Korean Työväenpuolueen perustamisen 80-vuotisjuhlapäivänä 10.10.2025 järjestettiin erilaisten tapahtumien ohella maan asevoimien katselmus. Kuvassa paraatijoukkojen mukana
Kategoria: Työväenluokan maailmankatsomus
Pjongjangin uusi puoluekoulu kaupungin ulkopuolella. Kuten puolueella, myös puoluekoululla on 80 vuoden historia. Koulussa opiskelee
Samaan aikaan, kun Vasemmistoliitto on ruvennut hehkuttamaan jokaista Venäjän-vastaista uutuusromaania, löytyy sitä tarinaa Suomesta itsestäänkin,
Marxin ja Engelsin monumentti Marx-Engels-Forumilla Berliinin keskustassa. Tämän puiston perustivat DDR:n viranomaiset v. 1986. Marx
Ural-1-tietokone, yksi Neuvostoliiton varhaisista laskentakoneista, 1950-luku. Markku Siira 25.7.2025 Neuvostoliiton tieteen ja teknologian kehitystä on
Tämä joukkotapahtuma järjestettiin 22.8.2015, josta saakka olemme harjoitelleet hallitusten ja leikkausten vastaista protestointia. Ongelma on
Markku Siira 29.5.2025 Kiina on luonut modernin hallintomallin, jossa teknologia yhdistää kansalaisten osallistumisen ja järjestelmän
Tilanteesta, jossa punainen lippu asetettiin Berliinin valtiopäivätalon katolle onnistui neuvostoliittolainen valokuvaaja Jevgeni Haldei nappaamaan useita
Antonio Gramsci kirjoitti tärkeimmän tuotantonsa vankilassa, jonne Mussolinin ankara kriitikko passitettiin Italian fasistihallinnon toimesta. Teokset julkaistiin
Valtion tehtävänä kapitalismissa on turvata pääoman kertyminen. Valtion tarkoitus ei ole parantaa kansalaisten elämää vaan