja aiemmin eu-virkamiehenä työskennelleitä niin sanotun eu-eliitin sisäpiirin jäseniä. Näin esimerkiksi EU:n finanssilainsäädäntöä laaditaan kiinteässä yhteistyössä komission ja pankkien edustajien kanssa, jälkimmäisten vahvassa ohjauksessa.

Entisen ranskalaisen eu-parlamentaarikon Philippe de Villiersin mukaan ”Eurooppa 2020” – taloudellinen strategiapaperi oli laadittu suoraan Euroopan teollisuusjohtajien pyöreän pöydän (European Roundtable of Industrialists) strategiapapereiden pohjalta. Kyseessä on noin 50 suurimman eurooppalaisen teollisuusyrityksen muodostama painostusjärjestö, joka vaikuttaa suoraan EU:n päätöksentekoon ja EU-lainsäädännön sisältöihin.

Merkittäviä painostusryhmiä, joilla on todellista vaikutusvaltaa laadituttaa EU:lla omaa taloudellista voitontavoittelua edistävää lainsäädäntöä, löytyy rahoitus- ja pankkisektorin lisäksi kaikilta merkittäviltä teollisuuden aloilta. Viime aikoina on erityisesti lääketeollisuuden voimakas painostus lisääntynyt osittain koronarokotteisiinkin liit­tyen.

EU:n ”demokraattinen oikeus­valtio” on siis toimintansa osalta täysin läpinäkymätön yksityisen suurpääoman temmellyskenttä, jossa ei toteudu alkeellisinkaan julkisuusperiaate, ei ole lainsäädäntö – ja toimeenpanovaltojen erottelua, ei poliittista vastuuta, eikä mitään erottelua julkisen vallan ja yksityisten intressien välillä. EU on käytännössä mitätöinyt sen jäsenval­tioiden omat perustuslait, puhumattakaan muusta kansallisesta lainsäädännöstä.

Amerikkalaiset eivät toisen maailmansodan jälkeen alunperinkään tavoitelleet Euroopan rakentamista, vaan sen hajottamista. Euroopan unioni on vuosikymmenien aikana toteuttanut strategiassaan juridisoitumista, näennäisoikeudellisen hallintohimmelin rakentamista, jolla on varmistettu talouden ylivalta politiikasta ja demokraattisista instituutioista. Päämääränä on ollut eurooppalaisten val­tioiden horjuttaminen ylikansallisten markkinoiden hyväksi. Sen myötä ei syntynyt uutta poliittista järjestelmää, vaan politiikan lakkauttaminen.

Nykyinen Euroopan Unioni on epädemokraattinen juridinen rakenne, joka ei edellä kuvatun perusteella pidä sisällään mitään demokraattisen politiikanteon mahdollistavia elementtejä. Kumileimasimena ja näennäisdemokraattisena näyteikkunana toimivan europarlamentin mandaatti on olematon jo pelkästään äänestysprosentin jäädessä pääosin 20-40 % korville.

EU kuitenkin perustelee omaa erinomaisuuttaan juuri oikeudella, oikeusvaltiolla, lainsäädännöllään, säädöksiensä ja direktiiviensä ”oikeudenmukaisuudella”. Miten tämä on mahdollista? Friedrich Engels on kirjoittanut: ” Porvari tietää, että …lain pyhyys, toisen yhteiskunnan osan aktiivisella ja toisen osan passiivisella tahdonilmauksella voimaan saatetun järjestyksen koskemattomuus on hänen yhteiskunnallisen asemansa paras tuki. Englantilainen porvari löytää laissa, niin kuin jumalassaan, oman itsensä, ja sen vuoksi laki on hänelle pyhä”.

PK Hämäläinen
Hämeenlinna

Lähteet:
-Christoph Beaudouin. La Démocratie à lépreuve de lintégration européenne.
-Philippe de Villiers. J`ai tirésur le fil du mensinge et tout est venu.
-Aquilino Morelle. Le système maastrichtienne cherche àatteindre notre souveraineté politique. www.frontpopulaire.fr
-Kustannusliike Progress. Marxilais-Leniniläinen valtio- ja oikeusoppi.