Sigyn Meder vaati viime lauantaina mielenosoituksessa Tukholmassa sanktioita Israelille Gazan kansanmurhan takia. Teksti ja kuvat:
Kategoria: Lähi-itä
USA irrottautui Iranin ydinsopimuksesta Trumpin 1. kaudella. Iran on koko ajan tehnyt yhteistyötä IAEA:n kanssa
Israelin äskettäisiä ohjusiskuja Iraniin on valmisteltu USA:n silmien alla. USA:n ja Iranin suhteet ovat olleet
Nähtäväksi jää, missä määrin Venäjä saa säilytettyä asemansa Syyriassa samaan tapaan kuin Libyassa. Venäjä on
Cilla Maria Korean demokraattinen kansantasavalta on yksi 28:sta YK:n jäsenvaltiosta, jotka eivät ole tunnustaneet Israelia.
Israelin suorittamat hakulaitteiden räjäyttämiset Libanonissa olivat puhdasta valtioterrorismia. Israel pääsee pälkähästä niin kauan kuin sillä
Presidentti Ronald Reaganin erityislähettiläs Donald Rumsfeld kättelemässä USA:n tärkeää kumppania Saddam Husseinia Bagdadissa (20.12.1983). Parisenkymmentä
Montrealissa McGill-yliopiston kampus on muuttanut muotoaan siellä majailevien palestiinalaisten kansanmurhaa vastustavien protestoijien ansiosta (kuva: Jonathan
Cilla Maria Eilen tuli kuluneeksi kaksi vuotta yhdysvaltalais-palestiinalaisen toimittajan, Shireen Abu Aklehin kuolemasta. Al Jazeeran
Juha Kieksi, julkaistu 7.5.2024 Helsingin yliopiston keskustakampuksella on osoitettu tällä viikolla mieltä Palestiinan puolesta. Mielenosoituksen