Kurskin taistelun muistoksi rakennetulla muistoalueella Kurskin kaupungissa kohoaa mm. riemukaari, jonka eteen on pystytetty monumentti
Kategoria: Historia
Voitonpäivänä 78 vuotta sitten (24) Berliinin operaatio johti natsi-Saksan ehdottomaan antautumiseen
Tilanteesta, jossa punainen lippu asetettiin Berliinin valtiopäivätalon katolle onnistui neuvostoliittolainen valokuvaaja Jevgeni Haldei nappaamaan useita
Jonathan Widell 1.5.2023 Oikeastaan kaikki, mitä tämän päivän Suomesta pitää tietää, tiivistyy siihen uutiseen, ettäKokoomuksen
Mamaija Kurgaani Heikki Männikkö, julkaistu 21.1.2023. Näinä päivinä meidän on syytä palauttaa mieleen Stalingradin taistelut
Elämäntien muistokivi. Kansan äänen toimitus Violetta Khanenevan artikkeliin 18.1.2023 perustuen. Julkaistu 18.1.2023 Sotilaallisen yleistilanteen parannuttua
Kuvituskuva Volgogradista 62. A:n komentajan Tsuikovin haudalta. Hän oli ainoa armeijakomentaja, jota ei haudattu Moskovaan,
Olen matkustellut Kreikan saaristossa ja mantereella neljänä eri vuosikymmenenä. Julkaisen ohessa artikkelin, joka on ensimmäinen osa laajempaa juttusarjaa nyky-Kreikan historiasta.
Matti Laitinen Ensimmäisen maailmansota tarjosi slovakeille ja tšekeille mahdollisuuden irtautua Itävalta–Unkarista ja perustaa yhteinen Tšekkoslovakian