EU-vaalit osoittivat EU:n ja euron kriisin

Vaalijulisteessaan vasurit sanovat: ”Reilu Eurooppa kaikille, ei harvoille.” Muistetaan miten 80-luvulla Gorbatshov sanoi, että ”Meidän on luotava Eurooppa, joka tekee oikeutta kaikille”, mutta sitä ei koskaan tullut. Tänään olisi jo muistettava, että kapitalistiluokan hallitsemassa maailmassa sellaista Eurooppaa ei ole, eikä tule.

EU:n vastainen kansanrintama, vuosikokous 11.6.2024. Julkaistu Kansan ääni 3/24, 23.6.2024

Vappuna vappumarssien ja tori- tapahtumien yhteydessä kävimme keskusteluja yhdessä ay- ja työväenliikkeen todellisten veteraanien kanssa. Päällimmäisinä esiin nousivat mm. kysymykset: (1) Miksi ay-liike perääntyi porvarihallituksen edessä ja annettiin ilman todellista vastarintaa porvarihallituksen viedä lävitse jopa ILO:n vastaiset lakko-oikeutta kaventavat lakimuutokset? (2) Miksi ay-liike ja koko ”vasemmisto” hyväksyvät selkeästi kansanvastaisen ja myös hallituksen ajaman uusliberalistisen USA-myönteisen hyvin militaristisen ulkopolitiikan? (3) Miksi julkisten Sote-palvelujen yksityistämiselle ja niiden alasajolle ei ay- ja ”työväenliikkeen” järjestöjen piirissä löydy selkeää vastarintaa? Näihin kysymyksiin meillä löytyi yksi selkeä vastaus. Toisilleen jyrkästi vastakkaiset suunnat- työkansan etujen ajaminen ja militaristisen USA/EU-politiikan tukeminen- eivät voi mahtua samaan pakettiin.

Eurosopeutumisen linjalla

Tulee muistaa, että jo lähes 30 vuotta sitten, kun maamme teki päätöksen liittymisestä EU:n jäsenyyteen, EU:n vastainen kansanrintama teki arvion, jonka mukaan Vasemmistoliitto (VL) ja SDP (liitännäisjärjestöineen) joutuivat tekemään valinnan, joko (1) hyväksyä EU:n uusliberalismi poliittisen toiminnan raameiksi tai (2) jatkaa avoimesti hyvinvointipolitiikan tukemista. Silloin ”reformistinen vasemmisto” teki arvion, että uusliberalismin oloissa he eivät kykene säilyttämään aiempaa yhteiskunnallista asemaansa joutuessaan vastatusten uusliberalistisen euroeliitin kanssa. Siksi he mukautuivat lopullisesti ”Eurosopeutumisen” linjaan. Sen puitteissa he edelleen näyttelevät teatteria, jossa he ovat puolustavinaan työkansan asiaa (pienten reformien avulla), mutta eivät uskalla tosissaan laittaa euroeliitille kampoihin.

Andersson tukee EU:n liittovaltiokehitystä

Juuri tämän poliittisen eurosopeutumisen takia EU-vaalien tulos maamme osalta johti yllättäviin tuloksiin. Li Andersson keräsi yksin 247604 ääntä, joiden ansiosta VL nousi näissä vaaleissa toiselle sijalle. Samalla hän veti perässään Europarlamenttiin kaksi muuta edustajaa Merja Kyllösen (27051) ja Jussi Saramon (4897). Mistä tämä johtuu? Sanotaan, että Li on hyvä ja nokkela esiintyjä, hänellä on hyvä tietopohja jne. Tietenkin nämä ominaisuudet vaikuttavat silloin, kun äänestäjillä ei ole muita perusteita ehdokkaan valinnassa. On paljon todella tärkeitä kysymyksiä, jotka äänestäjien tulisi huomioida. Erinäisissä ulostuloissa ja vaalikoneissa Andersson on kannattanut EU:n yhteisvelkaa sekä EU:n äänioikeuden riistämistä niiltä mailta, jotka vaativat Ukrainan (suhteen) rauhanneuvottelujen aloittamista. Yksimielisyysperiaatteen poistaminen merkitsisi vain sitä, että isoille EU-valtioille kertyisi eniten päätäntävaltaa ja vahvistaisi liittovaltiokehitystä.

