Kun Nato työntyy kiinni Venäjään, niin Sannan ja Saulin mielestä se ei ole etupiiri, puhumattakaan
Kategoria: Yleinen
Poliittisesti arveluttavaa oli, kun Sanna Marin EU:n huippukokouksesta matkusti anglo-amerikkalaisen kapitalismin varjohallituksen, Bilderberg ryhmän, kokoukseen
Suomessa ymmärrettiin pitkään jopa eduskuntapuolueiden piirissä, ettei meidän kannata liittoutua Venäjän vihollisen kanssa. Tuo ymmärrys
Pirkko Pilvi Porvoo, julkaistu 14.5.2023 Valtio vahvistuu. Sen huomaa perusteluista, joita on käytetty. Kansalaisia suojellaan
Lännen – ja siis Suomen – laatumedia pääsi onnittelemaan itseään nokkeluudestaan tällä viikolla, kun Venäjällä
Jonathan Widell 5.5.2023 Eipä kerinnyt juuri muste kuivua Kansan äänen vapunpäiväisessä jutussa, jonka otsikko olijotenkin
Baltian venäläisten karkotukset yleistyvät sekä Virossa että Latviassa Sotabloggari Tatarskyn (Maksim Fomin) murhapaikka Vasilin saarella,
Maamme valtamedia ja poliittinen eliitti eivät olleet pysyä nahoissaan, kun Turkin parlamentti ratifioi pitkän odotuksen
Päästäksemme käsiksi tämän ajan henkeen Suomessa meidän tarvitsee ottaa puheeksipelkästään kolme artikkelia, joista selviää periaatteessa
Eduskunta hyväksyi lähes yksimielisesti Nato-lait, jotka tarvitaan Nato-jäsenyyden sinetöimiseksi Suomessa. Suomea hallitseva Nato-eliitti halusi runnoa