Andersson, Valtonen, Ohisalo ja Häkkänen samoilla linjoilla

Andersson ei mitenkään kritisoi sitä, että Orpon hallitus työntää kuusi miljardia militarisointiin ja Naton eskalaatiosodan tukemiseen Ukrainassa, mutta Soten tarvitsema välttämätön rahoitus jää toteuttamatta. Li kannattaa siis täysin uusliberalistista EU-politiikkaa, EU:n liittovaltiokehitystä ja torjuu EU:n yksimielisyysperiaatteen. Hänen kohdallaan ei ole kyse EU-demokratian ja -oikeusvaltioperiaatteen tukemisesta. Oikeusvaltioperiaate edellyttää EU:ssa perussopimuksista kiinni pitämistä. EU:ssa rikotaan Lissabonin sopimusta tukemalla velkaisia maita yhteisvelalla sekä puuttumalla jäsenmaiden sisäisiin asioihin. EU:n perustuslaissa on määritelty, mitkä asiat kuuluvat EU:n yhdessä päätettäviin asioihin ja mitkä kansalliseen päätösvaltaan. Naton sotaan osallistuminen ei missään muodossa kuulu EU:n päätösvaltaan. Samoin lehdistön haastatteluissa Li vaatii voimistamaan sekä Suomen, että EU:n sotateollisuutta. (Tässä hän ja kokoomuksen Häkkänen ovat täysin samoilla aaltopituuksilla.) Tässä eduskuntapuolueet ovat samoilla linjoilla. Vasemmistoliitto ja vihreät pitivät esillä länsimaiden joukkojen lähettämistä Ukrainaan kaikkein voimakkaammin esillä.

Anderssonin voiton tekijät sisäpolitiikassa

Vasemmistoliitto kampanjoi pääasiassa sisäpolitiikan teemoilla. Luonnollisesti kansa on ollut hyvin tyytymätön Orpon-Purran yksityistämis- ja leikkaus politiikkaan sekä ay-liikkeen alasajoon. Vaikka meillä ei ole todellista oppositiota eikä opposition esittämiä tavoitteita, niin tämän hallituspolitiikan vastaisena esiintyjänä Andersson on esiintynyt näkyvimpänä henkilönä. Kuten Sanna Marinin osalta, poliittinen kannatus henkilöityi hyvin taantumuksellisessa ilmapiirissä nyt Li Anderssonille. Kun eduskuntapuolueiden EU-politiikassa ei ole ratkaisevia eroja, äänestäjät toimivat äärioikeistolaisen sisäpolitiikan vastustamisen hengessä. Persut menettivät kannatustaan hallituspolitiikkansa vuoksi. Perinteiseen tapaan Kokoomukselle kansa ei kostanut.

Emme tarvitse USA:n/Naton sotapolitiikkaa

Mediapooli antoi runsaasti myönteistä mainostilaa sekä presidentinvaaleissa, että EU-vaaleissa ehdokkaana olleelle Li Anderssonille, koska hänen Orpo–Purran oikeistohallitusta kohtaan esittämänsä näennäiskritiikin varjolla voitiin samalla vaieta suomalaisten kannalta keskeisimmistä kohtalonkysymyksistä. EU:n liittovaltiota kannattava ja Yhdysvaltain johtaman Naton sotapolitiikkaa tukeva Andersson on euroatlantisteille täydellinen ehdokas, varsinkin kun hän jo etukäteen ilmoitti, että kieltäytyy europarlamentissa yhteistyöstä rauhanpolitiikkaa kannattavien vasemmistovoimien, kuten Saksan BSW:n kanssa.

Suunta kansanrintaman kehittämiseen

Suomessa poliittinen tietoisuus on hyvin alamaissa. Tätä osoittaa, että myös SKP:n ehdokkaista monet kannattivat EU:n yhteisvelkaa ja Anderssonin tapaan EU:ssa äänioikeuden poistamista mailta, jotka kannattavat todellisia rauhanneuvotteluja. Tarvitsemme kansalaisten yhteisrintaman, joka alkaa koota voimia äärioikeistolaisen, militaristisen ja uusliberalistisen yhteiskuntapolitiikan korvaamiseksi demokraattisella yhteiskuntapolitiikalla. Yhteisrintaman iso merkitys on siinä, että yllättävienkin kriisien koittaessa meillä on valmius järjestää nopeasti vastavoimaa. Esitämme, että käymme kesän aikana eri ryhmissä mielipiteiden vaihtoa näistä kysymyksistä ja syksyllä (esim. 2.10.2024) keskustelemme asiasta yhteisen neuvottelupöydän ympärillä.

EU:n vastainen kansanrintama
Vuosikokous 11.6.2024